1800-luvun alussa rakennetun talon kauniit ikkunat täyttävät yhden seinän. Yhdelle ikkunalaudoista Laura asettuu usein tyynyjen päälle juomaan aamukahviaan.

Maa­il­mal­la asu­mi­nen on opet­ta­nut Lau­ra Pol­la­ril­le sen, et­tä isois­sa kau­pun­geis­sa asu­taan useim­mi­ten to­del­la ah­taas­ti. Tila on luk­sus­ta, ja maa­il­ma on mo­nen­kir­ja­va.

– Ei ole vain yh­tä oi­ke­aa ta­paa ol­la. Pie­nis­sä pai­kois­sa asu­es­sa tämä jos­kus unoh­tuu, kun on sa­nat­to­mia so­pi­muk­sia sii­tä, et­tä pi­täi­si mah­tua tiet­tyi­hin muot­tei­hin tai teh­dä kuin muut.

Jo­kai­ses­ta Lau­ran ai­em­mas­ta asuin­pai­kas­ta löy­tyy jo­kin puo­li tai pe­rin­ne, jos­ta hän pi­tää. Ide­aa­li­ti­lan­tees­sa hän viet­täi­si ame­rik­ka­lai­sen hal­lo­wee­nin, suo­ma­lai­sen jou­lun, rans­ka­lai­sen lop­pi­ai­sen ja tans­ka­lai­sen pää­si­äi­sen.

Lau­ra asui Pa­rii­sis­sa nel­jä vuot­ta vuo­si­na 2007–2011. Hän muut­ti sin­ne heti 19 vuot­ta täy­tet­ty­ään. Jo en­nen sitä hän viet­ti kaik­ki lu­ki­o­ke­sät Pa­rii­sis­sa kiel­tä opis­kel­len ja töi­tä teh­den. New Yor­kis­sa hän asui va­jaat kol­me vuot­ta, 2012–2014. Sen jäl­keen hän oli pari vuot­ta töis­sä Hel­sin­gis­sä.

Kie­let ovat Lau­ral­le tär­kei­tä, hän sa­noo ole­van­sa kie­li­nört­ti.

– Tun­nen olo­ni heti ko­toi­sak­si, kun kuu­len tut­tu­ja kie­liä ja ak­sent­te­ja. En sil­ti muut­tai­si enää yh­teen­kään en­ti­seen asuin­paik­kaa­ni ta­kai­sin.

Laura pitää erityisen paljon eteisen kullanvärisestä, kirpputorilta löydetystä kattolampusta, joka hohkaa savuista 1960-luvun yökerhofiilistä. Kirjahylly on Hayn.

Lauraa puhuttelevat värikkäät marokkolaiset villamatot ja kodintekstiileissä graafiset kuosit. Hän pitää ruusu- ja keltakultaisista yksityiskohdista sekä metallisävyjen yhdistelystä. 1940-luvun nojatuolin Laura sai tanskalaiselta mummolta.

ASUN­TO­JEN KANS­SA ON­NIS­TAA

Lau­ra muut­ti Köö­pen­ha­mi­naan lop­pu­vuo­des­ta 2016 ison tans­ka­lai­sen ko­ru­mer­kin co­pyw­ri­te­rik­si. Hän ko­kee ai­na ol­leen­sa suh­teel­li­sen on­ne­kas löy­tä­mään ki­vo­ja ko­te­ja mais­ta, jois­sa on viet­tä­nyt ai­kaa.

Tä­män asun­non kans­sa kävi sa­moin. Lau­ra ei ol­lut eh­ti­nyt var­si­nai­ses­ti ko­tia et­si­mään­kään, kun hän jo näki sii­tä un­ta. Pa­ria päi­vää myö­hem­min art di­rec­tor -kol­le­ga näyt­ti Lau­ral­le ku­vaa asun­nos­ta, jota hä­nen tut­tun­sa oli tar­jo­a­mas­sa vuok­ral­le. Lau­ra lait­toi vies­tiä omis­ta­jal­le ja sai asun­non kym­me­nien kiin­nos­tu­nei­den jou­kos­ta.

– Myö­hem­min ta­ju­sin, et­tä olin vuot­ta ai­em­min sei­so­nut kort­te­lin pääs­sä asun­nos­ta ja miet­ti­nyt, et­tä täl­lä alu­eel­la ha­lu­ai­sin jos­kus asua. Il­mei­ses­ti se oli tar­koi­tet­tu näin. Ta­pa­sin mie­he­ni 2018, ja mel­kein­pä sii­tä as­ti olem­me asu­neet tääl­lä yh­des­sä, Lau­ra ker­too.

Loft-tyyp­pi­nen asun­to on ol­lut alun pe­rin va­ras­to ja myö­hem­min toi­mis­to, kun­nes se noin vuon­na 2005 re­mon­toi­tiin asuin­käyt­töön. Lau­ra muut­ti asun­toon 2017.

Lauran mies löysi kauppareissullaan kadulta priimakuntoisen 1970-luvun ruokapöydän, jonka hän kantoi kotiin. Pöytä oli juuri sellainen kuin Laura oli toivonut. Laura pitää paljon 1980-luvun Bauhaus-tuoleista, jotka hän osti käytettyinä. Valaisin on tanskalaismerkki Haylta.

Keittiö on remontoitu moderniksi ja toimivaksi. Vaaleat kaapit antavat tilaa väreillä sisustamiselle. Kaikki marokkolaismatot ihastuttavat Lauraa, myös keittiön karkkivärinen pitkä matto.

JO­NA­KIN PÄI­VÄ­NÄ SAAN KAT­TO­PAL­KIT

Kun Lau­ra kä­ve­li näyt­töön tam­mi­kuus­sa 2017, asun­to näyt­ti tyh­jä­nä mas­sii­vi­sel­ta, jopa ylel­li­sen ti­la­val­ta var­sin­kin yh­del­le ih­mi­sel­le. Tuos­sa vai­hees­sa Lau­ran omai­suus mah­tui nel­jään mat­ka­lauk­kuun, joil­la hän on muut­ta­nut maas­ta toi­seen.

Asun­toon oli jää­nyt jou­lu­kuu­si edel­li­sen vuok­ra­lai­sen jäl­jil­tä. Lau­ra ihas­tui kaik­keen. Asun­nos­sa tuok­sui myös he­del­mä­tee.

– Asun­to on suo­raan tee­va­ras­ton ylä­puo­lel­la, us­ko­ma­ton­ta mut­ta tot­ta, Lau­ra sa­noo.

Eni­ten hän piti avoi­muu­des­ta ja näyt­tä­vis­tä kat­to­pal­keis­ta, jot­ka toi­vat mie­leen Pa­rii­sin-ai­ko­jen unel­mat.

– Asuin nuo­re­na ja erit­täin va­rat­to­ma­na opis­ke­li­ja­na Pa­rii­sis­sa 7. kau­pun­gi­no­sas­sa pie­nes­sä pal­ve­li­ja­na­sun­nos­sa. Ihai­lin ai­na il­ta­hä­mä­räs­sä Rue du bac -ka­dun yl­lä vi­li­se­viä ti­la­via ker­ros­ta­lo­a­sun­to­ja, joi­den va­lais­tuis­ta ik­ku­nois­ta nä­kyi vas­taa­van­lai­sia kat­to­palk­ke­ja. Unel­moin, et­tä jo­nain päi­vä­nä mi­nä­kin asun eri­tyi­sen kau­niis­sa ko­dis­sa, Lau­ra ker­too.

Laura ihastui asunnon kattoparruihin ja avaruuteen. Vaikka kaikki on samaa avointa tilaa, on Laura onnistunut sisustamaan sinne erilaisia huonetiloja. Olohuoneen katseenvangitsija on Walasse Tingin maalauksen pohjalta tehty taulu, jossa keikistelee alaston, kurvikas nainen, jolla on sähkönsinistä luomiväriä. Laura löysi sen kirpparilta 75 kruunulla eli noin kympillä. Nojatuoli on tanskalaisen Ferm Livingin. Lasinen sohvapöytä on 1980-luvun Ikeaa.

TUR­VAL­LI­NEN IH­MIS­VI­LI­NÄ

Köö­pen­ha­mi­nan kes­kus­tas­sa Lau­raa vie­hät­tä­vät vä­rit ja ark­ki­teh­tuu­ri. Mo­net ym­pä­röi­vät ra­ken­nuk­set ovat pe­räi­sin 1600- ja 1800-lu­vuil­ta. Ulos as­tu­es­sa nä­kee ai­na ih­mi­siä. Lau­ra ku­vai­lee it­se­ään so­si­aa­li­sek­si tyy­pik­si, joka pi­tää ih­mis­vi­li­näs­tä.

– Ih­mis­ten lä­hei­syys tun­tuu tur­val­li­sel­ta, kuin mu­ka­val­ta vil­til­tä.

It­sek­seen työs­ken­te­le­vä­nä kir­joit­ta­ja­na Lau­ra ikä­vöi so­si­aa­li­sia kon­tak­te­ja vä­lil­lä ko­vas­ti­kin. Si­sä­pi­han asun­nos­sa on hil­jais­ta kuin maal­la asui­si, mut­ta maa­il­ma odot­taa ai­na ovel­la, kun sin­ne te­kee mie­li.

Kauniit pariovet reunustavat työtilaa. Työpisteen kalusteet ja tiikkihylly ovat nettikirpputoreilta.

VIH­DOIN OMAA TI­LAA

Lau­ra on asu­nut Köö­pen­ha­mi­nas­sa alus­ta as­ti vuok­ral­la ei­kä hai­kai­le omis­tu­sa­sun­non pe­rään.

– Jos os­tan jos­kus asun­non, sen pi­tää ol­la unel­ma­ka­maa it­ses­sään. En ole tois­tai­sek­si kek­si­nyt, mil­tä unel­ma­ko­ti­ni näyt­täi­si. Eh­kä siel­lä oli­si yli­mää­räi­nen huo­ne ja ovi. Mi­nul­la on ol­lut nuo­re­na ai­kui­se­na mel­ko vä­hän ti­laa, kir­jai­mel­li­ses­ti ja ku­vaan­nol­li­ses­ti. Ny­kis­sä asuin kimp­pa­käm­päs­sä, jos­sa tai­si ol­la yh­des­sä vai­hees­sa seit­se­män kämp­pis­tä.

Köö­pen­ha­mi­nas­sa Lau­ra on ope­tel­lut ot­ta­maan ti­laa.

– Ko­din lait­ta­mi­nen tun­tuu ti­lan rai­vaa­mi­sel­ta it­sel­leen, Lau­ra poh­tii.

Makuutilan Laura sisusti pehmein värein: pinkkiä, punaista ja ripaus vihreää. Sänky on Ikean ja yöpöytä kööpenhaminalaiselta Den Blå Hal -kirpputorilta.

KIRP­PIK­SIL­TÄ KUP­LI­VAA TYY­LIÄ

Lau­ra ra­kas­taa kirp­pu­to­re­ja ja kier­rä­tys­tä. Noin 80 pro­sent­tia huo­ne­ka­luis­ta ja esi­neis­tä on han­kit­tu käy­tet­tyi­nä. Pa­ris­kun­ta on ko­lun­nut Tans­kan kirp­pu­to­rit pe­rus­teel­li­ses­ti.

– Si­sus­tus­tyy­li­ni on sa­man­lai­nen kuin kir­joi­tus­tyy­li­ni. Eloi­sa ja kup­li­va, pai­koi­tel­len maa­gi­nen. Toki sitä ei ai­na huo­maa it­se, kun on niin sen kes­kel­lä.

Lau­ran roh­keis­ta nai­sis­ta ker­to­va esi­kois­te­os Tääl­lä jo­kai­nen on täh­ti jul­kais­tiin al­ku­vuo­des­ta 2022, ja osa pa­laut­teis­ta on kos­ke­nut sitä, et­tä lu­ki­jat nä­ke­vät kir­jaa lu­kies­saan vä­re­jä.

Kirjailija ja copywriter Laura Pollari sanoo, että tanskalaisnaiset ovat rohkeita värinkäyttäjiä, varsinkin pukeutumisessa, ja se on tarttunut häneen.

1970-LUKU SY­KÄH­DYT­TÄÄ

Lau­ra tun­nus­tau­tuu tyy­pik­si, joka vaih­te­lee vä­re­jä ja ta­va­roi­den jär­jes­tys­tä pari ker­taa vuo­des­sa. Si­sus­tus on ke­hit­ty­vä pa­la­pe­li. Täl­lä het­kel­lä Lau­ran sy­dän syk­kii 1970-lu­vun paah­tei­sel­le vä­ri­maa­il­mal­le: kel­tai­nen, rus­kea, orans­si, bei­ge ja vii­nin­pu­nai­nen. Nii­tä hän ta­sa­pai­not­taa raik­kaal­la pin­kil­lä ja vih­re­äl­lä.

Lau­ran tans­ka­lai­nen avi­o­mies ym­mär­tää, et­tä vä­rien ja ka­lus­tei­den vaih­te­lu on puo­li­sol­le tär­ke­ää. Lau­ran ei ole tar­vin­nut teh­dä komp­ro­mis­se­ja.

– Mie­he­ni läh­tee au­liis­ti hul­lu­tuk­sii­ni mu­kaan. Jos vaik­ka löy­dän hie­not tuo­lit net­ti­kirp­pik­sel­tä, hän on ai­na val­mii­na läh­te­mään nou­ta­maan nii­tä kans­sa­ni, vaik­ka sit­ten pyö­rän ta­ra­kal­la.

Mer­ki­tyk­sel­li­sim­piä Lau­ral­le ovat ne ta­va­rat, jot­ka ovat kier­tä­neet hä­nen mu­ka­naan kaik­ki­al­la. Yk­si sel­lai­nen on jät­ti­mäi­nen sim­puk­ka.

– Olen saa­nut sen eh­kä ne­li­vuo­ti­aa­na. En tie­dä, mis­tä se on pe­räi­sin, mut­ta muis­tan, mi­ten mi­nul­le väi­tet­tiin, et­tä sim­pu­kan si­säl­tä kuu­lee me­ren ko­hi­nan. Pi­din sitä sit­ten ai­na kor­vaa­ni vas­ten kuin pu­he­lin­ta, Lau­ra ker­too.

UNIA MÖ­KIS­TÄ

Koti on nyt pit­käl­ti unel­mien mu­kai­nen, mut­ta Lau­ran haa­ve­lis­tal­la on pe­rin­tei­nen suo­ma­lai­nen ke­sä­mök­ki. Sel­lai­nen kau­nis ke­sä­paik­ka, jos­sa hän viet­ti ai­kaa lap­se­na Ete­lä-Poh­jan­maal­la, jär­ven ja sau­nan kera.

– En tar­vit­se mi­tään hie­noa tai uu­den­kar­he­aa. Mi­nul­la on var­maan­kin joku pak­ko­miel­le sii­tä lap­suu­den mö­kis­tä, kos­ka näen sii­tä edel­leen unia. Mie­tin mök­kiä myös kir­jaa kir­joit­ta­es­sa­ni. Se löy­tyy kir­ja­ni vii­mei­ses­tä no­vel­lis­ta.