En­sim­mäi­se­nä ad­vent­ti­na sa­lin ovet ava­taan. On juh­lan het­ki. Ka­ta­ri­nan, To­mak­sen, Ast­ri­din ja Ar­vi­din 300-ne­li­öi­sen ta­lon suu­ri sali pi­de­tään vain pe­rus­läm­möl­lä muun ajan vuo­des­ta. Ad­ven­tis­ta Ast­ri­din tam­mi­kui­siin syn­ty­mä­päi­viin tila on käy­tös­sä ja kaa­ke­liu­u­ni läm­pi­ää ti­he­ään. Kris­tal­lik­ruu­nu luo väl­ket­tä sei­nil­le. Omas­ta pi­has­ta kaa­det­tu kuu­si tuok­suu.

Kun per­he vuo­sia sit­ten saa­pui ky­lään, se oli jo en­nes­tään tut­tu eten­kin Ka­ta­ri­nal­le, joka on ky­läs­sä syn­ty­nyt ja lap­suu­ten­sa juu­ria kas­vat­ta­nut.

Uusrenessanssityylinen kaakeliuuni on alkuperäinen ja toimii edelleen. Se on ahkerassa käytössä talvisin. Salin alkuperäiset lankut olivat entisöintivaiheessa vuosia irti lattiasta. Kun lattia valmistui, perhe piti isot juhlat tanssiaisineen.

God jul! Vanha, tonttuinen kynttilänjalka on kuulunut Tomaksen isoisoäidille.

Joulupöytä katetaan Rörstrandin Sundborn-astioilla ja hopeilla. Paikkakortit on leivottu pipareiksi.

Naa­pu­rit tu­tuik­si glö­geil­lä

Per­he ha­lu­si heti jat­kaa ta­lon hy­vää tun­nel­maa.

– Kos­ka muu­tim­me uu­si­na ih­mi­si­nä seu­dul­le, pi­dim­me en­sim­mäi­se­nä vuo­te­nam­me sa­lis­sa glö­gi­ti­lai­suu­den en­sim­mäi­sen ad­ven­tin kun­ni­ak­si. Ha­lu­sim­me tu­tus­tua ih­mi­siin, Ka­ta­ri­na ker­too.

Tuos­ta en­sim­mäi­ses­tä ad­ven­tin vie­tos­ta on ku­lu­nut nyt seit­se­män vuot­ta. On syn­ty­nyt tii­vis ys­tä­vä­pii­ri, joka jat­kaa pe­rin­net­tä edel­leen.

– Ad­ven­tin tulo on mi­nul­le hy­vin mer­ki­tyk­sel­li­nen. Puen ko­din jou­lu­vaat­tei­siin. Vä­rit vaih­te­le­vat, mut­ta sa­lin juh­lail­me pi­de­tään läm­pöi­se­nä ja tyy­lik­kää­nä.

Tupakeittiön oleskelutilassa tehdään läksyt ja puuhaillaan muutakin. Sohva ja pöytä ovat löytöjä ulkorakennusten romujen alta.

Katarina tekee jouluksi aina suklaaherkkuja, kuten tryffeleitä, jääsuklaata ja kookospalloja.

Tuu­li so­pii ta­loon­kin

Poh­jois­tuu­li viu­huu ta­lon nur­kis­sa. Se on hei­tel­lyt lu­mi­ki­nok­sia koko pi­ha­pii­rin mi­tal­ta. Au­rin­ko pil­kah­te­lee, ja pak­ka­nen pau­kah­te­lee hie­man yli kym­me­nes­sä. Ne­nän­pää­tä pu­re­va tuu­li pai­naa elo­ho­pe­an rei­luun pa­riin­kym­me­neen.

– Har­voin tuu­lee suo­raan poh­joi­ses­ta. Mut­ta sil­loin kun tuu­lee, se osuu suo­raan ma­kuu­huo­neem­me ik­ku­naan. Tä­nään aa­mul­la läm­pö­ti­la ai­van ik­ku­nan vie­res­sä oli nel­jä­tois­ta. Pei­ton al­la oli toki läm­pi­mäm­pää, To­mas ker­too.

Van­has­sa, vuon­na 1858 ra­ken­ne­tus­sa ta­los­sa kuu­luu­kin vä­hän tuul­la. Vil­la­su­kat pi­tä­vät ja­lat läm­pi­mi­nä. Oli alus­ta as­ti sel­vää, et­tä ta­los­ta teh­täi­siin ori­gi­nel­li, oi­ke­as­ti van­ha.

Keltainen salonki sijaitsee keittiön ja salin välissä. Iso Howard-sohva on ainoa taloon hankittu uusi huonekalu, kaikki muu on antiikkia.

Keltaisen salongin tapetti on Duron Gammalsvenska-malliston Hudiksvalls Teater.

Suur­kau­pun­gis­ta ta­kai­sin ko­ti­ky­lään

To­mas ja Ka­ta­ri­na aloit­ti­vat yh­tei­sen tai­pa­leen­sa 29 vuot­ta sit­ten, vuon­na 1989. He eh­ti­vät elää ym­pä­ri maa­il­maa vii­ti­sen­tois­ta vuot­ta en­nen las­ten syn­ty­mää: Tuk­hol­mas­sa, Düssel­dor­fis­sa, Hel­sin­gis­sä… To­mas on alun pe­rin pal­jas­jal­kai­nen hel­sin­ki­läi­nen, ja ko­dit maa­il­mal­la si­jait­si­vat ai­na kes­kel­lä kau­pun­kia.

Kai­puu omaan ko­tiin ja rau­hal­li­sem­paan ym­pä­ris­töön al­koi kol­ku­tel­la Düssel­dor­fis­sa, Eu­roo­pan ti­heim­min asu­tul­la alu­eel­la. Mo­lem­mat oli­vat näh­neet kii­ret­tä ja maa­il­maa tar­peek­si.

– Pää­tim­me ha­lu­a­vam­me ta­kai­sin ko­tiin, Suo­meen. Muu­tim­me töi­den vuok­si en­sin Tuk­hol­maan ja siel­tä Hel­sin­kiin. Et­sim­me to­vin van­haa ta­loa, kun­nes koh­ta­lo joh­dat­ti mei­dät ko­ti­ky­lää­ni, Ka­ta­ri­na ker­too.

Makuuhuoneen suuret sängyt ovat alun perin Pietarista. Jugendkuvioinen tapetti on Boråsin Anno 1905 -mallistoa. Makuuhuoneessakin on pieni kuusi.

Entiseen ulkovinttiin on tehty lapsille omat kamarinsa. Arvid arvostaa myös vanhaa, eikä halua yhtään uutta huonekalua huoneeseensa.

Astridin sänky löytyi antiikkikaupasta, kun hän oli 2-vuotias. Ulosvedettävä sänky on kasvanut hänen mukanaan täyspituiseksi.

Ras­kaat re­mont­ti­vuo­det

Talo oli ru­mas­sa kun­nos­sa, pi­lat­tu re­mon­tein ai­na 1940-lu­vul­ta 70-lu­vul­le saak­ka. Oli muo­vi­mat­toa, mi­ne­riit­ti­le­vyä ja uu­sia pa­no­raa­maik­ku­noi­ta. Kaik­ki pu­ret­tiin ja kun­nos­tet­tiin en­ti­seen mal­liin, myös pi­ha­pii­rin ra­ken­nuk­set.

Pal­jon tie­tys­ti myös sääs­tet­tiin, niin pal­jon kuin vain voi­tiin. To­mas luki kai­ken mah­dol­li­sen kir­jal­li­suu­den hir­si- ja pe­rin­ne­ra­ken­ta­mi­ses­ta. Hän opet­te­li kun­ni­oi­tet­ta­van mää­rän it­sel­leen uu­sia, van­ho­ja ja pe­rin­tei­siä tai­to­ja ja tek­nii­koi­ta. Ka­ta­ri­nan isä käy­tän­nös­sä kat­so­en asui ta­lol­la kuu­si vuot­ta ja aut­toi ai­van kai­kes­sa ra­ken­ta­mi­ses­sa. Te­ke­mis­tä riit­ti pi­ha­ties­tä al­ka­en.

– Kai­ken kes­kel­le syn­tyi­vät lap­set, joi­den hoi­ta­mi­ses­sa suu­re­na apu­na oli äi­ti­ni. Oli­han se ai­ka­mois­ta sel­viy­ty­mis­tais­te­lua. Suu­ren su­run­kin koh­ta­sim­me tuo­na ai­ka­na, kun To­mak­sen äi­ti kuo­li.

Ka­ta­ri­nan ja To­mak­sen suh­de kes­ti tur­han­kin pit­käk­si ve­ny­neen kun­nos­tu­su­ra­kan mel­ko yk­sin­ker­tai­sel­la re­sep­til­lä: rak­kau­del­la, kun­ni­oi­tuk­sel­la ja yh­tei­sel­lä pää­tök­sel­lä.

Perhe kunnioittaa perinteitä. Lapset koristelevat kuusen muun muassa aidoilla piparkakuilla.

So­pi­mus jak­sa­mi­ses­ta

– Kun me vuon­na 2003 os­tim­me Gam­la Sjö­kul­lak­si kut­su­tun pai­kan, teim­me so­pi­muk­sen: jos pro­jek­ti al­kaa käy­dä suh­teen pääl­le, on sil­le sa­not­ta­va hy­väs­tit, Ka­ta­ri­na sa­noo.

Ei­kä se kau­ka­na ol­lut­kaan jos­sain vai­hees­sa, kun kol­mi­vuo­ti­sek­si luul­tu urak­ka jat­kui jat­ku­mis­taan.

– Vä­lil­lä olin to­del­la lop­pu. Sil­loin mie­tim­me, et­tä on­ko nyt tul­lut luo­pu­mi­sen ai­ka, To­mas muis­te­lee.

Mut­ta ei. Ta­loa ei voi­nut jät­tää kes­ken. He ei­vät tu­li­si kos­kaan saa­maan in­ves­toin­te­jaan ta­kai­sin sii­nä mit­ta­kaa­vas­sa, mi­ten pal­jon he oli­vat sii­hen jo si­joit­ta­neet.

Eu­ro­jen li­säk­si suu­rim­mat tun­teet liit­tyi­vät sii­hen, mi­ten pal­jon ai­kaa, työ­tä ja rak­kaut­ta he oli­vat jo ta­lol­le an­ta­neet. Nou­si vah­va tah­to ja sisu vie­dä urak­ka maa­liin saak­ka. Vuon­na 2009 per­he muut­ti val­mii­seen ko­tiin.

– Sy­vin toi­veem­me on, et­tä täs­tä pai­kas­ta tu­lee su­ku­ti­la, joka kes­tää su­ku­pol­vel­ta toi­sel­le. Lap­sem­me ovat­kin sil­min­näh­den kiin­ty­nei­tä ko­ti­ta­loon­sa.

Punainen talo sointuu kauniisti maisemaansa. Kuva on otettu talon lyhyemmältä puolelta, toiselta puolelta talo on vaikuttavan pitkä.

Jou­lus­ta nau­ti­taan ko­to­na

Jo­ten­kin vain on niin, et­tä van­has­sa hir­si­ta­los­sa jou­lun tun­nel­ma on ai­doim­mil­laan. Ko­ris­teet on va­lit­tu kau­niis­ti pe­rin­tei­tä kun­ni­oit­ta­en. Ei säih­ket­tä tai ki­mal­lus­ta, vaan van­han ajan jou­lun vä­rit pu­nai­ses­ta vih­re­ään.

Ta­lon hen­keen so­pii se­kin, et­tei jou­lus­ta stres­sa­ta.

– Em­me tee mi­tään, kos­ka on pak­ko. Olen jät­tä­nyt kaik­ki isot ruo­an­lai­tot pois. Os­tan laa­ti­kot val­mii­na, lo­rau­tan nii­hin ker­maa ja aset­te­len kau­nii­siin as­ti­oi­hin. Mi­nul­le tär­ke­äm­pää ovat es­teet­ti­set asi­at, Ka­ta­ri­na sel­ven­tää.

En­nen Gam­la Sjö­kul­laa per­heen jou­lut ku­lui­vat ky­läil­les­sä. Muut­to maal­le sai naut­ti­maan juh­la­py­hien tun­nel­mas­ta omas­sa iha­nas­sa ko­dis­sa.

– Ny­ky­ään Ka­ta­ri­nan van­hem­mat tu­le­vat meil­le aat­to­na. Juom­me glö­giä, lu­em­me jou­lu-
evan­ke­liu­min ja odot­te­lem­me jou­lu­puk­kia. Jat­kam­me ren­toi­lua py­hien yli, teem­me juu­ri nii­tä asi­oi­ta, jois­ta it­se pi­däm­me, To­mas ker­too.