Arto Vuohelainen
Sanna Kekäläinen, Mari Harjula, Katri Schröder Kuvat: Arto Vuohelainen, Kirsi-Marja Savola, Fabian Björk Koonnut: Jessi Mäkinen
Arto Vuohelainen
Sieni-maa-artisokkagratiini
4–6 annosta
1 kg maa-artisokkia
Lisäksi:
250 g sieniä, esimerkiksi tatteja tai Portobelloja
25 g voita
1 pieni sipuli
1 rkl vehnäjauhoja
1 ½ dl kuohukermaa
ripaus suolaa
rouhittua mustapippuria
1 dl juustoraastetta
1. Harjaa maa-artisokat juuresharjalla puhtaiksi. Keitä kuorineen napakan kypsiksi, 5–10 minuuttia koon mukaan. Nosta veteen ensin isoimmat artisokat ja lisää hieman myöhemmin pienemmät. Kokeile tikulla kypsyyttä. Valuta ja kuori. Paloittele maa-artisokat ja nosta kevyesti voideltuun uunivuokaan.
2. Puhdista sienet ja paloittele. Paista sieniä ensin kuivalla pannulla, jotta niistä haihtuu hieman nestettä. Lisää joukkoon voi ja kuorittu ja hienonnettu sipuli. Paista hetken aikaa. Kääntele joukkoon vehnäjauhot. Lisää kerma ja keitä muutama minuutti.
3. Kaada seos maa-artisokkien päälle. Mausta gratiini kevyesti suolalla ja rouhitulla mustapippurilla. Ripottele pinnalle juustoraaste. Gratinoi paistosta kuumien grillivastusten alla, kunnes pinta on kauniin ruskea.
Valmistusaika: 45 min
Vaikeusaste: hieman työläs
Hinta: noin 9 e
Kirsi-Marja Savola
Valkosipuli-duchesseperunat
6–8 annosta
1 kg jauhoisia perunoita (esim. rosamunda)
2 keltuaista
¾ dl kuohukermaa
25 g voita
½ tl muskottipähkinää
1–2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
½ tl suolaa ripaus valkopippuria
1–2 rkl tuoretta persiljaa hienonnettuna
1. Kuori ja keitä perunat kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Soseuta perunat perunasurvimella tai sähkövatkaimella. Sekoita joukkoon keltuaiset, kerma, pehmennyt voi ja mausteet.
2. Lusikoi seos tähtityllalla varustettuun pursotuspussiin. Pursota massasta ruusukkeita annosvuokiin tai pellille leivinpaperin päälle.
3. Paista ruusukkeita uunin keskitasolla 225 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes ne ovat kauniin ruskeita.
Valmistusaika: 40 min + kypsennysaika 15 min
Vaikeusaste: hieman työläs
Hinta: noin 5 e
Arto Vuohelainen
Pinaattibulguri
4–6 annosta
500 g pinaattia
1 sipuli
2 dl bulguria
½ dl oliiviöljyä
5–6 dl vettä
1 ½ rkl kasvisfondia
1 rkl sitruunan mehua
½ dl tilliä hienonnettuna
ripaus muskottipähkinää
rouhittua mustapippuria
ripaus suolaa
1. Poista pinaateista isot lehtiruodit ja huuhtele pinaatit. Kuori ja hienonna sipuli.
2. Kuumenna tilkka öljyä paistokasarissa. Lisää sipulit ja kuullota hetki. Lisää pinaatit erissä ja kääntele, kunnes ne hieman pehmenevät. Lisää bulguri ja kääntele vähän aikaa.
3. Kuumenna vesi ja liuota siihen kasvisfondi. Lisää nestettä muutamassa erässä bulguriseokseen samalla käännellen. Hauduta kypsäksi, noin 10 minuuttia.
4. Lisää sitruunamehu ja tilli. Mausta muskottipähkinällä ja mustapippurilla sekä ripauksella suolaa.
Valmistusaika: 30 min
Vaikeusaste: melko helppo
Hinta: noin 9,50 e
Fabian Bjork / AOP
Kokonaisena paistettu kukkakaali
4 annosta
1 kukkakaali
3 rkl voita
1 tl sormisuolaa
Viimeistelyyn:
1 rkl vastapuristettua sitruunamehua
1 rkl pieniä kapriksia
muutama kierros rouhittua mustapippuria myllystä
1 dl oliiviöljyä
1 tuuhea ruukku lehti- persiljaa hienonnettuna
3 rkl paahdettuja pinjansiemeniä
1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Nosta kukka- kaalille voinokareita. Mausta kukkakaali suolalla.
2. Paahda kukkakaalia uunissa 1,5 tuntia. Lusikoi kukkakaalin pintaan muutaman kerran paiston aikana vuokaan valunutta voita.
3. Sekoita sitruunamehu, kaprikset, suola, pippuri ja öljy keskenään. Lisää yrttisilppu ja valuta seos kukkakaalille. Viimeistele pinjansiemenillä.
Valmistusaika: 10 min + kypsennysaika 1 h 30 min
Vaikeusaste: helppo
Hinta: noin 8 e
Ohuista omenaviipaleista syntyy kaunis ruusupiirakka helposti. Pohja on mehevä mantelimassan ansiosta.
Martti Järvi
fabian björk
FABIAN BJORK
Ohuista omenaviipaleista syntyy kaunis ruusupiirakka helposti. Pohja on mehevä mantelimassan ansiosta.
Martti Järvi
fabian björk
FABIAN BJORK
FABIAN BJORK
Panzanella on italialainen salaatti, jonka salaisuus on edellisen päivän ylijääneen leivän elvyttäminen uudeksi, ihanaksi ruoaksi. Lisäksi salaattiin keitetään parsaa ja pilkotaan mukaan muitakin kasviksia.
LUETUIMMAT
LUETUIMMAT
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2