Tuuli Saarelainen, 36, on Aalto-yliopistosta valmistunut muotoilija ja taiteen maisteri, joka asuu Posiolla ja aloitti suunnittelijana Pentikillä vuosi sitten. Tuulin käsialaa on Pentikin uusi Tuntu-sarja.
kaisa siren
Mia Lundberg kuvat Kaisa Sirén
” Lykkään hankintoja välillä liiankin pitkään, sillä kaipaan henkilökohtaista suhdetta materiaan. ”
Mukit ovat Akvarelli-sarjasta, joka on studiokeramiikkaani. Tuntu-teekannun olen suunnitellut Pentikille.
Lempipaikkani on siellä, missä en ole vielä käynyt. Haaveilen aina seuraavasta matkasta. Luonnon hiljaisuuden ja arjen vastapainoksi on myös ihanaa välillä kadottaa itsensä ihmisvilinään ja löytää inspiraatiota erilaisista kulttuureista, tavoista, muodoista, väreistä ja mauista.
Olohuoneen seinällä on kirpputorilta hankittu printti Finlandia-talosta. Sohva on Matteo Pennacchion suunnittelema. Matto on ostettu Marokosta paikalliselta käsityöläiseltä suoraan kangaspuilta.
Sisustustyylini on sekoitus kirpputori- ja nettihuutokauppalöytöjä sekä matkoilta mukaan tarttuneita muistoja. Meillä on myös paljon avopuolisoni ja ystäviemme tekemiä uniikkiesineitä, prototyyppejä ja taidetta.
Ohuelle kynttilälle sopiva kynttilänjalka löytyi Aalto-kampuksen roskalavalta. Valkoisen tuikkukipon suunnittelin Atelier7 -ravintolaan. Posliininen tuikkukuutio on Jatta Lavin, sininen kiinalaisen ystävän tekemä. Muut ovat prototyyppejäni.
Sisustuspaheeni ovat tuikkukynttilät. Vuosien varrella olen tehnyt, ostanut ja saanut lahjaksi useita erilaisia kynttiläalustoja ja kynttilänjalkoja, joissa poltan kynttilöitä kesälläkin. Pölyjä pyyhkiessäni mietin, ovatko ne todella tarpeellisia, mutta aina ne palaavat takaisin vaihteleville paikoilleen.
Makuuhuoneen kaapin päällä on minulle rakas teos, joka on koekappale taidemuseo EMMAn Särkyvää -näyttelyyn. Lasimaljakko on Hanna-Kaisa Korolaisen, valokuvassa on muisto Pariisista.
Rakkaimmat esineeni ovat niitä, joilla on jokin tarina kerrottavanaan. Karsastan uuden ostamista ja lykkään hankintoja välillä liiankin pitkään, sillä kaipaan henkilökohtaista suhdetta materiaan.
Ajopuunkappale löytyi rannalta Sardiniasta.
Rentoudun liikkumalla. Parhaat lomat on vietetty joko rinkka selässä tai sivulaukuin varustetun retkipyörän kanssa kierrellen. Muutenkin minut tavoittaa usein luonnosta – hiihtämästä tai lenkkipoluilta. Posiolla olen aloittanut myös suunnistuksen. Mahdollisuuksien mukaan käyn näyttelyissä, museoissa ja klassisen musiikin konserteissa tai oopperassa.
Viime kesän kohokohtiin kuului pitkä vaellusreissu Dolomiiteilla.
En luopuisi hyvästä ja monipuolisesta ruoasta. Pidän ruoanlaitosta (ja syömisestä!) ja kokeilenkin kaikenlaisia uusia reseptejä. Vielä hauskempaa on, kun voi viettää tärkeiden ihmisten kanssa aikaa ruoan äärellä. Monesti katan illallisen pöytäliinoineen ja kynttilöineen myös arkea piristämään.
Värini ovat monenlaisia. Sisustuksessa suosin vahvojakin sävyjä, joita maanläheiset materiaalit tasapainottavat. Toisaalta pidän aksenttiväreistä ja pienestä arjen ilottelusta.
Tuuli Saarelainen, 36, on Aalto-yliopistosta valmistunut muotoilija ja taiteen maisteri, joka asuu Posiolla ja aloitti suunnittelijana Pentikillä vuosi sitten. Tuulin käsialaa on Pentikin uusi Tuntu-sarja.
TUULI SAARELAINEN, 36, on Aalto-yliopistosta valmistunut muotoilija ja taiteen maisteri, joka asuu Posiolla ja aloitti suunnittelijana Pentikillä vuosi sitten. Tuulin käsialaa on Pentikin uusi Tuntu-sarja. Tällä hetkellä Tuuli suunnittelee Pentikin keramiikkavalikoiman uudistusta sekä vuoden 2024 sesonkimallistoihin tulevia tuotteita.
Portaikko on yksi niistä asioista, joihin Jenni ja Petrus ihastuivat talossa. Kauniisti patinoituneet, mäntypuiset siskonpaneelit ovat hyvin tunnusomaista 1950-lukua. Lukeminen on tärkeä osa Liukkosten elämää ja kirjoille on aina löytynyt kodista sija. Vanhat Lundia-hyllyt on saatu Petruksen äidiltä käytettyinä. Eero Aarnion Juttujakkaran Jenni löysi kirpputorilta, lampaantalja on Sikka-Talun lammastilalta Naantalin saaristosta.
Olohuoneen tunnelma on dramaattinen.
Vuokko Salo
Asunnon keskellä on iso yhtenäinen tila: olohuone, keittiö ja ruokailutila. Päädyissä ovat makuuhuoneet kylpyhuoneineen sekä vaatehuoneet. Lillin vanhemmat ovat saaneet aikoinaan safarituolit häälahjaksi. Pöytä on Lillin isän antiikkivarastosta kuten myös pienemmät matot. Iso matto on Bukowskilta.

Hiort af Ornäsin Kim-sohva tuli vastaan nettikirpputorilla ja se kunnostettiin. Nurkassa on Janetten isän ensimmäisillä palkkarahoillaan ostama radio. Trofeet seinällä kertovat perheen miesväen metsästysharrastuksesta. Mökin sisustus on enemmän Janetten käsialaa, mutta Kim löysi tuvan pitkän pöydän Närpiön Pirttikylän omaleimaisesta antiikkiliikkeestä. Pöydän ympärillä olevat puutuolit ovat Janetten papan tekemät.
Oleskelutila on korkea, ja päätyasunnon luksusta ovat metrien korkeudessa sijaitsevat ikkunat. Pia valitsi oman liikkeen mallistosta korkeaan tilaan sopivat kattovalaisimet. Oikeanlaiset pellavaverhot hän löysi vieraillessaan pitkäaikaisen jälleenmyyjänsä luona Sveitsissä. Oleskelutilan kulmasohva, korkealla sijaitseva hylly ja pyöreä pöytä on pinnoitettu Basebeton-sisustuspinnoitteella. Sohvan pehmikkeeksi Pia on teettänyt pellavalla päällystetyt pehmusteet ja selkänojana toimii kasa rentoja untuvatyynyjä. Punotut vadit seinällä ja koristeveistetty puuastia ovat ByPiasin mallistoa. Tuolit ovat Sasu’s Playhouse -liikkeestä.
Olohuoneesta avautuvat näkymät talon päätyyn ja vasemmalle atriumpihalle. Takka on sekä sisällä että ulkona. Ross Littlen nahkaverhoiltu nojatuoli löytyi Aeron kierrätyskaupasta. Napakka nahkasohva on Duxin, sohvapöytä Isamu Noguchin klassikko vuodelta 1944. Ilmari Tapiovaaran Mademoiselle-tuolia Matti kehuu mukavaksi istua. Artwood-sisalmatto on ruotsalainen. Alvar Aallon A810-valaisimia on hyvän valon takia useampi. Ilari Hautamäen iso, värikäs maalaus on Billnäsin kesänäyttelystä ja tärkeä Matille ja Birgitalle. Sohvan takana on Matin Jukka-veljen työ vuodelta 1986.

LUETUIMMAT
LUETUIMMAT
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2