Maija hurahti fitnekseen ja veti treenit överiksi: "Ainoa muistoni fitness-mallifinaalista on pettymys"

"Olin koko ajan näl­käi­nen ja pa­hal­la tuu­lel­la. Por­tai­ta nous­tes­sa pyör­ryt­ti, ja tar­vit­sin vä­sy­myk­see­ni kah­det päi­vä­u­net. Sil­ti jul­kai­sin it­ses­tä­ni Ins­tag­ra­mis­sa ener­gi­siä tree­ni­ku­via. Vaik­ka olin al­ka­nut in­ho­ta sa­lil­la käy­mis­tä, nau­tin sii­tä, et­tä mi­nua kut­sut­tiin fit­ness-Mai­jak­si.

Olin 22 ja ajau­tu­nut fit­ness-elä­mään puo­li­va­hin­gos­sa. Olin pal­kan­nut it­sel­le­ni vuot­ta ai­em­min  val­men­ta­jan. En­sim­mäi­set puo­li vuot­ta oli­vat ku­her­rus­kuu­kaut­ta tree­naa­mi­sen kans­sa. Olin in­nois­sa­ni, kun krop­pa al­koi muut­tua sport­ti­sek­si, ja pää­tin opis­kel­la per­so­nal trai­ne­rik­si.

Erää­nä päi­vä­nä bon­ga­sin fit­nes­s­mal­li­ki­san mai­nok­sen. Rek­ry­toin sil­kas­ta pää­hän­pis­tos­ta kämp­pik­se­ni ot­ta­maan mi­nus­ta jo sa­ma­na il­ta­na pari ku­vaa. Oli yl­lä­tys, kun mi­nut va­lit­tiin kym­me­nen kil­pai­li­jan jouk­koon. Fi­naa­liin oli lii­an vä­hän ai­kaa, nel­jä kuu­kaut­ta, ja vas­ta vuo­den tree­nan­nee­na mi­nul­la oli kii­re pääs­tä mal­lin mit­toi­hin. Aloin liik­kua 15 tun­tia vii­kos­sa. He­rä­sin 5.30 len­kil­le ja läh­din töi­den jäl­keen sa­lil­le.

Fit­ness-ki­sois­ta pois pet­ty­nee­nä

No­pe­as­ti ta­ju­sin, et­tei tree­naa­mi­ses­sa­ni ol­lut mi­tään ter­veel­lis­tä. Ur­hei­lin lii­kaa ja söin lii­an vä­hän. Sil­ti ajat­te­lin, et­tä olin luu­se­ri, jos en jak­sa­nut tree­na­ta täy­sil­lä. Usein ve­din sa­lit­ree­nin pääl­le kun­to­pyö­räl­lä vie­lä niin ran­kan HIIT-har­joi­tuk­sen, et­tä olin pu­do­ta pyö­räl­tä. Sa­lil­la saat­toi men­nä 2,5 tun­tia vain sik­si, et­tä mie­tin vä­sy­nee­nä sar­jo­jen vä­lis­sä, jak­san­ko teh­dä seu­raa­van. Ha­lu­sin luo­vut­taa, mut­ta aloin ai­na miet­tiä, mil­tä se mui­den mie­les­tä näyt­täi­si.

Tun­sin on­nis­tu­nee­ni, kun joku huo­ma­si, et­tä rei­te­ni ovat ka­ven­tu­neet tai ojen­ta­ja­ni on al­ka­nut erot­tua. Se ei kui­ten­kaan teh­nyt mi­nua tyy­ty­väi­sek­si vaan heit­ti ben­saa liek­kei­hin: mi­nä­hän näy­tän, kuin­ka pal­jon ojen­ta­ja­ni nä­kyy kuu­kau­den pääs­tä! En ole kos­kaan viet­tä­nyt niin pal­jon ai­kaa pei­lin edes­sä, ja kän­nyk­kä­ni oli täyn­nä ku­via hau­ik­ses­ta­ni ja pe­pus­ta­ni.

Mitä enem­män it­se­ä­ni tark­kai­lin, sitä enem­män ke­hon­ku­va­ni vää­ris­tyi. Ai­noa muis­to­ni fit­ness-mal­li­fi­naa­lis­ta on pet­ty­mys. Olin pa­rem­mas­sa kun­nos­sa kuin iki­nä, mut­ta en kel­van­nut it­sel­le­ni. Ajat­te­lin vain sitä, et­tä olin kil­pai­li­jois­ta ai­noa, jon­ka vat­sa­li­hak­set ei­vät piir­ty­neet täy­del­li­ses­ti esiin.

Uusi asenne ja uusi elämä. Nykyään Maija nauttii liikkumisesta enemmän kuin koskaan.

Fabian Björk

Pak­ko vei ilon tree­nis­tä

Sa­lil­la käy­mi­nen lop­pui ki­soi­hin. Pak­kot­ree­naa­mi­nen oli syn­nyt­tä­nyt hen­ki­sen lu­kon ur­hei­le­mis­ta koh­taan. In­ho­sin HIIT-tree­ne­jä, in­ho­sin sa­lia. Vaik­ka tein per­so­nal trai­ne­rin töi­tä, mi­nus­ta it­ses­tä­ni oli tul­lut ih­mi­nen, joka liik­kui to­del­la vä­hän.

Kun ur­hei­lul­li­suus al­koi hä­vi­tä kro­pas­ta­ni, aloin pa­ni­koi­da ja sain ide­an al­kaa tree­na­ta bi­ki­ni fit­ness -ki­soi­hin. Eh­din jo soit­taa val­men­ta­jal­le­kin, mut­ta mie­he­ni sa­noi suo­raan, et­tä sii­hen et muu­ten läh­de. Sil­loin louk­kaan­nuin – nyt olen hä­nel­le kii­tol­li­nen. Kun en peit­tä­nyt riit­tä­mät­tö­myyt­tä­ni tree­naa­mi­sel­la, jou­duin miet­ti­mään, mis­tä tun­ne oi­ke­as­ti joh­tui.

Aloin et­siä vas­taus­ta sii­hen, kuka minä olen ja mik­si en kel­paa it­sel­le­ni. Oi­val­sin, et­tä mi­nut on luo­tu täl­lai­sek­si kuin olen, ja se riit­tää. Lait­tau­tu­mi­ses­sa tai tree­naa­mi­ses­sa ei ole mi­tään pa­haa, mut­ta sen ei saa an­taa mää­rit­tää iden­ti­teet­tiä. Ar­vo­ni ei ole kiin­ni sii­tä, mon­ta­ko Ins­tag­ram-seu­raa­jaa mi­nul­la on.

Ei pai­nei­ta enää

Oi­val­luk­se­ni ovat saa­neet mi­nut nä­ke­mään per­so­nal trai­ne­rin työn toi­sin. Mitä te­kee fyy­si­ses­ti ter­veel­lä kro­pal­la tai nä­ky­vil­lä vat­sa­li­hak­sil­la, jos mie­li ei voi hy­vin? Ha­lu­an kan­nus­taa asi­ak­kai­ta­ni ra­kas­ta­maan it­se­ään. Oli­si tär­ke­ää, et­tä ih­mi­set lak­kai­si­vat pu­hu­mas­ta it­sel­leen epä­kun­ni­oit­ta­vas­ti.

Olen vih­doin löy­tä­nyt liik­ku­mi­sen ilon. Ur­hei­len ny­kyi­sin kol­me nel­jä ker­taa vii­kos­sa: käyn sa­lil­la, teen HIIT-tree­ne­jä ja juok­sen. Ha­lu­an py­syä kun­nos­sa ja pys­tyä ve­tä­mään tar­vit­ta­es­sa pari leu­kaa, mut­ta en ase­ta it­sel­le­ni pai­nei­ta. Nau­tin asen­tee­ni tuo­mas­ta va­pau­des­ta. Voin tree­na­ta kuin hu­vit­taa: ve­tää täy­sil­lä tai teh­dä ka­ve­rin kans­sa hönt­sät­ree­nit, jois­sa ju­tel­laan pun­ner­ta­mi­sen lo­mas­sa. Nau­tin liik­ku­mi­ses­ta enem­män kuin kos­kaan.”

Lue myös:

Olet­ko öve­rit­ree­naa­ja? Tun­nis­tat­ko va­roi­tus­mer­kit?

Olet­ko riip­pu­vai­nen lii­kun­nas­ta? Tes­taa!