Pelargoni on alun perin kotoisin Afrikasta. Se kasvaa luonnonvaraisena Etelä-Afrikassa vuorilla ja ylängöillä, missä on kuivaa ja viileää. Villejä pelargoneja on noin 250 eri lajiketta.
Pelargoniu x hortorum ´Margrethe´
Pelargoni on alun perin kotoisin Afrikasta. Se kasvaa luonnonvaraisena Etelä-Afrikassa vuorilla ja ylängöillä, missä on kuivaa ja viileää. Villejä pelargoneja on noin 250 eri lajiketta.
Pelargoni kuuluu samaan sukuun meillä luonnonvaraisena kasvavan kurjenpolven kanssa. Tyypillistä kurjenpolvisuvun kasveille on pitkää linnunnokkaa muistuttava siemenkota. Nimi pelargonikin tulee Kreikan kielen sanasta pelargos, haikara, jonka nokkaa siemenkota muistuttaa.
Pelargoni tuli Afrikasta Eurooppaan 1600-luvulla portugalilaisen laivan mukana ja aloitti siitä taipaleensa kohti pohjoista. Jo vuonna 1686 tunnettiin yhdeksän eri lajiketta. 1700-luvun puolivälissä tunnettu ruotsalainen kasvitieteilijä Carl von Linné kuvasi 25 eri lajiketta. Kaikki nykyiset lajikkeet on jalostettu niistä.
Suomessa pelargoni saavutti 1830-luvulta alkaen heti suuren suosion. Pian se levisi säätyläisten kartanoista rahvaankin akkunoita koristamaan. Ennen vanhaan pelargoneja kutsuttiin pielikeiksi ja pelakuiksi.
ISABELLAS-LEHDEN TOIMITUS , SUSIE NIELSEN OG ANNA RIBORG HEDEGAARD/ANNAHEDEGAARD.DK • KUVAT JAKOB VALLING/VALLING.COM.
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ