Koti ja Keittiö 05/2006
1 kg:n paistovalmis kalkkunantai broilerinfileerulla
2–3 valkosipulinkynttä
2 rkl tuoretta timjamia
Kastike:
2 keltuaista
1 rkl dijoninsinappia
1 tl sokeria
1 tl suolaa
1 tl rouhittua mustapippuria
2 rkl valkoviinietikkaa
2 1/2 dl rypsiöljyä
1 prk tonnikalaa vedessä
2–3 anjovisfileetä
Lisukkeeksi:
1 punasipuli
8–10 isoa kaprista
1. Paista kalkkunarulla pakkauksen ohjeen mukaan uunissa kypsäksi. Anna lihan jäähtyä hetki ja poista mahdollinen suojaverkko. Hienonna valkosipulinkynnet ja timjami ja painele mausteet lihan pintaan. Kääräise liha tiukasti folioon ja anna maustua jääkaapissa vähintään pari tuntia tai mielellään seuraavaan päivään.
2. Kastike: mittaa tehosekoittimeen keltuaiset, sinappi, sokeri, suola ja pippuri sekä puolet valkoviinietikasta ja sekoita. Lisää öljy ohuena nauhana koneen käydessä, kunnes kastike on majoneesimaista. Lisää loput valkoviinietikasta sekä valutettu tonnikala ja anjovikset pienissä erissä. Sekoita tasaiseksi kastikkeeksi. Anna maustua jääkaapissa mielellään yön yli.
3. Leikkaa paisti ohuiksi viipaleiksi, asettele tarjoiluvadille ja levitä lihaviipaleille tonnikalakastiketta. Koristele paisti punasipulisuikaleilla ja kapriksilla.
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2