Jaana Kivipelto-Tulkki kuvat Martti Järvi
Perheyrityksessä on
haettava oma työroolinsa, ettei toteuta samaa roolia
kuin perheessä.
Lukunurkkaus erkkerin edessä on lempipaikkani uudessa kodissamme. Kun Benjamin illalla nukahtaa, uppoudun nojatuoliin sekä Twitterin ja Instagramin maailmaan.
Uusi kotimme sijaitsee Helsingin Töölössä. Seutuun liittyy paljon lämpimiä muistoja, sillä isovanhempamme asuivat täällä. Kun olimme lapsena mummin ja vaarin luona hoidossa, nämä kulmat tulivat tutuiksi. Kotimme on vuonna 1936 valmistuneessa talossa. Hyvä ystävämme, sisustusarkkitehti Mikko Vesanen piirsi pohjan uusiksi. Saimme lastenhuoneen ja myös työhuoneen.
Pari viime vuotta ovat olleet vauhdikkaita, joulu tuo siihen kaivatun tauon. Kaksi vuotta sitten tammikuussa syntyi poikamme Benjamin. Vanhassa kodissamme oli käynnissä silloin putkiremontti, ja uuteen kotiin muutimme toukokuussa, vaikka sen remontti vielä jatkui. Olen hoitanut myös toimitusjohtajan tehtäviä. Aina ei ole ollut helppoa, mutta anoppini, äitini, sisareni ja perheystävät ovat auttaneet meitä paljon.
Havin entisen teknokemian tehtaan vanha lasipullo toimii meillä maljakkona. 1930-luvulla Havi oli Suomen suurin saippuoiden ja miesten tuoksujen valmistaja. Norsut ovat mieheni Henrin edesmenneeltä isältä. Hän keräsi norsuja matkoilta. Tämä on muisto Havaijilta.
Jouluun liittyy paljon hauskoja ja lämpimiä muistoja. Se on yhdessäoloa, hyvää ruokaa ja juomaa. Kokoonnumme sisarusteni ja heidän perheidensä kanssa vanhempieni luokse. Äitini tykkää luoda juhlan. Olen oppinut äidiltäni ja äidinäidiltäni esteettisen silmän: asiat laitetaan kauniisti esille. Joulu on myös Haville vuoden tärkein aika.
Tyylini on hillitty, mutta luon tunnelmaa väreillä. Makuuhuoneen grafiikanvedos on Ulla Rantasen. Yöpöydät toteutti puuseppä suunnitelmani mukaan. Päiväpeite on Himlan mallistoa.
Olen löytänyt tyylini. Haluan pitää sisustuksen selkeänä, mutta tuon tunnelmaa tekstiileillä, väreillä, valaistuksella ja piensisustuksella. Yrittäjänä arvostan kotimaisten yritysten tuotteita. Siksi meillä on vaikkapa Adean, Kuusilinnan, Finarten ja Hakolan tekstiilejä ja kalusteita. Ihastun esineissä yleensä muotoon tai käyttötarkoitukseen. Tosin astioita hamstraan yli tarpeenkin.
Vanhat hopeiset tupakkarasiat ovat isoisäni isän Arvid Niemelän lahjaksi saamia. Nyt säilytän niissä toisenlaisia tulentekovälineitä.
Perheyrityksessä on haettava oma työroolinsa, ettei toteuta samaa roolia kuin perheessä. Toimitusjohtajana aloitin toukokuussa 2018, kun vanhempani siirtyivät eläkkeelle. Olen ylpeä siitä, että olen perheyrityksessä töissä.
Olen oppinut äidiltäni ja äidinäidiltäni esteettisen silmän: asiat laitetaan kauniisti esille.
Sielunmaisemani löytyy mökiltämme Mölandetista. Se on saari Sipoon edustalla, aivan Helsingin kainalossa. Siellä on isovanhempieni rakentama vanha saunamökki ja myöhemmin rakennettu uusi mökki. Mieheni Henrin myötä rakkaiksi ovat käyneet myös Näsijärven rannat. Siellä sienestämme ja ravustamme.
Kävin ennen koronaa vuosittain Kiinassa messuilla. Ruukku on muisto lukioaikaiselta ensimmäiseltä matkaltani Shanghaihin. Kokkaamme kotonakin paljon aasialaista ruokaa.
Rentoudun urheilemalla. Yhdessä Henrin kanssa olemme innokkaita padelin pelaajia. Perustimme Imatralle kentänkin, kun siellä on Havin toinen tehdas.
Linda Schlobohm on perheyritys Havin toimitusjohtaja. Hän asuu Helsingissä puolisonsa Henrin ja pian kaksivuotiaan Benjaminin kanssa. Linda oli vuonna 2022 ehdolla maailman arvostetuimmassa yrittäjäkilpailussa Entrepreneur of the year EY. Havi on vuonna 1829 perustettu kotimainen yritys, joka työllistää noin 100 ihmistä Suomessa.
LUETUIMMAT
LUETUIMMAT
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2