MARI HARJULA • KUVAT ARTO VUOHELAINENKOTI JA KEITTIÖ 6–7/2014
4 annosta
3–4 broilerin rintafileetä
Marinadi:
2 rkl tuoretta korianteria hienonnettuna
2 rkl makeaa chilikastiketta
¾ dl öljyä
puolen limen mehu
1 tl suolaa
rouhittua mustapippuria
Coleslawsalaatti:
puolikas kesäkaali
2 porkkanaa
2 dl maustamatonta jogurttia
1 rkl kokojyvädijoninsinappia
puolen appelsiinin raastettu kuori
1 tl valkoviini- tai omenaviinietikkaa
noin 1 rkl majoneesia
ripaus sokeria
ripaus suolaa
rouhittua mustapippuria
Lisäksi:
1 patonki
4–6 retiisiä
tuoretta korianteria
1. Valmista coleslawsalaatti. Suikaloi kaali hyvin ohuiksi suikaleiksi. Kuori ja raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi. Sekoita mausteet jogurtin joukkoon. Lisää jogurttiseokseen kasvissuikaleet ja kääntele sekaisin. Anna maustua viileässä ennen tarjoilua.
2. Valmista marinadi ja pyöräytä broilerit siinä. Anna maustua noin puoli tuntia.
3. Leikkaa patonki neljään osaan ja halkaise patongin palat tai leikkaa niiden päälle syvä viilto.
4. Pese ja viipaloi retiisit.
5. Grillaa fileet kypsiksi molemmin puolin. Leikkaa viipaleiksi.
6. Täytä patongit coleslawsalaatilla, broilerinfileeviipaleilla ja retiisillä. Viimeistele tuoreella korianterilla.
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2