Sisäänkäynnin edessä on kaunis ja hyvin hoidettu etupiha. Kahdeksankulmaiset pikkuikkunat ovat aitoa 1950-lukua.

Anniki ja Ulf sanovat täydentävänsä hyvin toisiaan. Sisustus on yhdistelmä molempien makumieltymyksiä ja historiaa. Mainio vanerinen lehmäpöytä on virolaista designia. Annikin mielestä jokaisessa kunnon kodissa pitää olla sellainen.

Pari vuot­ta sit­ten An­ni­ki ja Ulf Jen­sen-Munk pyy­si­vät ys­tä­vi­ään kat­so­maan vas­ta­re­mon­toi­tua ko­ti­aan. Ys­tä­vien kom­ment­ti uu­des­ta ko­dis­ta oli: te olet­te ai­kuis­tu­neet. An­ni­ki Jen­sen-Mun­kia nau­rat­taa yhä.

– Vai et­tä ai­kuis­tu­neet.

An­ni­ki ja Ulf asu­vat kah­den tei­ni-ikäi­sen lap­sen­sa kans­sa Kuu­san­kos­ken kes­kus­tas­sa. Vih­reä ym­pä­ris­tö on 1950-lu­kua par­haim­mil­laan ja ark­ki­teh­tuu­ri on ih­mi­sen ko­kois­ta. Kou­lut, kau­pat ja ter­veys­kes­kus ovat kaik­ki ly­hy­en kä­ve­ly­mat­kan pääs­sä.

Jen­sen-Mun­kin per­heen ko­dis­sa on kes­kel­lä päi­vää rau­hal­lis­ta. Hil­jai­suu­den rik­koo lä­hei­sen kou­lun kel­lo, joka soit­taa kou­lu­lai­set vä­li­tun­nil­le. Per­heen lap­set Mona ja Noah ovat kou­lus­sa ja puo­li­so Ulf töis­sä. An­ni­ki te­kee ruo­kai­lu­huo­neen pöy­dän ää­res­sä yri­tyk­sen­sä Lit­t­le­bit De­sig­nin räs­ti­töi­tä.

– Ei mi­nus­ta pi­tä­nyt tul­la ko­ru­suun­nit­te­li­jaa, vaan mi­nun piti pe­las­taa jo­kai­nen kär­si­vä nuo­ri. Olin vie­lä 2014 töis­sä las­ten­suo­je­lus­sa, mut­ta näin täs­sä vain kävi.

Ulf ja An­ni­ki ta­pa­si­vat alun­pe­rin Tans­kas­sa, mis­sä An­ni­ki oli opis­ke­le­mas­sa so­si­aa­li­pe­da­go­giik­kaa. Opis­ke­lut vei­vät pa­ris­kun­taa muun mu­as­sa Ma­la­wiin, In­ti­aan ja St Vin­cen­tin saa­rel­le Ka­ri­bi­al­le.

– Hu­maa­nius ja mo­ni­kult­tuu­ri­suus ovat mi­nul­le tär­kei­tä ar­vo­ja. Meil­lä on pal­jon eri-ikäi­siä ys­tä­viä eri­lai­sis­ta taus­tois­ta, An­ni­ki ker­too.

Eteisen keinutuoli on tuotu Tanskasta. Seinien alkuperäinen panelointi maalattiin remontissa. Barokkisen runsas teos on Annikin tekemä.

ISO­ÄI­TI SA­MAN KA­TON AL­LE

Vi­ro­lais-tans­ka­lai­sen per­heen ko­ti­na on vuon­na 1953 val­mis­tu­nut puo­li­tois­ta­ker­rok­si­nen oma­koti­talo. Rin­ne­ta­lon ym­pä­ril­lä on iso tont­ti ja puu­tar­ha. An­ni­ki kat­soo ulos olo­huo­neen ik­ku­nas­ta ja sa­noo lä­hes pa­hoi­tel­len:

– Olen en­sim­mäi­sel­tä am­ma­til­ta­ni puu­tar­hu­ri, mut­ta piha on nyt ai­ka pel­kis­tet­ty. Ai­ka ei rii­tä kaik­keen. Toi­nen syy on se, et­tä ta­lo­tek­niik­ka pi­tää vie­lä uu­sia ja pi­han lait­ta­mi­nen oli­si huk­kaan hei­tet­tyä työ­tä.

Ne­li­hen­ki­nen per­he muut­ti uu­teen ko­tiin­sa pa­rin­sa­dan met­rin pääs­tä sa­ma­ni­käi­ses­tä, mut­ta puo­let pie­nem­mäs­tä pa­ri­ta­lon puo­lik­kaas­ta.

– Uu­den ko­din hank­ki­mi­nen tuli ajan­koh­tai­sek­si sen jäl­keen, kun isä­ni kuo­li. Pää­tim­me yh­des­sä, et­tä äi­ti­ni Hil­da muut­tai­si asu­maan meil­le, An­ni­ki ker­too.

Ti­la­päi­sek­si rat­kai­suk­si aja­tel­tu yh­tei­se­lo toi­mi mut­kat­to­mas­ti. Äi­ti asui per­heen luo­na, kun­nes he löy­si­vät uu­den isom­man ko­tin­sa. Hil­da-äi­ti jäi asu­maan An­ni­kin ja Ul­fin van­haan pa­ri­ta­loon, ihan lä­hel­le, kun he muut­ti­vat uu­teen.

– Äi­ti­ni on ai­na ol­lut meil­lä isos­ti mu­ka­na ar­jes­sa. Käym­me edel­leen joka viik­ko hä­nen ­luo­naan syö­mäs­sä ja äi­ti­ni aut­taa lap­sia kou­lu­töis­sä.

Kodin keskipiste. Sähköpiano on Annikista ruma mutta rakas. Pianon yläpuolella on hyvän ystävän Matti-Pietari Järvisen maalaus. Olohuoneesta on kulku tv-huoneeseen. Ikean sirojen sohvapöytien parina on Habitatin Como-sohva. Jämerä uus­renessanssi­peili­lipasto on Ulfin suvusta.

VINK­KI LÄ­HEL­TÄ

Hil­daa on kiit­tä­mi­nen myös per­heen uu­des­ta ko­dis­ta.

– Olim­me et­si­neet isom­paa ko­tia jo pi­dem­pään. Mie­li teki van­haa, suur­ta ja kun­nos­tet­ta­vaa hir­si­ta­loa. Mut­ta on­nek­si jär­ki sa­noi ei.

Uu­si koti löy­tyi lä­hel­tä. An­ni­kin äi­ti vink­ka­si, et­tä hä­nen kol­le­gan­sa on myy­mäs­sä ta­loa, ja per­he tart­tui ti­lai­suu­teen.

– Pi­din heti tä­män ta­lon va­loi­suu­des­ta ja ava­ruu­des­ta. Talo oli pin­noil­taan ihan hy­väs­sä kun­nos­sa. Ha­lu­sim­me kui­ten­kin päi­vit­tää si­sä­ti­lo­ja ja teh­dä ko­dis­ta mei­dän nä­köi­sem­me.

Re­mon­toi­mi­nen oli Ul­fil­le ja An­ni­kil­le tut­tua puu­haa edel­li­ses­tä ko­dis­ta.

– Työ­tä oli pal­jon. Keit­tiö piti uu­sia. Ava­ta sei­niä huo­nei­den vä­lil­tä. Uu­sia säh­köt. Eris­tää ja ava­ta lat­ti­oi­ta. Tie­sim­me et­tä sel­vi­äm­me myös täs­tä re­mon­tis­ta, mut­ta olim­me jo eh­ti­neet unoh­taa, kuin­ka ras­kas­ta re­mon­toi­mi­nen on.

Ruokailuhuoneen pöytä löydettiin antiikkimyyymälästä edelliseen kotiin. Metallijalkaiset vanerituolit on dyykattu roskalavalta. Kodissa on neljä Andbrosin pahvista katto­valaisinta. Seinä­kartta herättää aina keskusteluja ruokapöydässä.

JÄTÄ JO­TAIN AM­MAT­TI­LAI­SIL­LE

An­ni­ki ja Ulf ovat ta­lon kol­man­net omis­ta­jat.

Ta­lo­kau­pat teh­tiin ke­sän kyn­nyk­sel­lä ja uu­teen ko­tiin pääs­tiin muut­ta­maan jou­luk­si. Re­mont­ti­bud­jet­ti oli tiuk­ka. Osa töis­tä teh­tiin it­se, osan te­ki­vät am­mat­ti­lai­set. Kaik­ki ala- ja ylä­ker­ran pin­nat käy­tiin läpi.

– Näin jäl­ki­kä­teen on help­po to­de­ta, mit­kä työt oli­si kan­nat­ta­nut jät­tää am­mat­ti­lai­sil­le.

An­ni­ki muis­taa, kuin­ka ka­ma­laa oli asen­taa keit­ti­ön lau­ta­lat­ti­aa.

– Olim­me hul­lu­ja, kun pää­tim­me teh­dä lat­ti­an Ul­fin kans­sa kah­des­taan. Ihan hul­lu­ja!

Lat­ti­an avaa­mi­nen tuli ajan­koh­tai­sek­si, ­kun keit­ti­ön ve­si­pis­te piti siir­tää uu­teen paik­kaan.

– Lau­ta­lat­ti­an eris­tä­mi­sen ja asen­ta­mi­sen si­jaan oli­sim­me voi­neet na­put­taa pai­kal­leen esi­mer­kik­si kat­to­pa­nee­le­ja.

Keittiöön ei haluttu ruokapöytää. Ikkunan alla on Ulfin perintöpöytä, joka toimii keittiössä aputasona. Nurkassa on Annikin ideoima moderni ruokakomero.

Remontissa selvisi, että kulmauksessa on joskus ollut puuliesi. Osa keittiökalusteista on Ikeasta, osa A la Carte -keittiöiltä. Alalaatikostot ovat Ikeasta. Hana on Damixan. Jokaisella on oma kirjainmuki vesilasina.

VAS­TA­HA­KOI­SES­TI MUO­DIS­SA

Keit­tiö ja sen vie­res­sä ole­va ruo­kai­lu­huo­ne ko­ki­vat re­mon­tis­sa täy­den muu­tok­sen. Huo­nei­den vä­lis­sä ol­lut eril­li­nen pik­ku­e­tei­nen pu­ret­tiin ja ti­lat yh­dis­tet­tiin.

– Usein sa­no­taan, et­tä ta­loa re­mon­toi­daan van­haa kun­ni­oit­ta­en. Mi­nus­ta se, et­tä si­sus­tuk­ses­sa on kont­ras­te­ja, on kiin­nos­ta­vam­paa – kun van­han rin­nal­le tuo­daan uut­ta.

Asun­nos­sa ol­lut kiil­tä­vän­pu­nai­nen keit­tiö vaih­tui re­mon­tis­sa uu­teen mat­ta­mus­taan.

– Olin pit­kään ha­lun­nut mus­tan keit­ti­ön. Sa­ma­na vuon­na kun teim­me re­mont­tia, oli Kou­vo­lan asun­to­mes­sut. Siel­lä kaik­ki keit­ti­öt oli­vat yh­täk­kiä mus­tia.

An­ni­kis­ta muo­din­mu­kai­sen keit­ti­ön va­lit­se­mi­nen tun­tui tyl­säl­tä, mut­ta lo­pul­ta mus­ta piti pin­tan­sa.

– Yri­tän ai­na löy­tää oman­nä­köi­siä rat­kai­su­ja. Toki tren­dit vai­kut­ta­vat mi­nuun, mut­ta en var­si­nai­ses­ti seu­raa nii­tä. Esi­mer­kik­si keit­ti­ön­ mo­der­ni ruo­ka­ko­me­ro on sel­ke­äs­ti mei­dän nä­köi­nen.

Olohuoneen väritys on neutraali mutta lämmin. Ihanasti kulunut villamatto on Annikin 1970-luvulla Petroskoissa asuneen isoäidin peruja. Olohuoneen kaakelitakka voi tulevaisuudessa vaihtua pönttöuuniin. Ruokailuhuoneen seinällä on kirpparilta löytynyt koulukartta.

Tv-huoneen sohva on Vepsäläiseltä. Siihen mahtuu mukavasti koko nelihenkinen perhe köllöttelemään. Edellisten asukkaiden tummaksi paneloima takaseinä on rakas inhokki. 1960-luvun tiikkikirjahylly sopii hienosti sen pariksi.

KUK­KAS­TEN SI­JAAN LIN­TU­JA

Re­mont­tip­ro­jek­tin hui­pen­nus oli etei­sen ta­pe­tin va­lin­ta.

– Olin jo en­nen re­mon­tin al­kua ot­ta­nut tal­teen ta­pet­ti­mal­le­ja, jois­ta pi­din. Mut­ta kun lo­pul­ta tuli se päi­vä, et­tä etei­sen ta­pet­ti piti hank­kia, en ha­lun­nut­kaan enää 50-lu­kuis­ta kuk­ka­ta­pet­tia.

Mie­len­muu­tos saat­taa kuu­los­taa vä­hä­pä­töi­sel­tä, mut­ta kaik­ki ala­ker­ran pin­nat oli jo maa­lat­tu sä­vyil­lä, jot­ka oli va­lit­tu etei­seen ai­o­tun kuk­ka­ta­pe­tin mu­kaan.

– Teim­me lo­pul­li­sen va­lin­nan yh­des­sä Ul­fin kans­sa. ­Minä oli­sin va­lin­nut var­mas­ti jon­kun vie­lä krei­sim­män ku­vi­on, An­ni­ki sa­noo ja nau­raa.

Nyt etei­ses­sä on eng­lan­ti­lai­sen Ka­tie Scot­tin lin­tu­ta­pet­ti. An­ni­kia ihas­tut­ti ta­pe­tin van­ha, kou­lu­kir­ja­mai­nen ku­vi­tus­tyy­li.

Etei­nen ja por­taik­ko ovat lä­pi­kul­ku­ti­lo­ja, ja niis­sä voi hy­vin hul­lu­tel­la. On­nek­si len­nos­sa vaih­tu­neen ta­pe­tin poh­ja­vä­ri toi­mii myös ala­ker­ran mui­den vä­rien kans­sa.

Eteinen ja portaikko remontoitiin viimeisenä. Portaikon tapetti on englantilainen. Alunperin Anniki oli haaveillut kukkatapetista, nyt seinillä liihottaa englantilaisen Katie Scottin lintuja.

Vanhempien makuuhuoneeseen haluttiin pesämäistä tunnelmaa, joten seinät maalattiin tummiksi. Kudottu kattovalaisin on hankittu PB Homen mallistosta.

Noahin huoneessa on hyvin tilaa leikeille. Iso juliste on kirppislöytö. Siinä viehätti teema: laiva­liikenne Viron ja Suomen välillä. Puinen kuorma-auto on Annikin edesmenneen isän tekemä ja todella rakas.

MAT­TO PET­ROS­KOIS­TA

Si­sus­tus on ko­ko­el­ma An­ni­kil­le ja Ul­fil­le tär­kei­tä ja muu­ten miel­lyt­tä­viä esi­nei­tä. Olo­huo­neen ku­lu­nut vil­la­mat­to on An­ni­kil­le eri­tyi­nen.

– Mat­to on alun pe­rin kuu­lu­nut iso­äi­dil­le­ni, joka asui 1970-lu­vul­la Pet­ros­kois­sa.

Kun si­sus­tus­ku­vis­sa al­koi nä­kyä ku­lu­nei­ta itä­mai­sia mat­to­ja, An­ni­ki muis­ti, mikä aar­re hä­nel­lä on vin­til­lä.

– Mat­to on ihan hir­ve­än ku­lu­nut, mut­ta myös hy­vin ra­kas mi­nul­le.

Oma paik­kan­sa An­ni­kin sy­dä­mes­sä on myös olo­huo­neen nur­kas­sa ole­val­la säh­kö­pi­a­nol­la.

– Van­hem­pa­ni os­ti­vat sen pian sen jäl­keen, kun olim­me muut­ta­neet Vi­ros­ta Suo­meen 1990-lu­vul­la. Muis­tan, et­tä se mak­soi to­del­la pal­jon.

Ul­fin tans­ka­lai­sis­ta juu­ris­ta muis­tut­ta­vat olo­huo­neen pei­li­li­pas­to, etei­sen mo­der­ni kei­nu­tuo­li ja moni muu ka­lus­te. Ko­din sei­nil­lä nä­kyy mo­nen rak­kaan ys­tä­vän te­ke­mää tai­det­ta. Per­heen yh­tei­siä suo­sik­ke­ja ovat Mat­ti-Pie­ta­ri Jär­vi­sen ekp­res­sii­vi­set maa­lauk­set.

Mil­lai­nen per­heen ”ai­kui­sem­pi koti” on An­ni­kin mie­les­tä?

– No, tääl­lä on ai­na­kin vä­hem­män vä­riä sei­nil­lä, mut­ta on tämä edel­leen juu­ri so­pi­va seka­me­te­li­sop­pa.

Verantaa ei lämmitetä. Se on kesällä kuuma ja talvella kylmä. Amppelit on hankittu Tigerista.

Talon päädyssä on suojaisa oleskelupaikka vanhojen puiden katveessa. Anniki on opiskellut myös puutarhuriksi, mutta vielä aika ei riitä suuriin pihaprojekteihin.