Rul­la­suk­set ja­las­sa ja läm­min ke­sä­tuu­li ihol­la tuo heti en­si met­reil­lä voit­ta­ja­fii­lik­sen. Edes­sä on het­ki vain it­se­ä­ni var­ten. Ku­kaan ei pyy­dä mi­nul­ta neu­vo­ja tai kai­paa mie­li­pi­tei­tä­ni. Saan su­kel­taa rau­has­sa omien aja­tus­te­ni val­ta­kun­taan.

Yk­sin liik­ku­es­sa käist­te­len tun­tei­ta

Fyy­si­nen ra­si­tus aut­taa avaa­maan mie­len luk­ko­ja, sil­lä jak­saak­se­ni pit­kän len­kin, kaik­ki ener­gia on käy­tet­tä­vä ete­ne­mi­seen, ei mie­len hal­lit­se­mi­seen. Pää on aluk­si kuin tyh­jä tau­lu, jo­hon pul­pah­te­lee sa­tun­nai­sia aja­tuk­sia, myös nii­tä mör­kö­jä.

Liik­ku­es­sa on tur­val­lis­ta kä­si­tel­lä pe­lot­ta­vi­a­kin asi­oi­ta, sil­lä lii­kun­nan tuo­mat mie­li­hy­vä­hor­mo­nit aut­ta­vat nä­ke­mään mur­heis­sa myön­tei­si­ä­kin puo­lia. Saan it­se­luot­ta­mus­ta tie­dos­ta, et­tä keho jak­saa vie­dä eteen­päin kur­jem­pi­na­kin kau­si­na. Nuo­ruu­den kil­pa­hiih­tou­ra ja jää­tä­vän pit­kät yk­si­näi­set har­joit­te­lu­len­kit 5−6 ker­taa vii­kos­sa ovat opet­ta­neet tun­te­maan ke­ho­ni ja kas­vat­ta­neet si­sua. Opin sie­tä­mään puus­ku­tus­ta­ni naa­ma pu­nai­se­na.

Nau­tin hil­jai­suu­des­ta

Yk­sin puur­ta­mi­nen on opet­ta­nut ar­vos­ta­maan toi­mi­vaa ke­hoa, mis­tä on ol­lut hyö­tyä ro­mah­duk­sis­sa – esi­mer­kik­si kil­paur­hei­lu-uran tys­sä­tes­sä ala­se­läs­tä löy­ty­neen rap­peu­man vuok­si 17-vuo­ti­aa­na. Olin poh­jil­la lii­kun­tai­den­ti­teet­ti­ni kans­sa. Ajat­te­lin, et­tä al­le 90 mi­nuu­tin öve­rit­ree­nis­tä ei ole hyö­tyä, mut­ta sel­kää kun­tout­ta­es­sa­ni alis­tuin hölk­kää­mään vii­si lam­pun vä­liä ker­ral­laan. On­nek­si, sil­lä juu­ri nuo yk­si­näi­set ve­dot pa­kot­ti­vat  aja­tuk­si­a­ni taas po­si­tii­vi­sem­mil­le uril­le.

Työs­sä­ni lii­kun­na­noh­jaa­ja­na olen esil­lä ja suu käy. Myös ko­to­na, nel­jän hen­gen ta­lou­des­sa ja kah­den ison koi­ran kans­sa riit­tää vi­li­nää. Omis­sa tree­neis­sä nau­tin hil­jai­suu­des­ta, mai­se­mis­ta ja omien kuu­lu­mis­te­ni päi­vit­tä­mi­ses­tä.

Äi­dik­si tu­le­mi­nen lau­kai­si ai­koi­naan ka­ru­ja lap­suus­muis­to­ja, joi­ta oli tur­val­lis­ta jä­sen­tää len­keil­lä.

Äi­dik­si tu­le­mi­nen lau­kai­si ai­koi­naan ka­ru­ja lap­suus­muis­to­ja, joi­ta oli tur­val­lis­ta jä­sen­tää len­keil­lä. Mi­nua pa­hoin­pi­del­tiin vau­va­na, jä­tet­tiin muun mu­as­sa nuk­ku­maan lu­mi­han­keen. Noin yh­dek­sän kuu­kau­den iäs­sä mi­nut huos­taa­no­tet­tiin ja pää­sin si­jais­per­hee­seen. He­mip­le­gi­an eli tois­puo­li­hal­vauk­sen vuok­si jou­duin pit­käk­si ai­kaa sai­raa­la­hoi­toon, ja lää­kä­rit miet­ti­vät, osai­sin­ko kos­kaan edes kä­vel­lä. Omil­le lap­sil­le­ni tah­don ol­la vah­va ja läs­nä – on­nek­si te­ra­pi­a­lenk­ki­ni te­ke­vät mi­nus­ta ehe­äm­män ja hy­vän­tuu­li­sem­man äi­din.

Ly­hyt­kin tree­ni riit­tää

Ai­na liik­ku­es­sa ei tar­vit­se tul­la edes hiki. Käy­ty­ä­ni hil­jat­tain läpi kak­si koh­du­nul­kois­ta ras­kaut­ta ja mu­na­tor­vien pois­ton, on ol­lut pak­ko ope­tel­la ole­maan it­sel­le vie­lä ar­mol­li­sem­pi. Tree­nik­si riit­tää 10 mi­nuu­tin ke­vyt hölk­kä yh­teen suun­taan ja toi­nen sa­man­moi­nen ta­kai­sin. En­dor­fii­nit ryh­ty­vät va­lu­maan ja eh­din ky­sel­lä it­sel­tä­ni, kuka olen ja mitä juu­ri nyt kuu­luu. Sa­maa omien tun­nel­mien päi­vi­tys­tä teen ta­sa­pai­no­lau­dal­la tai jump­pa­pal­lol­la fys­sa­rin oh­jei­den mu­kaan tai­teil­les­sa­ni.

On ol­lut va­paut­ta­vaa oi­val­taa, et­tä tree­nin teho tai pi­tuus ei vai­ku­ta lii­kun­nas­ta saa­maa­ni hy­vään oloon. Tär­kein­tä on ol­la it­sek­seen ja tun­tea jo liik­ku­es­sa yl­peyt­tä it­ses­tään.

Lue myös:

Syö­pä tu­ho­si Syl­vi­an li­hak­set - Nyt hän tree­naa ki­vut pois

Toi­mi näin, kun ha­lu­at li­sää it­se­tun­te­mus­ta