Lukunurkkaus erkkerin edessä on lempipaikkani uudessa kodissamme. Kun Benjamin illalla nukahtaa, uppoudun nojatuoliin sekä Twitterin ja Instagramin maailmaan.

Uu­si ko­tim­me si­jait­see Hel­sin­gin Töö­lös­sä. Seu­tuun liit­tyy pal­jon läm­pi­miä muis­to­ja, sil­lä iso­van­hem­pam­me asui­vat tääl­lä. Kun olim­me lap­se­na mum­min ja vaa­rin luo­na hoi­dos­sa, nämä kul­mat tu­li­vat tu­tuik­si. Ko­tim­me on vuon­na 1936 val­mis­tu­nees­sa ta­los­sa. Hyvä ys­tä­väm­me, si­sus­tu­sark­ki­teh­ti Mik­ko Ve­sa­nen piir­si poh­jan uu­sik­si. Saim­me las­ten­huo­neen ja myös työ­huo­neen.

Pari vii­me vuot­ta ovat ol­leet vauh­dik­kai­ta, jou­lu tuo sii­hen kai­va­tun tau­on. Kak­si vuot­ta sit­ten tam­mi­kuus­sa syn­tyi poi­kam­me Ben­ja­min. Van­has­sa ko­dis­sam­me oli käyn­nis­sä sil­loin put­ki­re­mont­ti, ja uu­teen ko­tiin muu­tim­me tou­ko­kuus­sa, vaik­ka sen re­mont­ti vie­lä jat­kui. Olen hoi­ta­nut myös toi­mi­tus­joh­ta­jan teh­tä­viä. Ai­na ei ole ol­lut help­poa, mut­ta anop­pi­ni, äi­ti­ni, si­sa­re­ni ja per­heys­tä­vät ovat aut­ta­neet mei­tä pal­jon.

Havin entisen teknokemian tehtaan vanha lasipullo toimii meillä maljakkona. 1930-luvulla Havi oli Suomen suurin saippuoiden ja miesten tuoksujen valmistaja. Norsut ovat mieheni Henrin edesmenneeltä isältä. Hän keräsi norsuja matkoilta. Tämä on muisto Havaijilta.

Jou­luun liit­tyy pal­jon haus­ko­ja ja läm­pi­miä muis­to­ja. Se on yh­des­sä­o­loa, hy­vää ruo­kaa ja juo­maa. Ko­koon­num­me si­sa­rus­te­ni ja hei­dän per­hei­den­sä kans­sa van­hem­pie­ni luok­se. Äi­ti­ni tyk­kää luo­da juh­lan. Olen op­pi­nut äi­dil­tä­ni ja äi­di­näi­dil­tä­ni es­teet­ti­sen sil­män: asi­at lai­te­taan kau­niis­ti esil­le. Jou­lu on myös Ha­vil­le vuo­den tär­kein ai­ka.

Tyylini on hillitty, mutta luon tunnelmaa väreillä. Makuuhuoneen grafiikanvedos on Ulla Rantasen. Yöpöydät toteutti puuseppä suunnitelmani mukaan. Päiväpeite on Himlan mallistoa.

Olen löy­tä­nyt tyy­li­ni. Ha­lu­an pi­tää si­sus­tuk­sen sel­ke­ä­nä, mut­ta tuon tun­nel­maa teks­tii­leil­lä, vä­reil­lä, va­lais­tuk­sel­la ja pien­si­sus­tuk­sel­la. Yrit­tä­jä­nä ar­vos­tan ko­ti­mais­ten yri­tys­ten tuot­tei­ta. Sik­si meil­lä on vaik­ka­pa Ade­an, Kuu­si­lin­nan, Fi­nar­ten ja Ha­ko­lan teks­tii­le­jä ja ka­lus­tei­ta. Ihas­tun esi­neis­sä yleen­sä muo­toon tai käyt­tö­tar­koi­tuk­seen. To­sin as­ti­oi­ta hamst­raan yli tar­peen­kin.

Vanhat hopeiset tupakkarasiat ovat isoisäni isän Arvid Niemelän lahjaksi saamia. Nyt säilytän niissä toisenlaisia tulentekovälineitä.

Per­hey­ri­tyk­ses­sä on ha­et­ta­va oma työ­roo­lin­sa, et­tei to­teu­ta sa­maa roo­lia kuin per­hees­sä. Toi­mi­tus­joh­ta­ja­na aloi­tin tou­ko­kuus­sa 2018, kun van­hem­pa­ni siir­tyi­vät eläk­keel­le. Olen yl­peä sii­tä, et­tä olen per­hey­ri­tyk­ses­sä töis­sä.

Olen oppinut äidiltäni ja äidinäidiltäni esteettisen silmän: asiat laitetaan kauniisti esille.

Sie­lun­mai­se­ma­ni löy­tyy mö­kil­täm­me Mö­lan­de­tis­ta. Se on saa­ri Si­poon edus­tal­la, ai­van Hel­sin­gin kai­na­los­sa. Siel­lä on iso­van­hem­pie­ni ra­ken­ta­ma van­ha sau­na­mök­ki ja myö­hem­min ra­ken­net­tu uu­si mök­ki. Mie­he­ni Hen­rin myö­tä rak­kaik­si ovat käy­neet myös Nä­si­jär­ven ran­nat. Siel­lä sie­nes­täm­me ja ra­vus­tam­me.

Kävin ennen koronaa vuosittain Kiinassa messuilla. Ruukku on muisto lukioaikaiselta ensimmäiseltä matkaltani Shanghaihin. Kokkaamme kotonakin paljon aasialaista ruokaa.

Ren­tou­dun ur­hei­le­mal­la. Yh­des­sä Hen­rin kans­sa olem­me in­nok­kai­ta pa­de­lin pe­laa­jia. Pe­rus­tim­me Imat­ral­le ken­tän­kin, kun siel­lä on Ha­vin toi­nen teh­das.