Koti ja keittiö 05/05
6-8 annosta
Foccaccialeipä:
2 1/2 dl vettä
25 g hiivaa
1/2 tl suolaa
noin 6 dl vehnäjauhoja
2 rkl oliiviöljyä
Pinnalle:
oliiviöljyä, merisuolaa,
tuoreita rosmariinin oksia
Täyte:
2–3 broilerin rintafileetä tai 3 grillattua broilerin koipi-reisipalaa
1 pieni punainen paprika
2 rkl tuoretta persiljaa silputtuna
1 1/2–2 dl currykastiketta
Lisäksi:
jääsalaattia
Koristeluun:
6–8 kirsikkatomaattia,
cocktailtikkuja
1. Liuota kädenlämpöiseen veteen hiiva ja lisää suola. Alusta taikinaan jauhot. Jauhoja on riittävästi, kun taikina on pehmeää ja kimmoisaa. Lisää öljy. Anna taikinan levätä 15 minuuttia.
2. Painele taikina jauhotetuin käsin voideltuun irtopohjavuokaan (halkaisija 20–24 cm). Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa.
3. Voitele leivän pinta oliiviöljyllä, painele päälle tuoreita rosmariininoksia ja ripottele pinnalle karkeaa merisuolaa. Paista leipää 225-asteisessa uunissa noin 20–30 minuuttia. Anna jäähtyä.
4. Valmista täyte. Paista broilerifileet pannulla kypsiksi. Anna jäähtyä hetki ja kuutioi fileet. Jos käytät grillattua broileria, poista nahka, irrota luut ja paloittele liha. Halkaise paprika, poista siemenet ja kuutioi paprika. Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään. Lisää currykastiketta sen verran, että täyte on sopivan notkeaa.
5. Halkaise jäähtynyt leipä. Levitä pohjapuolen päälle ensin revittyä jääsalaattia ja sitten broileritäytettä. Paina leivän toinen puoli täytteen päälle. Leikkaa leipä 6–8 osaan. Pujota cocktailtikkuihin kirsikkatomaatit ja paina tikku pitämään leipäpalaa koossa.
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2