Rii­nal­la on vah­va suh­de Han­koon. Jo hä­nen van­hem­pan­sa viet­ti­vät pal­jon ai­kaa Han­gos­sa. He yö­pyi­vät puu­hu­vi­lois­sa ol­leis­sa pen­si­o­naa­teis­sa ja jopa me­ni­vät kih­loi­hin Han­gos­sa. Rii­nan lap­suu­des­sa per­he pur­jeh­ti pal­jon, ja usein mää­rän­pää­nä oli juu­ri Han­ko. Nuo­re­na Rii­na kävi joka kesä Han­gon re­ga­tas­sa ja viet­ti muu­ten­kin ai­kaa kau­pun­gis­sa lo­mil­la yh­des­sä ys­tä­vien­sä ja su­ku­lais­ten­sa kans­sa.

– Kun var­tuim­me, vel­je­ni ja mo­net ys­tä­vä­ni os­ti­vat Han­gos­ta asun­to­ja. Me­kin teim­me tar­jouk­sia useis­ta koh­teis­ta, mut­ta em­me saa­neet nii­tä. Sit­ten han­kim­me pur­je­ve­neen ja vie­tim­me lo­mam­me pur­jeh­tien.

Ti­lan­ne muut­tui, kun vene siir­ret­tiin Han­koon. Rii­na ja hä­nen mie­hen­sä ru­pe­si­vat uu­del­leen kat­so­maan myy­tä­viä asun­to­ja. Sa­maan ai­kaan Rii­nan vel­jen van­ha asun­to tuli myyn­tiin. Rii­na ja hä­nen mie­hen­sä os­ti­vat sen.

– Oli koh­ta­loa, et­tä em­me saa­neet ai­em­pia asun­to­ja. Asi­oi­den oli tar­koi­tus men­nä näin, Rii­na ker­too hy­myil­len.

Perheen vapaa-ajan asunto on satavuotiaassa puutalossa. Katja Kallion romaani Säkenöivät hetket sijoittuu Hankoon. Yksi kirjan päähenkilöistä asui kuvassa näkyvässä naapuritalossa.

Se­son­gin ul­ko­puo­lel­la

Ke­sä­lo­mal­la pur­jeh­di­taan, mut­ta muu­ten py­hät vie­te­tään Han­gos­sa.

– Hil­jai­nen kau­pun­ki ja tyh­jät hiek­ka­ran­nat ovat mi­nus­ta par­haim­mil­laan tu­ris­ti­se­son­gin ul­ko­puo­lel­la. Me­nee pit­käl­le ke­vää­seen, en­nen kuin kau­pun­ki täyt­tyy ih­mi­sis­tä.

Per­heen kak­kos­ko­ti si­jait­see yli sa­ta­vuo­ti­aas­sa työ­vä­en asuin­ta­los­sa, joka on nyt ja­et­tu asun­to-osak­keik­si. Asun­to on re­mon­toi­tu 1990-lu­vul­la ja sil­loin on teh­ty ta­ka­pi­han erk­ke­rin laa­jen­nus sekä mär­kä­ti­lat. Rii­nan veli oli teh­nyt pin­ta­re­mon­tin, maa­lan­nut ja ta­pe­toi­nut. On­nek­si Rii­nal­la on hy­vin sa­man­lai­nen maku vel­jen­sä kans­sa, jo­ten pin­noil­le ei tar­vin­nut teh­dä mi­tään, mut­ta van­ha keit­tiö sai läh­teä.

Avi­o­pa­ri on hyvä tii­mi

Keit­ti­ön Rii­na re­mon­toi mie­hen­sä kans­sa. Epä­käy­tän­nöl­li­ses­sä keit­ti­ös­sä ei ol­lut yh­tään ve­to­laa­tik­koa, ja mas­sii­vi­nen kul­ma­lie­si vei ti­laa. Rii­na oli ti­lan­nut Ike­an keit­ti­ön ka­sat­tu­na, mut­ta lä­he­tyk­ses­sä tu­li­kin vain kasa las­tu­le­vyä.

– Meil­lä oli ta­san viik­ko ai­kaa pur­kuun ja asen­nuk­seen. Kun mie­he­ni pur­ki van­haa keit­ti­ö­tä, minä ruu­va­sin vauh­dil­la kaap­pe­ja ka­saan, Rii­na muis­te­lee.

Rii­na on vuo­sien var­rel­la teh­nyt mie­hen­sä kans­sa pal­jon re­mont­ti­hom­mia. He ovat hyvä tii­mi, joka tie­tää tois­ten­sa vah­vuu­det ja heik­kou­det.

– Mie­he­ni nos­taa kaa­pit pai­koil­leen, ja minä mah­dun ah­tai­siin­kin ko­loi­hin, Rii­na sa­noo nau­ra­en.

Seu­raa­va­na re­mont­ti­lis­tal­la ovat pe­su­ti­lat, jot­ka ovat jo kol­mi­sen­kym­men­tä vuot­ta van­hat.

Cole & Sonin näyttävä Fornasetti-tapetti on Riinan veljen ja kälyn valitsema.

Kier­rä­te­tyil­lä ka­lus­tet­tu

Si­sus­tus on to­teu­tet­tu lä­hes ko­ko­naan kier­rä­tys­ka­lus­teil­la.

– Pal­jon ta­va­raa tuli, kun isä­ni muut­ti lap­suu­den­ko­dis­ta­ni ker­ros­ta­loon, Rii­na ker­too.

Rii­nan äi­din, edes­men­neen teks­tii­li­tai­tei­li­jan Nana Rus­kan töi­tä on ko­dis­sa pal­jon. Ruo­ka­pöy­dän eri­pa­ri­set tuo­lit ovat La­han kar­ta­nos­ta, jon­ka Rii­nan iso­van­hem­mat omis­ti­vat. Vä­ri­käs ta­lon­poi­kais­soh­va Rii­nan tai­tei­li­ja­äi­din työ­huo­neel­ta ei enää kes­tä­nyt is­tu­mis­ta, jo­ten Rii­nan isä ha­lu­si luo­pua sii­tä. Rii­na kun­nos­ti ja maa­la­si soh­van val­koi­sek­si, ja nyt se on käyt­tö­kun­nos­sa. Myös Rii­nan veli jät­ti asun­toon pal­jon huo­ne­ka­lu­ja.

Keit­ti­ön ne­li­ö­mäi­nen ta­lon­poi­kais­pöy­tä huu­det­tiin Bu­kows­kil­ta ja va­hat­tiin Os­mo Co­lo­rin mus­tal­la va­hal­la. Uu­te­na Han­gon-ko­tiin on han­kit­tu vain sän­gyt ja pari va­lai­sin­ta.

– Lap­sil­le han­kit­tiin Ike­an si­vus­ta­ve­det­tä­vät sän­gyt, jot­ta tei­nit tu­le­vat hel­pom­min mu­kaan, kun on ka­ve­ri­vuo­de val­mii­na.

Vanhempien makuuhuone on yläkerrassa. Kehdossa Riina on nukkunut vauvana. Koirat ovat omineet kehdon, vaikka Riina ajatteli ensin säilyttää siinä sisustuslehtiä. Riinan äidin kutomat matot olivat alun perin poppanoita.

So­si­aa­lis­ta mök­kie­lä­mää

Per­he naut­tii sii­tä, et­tä loma-asun­to on pik­ku­kau­pun­gis­sa. Han­gos­ta löy­tyy har­ras­tus­mah­dol­li­suuk­sia, ja Rii­nal­la on pal­jon ys­tä­viä paik­ka­kun­nal­la.

– Seu­ra­e­lä­mäm­me on tääl­lä pal­jon vilk­kaam­paa kuin ko­to­na Hel­sin­gis­sä, mis­sä on ai­na kii­re jon­ne­kin. Tääl­lä voi viet­tää iha­naa ai­kaa per­heen kes­ken ja il­lal­li­sia ka­ve­rei­den kans­sa tak­ka­tu­len ää­res­sä. Kun tän­ne tu­lee, kau­pun­gin hek­ti­syys jää taak­se. Tämä on mei­dän toi­nen ko­tim­me, Rii­na to­te­aa.

Riina on tehnyt koristeet yhdessä poikiensa kanssa. Koristeista tulee siksi aina joulufiilis.Taustalla Cole & Sonin Fornacetti-tapetti.

Idyl­liä ja ar­kea

Kos­ka Rii­nan vel­jel­lä ja kah­del­la ser­kul­la on loma-asun­not Han­gos­sa, per­he viet­tää iso­ja su­ku­jou­lu­ja.

– Ol­laan joka toi­nen vuo­si meil­lä ja joka toi­nen jou­lu vel­jel­lä. Olen jou­luih­mi­nen ja ra­kas­tan täl­lais­ta Carl Lars­son -hen­kis­tä puu­ta­loi­dyl­liä, Rii­na ker­too.

It­se teh­dyt ko­ris­teet kuu­lu­vat eh­dot­to­mas­ti jou­luun Han­gos­sa, sil­lä niis­tä syn­tyy oi­kea tun­nel­ma. Kun Rii­na työs­ken­te­li pie­ny­rit­tä­jä­nä, oli erää­nä jou­lu­na­lus­viik­ko­na jär­je­tön kii­re, ei­kä tie­to­a­kaan jou­lu­fii­lik­ses­tä.

– Tu­lim­me tän­ne etu­kä­teen poi­kien kans­sa. Oli­si pi­tä­nyt sii­vo­ta, mut­ta ei hu­vit­ta­nut. Lai­toin jou­lu­lau­lut soi­maan, pi­pa­rei­ta ja glö­giä pöy­tään ja aloim­me as­kar­rel­la ko­ris­tei­ta poi­kien kans­sa. Tuli en­tis­tä pa­hem­pi sot­ku, mut­ta jou­lu­fii­lis löy­tyi. Pää­tin, et­tä an­taa ol­la kaa­os ja teim­me ko­ris­tei­ta su­ku­lai­sil­le­kin jou­lu­lah­joik­si.

Joulukattauksessa on Iittalan Sarjaton-lautasia. Riina kerää eriparisia vanhoja laseja, sillä niistä syntyy hauska tunnelma. Pöytäliina on mummon perintöä ja siihen on kirjailtu possun kuvia. Wirkkalan maljakko sopii laseihin. Kynttelikkö on kirpputorilöytö Hangosta.

Kynt­ti­lät lä­hei­sil­le ja nyyt­tä­rit

Per­heel­le on syn­ty­nyt Han­koon uu­si jou­lu­pe­rin­ne, kun he ei­vät käy aat­to­na hau­doil­la. Jou­lu­na Rii­nan ja vel­jen per­heet käy­vät Rak­kau­den po­lul­la ka­si­non vie­rei­sil­lä kal­li­ol­la sy­tyt­tä­mäs­sä kynt­ti­lät rak­kail­le pois­men­neil­le lä­hei­sil­le, ku­ten äi­dil­leen. Ran­ta­kal­li­oil­ta avau­tu­vat nä­ky­mät me­rel­le ja Vi­roon as­ti.

– Me­rel­lä vie­tim­me pal­jon ai­kaa äi­ti­ni kans­sa.

Rii­nan isä tu­lee Hel­sin­gis­tä jou­lun viet­toon. Kos­ka per­het­tä on pal­jon, ei­kä ke­nel­le­kään ha­lu­ta ai­heut­taa jou­lust­res­siä, käy­tös­sä on nyyt­tä­ri­pe­rin­ne. Kaik­ki tuo­vat jo­tain jou­lu­pöy­tään, jo­hon ka­te­taan saa­ris­to­lais­hen­ki­nen ka­la­pöy­tä. Kin­kun kans­sa tar­jo­taan laa­ti­koi­ta, mut­ta jäl­ki­ruo­ak­si on ai­na Rii­nan suo­sik­ke­ja, bebe-lei­vok­sia.

Pöy­däs­sä Rii­na lu­kee jou­lu­e­van­ke­liu­min. Hän on lu­ke­nut sen jo ihan pie­nes­tä pi­tä­en ja se lu­e­taan edel­leen joka vuo­si, vaik­kei muu­ten kir­kol­li­sia ol­la­kaan. Se kuu­luu jou­luun.