Puolen tunnin aamulenkin voi hyvin juosta tyhjälläkin vatsalla, energia kyllä riittää.
Fotolia
Tavalliselle kuntoilijalle ei ole väliä, treenaako ennen vai jälkeen aamiaisen. Jos kuitenkin treenaat pian aamupalan jälkeen, suosi nopeasti sulavaa ja hiilihydraattipitoista ruokaa, kuten puuroa ja hedelmiä, tai testaa vaikka smoothie bowlia.
Vaikka et ehtisi syödä ennen treeniä, ei huolta: välittömän energian lisäksi elimistö hyödyntää lihaksistossa varastoituneena olevaa glykogeenia, joka riittää helposti esimerkiksi puolen tunnin lenkkiin juosten tai pyörällä.
Painonpudotuksen kannaltakaan syömisen ajoituksella ei ole juuri merkitystä. Rasva-aineenvaihdunnan on todettu lisääntyvän vain vähän tyhjällä vatsalla treenattaessa.
Asiantuntijana Heikki Kyröläinen, liikuntafysiologian professori
Lue myös:
Näin hiilihydraatit pelastavat treenisi
Yhdistä oikeat raaka-aineet, niin saat parhaat terveyshyödyt
Fitin polta rasvaa -opas innostaa aloittelijaa painonpudotukseen ja kokenutta liikkujaa aloittamaan kevään tehokauden.
Swimrun tarkoittaa uimista ja juoksua meressä, kalliolla ja poluilla.
Susanna Kekkonen
Treeneihin sopivat napavat ja hyvin nenälle istuvat silmälasit.
Fotolia ja valmistajat