Kuvat Koti ja keittiön arkisto
Joulun tapahtumapaikkoina uusi ja vanha punainen tupa
Ruokatoimittaja Suvi Rüsterin punaisessa tuvassa tuoksuu joulu. Perhe viettää neljättä jouluaan uudessa kodissaan Porvoon kupeessa. Moderni, punamullattu ekopuutalo sopii idylliseen kylämaisemaan kuin valettu. Vanha pihasauna saa jouluna myös koristeet ylleen. Perheen joulu rakentuu samoilla periaatteilla kuin talokin: yksinkertaisesti ja luonnon aineksista. Tunnelma ja tuoksut ovat tärkeitä. Joulukuusi haetaan maatilalta Askolasta, missä on kasvatettu kuusimetsä.
Punamullattuun ekotaloon: Ruokatoimittaja Suvi Rüsterin punaisessa tuvassa tuoksuu joulu
60-luvun kerrostalossa joulu on harmoninen
Viola Virtamon 60-luvun kodissa joulu näkyy joka vuosi eri tavoin. Maanläheisen ruskean ja beigenharmaan lisäksi suosin vihreän sävyjä, esimerkiksi 1920-luvun samettisohvassa, maalauksissa ja studiohuoneen seinissä. Joulun aikaan lisävehreyttä tuovat havut ja muut ikivihreät, joissa on ihanaa talven tuntua.
Tule kylään: Viola Virtamo osti ensimmäisen näkemänsä asunnon eikä ole katunut
Säihkyvää joulun viettoa vanhassa pesulassa
Taiteilijapariskunnan koti sijaitsee Finlaysonin yli sata vuotta sitten pystyttämässä varasto- ja pesularakennuksessa, joka remontoitiin asunnoksi vuonna 2003. Talon jykevät holvi-ikkunat on tehty huolella ja taitavasti. Komeuden kruunaa sali, joka oli aikoinaan pihapiirin pesulana. Vihreät köynnökset kehystävät salin kolmimetrisiä ikkunoita. Tähtivalot tuikkivat ikkunalaudalla, ja kuusi seisoo juhlavasti holvi-ikkunoiden välissä.
Lue lisää: Säihkettä taiteilijakodissa
Pappilan runsas joulu syntyy vanhaa ja uutta yhdistelemällä
Loimaan vanha pappila remontoitiin kodiksi Aulille ja Harrylle. Joulun alla Auli vaihtaa kodin tekstiilit punaisiin ja niitä käytetään aina sydäntalven yli. Vanhat perinteiset joulukoristeet otetaan esille. Kaikkia koristeita ei käytetä joka vuosi, vaan niitä vaihdellaan.
Lue lisää: Vanha pappila puetaan jouluna pyhäpukuun
Joulu saa tulla Töölöön, kun kaapeista kaivetaan joulun ajan esineistö
Kun kaksi kotia yhdistettiin, yhdistettiin myös kaksi erilaista tyyliä. Töölössä kohtasivat barokkihenkiset ja skandinaaviset tyylit ja niin syntyi kaunis ja hallittu yhdistelmä tyylejä ja aikakausia. Jouluksi esiin kaivetaan kaappien kätköistä kirpputorilta löytyneet kankaiset lautasliinat, veikeällä ilmeellä varustettu vihreä pässi, Ilkan kummitädiltä saatu vanha enkelinukke ja Saarelan kyläkaupan varastosta oleva tonttunelikko.
Lue lisää: Tumma barokki ja vaalea skandityyli kohtaavat tässä kodissa
Markon ja Marcuksen joulu Uudessakaupungissa
1890-luvun hirsitalo tarjoaa hurmaavat puitteet joulunviettoon. Kotia on remontoitu samalla mentaliteetilla kuin kalustettu: ilman kiirettä ja tila kerrallaan. Jouluna keskitytään syömään ja koristelemaan kuusia. Tärkein jouluperinne täällä onkin syöminen. Lahjoja ei perheen kesken jaeta. Mutta jos hyvin käy, niin tämän joulun suurin lahja on keittiöremontin valmistuminen, jota Markon isä Seppo ja kaksoisveli Mikko ovat tehneet pieteetillä tunteja laskematta.
Ihastu joulukotiin: Vanha hirsitalo tarjoaa hurmaavat puitteet joululle
Värikästä joulua
Värikkäässä kodissa unohtaa olevansa 1970-luvun kerrostalokaksiossa espoolaislähiössä. Ammattisisustajana ja perinteen ja käsityön taitajana Anu on luonut sinne juurevan tunnelman. Jouluista kattausta koristavat pienet kuuset. Valoa tuovat valosarjat viritetään sisälle ja ulos ja kynttilöitä kuluu talven aikana paljon.
Lue lisää: Kaupunkikodin joulussa on tyylien ja värien iloa
Kierrätyskeskukseksi kutsutun tuvan joulutunnelma syntyy merkityksellisillä esineillä
Pirjo Airaksinen kutsuu hänen ja Pertti Ruuskasen vapaa-ajan kotia, Punasta tupaa, kierrätyskeskukseksi. Siellä on käytetty hyväksi kaikki vanha mitä on voitu ja tuotu historia näkyviin. Jokaisella esineellä on oma, merkityksellinen tarinansa, ja joulun tunnelmaan liittyy paljon hyviä muistoja menneistä sukupolvista.
Lue lisää: Joulu täynnä muistoja
Sauvossa vietetään hyasintin tuoksuista joulua aivan rauhassa
Jouluna ei remontteja murehdita vaan aikaa pyhitetään joutilaiseen tunnelmointiin. Puitteita jouluiselle tunnelmoinnille on remontoitu pitkään, jopa remonttipiiskurin avustamana. Joka vuosi Lalli tekee taloon erilaiset joulukoristukset. Tämän joulun teemana on raikas valkoinen. Vanhan talon sisustuksessa näkyy eri aikakausien kerroksellisuus ja runsaus.
Lue lisää: Jouluna ei mietitä remonttia vaan nautitaan tunnelmasta
Haminassa suvun kesken
Haminan Raatihuoneen laidalla vietetään joulua suvun kesken. Joulun viettoon saapuu usein 14–16 henkeä. Jokaisella on oma vakiintunut roolinsa jouluruokien valmistamisessa. Joulua vietetään vuorotellen myös Teijun sisarusten kodeissa. Tärkeintä on olla yhdessä. Olohuoneessa ei nuku kukaan, jotta sinne voi aamulla halutessaan hiippailla kuusen juurelle nauttimaan joulurauhasta.
Idyllistä joulunviettoa: Joulu vanhassa puutalossa kokoaa suvun yhteen
Terassi on olohuoneen kanssa samassa tasossa. Tilaa on kookkaalle ruokapöydälle, nojatuoleille ja ruukkupuutarhalle. Betoniveistos ja mehikasvien betoniset ruukut ovat Ilkan tekemät.
Olohuoneen seinien kaunis vihreä on Tikkurilan sävy V444. Valaisin on &Traditionin Formakami. Hakolan Lazy-sohva sekä Finarten matto ovat harvoja uutena tähän kotiin tulleista esineistä. Hayn sohvapöytä on löytö Tori.fi:stä. Ikkunalaudalla oleva Lotta Mattilan hauska pöllöveistos on Tuomon valmistujaislahja. Ryijytyynyt ovat Tuomon mummon tekemät, keltainen tyyny Johanna Gullichsenin. Taulut löytyivät Helsingistä Mäkelänkadun Emmaus-kirppikseltä.

Rimakatto akustoi ja tuo lämpöä sisustukseen. Lattia on mikro-sementtiä. Asunnossa materiaalit on ikään kuin käännetty ylösalaisin; usein lattia on puuta ja katto sileäksi rapattu. Keittiökalusteet ovat Keittiö-maailman Alone-mallistosta, mutta valukivibetonitasot ovat virolaisen Valukiven. Muuton riippuvalaisimissa toistuvat perheen lempivärit.
Parvekkeelta avautuu maisema Bellevuen rannalle.
Olohuoneesta avautuvat näkymät talon päätyyn ja vasemmalle atriumpihalle. Takka on sekä sisällä että ulkona. Ross Littlen nahkaverhoiltu nojatuoli löytyi Aeron kierrätyskaupasta. Napakka nahkasohva on Duxin, sohvapöytä Isamu Noguchin klassikko vuodelta 1944. Ilmari Tapiovaaran Mademoiselle-tuolia Matti kehuu mukavaksi istua. Artwood-sisalmatto on ruotsalainen. Alvar Aallon A810-valaisimia on hyvän valon takia useampi. Ilari Hautamäen iso, värikäs maalaus on Billnäsin kesänäyttelystä ja tärkeä Matille ja Birgitalle. Sohvan takana on Matin Jukka-veljen työ vuodelta 1986.

LUETUIMMAT
LUETUIMMAT
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2