FABIAN BJORK
Suvi Rüster
Lämmin linssi-ruusukaalisalaatti ja hillottu inkiväärikastike
4 annosta
300 g ruusukaalia
1 prk (380 g) kypsiä vihreitä linssejä
1 prk (390 g) latva-artisokan sydämiä suolaliemessä
1 dl tuoreita hienonnettuja yrttejä, esimerkiksi violettia basilikaa ja korianteria
3 rkl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
1 rkl hunajaa
½ tl suolaa
Hillottu inkiväärikastike:
1 dl garia eli hillottua inkivääriä
1 dl soijakastiketta
1 dl appelsiinimarmeladia
2 rkl riisiviinietikkaa
1 rkl ruokosokeria
1. Valmista ensin inkiväärikastike. Hienonna hillottu inkivääri. Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja keitä miedolla lämmöllä 10 minuuttia.
2. Huuhtele ruusukaalit lävikössä ja leikkaa isoimmat puoliksi. Esikypsennä ruusukaaleja kiehuvassa, suolalla maustetussa vedessä 3–4 minuuttia. Valuta lävikössä. Huuhtele linssit siivilässä. Valuta artisokansydämet suolaliemestä. Hienonna yrtit.
3. Kuumenna oliiviöljy paistinpannulla. Lisää ruusukaalit. Paista sekoitellen 3–5 minuuttia, kunnes ruusukaalit ovat hieman ruskistuneet. Lisää artisokat ja linssit. Mausta sitruunamehulla, hunajalla ja suolalla. Sekoita joukkoon puolet hillotusta inkiväärikastikkeesta. Tarjoile loput kastikkeesta erikseen, jolloin jokainen voi maustaa salaattia mieleisekseen.
Valmistusaika: 30 min
Vaikeusaste: helppo
Hinta: 15 e
Rapeat seesamiahvenet
4 annosta
400 g ahvenfileitä
1 tl suolaa
noin 6 rkl kuorittuja seesaminsiemeniä
Paistamiseen:
yhden sitruunan raastettu kuori
50 g voita
1. Pyyhkäise ahvenfileiden pinta kuivaksi talouspaperilla. Mausta suolalla. Pyörittele fileet seesaminsiemenissä.
2. Pese sitruuna ja raasta siitä kuori.
3. Sulata voi paistinpannulla. Lisää sitruunankuoriraaste. Nosta pannulle ahvenfileet. Paista 2–3 minuuttia molemmin puolin ahvenfileiden paksuudesta riippuen.
Valmistusaika: 15 min
Vaikeusaste. helppo
Hinta: 15 e
FABIAN BJORK
Ohuista omenaviipaleista syntyy kaunis ruusupiirakka helposti. Pohja on mehevä mantelimassan ansiosta.
Martti Järvi
fabian björk
FABIAN BJORK
Ohuista omenaviipaleista syntyy kaunis ruusupiirakka helposti. Pohja on mehevä mantelimassan ansiosta.
Martti Järvi
fabian björk
FABIAN BJORK
FABIAN BJORK
Panzanella on italialainen salaatti, jonka salaisuus on edellisen päivän ylijääneen leivän elvyttäminen uudeksi, ihanaksi ruoaksi. Lisäksi salaattiin keitetään parsaa ja pilkotaan mukaan muitakin kasviksia.
Arto Vuohelainen
LUETUIMMAT
LUETUIMMAT
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2