Marimekon vanhoja kankaita keräilevä Hanna bongailee niitä kirpputoreilta. Tantsu-kuosisen pöytäliinan turkoosin sävy toistuu ruokailutilan seinälle ripustetussa maalauksessa ja Artekin tuolissa. Maalaus kuvaa Hannan isovanhempien kotitalon pihapiiriä.

Sa­du­no­mai­nen, kas­vi­or­na­men­tein ko­ris­tel­tu kaap­pi on en­sim­mäi­nen asia, jon­ka nä­kee, kun as­tuu Han­nan ja hä­nen tyt­tä­rien­sä ko­tiin. Mus­tal­la, orans­sin­pu­nai­sel­la ja kirk­kaan­vih­re­äl­lä maa­lat­tu lii­na­vaa­te­kaap­pi suo­ras­taan heh­kuu vaa­le­as­sa etei­ses­sä. Kun as­tuu pe­rem­mäl­le, huo­maa, et­tä vah­vat vä­rit pil­kah­te­le­vat esiin siel­lä tääl­lä.

– Tyk­kään vä­reis­tä. Eri­tyi­ses­ti kirk­kaat ja puh­taat slaa­vi­lai­set sä­vyt ja vä­riyh­dis­tel­mät ve­to­a­vat mi­nuun, Han­na ker­too.

Han­na ker­too lap­ses­ta läh­tien ra­kas­ta­neen­sa ve­nä­läi­siä kan­san­sa­tu­ja ku­vi­tuk­si­neen.

Ornon vintagevalaisimen on suunnitellut Heikki Turunen. Valaisimen akryylivarjostimen läpi valo suodattuu kauniisti. Hannan mummin vanha lasivati on täydellinen paikka Jyllannista kerätyille kiville.

– Se maa­il­ma on ai­na ol­lut läs­nä elä­mäs­sä­ni, jo­ten on luon­te­vaa, et­tä se hei­jas­tuu jol­la­kin ta­val­la myös ko­tii­ni.

Un­ka­ri­lai­nen kaap­pi on Han­nan iso­äi­din pe­ru­ja.

– Mam­ma­ni toi kaa­pin ai­koi­naan ul­ko­mail­ta. Ra­kas­tin sitä pik­ku­tyt­tö­nä, ja olin to­del­la on­nel­li­nen, kun mam­ma sit­ten an­toi sen mi­nul­le lah­jak­si.

Kaap­pi on Han­nel­le tär­keä myös sik­si, et­tä sii­hen liit­tyy ra­kas muis­to hä­nen iso­äi­dis­tään.

Kerroksellisen kodin sisustuksessa on sijaa sattumille. Ikkunan vieressä on vanha opetustaulu Turun tuomiokirkosta. Pakistanissa käsin kudotussa matossa on kašmiria, silkkiä ja villaa sekä upeat värit. Valaisin on Indiskasta, sinisävyinen maalaus on venäläistaiteilija Efremovin työ.

Van­hoil­le esi­neil­le uu­si koti

Vä­rien li­säk­si ko­din esi­nei­siin liit­ty­vät ta­ri­nat ovat Han­nal­le tär­kei­tä. Lä­hes jo­kai­seen esi­nee­seen liit­tyy jo­kin ta­ri­na, ei­kä mi­tään ole han­kit­tu pel­käs­tään si­sus­tus­mie­les­sä. Por­tai­kon neu­vos­to­ai­kai­set pro­pa­gan­da­ju­lis­teet Han­na esi­mer­kik­si löy­si opis­ke­lu­ai­koi­naan Pie­ta­rin yli­o­pis­ton kir­jas­ton käy­tä­väl­tä. Muu­ra­men senk­ki puo­les­taan kuu­lui ai­em­min ys­tä­vä­per­heel­le, joka ei löy­tä­nyt sil­le uu­des­ta ko­dis­taan so­pi­vaa paik­kaa.

Italialaisen Aldo Londin Rimini Blu -sarjan vati kuului aiemmin Hannan mummille.

– Meil­le se taas sopi täy­del­li­ses­ti. Tu­len ai­na hy­väl­le mie­lel­le, kun van­hat esi­neet saa­vat uu­den elä­män.

Han­na ker­too ole­van­sa ke­räi­li­jä­luon­ne, joka muis­taa lä­hes jo­kai­ses­ta esi­nees­tä, mis­tä ne ovat pe­räi­sin.

– Esi­neet toi­mi­vat mi­nul­le muis­tin ank­ku­rei­na, jot­ka pa­laut­ta­vat mie­lee­ni tie­tyn elä­män­vai­heen tai tär­ke­än ih­mi­sen.

Mummon vanha ryijy luo sisääntuloaulaan 1960-luvun eteishenkeä. Lumikenkä-rottinkituolin Hanna pelasti turkulaisen päiväkodin purkutyömaalta.

Sil­mää sat­tu­mil­le ja som­mit­te­lul­le

Han­nal­le aja­tus ker­ral­la si­sus­te­tus­ta ko­dis­ta on vie­ras. Hä­nen mie­les­tään koti on­kin par­haim­mil­laan, kun se on ra­ken­tu­nut vuo­sien saa­tos­sa omal­la pai­nol­laan ja si­sus­tuk­ses­sa on ti­laa sat­tu­mil­le. Täl­lä re­sep­til­lä ko­dis­ta tu­lee ta­kuul­la myös per­soo­nal­li­nen ja kiin­nos­ta­va.

Han­nal­la on sil­mää ja tai­toa yh­dis­tel­lä eri­tyy­li­set esi­neet yh­te­ne­väi­sek­si ko­ko­nai­suu­dek­si. Som­mit­te­lus­sa hän hyö­dyn­tää myös vä­re­jä ja ku­va­tai­det­ta. Esi­mer­kik­si olo­huo­neen 1950-lu­vun no­ja­tuo­lin ja 1970-lu­vun nah­ka­tuo­lin sä­vyt tois­tu­vat Maa­ria Oi­ka­ri­sen suu­res­sa maa­lauk­ses­sa.

Maaria Oikarisen abstraktissa maalauksessa on herkulliset värit ja vahva materiaalin tuntu. Teoksen väritys toistuu Aarikan kynttilänjaloissa. Tynellin katto-valaisin on yksi Hannan hienoimmista kirpputorilöydöistä. Vanha persialainen rukousmatto on Hannan isoäidin peruja.

Vä­rit aut­ta­vat myös ti­lo­jen jä­sen­te­lys­sä. Öl­jy­vä­ri­maa­lauk­sen tur­koo­sin­si­ni­nen tai­vas, tur­koo­si Ar­te­kin tuo­li ja Ma­ri­me­kon sa­man sä­vyi­nen pöy­tä­lii­na ra­jaa­vat olo­huo­neen yh­tey­des­sä ole­van ruo­kai­lu­ti­lan ikään kuin eril­li­sek­si ti­lak­si.

Ilman Hannaa kaatopaikka olisi koitunut aiemmin toimistokäytössä olleen tanskalainen nojatuolin ja samaa sarjaa olevan nahkasohvan kohtaloksi.

Sok­ke­loi­ses­ta ava­rak­si

Koti on puit­teil­taan vaa­lea ja ava­ra. En­nen re­mont­tia 1960-lu­vun oma­ko­ti­ta­lo ei suin­kaan ol­lut näin va­loi­sa.

– Kun os­tim­me ta­lon, se oli sok­ke­loi­nen ja pi­meä. Teim­me ta­loon mit­ta­van re­mon­tin, jon­ka ai­ka­na myös asun­non huo­ne­ja­ko meni osit­tain uu­sik­si.

Ruo­kai­lu­ti­lan ja olo­huo­nee­seen vä­li­sen vä­li­sei­nän pur­ka­mi­sen myö­tä ala­ker­ras­ta tuli ava­ra. Han­na naut­tii ti­lan tun­nus­ta ja va­los­ta, joka pää­see nyt kier­tä­mään ti­las­sa va­paas­ti. Si­tä­kin tär­ke­äm­pää on, et­tä yh­te­näi­nen tila mah­dol­lis­taa per­heen yh­des­sä­o­lon. Suu­ri keit­tiö toi­mii niin ikään äi­din ja tyt­tä­rien koh­taa­mis­paik­ka­na.

Avara keittiö toimii perheen kohtauspaikkana olohuoneen lisäksi. Arkiaamiaiset syödään keittiön baarijakkaroilla istuen. Kuvassa perheen vanhempi tytär.

Värikkäät neuvostoaikaiset propagandajulisteet ovat kulkeneet Hannan mukana opiskeluajoista lähtien.

Jo­kai­sel­la on mah­dol­li­suus ve­täy­tyä myös omaan rau­haan­sa niin ha­lu­tes­saan. Ylä­ker­ras­sa si­jait­se­vat äi­din ma­kuu­huo­ne ja tyt­tä­rien huo­neet, jois­sa Han­nan oi­val­ta­va si­sus­tus­ta­pa ja vä­rien käyt­tö jat­ku­vat.

Täs­sä ko­dis­sa on hyvä ol­la.

Yläkerran makuuhuoneissa on jokaisessa erilainen Tapettitalon tapetti. Suloiset pöllöt seuraavat seinällä nuoremman tyttären leikkejä.

Tapettitalon värikäs Appelsiini-tapetti tekee Hannan makuu-huoneesta herkullisen.