Anu Virnes-Karjalainen
– Työni on mielestäni lähempänä taidetta kuin journalismia.
– Kun ikää tulee, ihminen alkaa tahtomattaankin varomaan. Haluan haastaa itseni tekemään uusia asioita ja oppimaan uutta.
– Illalla emme aina jaksa keskustella, mutta kun aamulla heräämme kuuden aikaan, voimme keskustella tunninkin erilaisista taideprobleemeista.
– Olen luontaisesti utelias ja uskallan kysyä vaikeitakin kysymyksiä. Muodollisuuden rajat ylitetään nopeasti.
Dokumenttiohjaaja Virpi Suutarin, 51, mielenmaisema on Kainuun korvessa, lapsuudenkesien maisemissa. Rovaniemeläisperhe pakkautui kesän alussa autoon ja takaisin palattiin vasta syksyn kynnyksellä.
– Koen, että Kainuun murre on äidinkieleni ja Kainuu äidinmaani.
Kesät vietettiin äidin kotitilalla, johon suku kokoontui. Ajan hengen mukaan lapset saivat olla vapaasti eikä aikuisilla ollut aikaa perään katsella.
– Se oli vapaata ja luovaa. Juoksimme villi-ihmisinä pitkin metsiä. En halua kadottaa rohkeutta, joka sillä pikkutytöllä silloin oli.
Vaikka elämä oli toisaalta hyvin arkista, siinä oli myös runollinen puolensa. Ja lapsen silmissä arjen askareihin liittyvät uskomukset toivat elämään tietynlaista taikuutta. Pirtin ikkunasta vahdittiin lammella uivaa kuikkaa. ’Jos kuikka sukeltaa salmen kohdalla, tulee sade’, aikuiset sanoivat.
– Myös dokumenteissani nämä kaksi tasoa, arkinen ja maaginen, ovat läsnä.
Arki on jo helpompaa
Virpin tavoite on esittää tärkeitä kysymyksiä. Dokumenteillaan hän ei halua opettaa tai saarnata.
– Työni on mielestäni lähempänä taidetta kuin journalismia.
Kun kotona on myös taidetta tekevä aviomies, näyttelijä Martti Suosalo, työprojekteista on helppo keskustella. Molemmat ymmärtävät työhön liittyvät paineet.
– Illalla emme aina jaksa keskustella, mutta kun aamulla heräämme kuuden aikaan, voimme keskustella tunninkin erilaisista taideprobleemeista. Lapset saattavat kyllä huutaa, että ’voitteko olla hiljaa’, Virpi nauraa.
Kaikki kolme lasta asuvat vielä kotona. Nyt kun nuorimmainenkin on jo 12-vuotias, kahden epäsäännöllistä työtä tekevän arki on jo huomattavasti aiempia vuosia helpompaa.
– Jälkikäteen mietin, kuinka oikein selvisimme. Ilman tukijoukkoja se ei olisi ollut mahdollista. Isovanhemmat on hälytetty hätiin jokusenkin kerran.
Ennen Martin tapaamista Virpi piti itseään uranaisena, jonka elämään perhe ei välttämättä kuuluisi.
– No se ajatus muuttui ja sen jälkeen tehtiinkin välillä elokuvia ja välillä lapsia, Virpi nauraa.
Pullantuoksuista äitiä Virpistä ei oman perhepäivähoitajaäitinsä tapaan tullut.
– Äitini leipoi aina perjantaisin. Yritän itsekin välillä leipoa ja luoda lapsilleni valemuistoja. Ehkä he antavat minulle tämän anteeksi.
Särmä on säilytettävä
Iän myötä Virpi on alkanut nähdä ihmisen kömpelönä ja hellyyttävänä, ja elämän enemmän koomisena kuin traagisena. Elokuvissa on aina mukana aina myös huumoria.
– Kyse ei ole koskaan ilkeästä nauramisesta vaan kanssanaurusta. Se helpottaa tuskaamme täällä maan päällä, tuo lohdutusta ja toisen lajitoverin tunnistamista. Täällä me kaikki vaan yksin yritämme.
Vaikka huumoria ja empatiaa pitää olla, Virpi haluaa säilyttää niin itsessään kuin töissäänkin särmän ja terävyyden.
– Kun ikää tulee, ihminen alkaa tahtomattaankin varomaan. Haluan haastaa itseni tekemään uusia asioita ja oppimaan uutta.
Listalla on ainakin parempi uimatekniikka, moottoriveneen käsittely, sukeltaminen ja sup-lautailu.
– Haluan pitää yllä taistelutahtoa. En halua luovuttaa, huovuttaa tai olla iäkkäämpi kuin olenkaan. Uskon, että itsensä haastaminen fyysisesti vaikuttaa myös henkiseen puoleen.
Kaikkeen ei voi vaikuttaa. Sen Virpi huomasi viime marraskuussa, kun hän oli uuden dokumentin kuvausmatkalla Bostonissa.
– Selästä meni välilevy, kun nostin kameralaukkua varomattomasti. Vaakatasoon pakotettuna tuli katsottua elokuvia. Katsoin uudelleen woodyallenit ja muut.
Nyt selkä on jo parempi, mutta tarkkana sen kanssa saa edelleen olla.
Arkisuuden ja maagisuuden liitto
Virpin tuorein dokumentti Yrittäjät sai ensi-iltansa maaliskuussa. Elokuvassa seurataan sekä nyhtökauran kehittäjien, Maija Itkosen ja Reetta Kivelän, alkutaivalta että honkajokelaista palvilihatuotteita valmistavaa perhettä.
Arkinen puurtaminen keikahtaa kuin huomaamatta runolliseksi tässäkin dokumentissa esimerkiksi loppukohtauksessa, jossa yrittäjäisä pääsee katselemaan kotikyläänsä ilmasta käsin, kuten on aina unelmoinut.
Idea dokumenttiin syntyi pari vuotta sitten, kun Virpi huomasi, kuinka Suomessa alettiin kannustaa ihmisiä yrittäjiksi. Osa ryhtyy hommaan omasta halustaan, osa pakon edessä.
– Aiheet dokumentteihin syntyvät isosta yhteiskunnallisesta havainnosta. Sen jälkeen alan miettiä, mistä löydän aiheeseen sopivat ihmiset ja näyttämöt.
Virpi kuvailee alkuvaiheen työtä lähetyssaarnaajaan, puhelinmyyjän ja kauppamatkustajan risteytykseksi. Jotta projekti saadaan kasaan, on ensin vakuutettava rahoittajat.
Muodollisuuden rajat ylittyvät nopeasti
Sopivien päähenkilöiden etsintä ei ole aivan yksinkertaista. Tarvitaan monia verkkoja vesille ja paljon jalkatyötä.
– Maijan ja Reetan innostuneisuus jäi mieleen aloittelevien yrittäjien Slush-tapahtumassa, jossa he kuljeskelivat kummallisenmakuiset nyhtökaurapapanat minigrip-pussissa. Honkajokelaiseen Janiin törmäsin sekatavarakaupassa ja sain kutsun kahville.
Kun Virpin dokumentteja katsoo, ei voi olla ihmettelemättä päähenkilöiden avoimuutta ja luontevuutta. Kun yrittäjäpariskunta käy nukkumaan ja perheen pieni tytär kyselee elämän suuria kysymyksiä, tuntuu oudolta ajatella, että huoneessa on ollut myös Virpi.
– Ei ole niin vaikeaa päästä ihmisiä lähelle. Olen luontaisesti utelias ja uskallan kysyä vaikeitakin kysymyksiä. Muodollisuuden rajat ylitetään nopeasti ja ihmiset kyllä innostuvat, kun itsekin olen asiasta innostunut.
Kun dokumentin teko on ohi, joidenkin päähenkilöiden kanssa yhteydenpito jatkuu vielä pitkäänkin.
Tekeillä Aalto-dokumentti
Nyt työn alla oleva dokumentti Aino ja Alvar Aallosta antaa täydellisen mahdollisuuden itsensä haastamiseen. Pari vuotta sitten alkaneessa pohjatyössä olisi aineksia tutkielmaksi saakka. Myös kielitaitoa täytyy petrata, koska kuvauksia tehdään Suomen lisäksi ulkomailla.
– Nuorempana en olisi tarttunut tällaiseen projektiin, mutta nyt olen siihen valmis. Vuonna 2020 valmistuva dokumentti on minulle luksusprojekti, jossa saan sivistää itseäni.
Idea dokumenttiin kylvettiin jo Virpin nuoruudessa. Aallon suunnittelema kirjasto Rovaniemellä oli nuorison suosittu oleskelupaikka.
– Kirjasto on upea ja tuntui meistä nuoristakin luksukselta. Siitä jäi halu tutkia, kuka Alvar oikein oli ja millainen oli hänen Aino-vaimonsa.
Dokumentti on herättänyt jo kansainvälistä kiinnostusta. Oikeudet on ostettu jo Ruotsiin, Ranskaan ja Saksaan.
– Uskon, että luvassa on uutta tietoa myös suomalaisille.
Kuka?
Virpi Suutari, 51, kotoisin Rovaniemeltä, asuu Helsingissä.
Dokumenttiohjaaja.
Koulutukseltaan taiteen maisteri. Taiteilijaprofessori 2012-2016.
Perheeseen kuuluu näyttelijämies Martti Suosalo ja 21-, 18- ja 12-vuotiaat lapset.
Uusin dokumentti Yrittäjät sai ensi-iltansa maaliskuussa 2018.
Jussi-palkinnot dokumenteista Joutilaat (2001) ja Eedenistä pohjoiseen (2014). Tampereen elokuvajuhlien pääpalkinto dokumentista Eleganssi (2015). Muita dokumentteja muun muassa Synti – dokumentti jokapäiväisistä rikoksista (1996), Valkoinen taivas (1998), Saippuakauppiaan sunnuntai (1999), Kevät (2006), Auf Wiedersehen Finnland (2010), Hilton! (2013)
Mari Lahti
Kati Ilomäki
Mari Lahti
Kati Ilomäki
Minna Kurjenluoma
Hanna Linnakko
Sini-Marja Niska
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
LUE OMA AIKA
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
LUE OMA AIKA