Artikkeli
Olohuoneen pitkältä seinältä löytyi keittiölle paras paikka. Eri punaisia edustavat Volan hana ja Duratin taso, jotka saavat kokkaajan iloiselle mielelle. Keittiönkaapit tilattiin Tanskasta. Niissä on Ikean runko ja ovet teetettiin mittaansa tammesta. Petite Frituren Vertigo-valaisin valaisee Alvar Aallon ruokapöytää. Anna valitsi keittiön kohdevalaisimiksi keltaiset Louis Poulsenin AJ-spotit.

Au­ne Wa­ro­nen ku­vat Heik­ki Rau­tio

Yksiöstä Puu-Vallilassa tuli remontissa raikas kaksio

Vanha pihapiiri pakkaspäivänä ja yksiön tunnelma veivät tulevan puutaloasukkaan sydämen. Kun asunnosta tuli koti, keittiö siirtyi olohuoneeseen ja yksiöstä tuli kaksio.

Osuuskunnan 1920-luvulla rakennuttamassa talossa on rauhallinen ja yhteisöllinen pihapiiri.

Osuuskunnan 1920-luvulla rakennuttamassa talossa on rauhallinen ja yhteisöllinen pihapiiri.

Puupaneloidusta rappukäytävästä tullaan asunnon eteiseen.

Puupaneloidusta rappukäytävästä tullaan asunnon eteiseen.

Kym­me­ni­sen vuot­ta sit­ten rei­lu kol­me­kymp­pi­sen An­nan piti os­taa koti Töö­lös­tä, mut­ta hän päät­ti pis­täy­tyä kat­so­maan yk­si­ö­tä Puu-Val­li­las­sa.

Hän lä­hes­tyi sa­ta­vuo­ti­as­ta vih­re­ää puu­ta­loa ja as­tui pi­haan. Hen­to sa­vu­kie­mu­ra nou­si ta­lon yh­des­tä pii­pus­ta. Joku polt­ti pui­ta ta­kas­sa tai uu­nis­sa.

– Sii­tä tuli hel­mi­kuun pak­ka­seen iha­na tuok­su. Kun me­nin si­sään, huo­ma­sin heti lau­ta­lat­ti­at, jot­ka oli­vat sii­hen ai­kaan it­sel­le­ni jo­kin must. Koko asun­to vie­hät­ti. Sil­loi­nen omis­ta­ja oli var­sin sy­dä­mel­li­nen ih­mi­nen, ja meil­lä synk­ka­si heti hy­vin.

Kaakeliuuni on hellan tavoin käyttökunnossa. Valaisin on Verner Pantonin Panto Beam.

Kaakeliuuni on hellan tavoin käyttökunnossa. Valaisin on Verner Pantonin Panto Beam.

Asunnon värit ovat maanläheisiä.  Luontoa lähellä olevat taitetut värit toistuvat myös tekstiileissä. Artekin sohva odottaa uusia päällisiä, mutta saa toistaiseksi olla Annan mukaan ”riemunkirjava”.

Asunnon värit ovat maanläheisiä. Luontoa lähellä olevat taitetut värit toistuvat myös tekstiileissä. Artekin sohva odottaa uusia päällisiä, mutta saa toistaiseksi olla Annan mukaan ”riemunkirjava”.

So­pi­mus naa­pu­ri­a­vus­ta

An­na teki pää­tök­sen no­pe­as­ti ja jät­ti tar­jouk­sen, mut­ta joku eh­ti tar­jo­ta asun­nos­ta kor­ke­am­man hin­nan.

– Myy­jä päät­ti kui­ten­kin teh­dä kau­pat mi­nun kans­sa­ni, kun lu­pa­sin pi­tää huol­ta naa­pu­ris­sa asu­vien iäk­kääm­pien ih­mis­ten puu­tar­hois­ta. Tämä ker­too kyl­lä pal­jon hä­nen luon­tees­taan.

An­na miel­tyi ym­pä­ris­töön muu­ten­kin. Katu on rau­hal­li­nen ja Mä­ke­län­ka­dun lii­ken­teen hu­mi­na jää kor­ke­an ki­vi­ta­lon taak­se. Siel­tä pää­see sil­ti ydin­kes­kus­taan muu­ta­man mi­nuu­tin vä­lein bus­seil­la tai rai­ti­o­vau­nul­la.

Artekin kalusteet – pöytä, tuolit ja sohva – on ostettu käytettyinä.

Artekin kalusteet – pöytä, tuolit ja sohva – on ostettu käytettyinä.

Ta­loon kan­nat­ti tu­tus­tua

Asun­to oli os­tet­ta­es­sa hy­vä­kun­toi­nen. Ves­sa oli re­mon­toi­tu pari vuot­ta ai­kai­sem­min, ja keit­tiö oli toi­mi­va ja kiva, mut­ta An­na tie­si, et­tä tu­lee te­ke­mään sil­le jon­kin muu­tok­sen.

Hy­väk­si osoit­tau­tui aja­tus sii­tä, et­tä van­haan ta­loon kan­nat­taa tu­tus­tua het­ki en­nen isom­pia re­mont­te­ja.

– Mie­tin pi­dem­män ai­kaa keit­ti­ön paik­kaa ja kes­ki­tyin asun­non pin­toi­hin. Al­kuun maa­lau­tin ka­ton sekä hi­oin, kit­ta­sin ja maa­la­sin lat­ti­at. Hir­si­sei­nän ym­pä­ril­le tee­tin lis­tat.

An­na asui use­am­man vuo­den muu­al­la, ja sen ajan asun­nos­sa oli vuok­ra­lai­sia. Kun asun­nos­ta tuli An­nan ko­ti­toi­mis­to, hän päät­ti teh­dä isom­man re­mon­tin ja si­sus­taa sen ko­dik­seen.

Olohuoneen pitkältä seinältä löytyi keittiölle paras paikka. Eri punaisia edustavat Volan hana ja Duratin taso, jotka saavat kokkaajan iloiselle mielelle. Keittiönkaapit tilattiin Tanskasta. Niissä on Ikean runko ja ovet teetettiin mittaansa tammesta. Petite Frituren Vertigo-valaisin valaisee Alvar Aallon ruokapöytää. Anna valitsi keittiön kohdevalaisimiksi keltaiset Louis Poulsenin AJ-spotit.

Olohuoneen pitkältä seinältä löytyi keittiölle paras paikka. Eri punaisia edustavat Volan hana ja Duratin taso, jotka saavat kokkaajan iloiselle mielelle. Keittiönkaapit tilattiin Tanskasta. Niissä on Ikean runko ja ovet teetettiin mittaansa tammesta. Petite Frituren Vertigo-valaisin valaisee Alvar Aallon ruokapöytää. Anna valitsi keittiön kohdevalaisimiksi keltaiset Louis Poulsenin AJ-spotit.

Keit­ti­ön funk­tio

Re­mon­tis­sa keit­tiö siir­tyi olo­huo­neen puo­lel­le. Näin asun­toon muo­dos­tui eril­li­nen ma­kuu­huo­ne ja yk­si­ös­tä tuli avo­keit­ti­öi­nen kak­sio.

Työ­vä­e­na­sun­noik­si 1920-lu­vul­la ra­ken­ne­tun ta­lon asun­to­jen al­ku­pe­räi­ses­sä poh­jas­sa on ol­lut ny­ky­mit­ta­puun mu­kaan iso keit­tiö ja yk­si huo­ne.

Keit­ti­ön funk­tio on kui­ten­kin sa­das­sa vuo­des­sa muut­tu­nut. Eril­li­sel­le ma­kuu­huo­neel­le on enem­män tar­vet­ta kuin isol­le keit­ti­öl­le.

– Rat­kai­su tuli mie­lee­ni ai­ka pian asun­non os­ton jäl­keen, mut­ta to­teut­ta­mi­nen vei het­ken ai­kaa.

An­na poh­ti pit­kään keit­ti­ön lo­pul­lis­ta paik­kaa. Ny­kyi­sel­le sei­näl­le keit­tiö pää­tyi sik­si, et­tä sii­hen saa­tiin ai­kaan pi­sin yh­te­näi­nen taso. Ma­kuu­huo­nee­seen jäi al­ku­pe­räi­nen, toi­mi­va puu­hel­la.

Yksiöstä tuli kaksio, kun keittiö siirtyi olohuoneeseen. Vanhasta keittiöstä makuuhuoneeseen jäi puuhella, johon Anna tekee tulet  tarvittaessa talvipäivinä.

Yksiöstä tuli kaksio, kun keittiö siirtyi olohuoneeseen. Vanhasta keittiöstä makuuhuoneeseen jäi puuhella, johon Anna tekee tulet tarvittaessa talvipäivinä.

Tam­mea Tans­kas­ta

An­na suun­nit­te­li muu­tok­sen ja re­mon­tin it­se, mut­ta tut­tu ark­ki­teh­ti vii­meis­te­li luon­nok­sen lop­pu­met­reil­lä. Put­kien paik­ka piti vaih­taa ja säh­köt uu­sia. Työs­sä oli­vat am­mat­ti­tai­toi­set put­ki- ja säh­kö­mie­het.

Keit­ti­ön­kaa­pit ti­lat­tiin Tans­kas­ta. Niis­sä on Ike­an run­got, mut­ta ovet on teh­ty mit­toi­hin tam­mes­ta. Kaap­pe­ja piti vä­hän muo­ka­ta, jot­ta ne saa­tiin ti­laan sym­met­ri­ses­ti. Myös keit­ti­ön asen­nuk­sen teki am­mat­ti­lai­nen.

– Olin miet­ti­nyt, et­tä Puu-Val­li­laan so­pii vä­hän luo­vem­pi­kin keit­tiö. Vaih­to­eh­toi­na oli muu­ta­ma eri­lai­nen vä­riyh­dis­tel­mä, kun­nes pää­dyin kah­teen eri pu­nai­seen. Sei­nään kiin­ni­te­tyt työ­ta­so­va­lai­si­met ovat kel­tai­set.

Ha­nan ver­ran huu­mo­ria

An­na teki va­lin­nat en­si­si­jai­ses­ti sil­tä poh­jal­ta, mikä miel­lyt­ti omaa es­teet­tis­tä sil­mää ja tun­tui asun­toon so­pi­val­ta. Pie­neen työ­vä­en puu­ta­loon ei­vät sovi mar­mo­ri­ta­sot tai kru­me­luu­rit.

– Sil­loin ajat­te­lin, et­tä jo­tain hu­mo­ris­tis­ta tän­ne voi so­vit­taa. Esi­mer­kik­si Vo­lan vä­rik­käi­tä ha­no­ja olin näh­nyt ark­ki­teh­ti­leh­dis­sä vuo­sien var­rel­la. Ajat­te­lin, et­tä niis­tä tu­lee iloi­sel­le mie­lel­le. Niin on kyl­lä käy­nyt, eli olen ol­lut va­lin­taan tosi tyy­ty­väi­nen, An­na ker­too.

Mar­ja­puu­ron­vä­ri­nen taso on ko­ti­mai­sen Du­ra­tin ja val­mis­tet­tu osit­tain kier­rä­tys­ma­te­ri­aa­lis­ta. Li­sä­vie­hä­tys­tä sil­le tuo kier­rä­tet­tä­vyys ja help­po­hoi­toi­suus.

– Sii­tä voi ha­lu­tes­saan hioa elä­män tuo­mat jäl­jet pois, ja jos vä­riin kyl­läs­tyy, voi ta­son su­lat­taa ja vaih­taa uu­teen vä­riin, toki li­sä­mak­sus­ta.

Makuuhuone on rauhallisen sisäpihan puolella. Sängyn vieressä on tanskalaisen Björn Wiinbladin pöytävalaisin, jonka Anna on ostanut Bukowskilta. Yöpöytänä toimiva kärry löytyi Tori.fi:sta. Seinät on maalattu Tikkurilan vesiohenteisilla maaleilla. Annalle on tärkeää, että remontissa käytetyt materiaalit ovat hengittäviä.

Jo­tain uut­ta, pal­jon käy­tet­tyä

An­na on hank­ki­nut huo­ne­ka­luis­ta osan käy­tet­tyi­nä. Sän­gyn hän os­ti uu­te­na, mut­ta esi­mer­kik­si Ar­te­kin huo­ne­ka­lut ovat pää­ty­neet ko­tiin muun mu­as­sa Bu­kows­kil­ta ja Tori.fi:stä.

Myös tans­ka­lai­sen Björn Wiinb­la­din ke­raa­mi­nen va­lai­sin löy­tyi Bu­kows­kil­ta. Kat­sei­ta ke­rää­vä keit­ti­ön kat­to­lamp­pu on Pe­ti­te Fri­tu­ren Ver­ti­go.

– Näin Ver­ti­gon vuon­na 2014 ja os­tin sen Skan­nos­ta kol­me vuot­ta myö­hem­min.

An­na ei mie­les­tään ole ko­vin sys­te­maat­ti­nen si­sus­ta­ja ei­kä ai­na­kaan ke­rää yli­mää­räis­tä ta­va­raa.

– Jos jo­kin sä­väyt­tää ja sil­le on paik­ka, saan sen ai­na jo­ten­kin so­pi­maan. En sil­ti kiin­ny ta­va­roi­hin. Ko­din esi­neet ja huo­ne­ka­lut voi­vat ti­lan­tei­den muut­tu­es­sa pää­tyä no­pe­as­ti­kin eteen­päin ja kier­toon.

Asunnon seinillä on Annan tädin Ella Tyrväisen maalauksia. Makuuhuoneen oven vieressä on maalaus Portti, jossa voi nähdä Suomenlinnan Rantakasarmin läpi johtavan käytävän.

Asunnon seinillä on Annan tädin Ella Tyrväisen maalauksia. Makuuhuoneen oven vieressä on maalaus Portti, jossa voi nähdä Suomenlinnan Rantakasarmin läpi johtavan käytävän.

Sama ar­vo­maa­il­ma

Iloi­nen yl­lä­tys oli Puu-Val­li­lan yh­tei­söl­li­syys, joka avau­tui An­nal­le asu­mi­sen myö­tä.

– En muut­ta­es­sa­ni edes ta­jun­nut sitä, kuin­ka iha­nia ih­mi­siä täs­sä lä­his­töl­lä asuu. En tie­dä mi­tään muu­ta paik­kaa Hel­sin­gin kan­ta­kau­pun­gis­sa, mis­sä lei­po­es­sa­ni vei­sin pul­laa myös naa­pu­reil­le­ni il­man, et­tä sitä pi­det­täi­siin omi­tui­se­na.

Kym­me­nes­sä vuo­des­sa An­na on saa­nut luo­vien ih­mis­ten asut­ta­mas­ta osuus­kun­nan ta­los­ta mon­ta uut­ta ys­tä­vää. Puu-Val­li­las­sa on muu­ten­kin ai­van nor­maa­lia, et­tä asuk­kaat ys­tä­vys­ty­vät ja aut­ta­vat toi­si­aan.

– Tämä ei tar­koi­ta, et­tä tääl­lä elet­täi­siin jo­ten­kin kom­muu­nis­sa, vaan enem­män sitä, et­tä tän­ne muut­taa ih­mi­siä, jot­ka ja­ka­vat mel­ko yh­tä­läi­sen ar­vo­maa­il­man ja asen­teen mui­ta ih­mi­siä koh­taan, An­na miet­tii.

Eteisessä hirsiseinä on otettu esille.

Eteisessä hirsiseinä on otettu esille.

Koti

Hel­sin­gin Puu-Val­li­las­sa

Vuon­na 1921 ra­ken­ne­tus­sa 11 asun­non puu­ta­los­sa
2 h ja avo­keit­tiö sekä
kph, 38,5 m².

Asu­kas

Ne­li­kymp­pi­nen An­na.

idyl­li­nen Puu-Val­li­la

Puu-Val­li­la on 1910- ja 20-lu­vuil­la ra­ken­net­tu puu­ta­lo­a­lue Hel­sin­gin Val­li­las­sa. Alue si­jait­see Mä­ke­län­ka­dun ja Hä­meen­tien vä­lis­sä. Puu-Val­li­la on suo­jel­tu kult­tuu­ri­his­to­ri­al­li­ses­ti ja kau­pun­ki­ku­val­li­ses­ti ar­vok­kai­den asuin­ra­ken­nus­ten kort­te­li­a­lu­ee­na, mut­ta oli pit­kään pur­ku-uhan alai­se­na. Mil­jöö suo­jel­tiin asu­kas­liik­keen aloit­tees­ta 1970-lu­vul­la ja kun­nos­tet­tiin 1980-lu­vul­la.

LUE KOTI & KEITTIÖ

LUE KOTI & KEITTIÖ