Isoäidin naapuripihan hieman villiintynyt puutarha ja vanhat omenapuut sopivat Emman mielikuviin ihanasta maalaisidyllistä.
Seija Killström kuvat Frida Steiner
Sadonkorjuussa koko perheen naisväen kesken. Lavoissa kasvaa muun muassa papuja, mangoldia, mansikoita, punajuurta, retiisiä, kesäkurpitsaa ja herneitä, joiden avaamista ja syömistä perheen lapset rakastavat.
Kerrostalossa asuvalla espoolaisperheellä oli ollut kesämökkihaaveita jo useita vuosia. Emman ja Magnuksen unelmissa siinsi punainen torppa jossain maaseudun rauhassa. Pihalla olisi kasvimaa ja pelargonit ruukuissaan. Vielä joskus kaikki ne ihanat löydöt, jotka Emma oli vuosien varrella hankkinut, pääsisivät paikoilleen varaston kätköistä.
Olohuoneessa on käytettynä ostettu Ikean sohva valkoisin irtopäällisin. Kivana yksityiskohtana ovat pienet sivutaskut, joihin voi sujauttaa ilmalämpöpumpun säätimen, Magnuksen ristikkolehdet ja kirjoitusvälineet hyvään jemmaan. Lattiavalaisin on kirpputorilta ja varjostin Søstrene Greneltä. Olohuoneen seinät on maalattu Tikkurilan Ajopuu-sävyllä. Vanha renginkaappi ostettiin Fiskarsin Antiikkimarkkinoilta. Siinä säilytetään kynttilänjalkoja, kynttilöitä, maljakoita ja kulhoja. Kaapin päällä on muutamalla eurolla Kierrätyskeskuksesta hankittu kukkataulu ja Emman isoäidiltä peritty merimaisema. Myös messinkinen kynttilälampetti on Kierrätyskeskuksesta.
ISOÄIDIN NAAPURISSA
Kesällä 2019 pariskunta oli saunomassa Emman isoäidin luona Åminneforsin vanhalla omakotialueella. He juttelivat ääneen, että olisipa ihanaa ostaa isoäidin paritalokodin toinen asunto, jos se joskus tulisi myyntiin.
– Isoäidin naapuripihan hieman villiintynyt puutarha ja vanhat omenapuut sopivat mielikuviini ihanasta maalaisidyllistä, vaikka vanhasta hirsitorpasta ei nyt ollutkaan kyse, Emma muistelee.
Vuoden kuluttua isoäidin naapuriasunto tulikin hyvin yllättäen myyntiin. Emma ja Magnus menivät heti katsomaan kohdetta. Se oli ollut iäkkään pariskunnan koti vuosikymmenten ajan. Viimeisin remontti oli tehty 90-luvulla. Asunnossa oli paljon muovisia pinnoitteita ja ruskean eri sävyjä. Emma pystyi kuitenkin näkemään sen heidän tulevana kesäpaikkanaan.
– Suuri onnen tunne valtasi minut sillä asuntonäytöllä. Tiesin heti, että tämän me haluamme ja pystymme tekemään siitä kauniin kesäkodin perheellemme, Emma sanoo.
Magnus ja Emma kertoivat haluavansa ostaa asunnon ja aikovansa tehdä siitä heti ehdollisen tarjouksen. Mitään lainaneuvotteluja ei ollut ehditty hoitaa valmiiksi.
Koronavuonna pankkiasiat etenivät hitaasti, mutta myyjä oli kenties jo päättänyt myydä asunnon juuri heille.
– Muitakin halukkaita ostajia taisi olla, mutta mikä olisi suurempi ilo kuin saattaa lapsenlapsi ja hänen perheensä isoäidin lähelle, Emma arvelee.
Emma osti ruokapöydän jo ennen kuin kauppakirja oli allekirjoitettu. Hän maalasi sen jalat ja hioi ja vahasi kannen Maiju Sahan blogista lukemillaan vinkeillä. Puusohva on saatu isoäidiltä, hunajapetsatut jakkarat Emma hankki Artekin-vuosinaan. Hienostunut pellavainen taiteverho on H&M Homen valikoimista.
Keittiö muistuttaa siitä, millainen tyyli asunnossa oli. Remontti on suunnitelmissa, mutta myöhemmin. Puuhellalla lämmitetään koko talo, vesikiertoiset patterit saavat lämpönsä siitä.
Hyllyllä on kauniita astioita, esineitä ja kirjoja. Vanhat kannut Emma on löytänyt kirpputoreilta. Tätä Jäger Eisenbergin sarjaa hän aina ostaa yksittäin, jos löytää kirppiskierroksillaan.
PINNAN ALLA KUNNOSSA
Elokuussa 2020 tehtiin kaupat ja remontti aloitettiin. Vanhassa talossa olisi voinut tulla vastaan myös odottamattomia yllätyksiä, mutta talosta oli pidetty vuosien saatossa hyvää huolta. Yksi patteri jouduttiin vaihtamaan, muuten talon tekniikka oli edelleen toimivaa ja hyväkuntoista.
Jo ostaessa Emma ja Magnus totesivat, että keittiö vaatisi suurimman remontin, mutta sen kanssa ei ole kiirehditty. Ensimmäisenä vuonna revittiin vanhoja materiaaleja pois, maalattiin ja tapetoitiin. Jo seuraavana kesänä asunto oli muuttunut uuden perheensä toiveiden mukaiseksi.
Yläkerran makuuhuoneessa on myös pieni työpiste. Kirjoituspöytä on saatu isoäidiltä ja Domus-tuoli ostettu Artekista. Messinkijalkainen valaisin on vuosien takaiselta reissulta, kun pariskunta autoili Ruotsissa kierrellen lukuisia kirpputoreja. Mökillä farkut vaihtuvat mekkoihin. Haitarinaulakko on Søstrene Grenestä. Kauniin nahkasomisteisen korin Emma löysi Fiskarsista pienestä korikaupasta.
Yläkerran makuuhuone on maalattu Rustan himmeällä Dove Blue -maalilla. Sängyn vieressä on isoäidiltä saatu pieni kaappi. Tinarasia löytyi Kierrätyskeskuksesta. Peili on saatu Emman äidiltä muutama vuosi sitten. Sika Designin tuolin Emma osti kympillä tietämättä sen nykyarvoa, kunnes kohtasi samaisen designtuolin Tukholman huonekalumessuilla muutama vuosi sitten. Seinälvalaisin on Ikeasta.
RUOTSALAISTEN SATUTÄTIEN MALLIIN
Perheen kerrostalokoti Espoossa on sisustettu hyvin modernilla otteella. Emma työskenteli vuosia Artekilla ja selkeä skandityyli tuntui luontevalta myös omassa kaupunkikodissa.
– Tänne halusin luoda aivan toisenlaisen tunnelman. Olen aina ihaillut Ilon Wiklandin kuvituksia Astrid Lindgrenin satukirjoissa. Pidän myös bloggaaja Elsa Billgrenin rustiikkisen romanttisesta tyylistä. Seuraan Instagramissa hänen upean Gotlannin-huvilansa sisustusideoita, Emma kertoo.
Lähes koko sisustus on hankittu kirpputoreilta.
– Kirppistelyni on sekä spontaania löytöjen tekemistä että sitkeää keräilyä. Minulla on esimerkiksi muutamia lasisarjoja, joiden osia olen ostanut vuosien saatossa yksitellen ja nyt on jo isompi kokonaisuus kaapissa, Emma sanoo.
Vanhat esineet ovat persoonallisia ja ympäristö-ystävällisiä hankintoja. Ympäristöystävällisyys on molemmille tärkeä arvo: Magnus on ollut mukana perustamassa Nemo Seafarms startup-yritystä, joka tekee työtä Itämeren puhdistamiseksi. Emma työskentelee Naavalla, joka myy ilmaa puhdistavia viherseiniä yrityksille osana toimitilakalustusta.
Emma huhuili paikallisessa Facebook-ryhmässä sopivan kaapin perään. Koivuviilutettu kaappi vaihtoi omistajaa kahvipaketista. Kirpparilta ostetun lastensängyn Emma maalasi ja viimeisteli suloisella vuodekatoksella.
Lastenhuoneessa on Boråstapeterin harmaa köynnöstapetti. Vuoteeseen pedattu punakuvioinen päiväpeite on matkamuisto pariskunnan reppureissulta Uudesta-Seelannista. Alkuun se oli heidän ensimmäisessä yhteisessä kodissaan parivuoteen peittona, mutta siirtyi myöhemmin sisustustyylin modernisoiduttua mökkilaatikkoon odottamaan tätä taloa.
AHON LAITAA PYÖRÄILLEN
Kesälomaviikot maalla ovat kiireettömiä. Televisiota tai radiota ei kaipaa kukaan perheessä. Pihan ja kasvimaan kanssa on paljon puuhaa, mutta se onkin yksi perheen toteutuneista unelmista. Kasvilavat pursuvat antejaan ja satoa kerätään yhdessä lasten kanssa.
– Kyllä me täällä eletään sellaista pikkukylän idylliä. Kävellään pieniä hiekkateitä, ajellaan polkupyörillä ratavallia pitkin Billnäsiin tai Fiskarsiin lasten kanssa. Illalla, kun lapset ovat jo nukkumassa, palaan puutarhaan ja kasvimaalle. Se on minun oma onnen hetkeni, Emma sanoo.
Emma ja Ellen nostavat kauden ensimmäiset perunat maasta. Lasten mielestä on aina yhtä ilahduttavaa, kun mullan alta ilmestyy toinen toistaan upeampia mukuloita.
Ellen tunnistaa jo hyvin kasvimaan lajit. Oma hyötykasvipuutarha on koko perheen ilo.
LUONTOYHTEYS LAPSILLE
Åminneforsin paikka on herättänyt Emmassa innokkaan puutarhurin.
– Nautin siitä, kun näen mitä kaikkea maasta nousee ja pääsen siistimään lavoja ilta-auringon lämmittäessä.
Satoa tulee pitkin kesää ja vielä pitkälle syksyyn.
– Kauden päätteeksi poimimme vielä sienet lähimetsistä talven varalle. Meille on tärkeää tarjota myös lapsille tämä luontoyhteys. Täällä he todella näkevät, mistä ruoka tulee pöytään, Emma sanoo.
Parin vuoden ajan auto on pakattu perjantaisin ja maalta on palattu päiväkodin kautta töihin vasta maanantaiaamuisin. Nyt kesäviikonloput eivät enää ole sellaisia urakkaleirejä kuin alkuun. Keittiö odottaa yhä kunnostusta, mutta julkisivuremontti tehdään ensin.
– Me olemme päättäneet, että remontteja tehdään sitä tahtia, että se on vielä mukavaa, Emma sanoo.
Talon päätyyn rakennettiin terassi omin voimin. Terassille paistaa ilta-aurinko, ja päivän päätteeksi on mukava istua lasillisella suojaisassa nurkkauksessa. Puutarhakalusteet löytyivät kirpputorilta Turusta.
Isoäidin puolella oleva pihasauna lämpiää kesäkuukausina monta kertaa viikossa. Perhe pääsee löylyihin kulkemalla pihan poikki.
VAPAA-
AJANKOTI
Raaseporin Åminneforsissa
1937 rakennettu paritalon puolikas, 3 h + k, noin 90 m2.
ASUKKAAT
Myyntipäällikkö Emma, 35, yrittäjä Magnus, 35, sekä lapset Ellen, 5, ja Tilda, 2. Emma Instagramissa
@stuganistalbacka
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2