Kym­men­vuo­ti­aa­na Anu oli van­hem­pien­sa kans­sa pit­käl­lä kä­ve­ly­len­kil­lä puu-Hel­sin­gis­sä tal­vi­se­na il­ta­päi­vä­nä. Per­soo­nal­lis­ten oma­ko­ti­ta­lo­jen ik­ku­nois­ta pais­toi tun­nel­mal­li­nen valo. Anu miet­ti, mil­lai­sia ih­mi­siä näis­sä ko­deis­sa mah­toi­kaan asua ja haa­vei­li, et­tä hä­nel­lä­kin oli­si oma van­ha talo. Ei­pä tien­nyt tyt­tö­nen tuol­loin, et­tä unel­ma tu­li­si to­teu­tu­maan, to­sin vas­ta pa­ri­kym­men­tä vuot­ta myö­hem­min.

– 2000-lu­vun alus­sa olim­me Ro­ber­tin kans­sa val­mii­ta jät­tä­mään ker­ros­ta­lo­a­su­mi­sen taak­sem­me. Ha­ku­a­lu­ee­na oli pää­kau­pun­ki­seu­tu ja Por­voon suun­ta. Muu­ta­ma kiin­nos­ta­va koh­de eh­ti har­mil­li­ses­ti men­nä ne­nän edes­tä, kun­nes koit­ti tou­ko­kuun päi­vä, jol­loin olim­me mat­kal­la näyt­töön Puk­ki­laan, Anu ker­too.

Anu huo­ma­si myy­tä­vän koh­teen naa­pu­ris­sa kieh­to­van vaik­ka­kin ku­lah­ta­neen nä­köi­sen hir­si­ta­lon sa­tu­mai­sel­la ton­til­la.

– Sa­noin Ro­ber­til­le, et­tä jos tuo talo jos­kus tu­li­si myyn­tiin, se oli­si mei­tä var­ten.

Kol­me kuu­kaut­ta myö­hem­min Anun toi­ve to­teu­tui. Anu ja Ro­bert so­pi­vat in­nois­saan en­nak­ko­näy­tös­tä.

– Kos­ka olim­me täy­sin vih­rei­tä oma­ko­ti­os­ta­jia, oli mu­ka­nam­me Ro­ber­tin isä sekä hir­si­ta­lot hy­vin tun­te­va tut­ta­vam­me. He huo­leh­ti­vat ra­ken­tei­den tar­kis­ta­mi­ses­ta.

Pie­ni mut­ta jy­ke­vä talo oli so­pi­vas­ti vink­sin vonk­sin, ja se sai Anun ja Ro­ber­tin ai­van tä­pi­nöi­hin­sä.

– Se var­mas­ti myös nä­kyi. Olim­me epä­röi­mät­tä val­mii­ta mak­sa­maan pyy­de­tyn hin­nan ja kau­pat lyö­tiin sa­man tien luk­koon, Anu ker­too.

Kattoparrut ja näkyviin jätetyt hirsipinnat kertovat talon pitkästä historiasta. Oven päälle ripustettu saha ja vanha harava ovat muistoja Erkki-ukista. Semiantiikkinen matto on huutokauppalöytö.

NOL­LA­PIS­TEES­TÄ ETEEN­PÄIN

Ta­lon ra­ken­ta­nut Uu­no Täh­ti oli per­hei­neen huo­leh­ti­nut ta­los­ta pie­tee­til­lä ja ar­vos­ta­en, sen saat­toi vie­lä­kin huo­ma­ta kaik­ki­al­la. Hy­vin hoi­det­tu piha is­tu­tuk­si­neen ja vi­han­nes­penk­kei­neen oli ol­lut alu­een kau­neim­man mai­nees­sa. Sit­tem­min oli kui­ten­kin koit­ta­nut kol­men­kym­me­nen vuo­den jak­so, jol­loin juu­ri mi­tään ei teh­ty.

Huo­noon kun­toon pääs­syt talo ja vil­li­nä re­hot­ta­va puu­tar­ha oli­vat ki­pe­äs­ti huo­len­pi­don tar­pees­sa. Ta­los­sa oli vuo­si­kau­sien tu­pa­koin­nis­ta pint­ty­neet pin­nat, ha­nas­ta tuli vain kyl­mää vet­tä ja pi­han pe­räl­lä tö­nöt­ti kaa­tu­mis­pis­tees­sä ole­va huus­si.

– Ai­kai­sem­pi ko­ke­muk­sem­me re­mon­tis­ta ra­joit­tui pin­to­jen siis­ti­mi­seen ja pie­neen ra­ken­te­luun ker­ros­ta­lo­ko­din par­vek­keel­la. Roh­ke­as­ti läh­dim­me kui­ten­kin mit­ta­vaan urak­kaan, joka aloi­tet­tiin ai­van al­ku­pis­tees­tä, eli talo kuo­rit­tiin hir­si­run­gol­le. Tun­tui tär­ke­äl­tä teh­dä työ kun­nol­la, jot­ta sai­sim­me ter­veen ko­din.

Kaik­ki teh­tiin alus­ta as­ti: säh­köt, vesi, wc ja sei­nien eris­tys. Pur­ku­töi­den lo­mas­sa vas­taan tuli löy­tö­jä: kork­kaa­mat­to­mia kos­su­pul­lo­kät­kö­jä, so­da­nai­kai­nen sor­mus ja val­ta­via mää­riä van­ho­ja leh­tiä. Uu­no Täh­ti oli lu­ki­jaih­mi­siä. Run­ko­hir­sis­tä löy­tyi kau­niil­la kä­si­a­lal­la teh­ty­jä mer­kin­tö­jä, jot­ka Anu ja Ro­bert tal­len­si­vat ku­viin ja peit­te­li­vät hel­läs­ti.

– Jä­tim­me tot­ta kai myös omia ter­veh­dyk­si­äm­me tu­le­vil­le su­ku­pol­vil­le.

Anun ja Robertin rakkaudella luotu koti on paikka, jonka läpi elämä virtaa jatkuvasti. Piirongin krakeloitunut pinta viehättää vielä vuosienkin jälkeen. Ainoastaan kansi on saanut uutta maalia. Peili on huutokaupasta, pullo kirppikseltä. Hattutelineenä toimivat Tektin naisfiguurit löytyivät pitkän odottelun ja etsinnän jälkeen. Kukkataulu on muisto rakkaasta Martta-mummosta. Huomaa julisteiden kätevä ripustus housuhenkarien avulla.

EN­SIM­MÄI­SET RE­MONT­TI­VUO­DET

Anun ja Ro­ber­tin ta­voit­tee­na oli sel­vi­tä re­mon­toin­nis­ta lai­naa ot­ta­mat­ta. He ete­ni­vät omien voi­mien­sa ja tal­koo­päi­vien va­ras­sa hil­jak­seen kah­den ja puo­len vuo­den ajan, suu­rim­man osan ajas­ta Hel­sin­gin-ko­dis­ta kä­sin.

– Oli­via ja Oli­ver oli­vat tuol­loin vie­lä pie­niä, jo­ten usein minä olin las­ten kans­sa ko­to­na, kun Ro­bert suun­ta­si työ­vii­kon päät­teek­si ta­lol­le pur­ka­maan. Vä­lil­lä olim­me hom­mis­sa mu­ka­na koko per­he. Ei­nes­li­ha­pii­ra­kat ja puu­hel­las­sa läm­mi­tet­ty ma­ka­ro­ni­laa­tik­ko tu­li­vat noi­na vuo­si­na var­sin tu­tuik­si.

Jou­lu­na 2003 per­he pää­si vih­doin­kin kan­ta­maan muut­to­kuor­man puo­li­val­mii­seen ko­tiin. Ylä­ker­ran kui­tu­le­vy­lat­ti­al­le pan­tiin la­ve­rit ri­viin, ja keit­ti­ö­kin oli vie­lä ai­ka al­keel­li­nen, mut­ta he oli­vat on­nel­li­sia omas­ta ko­dis­ta.

– Kun ih­mi­nen ko­vas­ti jo­tain ha­lu­aa, on val­mis so­peu­tu­maan epä­mu­ka­viin­kin oloi­hin, Anu to­te­aa.

Neiserin sohvalle mahtuu kotoilemaan koko perhe. Kirppisnojatuoli on Anun suosikkipaikka. Kukkainen varjostin tuli turistituliaisena kirppikseltä. Anu sahasi rohkeasti chippendale-pöydästä jalat lyhyemmiksi ja maalasi puuterisella roosalla.

KA­DON­NEI­DEN TA­PET­TIEN MET­SÄS­TÄ­JÄ

Anu ei mie­les­tään ole tren­dien seu­raa­ja, hän yh­dis­te­lee asi­oi­ta, jot­ka tuo­vat omal­le sil­mäl­le nau­tin­toa.

– Hen­gi­tän ja elän es­te­tii­kan kai­puu­ta, se on ai­na ol­lut osa mi­nua.

Myös vuo­de­na­jat vai­kut­ta­vat. Anul­le ke­vät ja kesä ovat run­sau­den ja vä­rien ilo­tu­li­tuk­sen ai­kaa. Toi­nen puo­li vuo­des­ta tar­vit­see har­mo­ni­aa ja hil­jai­suut­ta si­sus­tuk­seen.

Anu on per­heen ar­moi­tet­tu ta­pe­toi­ja. Mil­tei kaik­ki ta­pe­tit ovat ai­dos­ti van­ho­ja, vuo­sien ai­ka­na kirp­pu­to­reil­ta löy­ty­nei­tä aar­tei­ta, jot­ka ovat vain odot­ta­neet sitä oi­ke­aa sei­nää. So­pi­vat vä­ri­sä­vyt sei­niin ja ka­lus­tei­siin Anu se­koit­te­lee ai­na it­se. Se voi jos­kus ol­la han­ka­laa, jos maa­lia tar­vi­taan myö­hem­min li­sää.

Vanha Högforsin hella pääsi tositoimiin heti muuton jälkeen. Muurin pinta on maalattu liitutaulumaalilla muistitauluksi arjen asioille. Sympaattinen vaaka muistuttaa lapsuusaikojen kyläkauppavierailuista. Jauhosiivilä on sämpylävatina, pullajuliste Ainoasta.

KES­KI-IÄN SEIK­KAI­LUT

Ro­ber­tin maku on kon­ser­va­tii­vi­sem­pi kuin Anun, mut­ta hän an­taa vai­mol­leen va­paat kä­det si­sus­taa.

– Olen on­ne­kas. Mi­nul­la on puo­li­so, joka sa­noo, et­tä koti on ra­kas sik­si, et­tä se on mi­nun rak­kau­del­la lait­ta­ma­ni. Hän luot­taa sii­hen, et­tä mie­li­ku­vie­ni vi­sio tu­lee näyt­tä­mään val­mii­na hy­väl­tä.

Ro­bert on help­po saa­da in­nos­tu­maan hul­lum­mis­ta­kin ide­ois­ta. Kun kuu­luu tut­tu lau­se ”läh­de­tään­kö pe­rä­kär­ryn kans­sa käy­mään vä­hän tuol­la”, hän­tä ei tar­vit­se pit­kään hou­ku­tel­la mu­kaan.

– Jos on ai­kaa, em­me kos­kaan aja vain ha­ke­maan kirp­pis- tai huu­to­kaup­pa­os­tok­sia. Ha­ku­reis­sus­ta teh­dään kes­ki-ikäi­sen pa­ris­kun­nan seik­kai­lu, jo­hon kuu­luu lou­nas tai vie­rai­lu tai­de­näyt­te­lys­sä mat­kan var­rel­la. Kier­rä­tys­han­kin­to­jen par­hai­ta puo­lia ovat nii­hin liit­ty­vät ih­mis­koh­taa­mi­set.

Anu ker­too, et­tä kaap­pia ha­kies­sa voi tör­mä­tä hen­gen­hei­mo­lai­seen, jos­ta tu­lee ys­tä­vä.

– Ha­ku­reis­suil­la pää­see kur­kis­ta­maan ko­tei­hin, jois­sa on eri­tyi­ses­ti ar­vos­ta­maa­ni kos­ke­ma­ton­ta, uniik­kia au­tent­ti­suut­ta. Han­kin­nan mu­ka­na saat­taa seu­ra­ta myös sen mie­len­kiin­toi­nen ta­ri­na. Huu­to­kau­pat taas tar­jo­a­vat ar­keen ri­pauk­sen jän­ni­tys­tä. Sai­si­ko­han He­lan­de­ril­ta jo kan­ta-asi­a­kas­kor­tin, Anu poh­tii.

Puusohva käytiin ostamassa heti, kun kaupat talosta olivat varmistuneet. Matto on antiikkinen huutokauppalöytö. Eeva Flyktmanin mosaiikkitaideteokset puhuttelevat Anua erityisesti. Peilirykelmän pienet yksilöt ovat kirppiksiltä, keskipisteenä oleva peili on Muranon lasia. Tyynyt ovat lkirppiksiltä, Toile de Jouy -päällinen H&M Home. Tapetti on löytö Aurinkoinen-kirppikseltä Mäntsälästä. Turun Kristallin yhdeksänhaarainen Cascade-valaisin on katseenvangitsija.

SO­PI­VAN HELP­PO PIHA

Al­ku­ai­koi­na Anun ja Ro­ber­tin ai­ko­muk­se­na oli pa­laut­taa puu­tar­ha en­ti­seen lois­toon­sa. Anu haa­li lä­jä­päin pe­ren­no­ja ja is­tut­te­li nii­tä sin­ne tän­ne, osan vää­riin­kin paik­koi­hin. Hän on­nis­tui myös pe­las­ta­maan joi­ta­kin van­ho­ja kas­ve­ja, ku­ten pi­o­ne­ja. Lop­pu­tu­los oli rön­syi­le­vän re­he­vä ja iha­na puu­tar­ha – jon­ka hoi­ta­mi­seen ei­vät kui­ten­kaan rah­keet riit­tä­neet.

– Ny­ky­ään meil­lä on juu­ri so­pi­va per­he­pi­ha, jos­sa on ti­laa pe­la­ta jal­ka­pal­loa ja kri­ket­tiä tai am­pua jou­si­pys­syl­lä. Te­ras­se­ja on use­am­pi, jois­ta voi va­li­ta mie­lei­sen­sä oles­ke­lu­pai­kan. Kaik­kea on nyt so­pi­vas­ti: nur­mi­a­lu­et­ta, ome­na­pui­ta ja pe­ren­na­penk­ke­jä. Joka vuo­si ete­nem­me koh­ti vie­lä hel­pom­min yl­lä­pi­det­tä­vää puu­tar­haa.

KA­NA­VA KAU­NEU­DEN­KAI­PUUL­LE

Vii­me vuon­na Anu sat­tui puo­li­va­hin­gos­sa nä­ke­mään il­moi­tuk­sen al­ka­vas­ta tai­de­te­ol­li­ses­ta si­sus­tus­suun­nit­te­li­ja­kou­lu­tuk­ses­ta. Kau­neu­den luo­mi­sen kai­puu oh­ja­si hä­net uu­del­le po­lul­le.

– Het­ken mie­li­joh­tees­ta täy­tin ha­ke­muk­sen. Tam­mi­kuus­sa 2023 mi­nus­ta tuli vii­si­kymp­pi­se­nä opis­ke­li­ja. Aluk­si ajat­te­lin, et­tä olen lii­an van­ha en­kä pär­jää. Tä­män ikäi­se­nä oli pie­ni kyn­nys läh­teä uu­des­taan opis­ke­le­maan. Pian huo­ma­sin, et­tä tä­mä­hän on pa­ras­ta ai­kaa elä­mäs­sä­ni. Olen naut­ti­nut joka het­kes­tä, kun olen saa­nut op­pia uut­ta. Toi­vot­ta­vas­ti saan tu­le­vai­suu­des­sa suun­ni­tel­la sel­lai­si­a­kin ko­te­ja, jois­sa on mu­ka­vas­ti run­saam­paa vin­ta­ge­hen­keä.

Sininen kaapisto ostettiin Helanderin huutokaupasta, Anu ihastui erityisesti kukan muotoisiin vetonuppeihin. Laatikoissa on kodin tärkeät paperit, kaapeissa vuodevaatteet. Gobeliini oli kympin löytö kirppikseltä Liperistä.