Koti ja keittiö 6-7/2008
700–800 g fileoitua turskaa tai muuta vaaleaa kalaa, esim. haukea tai seitiä
15–20 tuoretta basilikan lehteä tai 2 tl kuivattua basilikaa
8–16 viipaletta ilmakuivattua kinkkua tai ohuita pekonisiivuja
Kalan marinadi:
puolen sitruunan mehu
1/5 dl oliiviöljyä
ripaus suolaa ja valkopippuria
Persilja-voikastike
noin 1/2 dl kalalientä tai valkoviiniä
tai 1/4 dl valkoviiniä + 1/4 dl kalalientä
100 g jääkaappikylmää voita
1 nippu tai ruukku persiljaa hienonnettuna
puolen sitruunan kuori raastettuna
1 tl valkoviinietikkaa tai sitruunamehua
valkopippuria ja suolaa maun mukaan
Kalakääröjen kiinnittämiseen:
hammastikkuja
1. Raasta sitruunankuori ja laita raaste tuorekelmun alle. Purista sitruunasta mehu.
2. Sekoita marinadin ainekset. Laita suolaa vain pieni ripaus. Marinoi kalafileitä noin puoli tuntia.
3. Jaa kala kahdeksaan yhtä suureen osaan ja muotoile ne kääröiksi. Laita kalakääröjen päälle basilikaa ja kääri ympärille pari palaa ilmakuivattua kinkkua tai pekonia. Kiinnitä kääröt hammastikuilla.
4. Laita kääröt uunivuokaan. Kypsennä kääröjä 200-asteisessa uunissa noin 20–25 minuuttia.
5. Valmista kastike vasta ennen tarjoilua. Kuumenna kalaliemi tai valkoviini kiehuvaksi. Lisää raastettu sitruunankuori. Ota kuuma liemi pois liedeltä. Liemi ei saa enää kiehua. Sekoita kuumaan liemeen kylmä, kuutioitu voi vähitellen. Vatkaa kastiketta koko ajan, jotta voi sulaa nesteeseen ja kastike vähän vaahtoutuu. Lisää etikka tai sitruunamehu jatkuvasti vatkaten. Lisää lopuksi persilja. Mausta valkopippurilla ja suolalla ja vie kastike kuumana tarjolle suoraan pöytään.
6. Tarjoa kalan kanssa tillituuvattuja perunoita, keitettyä parsaa tai raastetulla muskotilla maustettuja, höyrytettyjä porkkanoita tai muita vuodenajan kasviksia.
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2