JONNA KIVILAHTI KUVAT KRISTA KELTANEN
Vaaleasta marmoriportaikosta alakertaan heijastuva valo ja koko yläkerran valoisuus saivat Sirpan ja Petrin ihastumaan rivitaloasuntoon ensi näkemältä.
– Aistin heti asunnon hyvän fengshuin, muistelee Sirpa.
Koko perhe mieltyi taloa ympäröiviin vehreisiin ulkoilumaastoihin.
– Olimme asuneet pitkään Lauttasaaressa väliaikaisessa asunnossa. Haaveidemme oloista asuntoa ei vain tullut vastaan. Laajensimme hakuehtoja Tapiolaan, missä Petrin isovanhemmat ovat aiemmin asuneet, ja siellä tärppäsi, Sirpa kertoo.
Sirpa ja Petri tiesivät tarkkaan mitä etsivät: Meren lähellä sijaitsevaa kaksikerroksista asuntoa, mieluiten rivitaloa, josta saisi remontoitua perheelle pitkäaikaisen kodin. Oma piha piti olla ja kätevä sijainti töiden ja koulujen kannalta.
ARKKITEHTUURIN ARVOALUE
Tapiolan rivitalo on vain minuuttien matkan päässä merenrannasta. Myös loistavat julkisen liikenteen palvelut ovat lapsiperheelle tärkeitä.
– Meitä miellyttää 1950- ja 60-lukujen arkkitehtuuri. Tämä rivitalo on vuodelta 1961. Meitä ei pelottanut edes tieto yhtiön tulevasta salaojaremontista eikä se, että asunto oli viimeksi remontoitu 1980-luvulla. Meillä ei ollut kiirettä muuttaa, Sirpa kertoo.
Tapiolan vanhemmissa osissa on alueita, jotka muodostavat kansainvälisesti erittäin merkittävän arkkitehtonisen kokonaisuuden. Se edustaa suomalaista näkemystä sodanjälkeisen ajan puutarhakaupungista. Alueen yksittäiset rakennukset ovat yleisesti arkkitehtuuriltaan korkeatasoisia, kertoo Espoon kaupunkisuunnittelun selvitys.
SUUNNITELLAAN RAUHASSA
Asuntokaupat tehtiin vuoden 2020 viimeisenä päivänä. Remontti kesti kaikkiaan puolitoista vuotta.
– Halusimme rauhassa suunnitella ja toteuttaa talon aikakautta kunnioittavan remontin. Palautimme asunnon pohjaratkaisun alkuperäisten 60-luvun piirustusten mukaiseksi, Sirpa sanoo.
Muuttokuorma uuteen kotiin saapui vasta keväällä 2022 yhtiön salaojaremontin valmistuttua. Sen jälkeen edessä oli vielä pukuhuone-kodinhoitohuoneen rakentaminen sekä takapihan terassin ja istutusten teko.
TV-HUONE JA JUMPPASALI
Rivitalon sisäänkäynti on alakerrassa, ja yläkerrasta kuljetaan suojaisalle sisäpihalle.
– Takapihaan rajoittuva, luonnontilainen pieni metsä, Otsolahden ja Karhusaaren rannan lenkkipolut ja veden läheisyys hurmasivat meidät, Sirpa sanoo.
Asuntoon 1990-luvulla asennettu marmoriportaikko ja sisääntulon marmorilattia säilytettiin remontissa.
Uuden kodin muutosten suunnittelussa tärkeintä oli saada isolle perheelle eri toimintoihin soveltuvat tilat: kotona tehdään etätöitä, joogataan ja treenataan sekä tietenkin vietetään tv-iltoja ja viihdytään yhdessä.
– Olemme hyvin kotikeskeisiä, Sirpa sanoo.
Alakerran ikkunattomiin tiloihin tehtiin suuri tv-huone, kodinhoitohuone ja iso jumppasali. Yläkerrassa on keittiö, ruokailutila, olohuone, kirjasto ja kolme makuuhuonetta.
PUURIMOITUS ON UUTTA
Sisustuksen punainen lanka on rakkaus 60-luvun muotoiluun, värimaailmaan ja tyyliin. Tammirimoitus toistuu monissa tiloissa yhdistävänä elementtinä. Paluu 60-luvun alkuperäiseen pohjaratkaisuun toi asunnon hengen esiin entistä paremmin.
90-luvun marmorityyliä pehmennettiin lisäämällä paljon puupintaa. Sisääntulon aula sai rimaseinän ja puusepän tekemät kalusteet. Yläkertaan lisättiin pieniä marmoriyksityiskohtia tyylien yhdistämiseksi. Yläkerran kalanruotoladottu tammilattia kunnostettiin.
– Marmoriportaat ovat tosi hienot, vaikka aluksi hieman vierastimme niiden kylmää tuntua. Olemme enemmän puun kannalla. Nyt itse suunnitellut ja puusepän tekemät kalusteet tuovat aulaan lämpöä marmorin vastapainoksi, Sirpa sanoo.
Valtaosa kalusteista on talon aikalaisia kirpputoreilta, huutokaupoista ja vintageliikkeistä. Uusiakin kalusteita on hankittu, ja ne solahtavat tyyliin vaivatta.
– Teetimme taitavalla puusepällä kalusteita eri tiloihin, makuuhuoneiden rimaseinät, aulan ratkaisut ja tv-huoneen sekä jumppasalin puupinnat, Sirpa kertoo.
– Petri haaveili puusepän tekemästä keittiöstäkin, mutta siitä jouduttiin tinkimään.
KOTI
Espoossa
Vuonna 1961 valmistunut rivitalo Tapiolassa, 6 h + k + s, 197 m². Talon arkkitehdit Kirsti Halme ja Pekka Rajala.
ASUKKAAT
Finanssialalla työskentelevä Sirpa, 43, ja media-alalla työskentelevä Petri, 44, sekä lapset Aava, 17, Noel, 9, ja Li, 7.
Sirpa Instagramissa @koti_kaakkoisrannalla.
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2