Keittiön taulu on Niklaksen siskon, taiteilija Linda Mattssonin maalaama. Lindan töitä on usein testiripustuksessa ennen kuin ne menevät myyntiin. Ruokapöytä ja tuolit ovat Artekin ja villamatto on Niklaksen isoisän vanha. Kattovalaisin on Nuadin.

Susanna ja Niklas etsivät pitkään kultakehyksistä peiliä käytettynä. Lopulta täydellinen peili löytyi Kasvihuoneilmiöstä. Kattovalaisin on Niklaksen isän löytö. Kristallit otettiin pois ja polttimot vaihdettiin. Puinen kukkapylväs on Niklaksen isoisän valmistama.

Tur­ku­lai­nen Nik­las Mat­ts­son ra­kas­taa ruo­an­lait­toa. Hä­nen äi­tin­sä on kou­lut­tau­tu­nut ko­kik­si, ja Nik­las on ai­na saa­nut ol­la äi­din apu­na keit­ti­ös­sä. Isäk­si tul­tu­aan Nik­las ha­lu­aa luo­da sa­man­lai­sia muis­to­ja myös omal­le po­jal­leen, ja 2-vuo­ti­as Lowe aut­taa ai­na vä­lil­lä yl­pe­ä­nä il­lal­li­sen val­mis­tuk­ses­sa. Paik­ka­kin on lä­hes sama kuin Nik­lak­sen lap­suu­des­sa 1980–90-lu­vuil­la – Nik­lak­sen lap­suu­den­ko­ti on vie­rei­ses­sä ra­pus­sa.

– Katu on tut­tu myös opis­ke­lu­a­joil­ta, jol­loin asuim­me Su­san­nan kans­sa kort­te­lin pääs­sä. Muu­tim­me tä­hän sis­ko­ni omis­ta­maan asun­toon. Aja­tuk­se­na oli jää­dä vain het­kek­si, mut­ta toi­sin kävi, Nik­las ker­too.

Ruokapöytää valaisee Nuadin valaisin. Valokuvateos on Lari Heikkilän. Aalto-maljakko on lahja Niklaksen vanhemmilta ja lasiset pääkallot ovat Kosta Bodan. Keittiö on Ikean mallistosta.

Ruokailuhuoneesta on näkymä eteiseen ja olohuoneeseen. Kakluuni on alkuperäinen ja käytössä joka viikko.

Mys­tee­ri­mie­hen ja­lan­jäl­jis­sä

Su­san­na ja Nik­las Mat­ts­son tu­tus­tui­vat toi­siin­sa vuon­na 2012. Juu­ri lii­ke­ta­lou­den opin­not aloit­ta­nut Su­san­na kiin­nit­ti kou­lun käy­tä­vil­lä huo­mi­o­ta Nik­lak­sen pit­kiin hiuk­siin, vä­rik­käi­siin vaat­tei­siin ja per­soo­nal­li­seen tyy­liin. Erää­nä päi­vä­nä he sat­tui­vat sa­maan ai­kaan tie­to­ko­ne­luok­kaan. Su­san­na ke­hot­ti ys­tä­vi­ään pi­tä­mään ko­vaa ään­tä, jot­ta mie­len­kiin­toi­nen mys­tee­ri­mies vih­doin­kin kiin­nit­täi­si hä­neen huo­mi­o­ta.

– Nik­las teki lop­pu­työ­tään ja kat­soi mei­tä vi­hai­ses­ti. Hän ha­lu­si ol­la rau­has­sa, luok­ka oli yleen­sä ai­na hil­jai­nen. Olin ihan fii­lik­sis­sä, et­tä sain hä­nen pään­sä kään­ty­mään, Su­san­na muis­te­lee.

Rak­kaus ei kui­ten­kaan syt­ty­nyt heti. Jou­lun al­la he ta­pa­si­vat sat­tu­mal­ta ra­vin­to­las­sa ja Su­san­na sai sa­not­tua Nik­lak­sel­le, et­tä käy hä­nen kans­saan sa­maa kou­lua. Pian sen jäl­keen Su­san­na läh­ti puo­lek­si vuo­dek­si reis­saa­maan Aa­si­aan. Mat­kal­la hän sel­vit­ti Nik­lak­sen yh­teys­tie­dot, ja kävi il­mi, et­tä hän­kin on kier­tä­mäs­sä alu­eel­la. Su­san­na seu­ra­si Nik­lak­sen reit­tiä ja he vaih­toi­vat mat­ka­vink­ke­jä vies­teis­sään. Kun tuli ai­ka pa­la­ta Suo­meen, Su­san­na len­si heti suo­raan Tur­kuun.

– Äi­ti­ni ih­met­te­li, mik­sen tul­lut ko­ti­kau­pun­kii­ni Vaa­saan, mut­ta olin jo eh­ti­nyt so­pia Ni­ken kans­sa en­sim­mäi­set tref­fit. Sii­tä saak­ka olem­me ol­leet yh­des­sä, Su­san­na ker­too.

Susannan ja Niklaksen makuuhuone on yläkerrassa. Päiväpeitto on Pentikin, tyynyt ovat Citymarketista ja Marimekolta. Vanha puinen arkku on Niklaksen vanhemmilta. Pöytälamppu on Hayn.

Iso­van­hem­mat vie­rei­ses­sä ra­pus­sa

Elä­mä vei pa­ris­kun­nan vuo­dek­si Tuk­hol­maan ja siel­tä Hel­sin­kiin kah­dek­sak­si vuo­dek­si. Lap­sen saa­tu­aan he al­koi­vat kai­va­ta lä­heis­ten apua ja muut­to iso­van­hem­pien lä­hel­le al­koi tun­tua jär­ke­väl­tä rat­kai­sul­ta.

Hel­sin­gin-koti myy­tiin no­pe­as­ti. Pa­ris­kun­ta päät­ti muut­taa vä­li­ai­kai­ses­ti Nik­lak­sen sis­kon omis­ta­maan asun­toon Tur­kuun, jot­ta he sai­si­vat rau­has­sa kat­soa, mi­hin lo­pul­ta aset­tu­vat.

– Mi­nul­le läh­tö Hel­sin­gis­tä oli vai­kea, sil­lä sin­ne jäi­vät kaik­ki ys­tä­vä­ni. It­kin yh­den yön, mut­ta sen jäl­keen kaik­ki tun­tui oi­ke­al­ta. Ar­ki on sa­man­lais­ta joka pai­kas­sa, Su­san­na miet­tii.

Nik­lak­sen van­hem­mat asu­vat edel­leen sa­mas­sa ta­los­sa, vie­rei­ses­sä ra­pus­sa. Su­san­na epä­röi aluk­si muut­ta­mis­ta van­hoi­hin ym­py­röi­hin. Huo­li on kui­ten­kin ol­lut tur­ha. Iso plus­sa on, et­tä Lo­wen saa hoi­toon iso­van­hem­mil­le muu­ta­mak­si tun­nik­si no­pe­al­la­kin va­roi­tu­sa­jal­la. Per­heet viet­tä­vät yh­des­sä ai­kaa muu­ten­kin.

Lowen huone on vanhempien makuuhuoneen vieressä. Tauluna on kangas, jonka Niklas osti Balilta. Se kehystettiin Suomessa. Matto on Jotexilta ja säkkituoli Fatboyn. Kaappi on Ikeasta.

Le­go­ja ja sim­pu­koi­ta

Nik­las ja Su­san­na viet­tä­vät pal­jon ai­kaa ko­to­na ja sen ym­pä­ris­tös­sä. Lap­sen kans­sa lei­ki­tään ja ra­ken­nel­laan le­go­ja, ul­koil­laan ja seik­kail­laan isos­sa leik­ki­puis­tos­sa, jo­hon on vain muu­ta­man mi­nuu­tin kä­ve­ly­mat­ka. Vä­lil­lä kut­su­taan ky­lään ys­tä­viä ja is­tu­taan koko il­ta ruo­ka­pöy­dän ää­res­sä.

– Olen lap­se­na reis­san­nut pal­jon van­hem­pie­ni kans­sa ja op­pi­nut pal­jon eri ruo­ka­kult­tuu­reis­ta. Olen ai­na pi­tä­nyt sim­pu­kois­ta ja ra­vuis­ta, ja aa­si­a­lai­nen keit­tiö on lä­hel­lä sy­dän­tä­ni. Ys­tä­vil­le on kiva lait­taa ruo­kaa, sil­lä ti­lan­ne on ren­nom­pi ei­kä tar­vit­se ai­na kes­kit­tyä niin pal­jon kes­kus­te­luun, Nik­las sa­noo ja nau­raa.

Nyt heis­tä tun­tuu, et­tä kai­ken piti men­nä juu­ri näin. Lo­wen päi­vä­ko­ti on ihan lä­hel­lä, ja ko­toa on ly­hyt kä­ve­ly­mat­ka puis­toi­hin, ul­koi­lu­paik­koi­hin ja maa­ui­ma­loi­hin. Nik­lak­sen ja Su­san­nan van­hat huo­ne­ka­lut so­pi­vat asun­toon täy­del­li­ses­ti, ja etei­sen mat­to oli juu­ri oi­ke­an pi­tui­nen. Olo­huo­neen 90-vuo­ti­as kir­ja­hyl­ly­kin näyt­tää sil­tä kuin se oli­si ai­na ol­lut täs­sä asun­nos­sa. Se kuu­lui erään höy­ry­lai­va­yh­ti­ön toi­mis­ton ka­lus­toon, jos­ta Nik­lak­sen isä vei sen mö­kil­leen. Hyl­ly sei­soi mö­kin va­jas­sa yli 50 vuot­ta, kun­nes Su­san­na ha­vait­si sen ko­ris­teel­li­set ylä­hyl­lyt ta­va­ra­vuo­ren al­ta. Nik­las ja Su­san­na hi­oi­vat yh­des­sä hyl­lyn ja Nik­lak­sen isä maa­la­si sen.

– Olem­me saa­neet täs­tä juu­ri mei­dän nä­köi­sem­me ko­din. Nik­lak­sen sis­kol­la oli mo­der­nim­pi si­sus­tus, ja oli häm­men­tä­vää, mi­ten kaik­ki van­hat huo­ne­ka­lum­me oli kuin teh­ty tä­hän asun­toon, Su­san­na sa­noo.

Keskustassa sijaitsevasta kodista on lyhyt matka niin puistoihin, maauimaloihin kuin Aurajokirannan ravintoloihinkin.