Teksti ja kuvat MILLA KUUSINEN
Koti ja keittiö 10/2013
Ensimmäinen päivän viidestä rukouskutsusta kajahtaa ilmoille soljuvana laulantana aamun sarastaessa. Oli päivä tai yö, Istanbulin kadut kuhisevat elämää.
Moskeijat, modernit kerrostalot sekä ränsistyneen rujot talot luovat hienon siluetin Turkin suurimmalle kaupungille. Istanbul sijaitsee Euroopan ja Aasian mantereilla, välissä kulkee Bosborinsalmi, jonka kapein kohta on vain noin 700 metriä.
Tunnetuimmat nähtävyydet, esimerkiksi vanhakaupunki Sultanahmet ja vilkas keskusta-alue Beyoglu, ovat Euroopan puolella. Aasian puolelta matkataan lautoilla salmen yli töihin Euroopan puolelle.
Istanbul on kahden kulttuurin sekoitus
Idän ja lännen kulttuurit ovat sekoittuneet kiehtovasti toisiinsa. Istanbul on kuin moderni eteläeurooppalainen suurkaupunki, joka on samalla yhtä kaoottinen kuin vilkkaimmat aasialaiset kaupungit. Istanbulissa on paljon koettavaa: yökerhoja kattojen yllä, minareetteja, näyttelyitä, kulttuuria ja rentoja kahviloita.
Kupolikattoiset moskeijat ja vanhat kirkot ovat vaikuttavia. Yksi tunnetuin nähtävyys on tuhat vuotta sitten rakennettu Hagia Sofia. Se toimi alun perin kristillisenä kirkkona. Turkkilaisten vallattua kaupungin kirkko muutettiin moskeijaksi, ja nyt se on museo.
Mahtipontisia Topkapin palatsia ja Sinistä Moskeijaa kannattaa myös käydä katsomassa. Ne kertovat Istanbulin vaiherikkaasta historiasta. Vuosina 330–1453 Istanbul tunnettiin Itä-Rooman eli Bysantin valtakunnan pääkaupunkina Konstantinopolina.
Hagia Sofian kirkko muutettiin moskeijaksi 1450-luvulla. Laastilla peitetyt kristilliset mosaiikit löytyivät uudelleen 1930-luvulla. Kupolikattoiset talot ja minareetit näyttävät hienoilta.
KESKUSTAN VILINÄSSÄ
Beyoglu-keskusta on vilkas. Taksim-aukiolta lähtee kolmen kilometrin mittainen Istiklal Caddsi -ostoskatu. Edestakaisin katua suhaa persoonallinen, vanha raitiovaunu. Kadun toisen pään läheisyydessä on 62 metriä korkea Galatan torni. Sen näköalatasanteelta on huikeat näkymät Kultaisen sarven lahteen, joka erottaa Euroopan-puoleisen vanhan- ja uudenkaupungin.
Turisteja houkutellaan hyväntahtoisesti sisään keskustan kahviloihin. Kaduilla on kärryjä, joissa myydään ihanan tuoksuisia paahdettuja kastanjoita tai simit-rinkeleitä, jotka on kuorrutettu seesaminsiemenillä. Niitä paikalliset nappaavat mukaansa aamupalaksi. Vitaminshop-kioskeista ostetaan raikkaita vastapuristettuja mehuja.
PIKKUKATUJEN LUMOA
Kun suurelta Istiklal-kadulta suuntaa pienemmille kaduille, voi törmätä sympaattisiin putiikkeihin ja tunnelmallisiin kahviloihin. Aivan Istiklalin vieressä, Kabatasiin päin mentäessä on Cihangir-alue. Trendikkään paikan kapeille kujille hakeutuvat taiteilijat ja designerit. Design- ja vintageliikkeiden lisäksi voi löytää antiikkiliikkeitä tai paikallisen kenkäsuunnittelijan luomuksia jännittävän kellarillisen verran.
Tunnelma pikkukaduilla on rauhallisempi kuin ostoskadun ihmisvilskeessä. Kulman takaa saattaa löytää ravintoloita tai pienen kioskin, jossa myydään turkkilaista Efes-olutta, lokoumia tai suuria granaattiomenoita. Cukurlu Cesme Sokagi -kadulla on paljon kahviloita. Persoonallisessa Cafe Mitannissa voi juoda kahvit tai syödä viihtyisällä terassilla. Iltaisin Cafe Mitannin valtaavat jazz-muusikot.
Kuusi vuotta toiminnassa ollut Müstamel Esya Evi -designliike houkuttelee astumaan sisään. Persoonallisessa sisustusliikkeessä on esillä hauskoja luomuksia. Tuotteet ovat omistajan omaa mallistoa, osa vintagea ja uudelleen päällystettyjä huonekaluja. Liikkeen omistaja, arkkitehti Aslihan Kendiroglu, muokkaa löytämistään vanhoista tavaroista uusia tuotteita hauskalla tavalla. Hänen tyylinsä on omaperäinen sekoitus 50- ja 60-lukujen henkistä retroiloittelua.
MAKEAA JA SIIRAPPISTA
Turkkilaisilla on sanonta: syödään makeita, puhutaan makeita. Baklava on tunnettu turkkilainen leivos. Siihen käytettävän filotaikinan kauliminen riittävän ohueksi on raskasta, ja leipurit ovat yleensä miehiä. Noin sata paperinohutta filotaikinalevyä kasataan päällekkäin ja niiden päälle kaadetaan sulaa voita sekä siirappia ja ne kypsennetään uunissa. Välissä voi olla myös pistaasia tai muita täytteitä. Hyvin tehdyn baklavan tunnistaa siitä, että puraistessa se rapsahtaa.
Maukkaat baklavat saa perinteikkäästä Karaköy Güllüoglu -leipomosta. Leipomon omistaja, Nadir Güllü, on oppinut baklavan tekemisen jalon taidon omalta isältään.
Turkkilainen kahvi maistuu pehmeältä. Kahvia keitetään pienessä kuparisessa Ibrik-kannussa, jossa se kuohautetaan kahdesti, jotta päälle muodostuu vaahtoa. Kahvi tarjoillaan perinteisen lokoum-makeisen kanssa, joka on seivästetty cocktail-tikun päähän. Lokoumin hieno sokeri pöllyää ja varisee helposti rinnanpieluksiin.
Kenties parhainta ja tyyreintäkin lokoumia tehdään Bebekin alueella, yli 100-vuotiaassa perheyrityksessä Mezhur Bebek Badem Ezmesissä. Liikkeen omistaja, herttainen mummo, ottaa asiakkaansa lämpimästi vastaan. Hän myy käsintehtyjä makeisia. Paikka on kuuluisa etenkin badem ezmesi -makeisista. Ne ovat kuin turkkilaisten versiota marsipaaneista. Makeisliikkeen vieressä voi maistaa vanukkaita Sütis-kahvilassa.
Ravintolassa ruokailu aloitetaan mezeistä. Ne ovat kylmiä ja kuumia alkupaloja, kuten hummusta, viininlehtikääryleitä tai oliiveja ja juustoa. Niistä voi jatkaa pääruokaan tai vain tilata lisää mezejä. Beyoglun alueen yksi parhaimpia ravintoloita on etenkin lounasaikaan Gram. Paikan ruokalista yllättää aina, tarjolla on sitä, mitä torilta sattuu löytymään ja minkä ruoka-aineen sesonkiaika on. Ravintolan omistaja ja pääkokki kertoo turkkilaisten tavasta valmistaa täytettyjä ruokia. Kaikki luumuista, paprikoista viininlehtiin tungetaan täyteen lihaa tai riisiä. Tällä kertaa hän tarjoaa maukkaita riisillä täytettyjä artisokkia.
Istiklal-kadulla on ranskalaishenkisesti sisustettu House Cafe -kahvila. Valo siivilöityy art decomaisten ruutuikkunoiden läpi. Koristeelliset, taidokkaasti tehdyt kupariastiat ovat suosittuja Turkissa.
BASAARIN SOKKELOISSA
Vanhankaupungin basaarit ovat elämys. Suuri basaari on valtava, ikivanha kauppapaikka, joka on rakennettu noin 500 vuotta sitten. Siellä arvioidaan olevan kävijöitä päivittäin noin 300 000 ja liikkeitä noin 4 000. Sivukatuja on paljon ja matkamuistojen etsijä saattaa kadottaa tiensä ja ajankulunsa basaarin maailmaan.
Tarjolla on taidokkaita käsitöitä sekä turistirihkamaa. Nahkatuotteet ovat Turkissa laadukkaita. Keramiikka, kelim-matot ja kuparituotteet ovat oivia matkamuistoja.
Hinnat ovat edullisia, kunhan uskaltautuu heittäytyä tinkimään. Se kuuluu olennaisesti kaupantekoon ja voi kestää pitkäänkin. Suuren basaarin lähistöllä olevan Maustebasaarin monista pikku putiikeista voi ostaa sahramia, kurkumaa ja eri teelajikkeita edullisesti.
Kelimit ovat paimentolaisten käyttämiä kevyitä ja kestäviä mattoja. Laadukkaan käsin solmitun maton tunnistaa sen joustamattomuudesta. Basaarissa kaupataan näyttäviä valaisimia.
HAMAMIN HÖYRYISSÄ
Sultanahmetin alueella on Istanbulin vanhin hamam, Cemberlitas-kylpylä. Astun rohkeasti sisään. Minulle ojennetaan asiaankuuluvat varusteet, jonka jälkeen minut viitotaan tottuneesti eteenpäin. Kiedon ylleni punaruutuisen pyyhkeen. Keskellä lämmintä salia komeilee suuri marmoripylväs. Pesijät ohjaavat asiakkaat pitkäkseen ja antavat höyryn pehmentää ihon ennen pesua ja hierontaa.
Suuresta kupolikatosta ropisee pisaroita ja ikkunoista tulviva valo siivilöityy kauniisti höyryyn. Vaahtoa säästelemättä pesijät kuuraavat riuskoin ja lähes äidillisen varmoin ottein. Lopuksi pulahdan lämpimään altaaseen. Ei hullumpaa.
7 x MENOTÄRPPI
1 Mukava kahvituokio: Café Mitanni, Cukurlu Cesme Sokagi 6/a, Beyuoglu.
2 Persoonallista designia: Müstamel Esya Evi -designliike, Turnacibasi Cad 38/1, Beyoglu.
3 Herkullista baklavaa: Karaköy Güllüoglu -leipomon myymälä, Mumhane Caddesi No.171 Karaköy.
4 Käsityönä tehtyjä makeisia: Meshur bebek Badem Ezmesi, Cevdet Pasa Caddesi No. 53/C.
5 Turkkilaista ruokaa ranskalaisella säväyksellä: Ravintola Gram. Asmali Mescit Mahallesi Mesrutiyet Caddesi No.107D,
6 Basaarin sokkeloissa: Suuri basaari. Avoinna ma–la 9–19.
7 Ylellinen kylpyhetki hamamissa: Cemberlitas Hamam, Vezirhan Caddesi 8, Sultanahmet.
FAKTA
● Turkin suurin kaupunki, jossa on noin 13 miljoonaa asukasta.
● Rajautuu pohjoisessa Mustaanmereen ja etelässä Marmaranmereen.
● Paras aika matkustaa on kevät tai syksy. Kesäisin lämpötila voi olla tukahduttavan kuuma, ja päivälämpötila voi kavuta yli 30 asteen hujakoille. Talvet ovat viileitä, tammikuussa keskilämpötila on viiden asteen paikkeilla.
● Suoria lentoja Suomesta on muun muassa Finnairilla ja Turkish Airlinesilla.
● Sultanahmetin alueella sijaitsevat muun muassa Hagia Sofia, Topkapin palatsi ja Sininen moskeija.
● Taksim-aukion ympäristö on moderni alue, jossa on paljon ostosmahdollisuuksia.
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2