Suvekan koti on maalattu ja rapattu savella
Suveka Kymäläisellä on syvä suhde saveen ja savimaalaukseen. Luonnon pigmenttien sävyt ja saven helppous veivät Suvekan kertaheitolla uudelle, kiehtovalle uralle. Hänen puutalokotinsa seinät ovat savimaalauksen ja -rappauksen testilaboratorio. Paitsi kaunista pintaa savesta saa myös terveitä ja hengittäviä rakenteita.
Helsingissä kerrostalossa asuessaan Suvekaa vaivasivat sisäilman aiheuttamat terveyshuolet. Perhe alkoi etsiä uutta kotia, ja ehdoton edellytys oli, että talo olisi vanha ja helposti remontoitavissa.
Varteenotettava kohde löytyi nopeasti ja oli heti sopivan tuntuinen. Keltaisen paritalon sijainti lähellä Suvekan lapsuudenmaisemia ja Naantalin keskustaa oli täydellinen, kaikki palvelut ja koulu ovat kävelymatkan päässä. Pihan ajotie jakoi puutarhan luontevasti kahteen osaan.
Suvekaa pohdituttivat rintamamiestalon tyyppiongelmat, mutta talon yksinkertainen rakenne ja mahdollisuus rakentaa yläkertaan lisää asuintiloja painoivat kuitenkin vaakakupissa enemmän. Kaupat tehtiin ja avuksi palkatut timpurit kävivät heti purkutöihin.
– Kaikki purettiin, mitä tänne oli remontoitu ja korjattu vuoden 1953 jälkeen. Näin runko oli helppo tarkastaa ja todeta terveeksi. Samalla alakerrasta poistettiin väliseiniä, sillä halusin tilaan enemmän avaruutta, Suveka kertoo.
Painuneiden mutta kuivien eristeiden päälle lisättiin eristepurua ja seiniin kerros huokolevyä. Kaikki pinnat lattiasta kattoon paperoitiin pölyn ja vedon pysäyttämiseksi. Uudet lattiat tehtiin mäntylaudasta.
Suveka on savirapannut olohuoneen seinät. Osa on jätetty roosasaven väriseksi ja osaan Suveka on tehnyt savimaalin, jonka väri muodostuu karpalo-nimisestä pigmentistä. Huonekalut ovat kirppislöytöjä ja perintöä suvulta. Peilin Suveka sai siskoltaan.
Lasittamattomat terrakottasaviruukut ja savirapattu seinä nauttivat toistensa seurasta. Vaikka tila on tumma, pinnat heijastavat luonnonpigmenttien ansiosta pehmeää valoa. Vanha renginkaappi toimii lattialle sijoitettuna tasona asetelmille.
SAVI LÖYTYI, SUUNTA MUUTTUI
Suveka etsi remontin edetessä kiivaasti lisää tietoa myrkyttömistä rakennusmateriaaleista. Tuolloin, vuonna 2017 hän törmäsi ensimmäisen kerran saveen.
– Yritin etsiä savesta lisätietoa ja kokemuksia mutta niitä löytyi nihkeästi, vaikka kyseessä on ikiaikainen rakennusmateriaali. Aloin tutustua saveen itse tekemällä ja rappasin aluksi kokeeksi yhden seinän. Kävi niin, että rakastuin oitis. Savi oli edullista, alkukankeuden jälkeen työ oli sujuvaa ja valmis pinta oli rauhallinen mutta mielenkiintoinen.
Koko remontti sai uuden käänteen. Kellariin syntyi Suvekan oma koelaboratorio, jossa hän alkoi testata ja kehittää saven työstämiseen sopivia työtapoja ja reseptejä.
– Savea oli yllättävän helppo käyttää ja työskentely tuntui hauskalle. Rappasin loputkin huokolevyllä päällystetyt seinät lukuunottamatta kylpyhuonetta. Sen remontti oli sellaisessa vaiheessa, että olisimme joutuneet odottamaan saven kuivumista liian kauan, Suveka sanoo.
Eteisen valaisee pitkä valonauha. Ainoaan tapetoituun seinään Suveka valitsi William Morrisin suunnitteleman Lily of the Valley -tapetin, jossa on useita kodin sisustuksessa käytettyjä värisävyjä.
Suvekalla on piironginlaatikoissa valtava määrä ajan saatossa kerättyjä tekstiiliaarteita, joiden kuviot ja värit kiehtovat häntä. Sopivia otetaan esille vuodenajan ja hetken värien mukaisesti
SEINÄT ELÄVÄT
Suvekan ihastuminen saveen vaikutti koko kodin sisustukseen ja väreihin. Osa seinistä on luonnonsaven värisiä ja osa maalattu luonnonpigmentein sävytetyillä savimaaleilla. Suveka testailee jatkuvasti uusia menetelmiä ja sävyjä kotinsa seinille.
– Talvisin seinämme luultavimmin ovat tummia ja kodikkaita, kesäisin niihin ilmestyy sattumanvaraisia väriläiskiä. Koskaan ei tiedä, millaisia sävyjä inpiroidun saamaan aikaiseksi, Suveka sanoo ja nauraa.
Savimaalaus on nopeaa ja hajutonta eikä savella maalatessa tarvitse varoa vaatteita tai muita pintoja. Vahingot lähtevät pois helposti pyyhkimällä tai pesukoneessa.
– Yleensä maalareilla on vaatteista maaliläiskiä, mutta minun vaatteeni ovat jopa tylsän puhtaita.
Keittiön teräskalustemoduulit on teetetty. Ne ovat helposti puhdistettavia, hygieenisiä ja toimivat mielenkiintoisena kontrastina savipinnalle. Avohyllyillä on osa kuiva-elintarvikkeista sekä esineitä, jotka kulloinkin sopivat asetelmaan.
Keittiössä naruilla kuivuvista villiyrteistä Suveka tekee teetä. Vanhat pöydät toimivat kiintokalusteiden sijaan mainiosti keittiötasoina. Suveka on kerännyt seinälle asetelman ruotsalaisen Elsa Beskowin painokuvista.
HUVIT ENSIN
Saven lisäksi Suvekan maailmaan kuuluvat ekologisuus, myrkyttömyys, kierrättäminen ja iloisen boheemi elämäntapa.
– Kotimme on lämmin ja turvallinen kaaos. En koskaan ehdi siivoamaan, se ei ole lempipuuhaani. Lapsille olen opettanut, että ensin huvit, ja jos aikaa jää, voidaan siivota. Meillä legot ja junaradat ovat kuuluneet aina kaikille lattioille. Rakennelmia on ihailtu yhdessä ja niiden yli hypelty iloisesti. Peruspyykit ja tiskit hoituvat jossain käänteessä, mutta enemmän raivataan vain juhlia, joulua ja juhannusta varten.
Kaikilla tavaroilla ja huonekaluilla on tarina ja tunnearvoa. Niitä on saatu suvulta ja ostettu käytettynä. Mitään ei ole hankittu uutena.
– Olisi hauskaa, jos jonain päivänä olisin hamstrannut kotiini niin paljon vanhoja huonekaluja, että tuskin mahdun itse joukkoon.
Suveka arvostaa käsityötä ja vanhoja, puuseppien käsin tekemiä esineitä.
– Erityisesti jugend tyylisuuntana kiehtoo minua. Lapsuudenkodista minua muistuttavat 80-luvun korituolit ja pastellisävyt.
Ainoat modernit huonekalut ovat pöytä ja pelituoli, joiden suhteen Suvekan oli lopulta pakko antaa periksi toiselle pojista.
– Nuorilla on oma tyylinsä eivätkä äidin täyspuiset vanhat huonekalut kelvanneet. Ymmärränhän minä tuon.
Taulun on maalannut toinen Suvekan pojista äidin työhuoneella. 7-vuotias sekoitti itse pigmenteistä savimaalit ja taiteili teoksen.
VALLATON JA VAPAA VÄRI
Remontin seurauksena Suveka aloitti uuden uran. Hän suoritti savirakentajan puolitoistavuotisen koulutuksen, vaikka suuntautuu enemmän savirappaus- ja savimaaliasiantuntijuuteen.
– Savi tarjoaa minulle iloa joka päivä. Löydän inspiraatiota kotiin ja työhöni kaikkialta. Ahmin värejä, kuvioita, muotia ja lehtiä. Myös Instagram ja matkustelu antavat potkua luovuudelleni.
Suveka nauttii kodistaan. Pöydällä on aina vallaton kimppu murretun värisiä leikkokukkia. Tärkeää on myös vapaus leikitellä väreillä ja maalata vaikka joka viikko seinät juuri sen väriseksi kuin fiilis kertoo.
– Aamulla herätessäni saan paljon iloa ja energiaa ruokailutilan keltaisesta seinästä ja korituolin narinasta, kun istun nauttimaan aamuteeni. Vaikka pitkäaikainen haaveeni on vanha hirsitalo meren rannalla, rakastan yli kaiken tätä taiteellisen boheemia, savista huvikumpuamme, Suveka sanoo.
Suvekalla on Naantalissa kolme työpajaa. Naantalin Mannerheimintien-työpajaltaan hän myy sopimuksen mukaan myös savituotteita. Kaikkien tilojen seinille savimaalauskurssilaiset pääsevät kokeilemaan omia maalireseptejään. Sävyjen määrä on loputon, ja luonnonpigmentit sopivat kaikki keskenään yhteen.
Annarina Yöntilä kuvat Riitta Sourander
KOTI
Naantalissa
Puurakenteinen paritalo,
7 h ja k, 120 m2.
ASUKKAAT
Suveka, 47,
pojat 18 ja 9 vuotta.
Instagramissa ja Facebookissa tilit @ihansavessa ja
@savimestarit.
Ruokailutilan seinä on elävä taideteos, joka muuttuu, kun Suvekalla sattuu olemaan kivan värinen savimaali pensselissä. Valaisin on Suvekan äidin tekemä ja taulu xxx. Erilaisia tuoleja Suveka on keräillyt kirppiksiltä ja jokainen voi valita sopivan aina fiiliksen mukaan. Sivustavedettävä puusohva XXX.
Teekannukuva:
Suveka tekee itse mehiläisvahakynttilöitä ja sytyttää sellaisen aina, kun istuu lempipaikassaan pöydän ääressä.
Suveka rakastaa kasveja. Hän kasvattaa katkenneista oksista uutta istutettavaa kotiin ja työhuoneelle.
Suvekalla on piironginlaatikoissa valtava määrä ajan saatossa kerättyjä tekstiiliaarteita, joiden kuviot ja värit kiehtovat häntä. Sopivia otetaan esille vuodenajan ja hetken värien mukaisesti.
Avohyllyillä on paikat tärkeimmille kirjoille ja hauskimmille lautapeleille. Uusrenesanssipiironki on xxx ja sen päälle on kerätty valokuvia rakkaista.
Kannellinen astia kuvateksti puuttuu
Keittiössä naruilla kuivavista villiyrteistä Suveka tekee teetä. Vanhat pöydät toimivat kiintokalusteiden sijaan mainiosti keittiötasoina. Suveka on kerännyt seinälle asetelman ruotsalaisen Elsa Beskowin painokuvista.
Keittiön teräskalustemoduulit on teetetty. Ne ovat helposti puhdistettavia, hygieenisiä ja toimivat mielenkiintoisena kontrastina savipinnalle. Avohyllyillä on osa kuiva-elintarvikkeista sekä esineitä, jotka kulloinkin sopivat asetelmaan.
Käytetyimmät reseptit on kirjoitettu muistiin keittiön oveen, jotta niitä ei tarvitse etsiä, kun kokkausinnostus iskee Suvekaan tai poikiin.
Eteisen valaisee pitkä valonauha. Ainoaan tapetoituun seinään Suveka valitsi William Morrisin suunnitteleman Lily of the Valley -tapetin, jossa on useita kodin sisustuksessa käytettyjä värisävyjä.
Suveka on savirapannut olohuoneen seinät. Osa on jätetty roosasaven väriseksi ja osaan Suveka on tehnyt savimaalin, jonka väri muodostuu karpalo-nimisestä pigmentistä. Huonekalut ovat kirppislöytöjä ja perintöä suvulta. Peili on xxx
Lasittamattomat terrakottasaviruukut ja savirapattu seinä nauttivat toistensa seurasta. Vaikka tila on tumma, pinnat heijastavat luonnonpigmenttien ansiosta pehmeää valoa. Vanha renginkaappi xxx toimii lattialle sijoitettuna tasona asetelmille.
Makuuhuoneet ovat yläkerrassa. Runsaskuvioisilla, murretun värisillä tekstiileillä Suveka muuttaa hetkessä huoneiden tunnelmaa. Kaikki tekstiilit Suveka on keräillyt kirppiksiltä.
Vapaina hetkinä Suveka heiluttelee pensselin sijaan puikkoja. Sattumanvaraisista langoista ja väreistä syntyy kaikenlaista kaunista. Hän kertoo itsekin yllättyneensä, kun viimeksi tehty villapusero on erittäin passeli käyttöön, vaikkei hän tehdessään laskenut lainkaan silmukoita saati kokoa.
Suvekalla on Naantalissa kolme työpajaa. Naantalin Mannerheimintien-työpajaltaan hän myy sopimuksen mukaan myös savituotteita. Kaikkien tilojen seinille savimaalauskurssilaiset pääsevät kokeilemaan omia maalireseptejään. Sävyjen määrä on loputon, ja luonnonpigmentit sopivat kaikki keskenään yhteen.
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Toyota GR Supra 3.0 eFuel: Muunnelma käy synteettisellä bensiinillä – ja on varustettu uskomattoman hienolla 6-portaisella manuaalivaihteistolla!
Dacia Duster: Erittäin maastokelpoisen katumaasturin nelivetoversiossa on 217 mm maavaraa
Peugeot 5008 ja Peugeot 3008: Katumaasturi-uutuudet esittelyssä
Vetyautoilu edistyy: BMW ilmoittaa lanseeraavansa ensimmäisen vetyauton sarjatuotantoon vuonna 2028
Täyssähköinen Kia EV3 -katumaasturi lanseerattiin Suomessa – samaa tyyliä kuin isossa Kia EV9:ssä
Cupra Terramar: Brändin uusi, urheilullinen SUV on saatavana kolmella voimansiirtovaihtoehdolla
Koeajossa Opel Grandland PHEV GSe 300 AWD A8: Uusi lippulaiva
Lexus: Etuvetoinen RZ 300e sekä korotetulla jousituksella varustettu NX Overtrail lanseerattiin
Nissan X-Trail N-Trek: Uusi varustetaso on saatavilla e-4ORCE:lla, Nissanin sähköistetyllä nelivetoteknologialla
Hyundai: Esitteli Suomessa uuden Santa Fen - sekä lisäksi facelift-mallistot Tucsonista ja Bayon Crossista
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
KOEAJOT
Toyota GR Supra 3.0 eFuel: Muunnelma käy synteettisellä bensiinillä – ja on varustettu uskomattoman hienolla 6-portaisella manuaalivaihteistolla!
Koeajossa Opel Grandland PHEV GSe 300 AWD A8: Uusi lippulaiva
Koeajossa Land Rover Defender 110 P400e 75th Limited Edition: Nykyaikaistettu maastoikoni
Koeajossa Mercedes-Benz EQE SUV 500 4Matic: Kompaktimpi vaihtoehto
Koeajossa Lexus RX 450h+ AWD A Executive: Jyhkeä ilmestys
Koeajossa Mitsubishi ASX 1.3 MHEV Intense AT: Salaneuvos
Koeajossa Toyota Corolla Touring Sports 2.0 Hybrid GR Sport: Taloudellista suorituskykyä
Koeajossa Mercedes-Benz A 250 e A AMG Line: Hinnakas kasvojenkohotus
Koeajossa Peugeot 408 GT PureTech 130: Ässäkortti
Koeajossa Toyota Yaris Cross Hybrid 130 Premiere Edition: Runsaampi varustelu ja nyt saatavilla myös 130 hv täyshybridivoimalinja
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
FOKUS MEDIA
Puu korvilla
Elipsonin 60-vuotistribuutti
Audio-Technicalta uusi lähtötason soitin
Puutalokoti Pietarsaaressa palasi 1950-luvulle
Noblelta langaton laatukuuloke
Shanlingin uusi cd-pyöritin & -ripperi
Pro-Ject Debut - vielä kerran
Nakamichin uusi 12 tuumainen subi
McIntosh & Bluetooth
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Toyota GR Supra 3.0 eFuel: Muunnelma käy synteettisellä bensiinillä – ja on varustettu uskomattoman hienolla 6-portaisella manuaalivaihteistolla!
Dacia Duster: Erittäin maastokelpoisen katumaasturin nelivetoversiossa on 217 mm maavaraa
Peugeot 5008 ja Peugeot 3008: Katumaasturi-uutuudet esittelyssä
Vetyautoilu edistyy: BMW ilmoittaa lanseeraavansa ensimmäisen vetyauton sarjatuotantoon vuonna 2028
Täyssähköinen Kia EV3 -katumaasturi lanseerattiin Suomessa – samaa tyyliä kuin isossa Kia EV9:ssä
KOEAJOT
Toyota GR Supra 3.0 eFuel: Muunnelma käy synteettisellä bensiinillä – ja on varustettu uskomattoman hienolla 6-portaisella manuaalivaihteistolla!
Koeajossa Opel Grandland PHEV GSe 300 AWD A8: Uusi lippulaiva
Koeajossa Land Rover Defender 110 P400e 75th Limited Edition: Nykyaikaistettu maastoikoni
Koeajossa Mercedes-Benz EQE SUV 500 4Matic: Kompaktimpi vaihtoehto
Koeajossa Lexus RX 450h+ AWD A Executive: Jyhkeä ilmestys
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Dacia Duster: Erittäin maastokelpoisen katumaasturin nelivetoversiossa on 217 mm maavaraa
Peugeot 5008 ja Peugeot 3008: Katumaasturi-uutuudet esittelyssä
Vetyautoilu edistyy: BMW ilmoittaa lanseeraavansa ensimmäisen vetyauton sarjatuotantoon vuonna 2028
Täyssähköinen Kia EV3 -katumaasturi lanseerattiin Suomessa – samaa tyyliä kuin isossa Kia EV9:ssä
Cupra Terramar: Brändin uusi, urheilullinen SUV on saatavana kolmella voimansiirtovaihtoehdolla
Lexus: Etuvetoinen RZ 300e sekä korotetulla jousituksella varustettu NX Overtrail lanseerattiin
Nissan X-Trail N-Trek: Uusi varustetaso on saatavilla e-4ORCE:lla, Nissanin sähköistetyllä nelivetoteknologialla
Hyundai: Esitteli Suomessa uuden Santa Fen - sekä lisäksi facelift-mallistot Tucsonista ja Bayon Crossista
VW ID.3 GTX Performance: Urheilullisin täyssähköinen Volkswagen tähän mennessä
Skoda Kodiaq ja Superb saivat uudet mallistot – Octavia koki faceliftin
LUETUIMMAT