Kasvit ovat aina kuuluneet elämääni; kotiin ja työhuoneelle. Kaappiin nojaa Portaikko-guassityö vuodelta 2019, tein sen Villit Pilvet -näyttelyyn.

Vä­re­jä­ni ovat kaik­ki vä­rit ja eri­tyi­ses­ti vä­rien sä­vyt. Vä­rit sä­väh­dyt­tä­vät ja ovat mi­nul­le ää­ret­tö­män tär­kei­tä. Ne ovat ih­meel­li­siä ja tuo­vat mer­ki­tys­tä elä­mään, ai­na­kin omaa­ni. En pys­ty ole­maan, jos pääl­lä­ni on vää­rän vä­ri­nen vaa­te. Jos­kus jou­dun ve­tä­mään sy­vään hen­keä, jos näen jo­tain ää­rim­mäi­sen vai­kut­ta­vaa vä­ril­li­ses­ti. Vä­rit mää­rit­tä­vät te­ok­sia, esi­nei­tä ja ti­lo­ja mitä suu­rim­mas­sa mää­rin. On­han ai­van eri­lai­nen fii­lis käyt­tää sy­vän­si­nis­tä kah­vi­kan­nua kuin val­kois­ta. Tai kä­vel­lä pu­nai­sel­la tai vaih­to­eh­toi­ses­ti mus­tal­la lat­ti­al­la. Ko­ko­nai­suus rat­kai­see."

Suunnittelin vuonna 2014 valurautaisen Piippu-kynttilänjalan. Suomessa valettava kynttilänjalka on edelleen tuotannossa.

En juu­ri­kaan si­sus­ta ja olen huo­no or­ga­ni­soi­maan säi­ly­tys­tä. Tyy­li­ni on siel­tä tääl­tä koot­tu­ja asi­oi­ta ja so­pi­van epä­käy­tän­nöl­lis­tä, mut­ta kui­ten­kin kiin­nos­ta­vaa ja mu­ka­vaa. Olen sil­ti hy­vin kiin­nos­tu­nut si­sus­tus­ku­vis­ta, nii­den vä­reis­tä ja tun­nel­mas­ta. Yleen­sä huo­mi­o­ni kiin­nit­tyy it­se ti­laan, jos se on eri­tyi­sen hie­no, kor­kea, edus­taa tiet­tyä tyy­li­suun­taa tai ma­te­ri­aa­lit ovat kau­nii­ta.

Suunnittelemistani kuoseista ilmestyi viime syksynä kirja. Siinä on töitäni neljältä vuosikymmeneltä.

Pi­dän van­hois­ta esi­neis­tä. Van­hois­sa huo­ne­ka­luis­sa on iha­naa nii­den kes­tä­vyys ja lyö­mä­tön tyy­li. Tai­det­ta on syy­tä ol­la sei­nil­lä ar­kea ja eloa ko­hot­ta­mas­sa, ja ik­ku­nois­ta avau­tu­vat mai­se­mat ovat tär­keä asia.

Aloitin työskentelyn Marimekolla vuonna 1995 opiskellessani Taideteollisessa korkeakoulussa. Ensimmäinen työni Marimekolle oli Lenny-kuosi, laaja mallisto sisälsi vaatteita, laukkuja ja tekstiilejä.

Si­sus­ta­mi­sen on­gel­ma on kaik­ki epä­mää­räi­nen ta­va­ra ja siel­lä tääl­lä lo­ju­vat vaat­teet. Saan ne par­hai­ten jär­jes­tyk­seen, jos on tu­los­sa vie­rai­ta.

Haa­vei­len mo­nis­ta asi­ois­ta: Iha­nas­ta pai­kas­ta, jos­sa maa­laan ja ym­pä­ris­tö on es­teet­ti­ses­ti sti­mu­loi­va. Haa­vei­len ke­vääs­tä. Haa­vei­len jos­kus voi­va­ni päät­tää asi­ois­ta, jot­ka ovat ai­van pää­la­el­laan. Et­tä oli­sin päi­vän ver­ran The Boss. Haa­vei­lu luo toi­voa. Se on asia, jota kaik­kien pi­täi­si har­ras­taa.

Torppani on minulle tärkeä paikka. Rentoudun puutarhassa touhutessani. Myös esteettisessä mielessä puutarha ja sen havainnointi on minulle tärkeää.

Lem­pi­paik­ka­ni on maal­la. Nau­tin pal­jon olos­ta­ni Uu­del­la­maal­la si­jait­se­vas­sa hir­si­tor­pas­sa­ni ja sen ym­pä­ris­tös­sä. Vaik­ka ar­ki siel­lä vaa­tii­kin fyy­sis­tä pon­nis­te­lua, on se yk­sin­ker­tai­sem­paa ja sa­mal­la ren­tout­ta­vaa. Fyy­si­nen ra­si­tus te­kee hy­vää myös mie­lel­le. Puu­tar­has­sa tou­hu­a­mi­nen on an­toi­saa, kun nä­kee mitä saa ai­kaan ja voi naut­tia lop­pu­tu­lok­sis­ta: kuk­kien kau­neu­des­ta ja kas­vi­maan an­ti­mis­ta. Puu­tar­ha on tär­keä myös es­teet­ti­ses­sä mie­les­sä, sa­moin kuin torp­pa it­ses­sään. Pi­dän enim­mäk­seen van­hois­ta ra­ken­nuk­sis­ta en­kä us­ko, et­tä kos­kaan muu­tan uu­dis­ra­ken­nuk­seen.