Kaksi asuntoa yhdistettiin ja sinkkukoti kasvoi uusperheen kodiksi
Henna löysi Turusta unelmiensa asunnon, kolmion, josta hän remontoi itselleen kotia, kun Arttu astui hänen elämäänsä. Seinän takaa tuli myyntiin kaksio, jonka Arttu osti ja asunnot yhdistettiin. Nyt kodissa asuvat Henna ja Arttu sekä vuoroviikoin Artun kolme lasta.
Olohuone ja ruokailutila ovat kodin keskiössä, toiseen päähän asettuu aikuisten makuuhuone ja toiseen lasten makuutilat. Iskun samettinen sohva oli hankittu jo aiempaan kotiin. Vihreä rahi on Iskun ja raidallinen on Niemi Designin Lauritzonin kankaalla verhoiltu. Matto on Tori.fi-löytö.
Yhteiskuvassa Henna ja Arttu seka↔ kolme Artun lasta: Vici, Jessica ja Jackson sekä chihuahuat Sulo Jacksonin sylissä ja Simo Artun sylissä.
Aurajoen tuntumassa, aivan Turun keskustassa on 1955 valmistunut talo, jonka moni turkulainen tunnistaa sen päädyn suuresta reliefistä. Henna Lindeman osti talosta kolmion vuoden 2022 keväällä. Asunto oli Hennan sanoin pommikuntoinen. Juuri sitä, mitä Henna oli etsinytkin. Kaiken sai surutta uusia.
– Etsin nimenomaan huonokuntoista asuntoa, josta saisin remontoida juuri haaveideni mukaisen kodin itselleni. Kaikki asunnon pinnat uusittiin lattiaa myöten ja keittiö tehtiin uusiksi. Remontoin myös kylpyhuoneen, Henna sanoo.
Sitten kohtalo puuttui peliin. Remontin ollessa loppusuoralla Henna tapasi Artun ja pari alkoi seurustella. Artulla oli omakotitalo Turun seudulla, ja parisuhteen myötä uuden asunnon etsintä oli käynyt mielessä. Eräänä päivänä tammikuussa 2023 parin käydessä Hennan asunnolla he kuulivat, että samasta talosta oli tullut kaksio myyntiin. Arttu otti siltä seisomalta yhteyttä välittäjään ja pääsi ensimmäisenä katsomaan asuntoa. Kun selvisi, että asunnot ovat seinänaapureina, hän teki tarjouksen samana päivänä.
– Kun tarjoukseni voitti, kiirehdimme heti selvittämään asuntojen yhdistämisen mahdollisuutta taloyhtiöltä. Kun lupa saatiin, tein kaupat ja pistin omakotitaloni myyntiin. Meillä oli alusta asti selkeä näkemys, miten huonejakoa voisi muuttaa siten, että kaksiosta ja kolmiosta tulisi uusperheellemme toimiva viiden huoneen ja keittiön koti, Arttu kertoo.
Henna remontoi keittiön Charmian vihrein alakaapein ja valkoisin yläkaapein. Lattia on mikrosementtiä. Välitilaan asennettiin Lasiliskin maitolasi. Taso on kvartsia. Hana on Damixan ja allas Stalan.
Henna rakastaa kirpputoreja. Ihanimpia löytöjä ovat ruokailutilan sylinterimäiset kynttilänjalat kynttilöineen. Pöytä on Knollin, sen ympärillä Vitran Panton-tuolit.
KEITTIÖSTÄ VAATEHUONE
Kahdesta naapuriasunnosta tehtiin yksi yhteinen koti lapsiperheelle. Myös Artun kaksio kaipasi täydellistä remonttia. Asuntojen väliin puhkaistiin aukko nykyisen olohuoneen ja makuuhuoneen välille. Kaksioon asennettiin sama lattia kuin Hennan puolella. Entinen kaksion keittiö muutettiin vaatehuoneeksi päämakuuhuoneen yhteyteen, ja sen vieressä ollut kylpyhuone remontoitiin.
Hennan puolella remontoitu keittiö toimii hyvin kodin keittiönä, ja aiemmin remontoitu kylpyhuone annettiin lasten käyttöön. Remontin muutokset tehtiin niin, että asunnot olisi joskus tulevaisuudessa mahdollista uudelleen erottaa, jos perhe muuttaisi toisaalle.
– Remontissa muutimme pohjaratkaisua kaksion puolella siten, että eteisestä ollut käynti kylpyhuoneeseen siirrettiin makuuhuoneen puolelle, ja eteisen kaapistot poistettiin, jotta sisäänkäynnistä saatiin avarampi, pariskunta kertoo.
Kotiin on nyt kaksi sisäänkäyntiä, joista toinen tulee olohuoneeseen ja toinen lasten puolelle. Makuuhuoneen ja olohuoneen välille asennettiin liukuovi.
– Kaksiossa ollut alkuperäinen 50-luvun keittiö lahjoitettiin pois ja sen paikalle tehtiin vaatehuone, Henna sanoo.
Makuuhuoneen päiväpeite H&M Home, samoin lakanat. Tyynyt on ommeltu Eurokankaan sisustuskankaasta. Kattokruunu on Tori.fi-löytö.
Makuuhuoneen vihreä lipasto on Tori.fi-hankinta. Sen yllä oleva hiiliteos löytyi ullakolta. Kynttilänjalat ovat kirpputorilta.
ÄÄNIMAAILMA UUSIKSI
Hennan puolelle remontoitu keittiö muutettiin molemmista päistä avoimeksi, jotta kulku sen läpi onnistuu. Toiseen päätyyn asennettiin liukuovi, jotta tarvittaessa tilan voi sulkea.
– Paransimme asunnon äänimaailmaa laskemalla kattoja ja äänieristimme makuuhuoneen. Lisäsimme valaistusta upottamalla valaisimia kattoihin. Kaksion puolella kiinteä valaistus asennettiin kattoihin, ja valaistus mietittiin tunnelmaa luovaksi, Arttu sanoo.
Kahdesta asunnosta yhdistetty koti on hieman sokkeloinen aikakautensa asunto, mutta erittäin toimiva koti. Hennalle näkymät tilasta toiseen olivat alusta saakka tärkeitä, ja valintoja tehtiin näkymä edellä.
Yhtenäinen lattia tekee tilasta jatkuvan. Kolmion puolella lattia oli niin huonokuntoinen, että se oli uusittava ja kaksion puolella ratkaisu tehtiin vain yhtenäisyyden vuoksi. Lattiamateriaalina on laminaatti, joka kestää hyvin lapsi- ja koiraperheen arkea.
– Halusin, että huoneesta toiseen näkyy sama lattia ja valo kulkee kauniisti tilasta toiseen. Halusin kunnioittaa asunnon aikakauden ratkaisuja materiaalivalinnoilla ja esimerkiksi kylpyhuoneiden laatat on valittu aiempia mukaileviksi. 50-lukua henkivien laattojen lisäksi kaikki kylpyhuoneen putket vaihdettiin kuparisiin, joita rakastan, Henna sanoo.
Artun lapset Jessica (vas.), Jackson ja Vici lastenhuoneiden puolella. Jacksonille tehtiin oma makuuhuone lasiovien taakse. Raidallinen jakkara Ellos, päiväpeitot Jotex ja sänky Ikean. Seepra seinällä Doing Goods. Tuplakupla-valaisin on Eero Aarnion suunnittelema.
Lasten kylpyhuoneen laattojen väriksi Henna valitsi vihreän. Laatat Pukkilan, lattiassa on mikrosementti. Hana ja suihku Oras. Henna halusi kupariputket näkyviin molempiin kylpytiloihin.
KAHDEN TYYLIN FUUSIO
Kahden sisustamisen tyylin yhdistäminen onnistui tekemällä valintoja ja joustamalla. Henna oli jo tehnyt oman puolensa pintamateriaalivalinnat, ja Arttu mukaili valinnoissa niitä. Kylpyhuoneeseen valittiin samat laatat, mutta toisen värisinä. Artun tyyli oli aiemmin modernimpi ja miehekäs, materiaaleissa paljon tummia sävyjä, kiiltoa, kivipintoja, nahkaa ja betonia. Luonnolliselta tuntuvat materiaalit miellyttävät Arttua. Hennan valinnat ovat pehmeämpiä, pääosin mattapintoja ja sävyiltään murrettuja, mutta sopivat hienosti asunnon aikakauteen.
– Olen aina kiertänyt kirpputoreja ja haalinut löytöjä menneiltä vuosikymmeniltä. Tässä kodissa kaipuu vintageen on korostunut entisestään, ja löydöt sopivat tänne loistavasti. Parhaat löytöni olen tehnyt Tori.fi:stä ja kirpputoreilta, huutokaupat eivät niinkään ole minun juttuni. Hankimme tavaroita vain tarpeeseen, ja varsinkin kun muutimme yhteen, harkitsen tarkemmin hankintoja, sillä Arttu on minimalistisempi kuin minä, Henna kertoo.
Ihaninta parin kodissa on ikkunoista aukeama näkymä. Aurajoki virtaa talon edessä, ja jokirantaan on vain muutaman minuutin kävelymatka. Henna oivalsi aikoinaan asuntonsa löytäessään, että tässä on sijainti, jossa neliöt säilyttävät arvonsa. Lapsilla on helppo matka kouluun ja päiväkotiin, kaikki palvelut ovat keskustassa lähellä ja illalla voi piipahtaa vaikka jokirantaan lasilliselle.
Makuuhuoneen yhteydessä on kylpyhuone, jonne asennettiin samaa laattaa kuin kolmion kylpyhuoneessa, mutta valkoisena. Laatat Pukkila, suihku Damixa, lattialaatta Pukkila ja kaluste Charmia.
JONNA KIVILAHTI KUVAT KRISTA KELTANEN
KOTI
Turun keskustassa
Kerrostalokoti 1955 valmistuneessa taloyhtiössä. 5 h + keittiö sekä kaksi kylpyhuonetta, 110 m².
ASUKKAAT
Henna Lindeman, 30, projektijohtaja mainosalalla ja yrittäjä Arttu Erfe, 33, sekä kolme Artun lasta: Jackson, 11, Vici, 8, ja Jessica, 6. Perheellä on kaksi chihuahuaa, Simo, 3, ja Sulo, 4. Instagramissa @efetonine ja
@hennalindeman.
1. Hennan ja Artun kotiin on kaksi sisäänkäyntiä, joista vasemmanpuoleinen johtaa olohuoneeseen ja oikeanpuoleinen on lasten puolen eteisen ovi.
2. Olohuone ja ruokatila ovat kodin keskiössä, toiseen päähän asettuvat aikuisten makuuhuone ja toiseen lasten makuutilat. Iskun samettinen sohva oli hankittu jo aiempaan kotiin. Vihreä rahi on Iskun ja raidallinen on Niemi Designin Lauritzonin kankaalla verhoiltu. Jalkavalaisin on Elloksen vanhaa tuotantoa ja tullut perheeseen Hennan isoisän perintönä. Matto on Tori.fi löytö.
3. Keittiön läpi voi kulkea, toisella puolella on ruokatila ja toisella lasten tilojen eteiskäytävä.
4. Ruokatila sijoitettiin valoisaan tilaan olohuoneen ja lastenhuoneiden väliin. Lokki-valaisin on Hennan isovanhempien aikanaan saama häälahja. Knollin Eero Saarisen suunnittelema ruokapöytä on ostettu käytettynä, samoin Vitran Panton-tuolit. Matto on Tori.fi löytö.
5. Henna rakastaa kirpputoreja ja ihanimpia löytöjä ovat ruokatilan sylinterimäiset kynttilänjalat kynttilöineen. Pöytä on Knollin.
6. Henna remontoi keittiön Charmian vihrein alakaapein ja valkoisin yläkaapistoin. Lattia on mikrosementtiä. Välitilaan asennettiin Lasiliskin maitolasi ja taso on kvartsia. Hana on Damixan ja allas Stalan.
7. Hennalle näkymät tilasta toiseen ovat tärkeitä. Näkymä olohuoneesta makuuhuoneeseen toistaa murrettuja sävyjä. Sohva on Iskun, samoin vihreä rahi. Teos seinällä on PauPau Designin, Henna kiinnitti sen ympärille kirpputorilta ostamansa kehykset.
8. Näkymä ruokatilasta lastenhuoneeseen ansaitsi toisen teoksen. Arttu osti sen lahjaksi Hennalle muuton aikaan. Huuli-tekstiiliteos on Heidi Linsenin Tous les memes. Henna sai aikanaan ylioppilaslahjaksi mustan ja valkoisen Aallon jakkaran, muut on kerätty sen jälkeen.
9. Henna, Arttu ja Artun lapset Jackson, Vici ja Jessica lastenhuoneiden puolella. Jacksonille tehtiin oma makuuhuone lasiovien taakse.
10. Lasiovet jakavat Jacksonin huoneen omakseen. Vici ja Jessica jakavat toisen huoneen. Tyttöjen sängyt Ikeasta, samoin matto. Päiväpeitot Jotex.
11. Raidallinen jakkara Ellos, päiväpeitot Jotex ja sänky Ikean. Seepra Doing Goods. Tuplakupla-valaisin on Eero Aarnion suunnittelema.
12. Rovaniemeläisen Jouko Myllykosken teos on ostettu second handina Tori.fi:sta. Tyynyt Marimekko ja H&M Home. Päiväpeite Jotex.
13. Jacksonin huoneen tiiliseinä löytyi vahingossa remontin aikana ja se haluttiin jättää näkyviin. Kaapistot Charmia. Lasiseinän toteutti liukuovin ja messinkisin kehyksin Lasitehdas.
14. Makuuhuoneen päiväpeite on H&MHomen, samoin lakanat. Tyynyt on ommeltu Eurokankaan sisustuskankaasta. Kattokruunu on Tori.fi löytö.
15. Makuuhuoneen vihreä lipasto on Tori.fi hankinta. Sen yllä oleva hiiltieos löytyi ullakolta. Kynttilänjalat kirpputorilta.
16. Kaksion keittiön paikalle asennettiin vaatehuone. Kaapistot hankittiin Ikeasta.
17. Makuuhuoneen yhteydessä on kylpyhuone, jonne asennettiin sama laatta kuin kolmion kylpyhuoneessa, mutta valkoisena. Laatat Pukkila, suihku Damixa, lattialaatta Pukkila ja kaluste Charmian.
18. Lasten kylpyhuoneen laattojen väriksi Henna valitsi vihreän. Laatat Pukkilan, lattiassa on mikrosementti. Hana ja suihku Oras. Henna halusi kupariputket näkyviin molempiin kylpytiloihin.
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
Tarkempaa tietoa Suzuki eVitaran suorituskyvystä, toimintamatkoista sekä varustetasoista annetaan lähempänä myynnin alkua. Hinnat pyritään vahvistamaan mahdollisimman pian, mikä tarkoittaa tämän hetken tietojen mukaan kevättä 2025.
Suzuki
Tarkempaa tietoa Suzuki eVitaran suorituskyvystä, toimintamatkoista sekä varustetasoista annetaan lähempänä myynnin alkua. Hinnat pyritään vahvistamaan mahdollisimman pian, mikä tarkoittaa tämän hetken tietojen mukaan kevättä 2025.
Suzuki
Etanoliautoilu on Suomessa melko lapsen kengissä - syy on verotuksessa.
Shutterstock
Etanoliautoilu on Suomessa melko lapsen kengissä - syy on verotuksessa.
Shutterstock
Kia EV4
Kia
Kia EV4
Kia
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
smart #5 haastaa markkinat hinnalla ja huippuominaisuuksillaan
Bensiini kuluttajakyselyn suosituin käyttövoima – ero on selvä täyssähköautoja suosiviin työsuhdeautoilijoihin verrattuna
Nostalginen Renault 5 Turbo 3E varattavissa - jos pinkka on kunnossa
Koeajossa Renault Espace E-Tech full hybrid 200 techno esprit Alpine 4Control: Uuteen kategoriaan
Teslan Cybertruck on ollut täysi katastrofi
Hyundai Inster on vuoden 2025 maailman paras sähköautouutuus
Kia EV3 on voittanut Vuoden Auto Maailmassa 2025 -palkinnon
Audi laajentaa A6-mallisarjaansa sedanilla
Renault Scenic E-Tech electric sai uusia toimintoja
Autojätin johtajalta painava puheenvuoro: “Koko autoteollisuus on vaarassa ja sähköistyminen hidastuu”
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Renault Espace E-Tech full hybrid 200 techno esprit Alpine 4Control: Uuteen kategoriaan
Koeajossa Volkswagen ID.7 Pro Business Max: Tyylikäs sedan
Koeajossa Citroën ë-C4 Full Electric 156 Shine 54 kWh A: Matkamukava
Koeajossa Jeep Avenger Summit 54 kWh 156 hv: Ensimmäinen täyssähköinen Jeep
Koeajossa BMW i5 M60 xDrive Sedan: Edustavaan ajoon
Koeajossa Honda ZR-V Hybrid Advance: Nuorekas täydennys
Koeajossa BMW iX1 xDrive30 Charged Plus: Pettämättömällä tyylillä
Koeajossa Polestar 2 BST edition 230: Sähköpirulainen
Koeajossa Honda e:NY1 Advance: Periaatteessa loistava
Koeajossa Porsche Cayenne E-Hybrid Coupé: Ajoon hiottu
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Hecon uusi kaiutinsarja
Pro-Jectin levynlitistäjä
Tune Six
Rotelin minivahvistin/dac
Kun entiset koulukaverit rakastuivat, yhteinen koti perustettiin Pispalaan
Majorityn halpislevysoittimet
Kultaa, platinaa, ruteniumia
Mestariteos
Verteren ylellinen levysoitin
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
smart #5 haastaa markkinat hinnalla ja huippuominaisuuksillaan
Bensiini kuluttajakyselyn suosituin käyttövoima – ero on selvä täyssähköautoja suosiviin työsuhdeautoilijoihin verrattuna
Nostalginen Renault 5 Turbo 3E varattavissa - jos pinkka on kunnossa
Koeajossa Renault Espace E-Tech full hybrid 200 techno esprit Alpine 4Control: Uuteen kategoriaan
Teslan Cybertruck on ollut täysi katastrofi
KOEAJOT
Koeajossa Renault Espace E-Tech full hybrid 200 techno esprit Alpine 4Control: Uuteen kategoriaan
Koeajossa Volkswagen ID.7 Pro Business Max: Tyylikäs sedan
Koeajossa Citroën ë-C4 Full Electric 156 Shine 54 kWh A: Matkamukava
Koeajossa Jeep Avenger Summit 54 kWh 156 hv: Ensimmäinen täyssähköinen Jeep
Koeajossa BMW i5 M60 xDrive Sedan: Edustavaan ajoon
... Lisää
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
smart #5 haastaa markkinat hinnalla ja huippuominaisuuksillaan
Bensiini kuluttajakyselyn suosituin käyttövoima – ero on selvä täyssähköautoja suosiviin työsuhdeautoilijoihin verrattuna
Nostalginen Renault 5 Turbo 3E varattavissa - jos pinkka on kunnossa
Teslan Cybertruck on ollut täysi katastrofi
Hyundai Inster on vuoden 2025 maailman paras sähköautouutuus
Kia EV3 on voittanut Vuoden Auto Maailmassa 2025 -palkinnon
Audi laajentaa A6-mallisarjaansa sedanilla
Renault Scenic E-Tech electric sai uusia toimintoja
Autojätin johtajalta painava puheenvuoro: “Koko autoteollisuus on vaarassa ja sähköistyminen hidastuu”
Polestar kutistanut hiilijalanjälkeään merkittävästi
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Tullisodan yllätyskäänne: Hankoon aiotaan rakentaa Chrysler-autotehdas!
Teslan Cybertruck on ollut täysi katastrofi
Volkswagen testasi – sähköautolla peräkärryn kanssa Lappiin kovassa pakkaskelissä
Citroënin sähköautojen hintavallankumous voimistuu – uusi ë-C3 You Limited on Suomen halvin sähköauto
Koeajossa BMW i5 M60 xDrive Sedan: Edustavaan ajoon
Volkswagen alkuvuoden Suomen suosituin sähköautomerkki – 25 000 euron ID.2 tulossa
Koeajossa Volkswagen ID.7 Pro Business Max: Tyylikäs sedan
Koeajossa Jeep Avenger Summit 54 kWh 156 hv: Ensimmäinen täyssähköinen Jeep
Eurooppalainen etanolipolttoaine: Ilmastoviisas ja huoltovarma vaihtoehto
Polestar 2 on päivittynyt uusilla ominaisuuksilla ja tekniikalla
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL
Suurin huijaus autoalalla 2020-luvulla?
Moottoriurheilu digitaalisessa maailmassa: Parhaat autopelit
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: RAHALAITOS.FI
Autolainan merkitys taloudellisessa päätöksenteossa
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: PUHELINLIITTYMÄ.COM
Kilpailuta puhelinliittymäsi ja tankkaa auto säästöillä
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rengastukkurit.fi