6.6cx on valkoinen kaiutin, jossa on näkymättömästi etulevyyn kiinnittyvä sininen kaiutinverkko.

Sami Penttilä

Mis­tä kaik­ki sit­ten al­koi? Mo­nen vai­heen jäl­keen, 15. huh­ti­kuu­ta vuon­na 1999 syn­tyi en­sim­mäi­nen Pe­nau­dio-kai­u­tin, mal­li 7.6cx.

It­se kai­u­tin oli pie­ni­ko­koi­nen kak­si­tie, joka pe­rus­tui Se­a­sin ko­ak­si­aa­lie­le­ment­tiin. Dis­kant­ti oli kan­gas­ka­lot­ti ja sitä ym­pä­röi­vä bas­so-kes­ki­ää­ni­nen po­lyp­ro­py­lee­nia. Ke­hi­tysp­ro­ses­si kat­toi laa­jat kuun­te­lu­ko­keet mu­siik­ki­a­lan am­mat­ti­lais­ten avul­la. Käy­tet­ty­nä, sil­loin har­voin kun sitä on tar­jol­la, on mal­li löy­tä­nyt uu­den ko­din no­pe­as­ti. Li­sää Pe­nau­di­os­ta ja Sami Pent­ti­läs­tä ju­tun yh­tey­des­sä ole­vas­ta haas­tat­te­lus­ta.

Tri­buut­ti

Alun ly­hyt joh­dan­to on pe­rus­tel­tua. Kuun­te­luun saa­pu­nut 6.6 on ni­mit­täin Sami Pent­ti­län mu­kaan tri­buut­ti al­ku­pe­räi­sel­le 7.6cx:lle. It­se sa­noi­sin, et­tä se on myös osoi­tus tyy­li­ta­jus­ta: mi­kä­li Suo­mi 100 -mal­li oli­si suun­ni­tel­tu suu­rek­si sekä kal­liik­si vien­ti­tuot­teek­si ja mes­su­to­tee­mik­si, oli­si lap­si men­nyt pe­su­ve­sien mu­ka­na. Hyvä siis näin.

Pe­nau­dio 6.6 LE on kai­kin puo­lin uu­si kai­u­tin, joka ei juu­ri­kaan no­jaa tek­ni­ses­ti van­haan. Yh­teis­tä vaan ei ident­tis­tä on ra­ken­teel­li­ses­ti ko­ak­si­aa­lie­le­ment­ti, dis­kan­tin kan­gas­ka­lot­ti, ka­pea ko­te­lo ja eteen avoin ref­lek­si­put­ki. Sii­nä se.

En­sim­mäi­sen 7.6-ver­si­on ja­ko­taa­juus oli 2 500 hert­sis­sä, kun taas 6.6:ssa se on nos­tet­tu suh­teel­li­sen kor­ke­al­le 3 800 hert­siin. Tie­dus­te­lin syy­tä Sami Pent­ti­läl­tä:

”Näin saa­daan her­kin 2 000 hert­sin alue puh­taak­si. Li­säk­si dis­kan­tin ulot­ta­mi­nen tor­ven ra­ja­taa­juu­del­le ki­ris­täi­si ään­tä”.

Tä­män li­säk­si Sami vie­lä jat­koi: ”Ylei­ses­ti­kin mi­nul­la on tar­koi­tus suun­ni­tel­la kai­u­tin niin, et­tä hoi­de­taan mah­dol­li­sim­man pal­jon soit­ti­mien pe­ru­sää­nek­siä sa­mal­la ele­men­til­lä ja jat­ke­taan sit­ten har­mo­ni­sia dis­kan­til­la. Näin soun­di kuu­los­taa luon­nol­li­sem­mal­ta kuin jos pe­ru­sää­nek­siä pät­kit­täi­siin al­hai­sil­la ja­oil­la.”

Herk­kyyt­tä lu­va­taan sa­man ver­ran kuin 18 vuot­ta sit­ten; 86 de­si­be­liä. Sen si­jaan ni­mel­li­sim­pe­dans­si on pu­don­nut kah­dek­san si­jas­ta nel­jään oh­miin. Vas­teen lu­va­taan ku­tit­te­le­van 25 ki­lo­hert­sin ra­ja­pyyk­kiä, kun ai­em­min oli tyy­ty­mi­nen 20:een. Bas­son kans­sa ol­laan kon­ser­va­tii­ve­ja, sil­lä uu­tu­kai­nen on pa­pe­ril­la al­ta­vas­taa­ja (50 ja 40 hert­siä). Erot ovat pa­pe­ril­la lä­hin­nä kos­meet­ti­sia ei­vät­kä sel­lai­si­naan ker­ro vie­lä kai­ut­ti­men ää­nes­tä.

Lä­hes kak­si vuo­si­kym­men­tä on pit­kä ai­ka. Ke­hi­tys­tä on ta­pah­tu­nut niin kom­po­nen­teis­sa, ele­men­teis­sä, Pe­nau­di­ol­la kuin suun­nit­te­li­jan elä­män­ko­ke­muk­ses­sa­kin. Kaik­ki tämä hei­jas­tuu vä­ki­sin­kin lop­pu­tu­lok­seen. Us­kal­lan to­de­ta, et­tä tri­buut­ti­mal­li on tuo­reu­des­taan huo­li­mat­ta kyp­sä tuo­te jo syn­ty­es­sään. Täs­tä vä­hän myö­hem­min li­sää.

Made in Fin­land

Pe­nau­di­ol­la on mie­tit­ty juh­la­mal­lin tuot­teis­tus kun­toon. Kai­ut­ti­met toi­mi­te­taan va­ne­ria ja pah­via yh­dis­te­le­väs­sä tyy­lik­kääs­sä laa­ti­kos­sa. Teip­pien si­jaan pa­ket­ti on sul­jet­tu use­am­mal­la ris­ti­pää­ruu­vil­la.

Ar­vo­pa­ke­tin avan­nut­ta hem­mo­tel­laan suun­nit­te­li­jan sig­nee­raa­mal­la kir­jeel­lä, jos­sa käy­dään läpi his­to­ri­aa sekä suun­nit­te­li­jan nä­ke­myk­siä ja ko­ke­muk­sia. Har­mi, et­tä kir­jet­tä ei ole nu­me­roi­tu vas­taa­maan kai­ut­ti­mia. Joka ta­pauk­ses­sa hie­no ele, joka an­taa hen­ki­lö­koh­tai­sen lei­man tuot­teel­le.

Kai­ut­ti­met saa vain val­koi­si­na. Nii­den mag­neet­ti­kiin­nit­teis­ten suo­ja­mas­kien väri on Suo­mi 100 -tee­maa mu­kail­len si­ni­nen. Vii­meis­te­ly on erit­täin siis­tiä mut­tei yli­am­pu­vaa. Val­koi­nen pin­ta on mat­ta­mai­nen, ei siis kor­ke­a­kiil­toi­nen pi­a­no­pin­ta. Sel­lai­se­na se so­pii­kin hy­vin mo­neen ko­tiin ker­jää­mät­tä lii­kaa huo­mi­o­ta. Suo­ma­lai­sen men­ta­li­tee­tin mu­kai­ses­ti kaik­ki­nai­nen blin­gi ja säih­ke on jä­tet­ty suo­si­ol­la pois. Pait­si ta­kaa.

Siel­lä toi­sen kai­ut­ti­men ta­ka­pa­nee­liin on upo­tet­tu Suo­men juh­la­vuo­den merk­ki­ra­ha. Toi­ses­sa kai­ut­ti­mes­sa on sa­mas­sa koh­taa var­ta vas­ten täl­le mal­lil­le tee­tet­ty Suo­men lei­jo­na -ko­lik­ko. Li­säk­si taak­se on kir­jat­tu sar­ja­nu­me­ro (x/100), ja siel­tä löy­ty­vät eri­no­mai­set WBT:n next­gen 0708 -kai­u­tin­liit­ti­met. Nämä sei­kat li­sää­vät omis­ta­mi­sen iloa mut­tei­vät kie­li sa­tun­nai­sel­le vie­raal­le eksk­lu­sii­vis­ta taus­taan­sa.

Ko­te­lo tun­tuu hy­vin vai­men­ne­tul­ta, ei­kä na­put­te­lu saa sitä soi­maan. Ra­ken­tees­sa on käy­tet­ty kah­ta eri­lais­ta vai­men­nus­ker­ros­ta, ja sen huo­maa. Si­säl­tä löy­tyy hii­li­kal­vo­vas­tus­ta, il­ma­sy­dän­ke­laa sekä po­lyp­ro­py­lee­nie­ris­tei­siä kon­den­saat­to­rei­ta. Pie­nek­si kai­ut­ti­mek­si pai­noa on ker­ty­nyt kun­ni­oi­tet­ta­vat kuu­si ki­loa per pönt­tö.

Mo­nel­le on tär­ke­ää tie­tää, et­tä juh­la­mal­li myös ka­sa­taan Suo­mes­sa. Li­säk­si Sami Pent­ti­lä mit­taa ja kuun­te­lee jo­kai­sen pa­rin oma­koh­tai­ses­ti. Ei huo­nos­ti eri­kois­mal­lil­ta, jon­ka saa omak­seen koh­tuul­li­sel­la 1 295 eu­ron in­ves­toin­nil­la. Vaan sig­nee­rat­tu mit­taus­käp­py­rä oli­si se­kin hie­no lisä.

Al­ku­a­se­tel­ma

Val­mis­ta­jan ke­ho­tuk­ses­ta an­noin kai­ut­ti­mien soi­da rau­has­sa si­sään. Tänä ai­ka­na ase­tin ne Sky­la­nin ja­lus­toil­le, joi­den kor­keus on piik­kien sää­döis­tä riip­pu­en noin 68–70 sent­ti­met­riä. Vai­kut­ti sil­tä, et­tä ko­ak­si­aa­li­ra­ken­tees­ta huo­li­mat­ta ää­ni pai­not­tui hie­man alas. En an­ta­nut tä­män vai­va­ta, sil­lä si­sää­na­jo oli edel­leen kes­ken.

Ti­lan­ne kor­jaan­tui kui­ten­kin jo pari päi­vää myö­hem­min, kun val­mis­ta­ja lä­het­ti Pe­nau­di­on ko­me­at Cold Ray -koi­vet avuk­si (suo­si­tus­hin­ta 460 eu­roa pa­ril­ta). Hie­nos­ti vii­meis­tel­ty, puus­ta ja me­tal­lis­ta ra­ken­tu­va jal­ka on tar­koi­tet­tu muil­le­kin mal­leil­le, mut­ta sitä saa 6.6:lle so­vi­te­tul­la, ka­pe­al­la ylä­ta­sol­la va­rus­tet­tu­na. Pii­kein va­rus­tet­tu­na koi­pi ko­hot­ti kai­ut­ti­mia noin kah­dek­san sent­tiä ylem­mäs. Näin ase­tel­tu­na dis­kan­tin kes­ki­lin­ja oli ta­san 99 sent­ti­met­rin kor­keu­del­la. Nyt ää­ni aset­tui toi­vot­tui­hin sfää­rei­hin.

Aloi­tin si­joit­te­lun ha­ke­mi­sen suh­teel­li­sen ka­pe­al­la aset­te­lul­la ja koh­ti suun­nat­tu­na. Ää­ni oli kyl­lä koh­tuul­li­sen tark­ka jopa sy­vyy­sak­se­lil­la, mut­ta jo­ta­kin puut­tui. Läh­din le­vit­tä­mään kai­u­tin­lin­jaa säi­lyt­tä­en lä­hes koh­ti osoit­ta­van suun­tauk­sen. Nyt mit­ta­suh­teet al­koi­vat aset­tua toi­vo­tuik­si, mut­ta edel­leen tiet­ty pie­nuus ja vaa­ti­mat­to­muus vai­va­si­vat.

Seu­raa­vak­si ava­sin suun­taus­ta pie­nin liik­kein ohi kuun­te­lu­pai­kan. Lop­pu­jen lo­puk­si kai­ut­ti­met aset­tui­vat loi­vaan kul­maan si­ten, et­tä dis­kant­ti­lin­ja osoit­ti kor­vien ohi ja si­sä­si­vut oli­vat kun­nol­la nä­ky­vis­sä kuun­te­lu­tuo­lil­ta. Se oli sii­nä.

Pie­neh­kös­sä huo­nees­sa­ni kai­ut­ti­mien väli dis­kant­tie­le­ment­tien koh­dal­la aset­tui 2,7 met­riin. Etäi­syyt­tä kuun­te­lu­pai­kal­le ker­tyi lo­pul­ta vain 2,5 met­riä. Voi­sin ku­vi­tel­la, et­tä suu­rem­mas­sa ti­las­sa jopa le­ve­äm­pi aset­te­lu toi­mi­si. Etäi­syyt­tä etu­sei­nään jäi 80 sent­ti­met­riä. Pie­nem­pi­kin etäi­syys tun­tui toi­mi­van, jos­kaan en kai­van­nut si­ten saa­ta­vaa hie­nois­ta li­sä­läm­pöä kes­ki­a­lu­eel­le tai bas­sol­le.

Pää­o­sa kuun­te­lus­ta ta­pah­tui put­kin (Mel­qui­a­des 6c33c). Pa­ris­sa oli sy­ner­gi­aa, jos­ta mai­nit­sin val­mis­ta­jal­le­kin. Ei ai­kaa­kaan, kun sain lis­tauk­sen Sa­min omas­ta ka­lus­tos­ta. Niin­pä niin. Lue li­sää haas­tat­te­lus­ta.

Ba­ro­net­ti

Olen kuul­lut ja omis­ta­nut usei­ta ko­ak­si­aa­li­kai­ut­ti­mia. Nii­den yh­tei­nen piir­re on ol­lut loo­gi­nen ja eheä ti­la­tois­to. Tar­koi­tan, et­tä ne on­nis­tu­vat useim­mi­ten ra­ken­ta­maan toi­mi­van il­luu­si­on le­veys-, kor­keus- ja sy­vyy­sak­se­leis­ta. Toi­sin sa­no­en hä­vi­ä­mään ää­ni­ken­täs­tä ja mu­sii­kin tiel­tä. Toi­saal­ta joi­den­kin kans­sa on me­ne­tet­ty to­naa­li­suu­den tai­kaa tai ajoi­tuk­sen tark­kuut­ta.

Pe­nau­di­on kans­sa ko­ko­nai­suus kuu­los­ti hal­li­tul­ta komp­ro­mis­sil­ta. Ko­ak­si­aa­lin tu­tut vah­vuu­det oli­vat tur­val­li­ses­ti mu­ka­na. Niin­pä Jan Gar­ba­re­kin Of­fi­cium No­vum täyt­ti vai­vat­ta kuun­te­lu­huo­neen hyp­noot­ti­sel­la etee­ri­syy­del­lään. Kai­ut­ti­met hä­vi­si­vät ko­ko­naan, ja ää­ni vir­ta­si va­paas­ti as­ke­leen kai­u­tin­lin­jan edes­sä (Jan Gar­ba­rek/Hil­lard En­semb­le: Of­fi­ci­al No­vum [ECM]).

Mikä kui­ten­kin pa­ras­ta, sä­vy­maa­il­ma osui pää­o­sin eri­no­mai­ses­ti oi­ke­aan. Esi­mer­kik­si ki­ta­ran soin­ti tun­tui ta­voit­ta­van ny­ans­sit her­kul­li­ses­ti. John McLaugh­li­nin Ani­sa-kap­pa­leen tul­kin­ta saa­vut­ti hel­pos­ti her­kän vi­reen­sä, ja sa­moin sa­mal­ta le­vyl­tä kap­pa­le You and Me nou­se­van in­ten­si­tee­tin (Za­kir Hus­sain: Ma­king Mu­sic [ECM]).

Tu­tuk­si hin­kat­tu levy ja­koi myös mui­ta on­nis­tu­mi­sia. Hus­sai­nin hä­mä­häk­ki­mäi­nen sor­mi­joo­ga eri­lai­sil­la pin­noil­la vä­lit­tyi mai­ni­on kim­moi­sas­ti. Ei siis luon­not­to­man te­rä­väs­ti, mik­ros­koop­pi­sen tar­kas­ti tai lais­kan puls­ke­as­ti. Luon­te­vas­ti.

Kai­u­tin ava­si yl­lät­tä­vän hie­nos­ti myös haas­ta­vam­mat kuo­ro­e­si­tyk­set. Yk­si sel­lai­nen on John Eli­ot Gar­di­ne­rin joh­ta­ma ja Mon­te­ver­di-kuo­ron täh­dit­tä­mä Bach-pa­ket­ti (Bach Can­ta­tas, vol 6: Köt­hen/Frank­furt [Soli Deo Glo­ria]). Levy on alus­ta lop­puun hen­ke­ä­sal­paa­van kau­nis­ta kuul­ta­vaa. Esi­tys­ten seu­raa­mis­ta aut­taa le­vyn mai­nio ää­nen­laa­tu.

Kuo­ron avau­tu­mi­nen ja kont­rol­loi­tu le­vit­täy­ty­mi­nen ti­laan on hie­noa kuul­ta­vaa. Te­ok­sen (Can­ta­ta no. 69a ”Lobe den Her­rn, mei­ne See­le”, BWV69a) no­pe­a­tem­poi­nen avaus pal­jas­taa ti­la­tois­ton puut­teet ja kes­ki­a­lu­een tuk­koi­suu­den. Kun voi­mak­kuu­den piti jär­ke­vä­nä, ei Pe­nau­di­ol­la il­men­nyt var­si­nai­sia vai­keuk­sia py­syä mu­ka­na. Oli­si­ko niin, et­tä siel­lä tääl­lä kai­pa­sin hie­nois­ta re­so­luu­ti­o­li­sää.

Sta­cey Ken­tin The Chan­ging Lights -levy on yk­si kes­to­suo­si­keis­ta­ni. Ar­tis­tin omin­ta­kei­nen, herk­kä ää­ni ja lah­jak­kaan tul­kit­si­jan sie­luk­kuus te­ke­vät kuun­te­lus­ta ai­na nau­tin­non. Pe­nau­di­on kä­sis­sä Ken­tin ää­nes­sä oli mu­ka­na lä­hes kaik­ki se tut­tu, jos­ta pi­dän ja pääl­le pi­sa­ra hu­na­jaa. Täs­sä yh­tey­des­sä sitä ma­ke­am­pi lop­pu­tu­los. Pi­kai­nen ver­tai­lu re­fe­rens­siin (San­ders 10c) pal­jas­ti 6.6:ssa ai­van mi­tät­tö­män häi­väh­dyk­sen na­saa­liut­ta, joka ei kui­ten­kaan ke­hit­ty­nyt var­si­nai­sek­si hai­tak­si.

Us­kal­tau­duin myös ulos tur­va-alu­eel­ta­ni. Ja­pand­roid­sin Post-Not­hing-al­bu­mi ei pyy­del­lyt an­teek­si, ei­kä ihan en­si­het­kel­lä Pe­nau­di­o­kaan. Ro­soi­nen in­die­tuu­le­tus ei tie­ten­kään nos­ta­nut huo­neen kat­toa, mut­ta jo­ta­kin säh­köis­tä säi­lyi pie­nen ele­men­tin liik­kees­sä­kin. He­art Swe­ats -kap­pa­leen sä­röi­nen ki­ta­ra­saun­di, syke ja silk­ka ener­gi­syys sai­vat pal­jon huo­neen täyt­tä­vää ti­laa. Sii­tä huo­li­mat­ta 6.6:n oli nöyr­ryt­tä­vä ja siir­ryt­tä­vä koh­te­li­aas­ti so­pi­vam­paan seu­raan. Ar­vat­ta­va mut­ta nyt myös omin kor­vin to­den­net­tu lop­pu­tu­los.

Ma­ti­ne­an var­si­nai­nen na­pa­kymp­pi kos­ket­ti jo sy­vem­mäl­tä. Pie­ter Wis­pel­weyn ja upe­a­soin­ti­sen En­semb­le Flo­ri­le­giu­min tul­kit­se­ma Vi­val­di avau­tui koko kau­neu­des­saan heti avaus­rai­dal­ta al­ka­en (Pie­ter Wis­pel­wey, Flo­ri­le­gium: Vi­val­di Con­cer­ti [Chan­nel Clas­sics]). Upe­a­tun­nel­mai­nen levy on sekä osoi­tus Wis­pel­weyn draa­man ta­jus­ta et­tä ky­vys­tä an­taa ti­laa ko­ko­nai­suu­del­le. Vaik­kei ky­sees­sä ole­kaan tuo­re jul­kai­su, se ei ole ot­teel­taan päi­vää­kään jul­kai­su­a­jan­koh­taan­sa van­hem­pi.

Tä­män teks­tin kan­nal­ta oleel­li­sem­paa on se, kuin­ka pie­ni kai­u­tin tai­pui yh­tä lail­la vim­mai­seen tu­leen ja tap­pu­raan (Al­leg­ro, RV 410) kuin sees­tei­sem­pään ja maa­lai­le­vam­paan her­kis­te­lyyn­kin (Si­ci­li­a­no, RV415). Tii­vis­tet­ty­nä oi­kein hy­vin, kun inst­ru­men­taa­tio oli lin­jas­sa vah­vuuk­sien kans­sa.

Myös ma­ta­lam­mal­le kai­vau­tu­va Lar­go-osa (RV 407) toi­mi niin mu­sii­kil­le oi­keut­ta te­ke­vä­nä kuin pie­nel­lä kai­ut­ti­mel­la on fy­sii­kan puo­les­ta lupa. Bas­so ulot­tui huo­nees­sa jopa lä­hel­le 40 hert­siä ei­kä si­ten jät­tä­nyt esi­tyk­ses­tä mi­tään oleel­lis­ta uu­pu­maan. Täs­sä koh­din kir­joi­tin pa­pe­ril­le ku­vaa­van sa­nan ”ba­ro­net­ti”; ei ken­ties ai­van yl­häi­sin­tä aa­te­lia, mut­ta omas­sa luo­kas­saan su­ve­ree­ni suo­riu­tu­ja.

Aja­tuk­sel­la ta­sa­pai­no­tet­tu

Pe­nau­dio 6.6cx Suo­mi 100 LE on kyp­säs­ti mu­sii­kil­le ta­sa­pai­no­tet­tu kai­u­tin. Sen soin­ti on eri­tyi­ses­ti akus­ti­sel­la ma­te­ri­aa­lil­la hie­man läm­min ja kut­su­va vaan ei yli­run­sas. Sel­lai­nen, joka saa hei­kom­mat­kin ää­nit­teet soi­maan sie­det­tä­väs­ti.

Sen ylä­pää on so­pi­val­la suun­tauk­sel­la si­vis­ty­nyt, kau­nis, ulot­tu­va ja soin­tui­sa­kin mut­tei veit­sen te­rä­vä tai viil­tä­vä. Täs­sä koh­din si­joit­te­lu ja maku vai­kut­ta­vat lop­pu­tu­lok­seen ai­na­kin jon­kin ver­ran. To­sin cem­ba­lon soin­nis­sa pie­ni li­sä­e­rot­te­lu ei oli­si hai­tan­nut­kaan. On mai­nit­ta­va, et­tä huo­nee­ni jäl­ki­kai­un­ta-ai­ka on ta­val­lis­ta olo­huo­net­ta ly­hy­em­pi ja yleis­soin­ti muu­ten­kin tum­mem­pi. Sil­ti pel­tien hän­tä soi pit­kään ja sa­met­ti­ses­ti.

Kes­ki­a­lue ei jää var­joon mut­tei myös­kään tee it­ses­tään lii­al­lis­ta nu­me­roa. Esi­mer­kik­si te­no­ri säi­lyt­ti luon­teen­sa, sa­moin sop­raa­no. Pe­ru­sää­net ovat kun­nos­sa, ei­kä kai­ut­ti­mes­sa ole va­ka­via, häi­rit­se­viä vä­rit­ty­miä. Si­joit­te­lun mer­ki­tys­tä ei voi kui­ten­kaan kos­kaan ko­ros­taa lii­kaa. Omas­sa ti­las­sa­ni jo­kai­seen ra­ja­pin­taan jäi run­saas­ti etäi­syyt­tä.

Pie­nen kai­ut­ti­men os­ta­ja ym­mär­tä­nee, et­tä fy­sii­kan la­ke­ja ei mi­kään muu­ta. Niin­pä suu­ria voi­mak­kuuk­sia, rä­jäh­tä­vää is­ke­vyyt­tä tai pun­tin tu­ti­naa ei ole tar­jol­la. Sen si­jaan läh­tö­koh­ta on mai­nio laa­du­kas­ta sub­woo­fe­ria miet­ti­väl­le. Vaik­ka it­se en var­si­nai­ses­ti sel­lais­ta kai­van­nut­kaan, niin ke­vy­em­pi hit­ti­mu­siik­ki ja voi­mal­li­sem­pi sin­fo­nia hyö­tyi­si­vät var­mas­ti ase­tel­mas­ta.

On­nis­tu­nut lop­pu­tu­los

Pie­ni kak­si­tie­kai­u­tin on ai­nai­nen ve­den­ja­ka­ja. Toi­saal­ta sel­lai­sen suun­nit­te­lu on joil­ta­kin osin help­poa, sil­lä muut­tu­jia on vä­hem­män kuin mo­ni­mut­kai­sis­sa rat­kai­suis­sa. Toi­saal­ta taas koko aset­taa ra­joit­teen­sa dy­na­mii­kal­le, ala­ra­ja­taa­juu­del­le, sä­röl­le ja mo­nel­le muul­le sei­kal­le.

Suo­mi 100-mal­li on kui­ten­kin luo­kas­saan vii­sain komp­ro­mis­sein ja fik­sul­la nä­ke­myk­sel­lä to­teu­tet­tu. Niin­pä tär­kein, eli ää­ni on kun­nos­sa. Li­säk­si mal­til­li­nen hin­ta te­kee sii­tä mo­nel­le re­a­lis­ti­ses­ti ta­voi­tet­ta­van pa­lan uniik­kia suo­mi­hi­fiä. Luu­len­pa, et­tä var­si­nai­sia mark­ki­na­pu­hei­ta on tur­ha pi­tää, sil­lä myyn­ti on jo al­ka­nut.