Jär­ky­tys oli suu­ri, kun kir­jai­li­ja ja yrit­tä­jä Satu Rämö tui­jot­ti ras­kaus­tes­tin­sä tu­los­ta uu­den Is­lan­nin-ko­tin­sa kyl­py­huo­nees­sa. Mies oli töis­sä jää­ti­köl­lä ja Sa­dun val­ta­si pa­ko­kau­hu. Ei hän ha­lua ol­la ras­kaa­na!

– Soi­tin it­kui­sen pa­niik­ki­pu­he­lun mie­hel­le­ni, et­tä nyt se lap­si sit­ten olis tu­los­sa, Satu muis­te­lee.

Vaik­ka uu­ti­sis­ta iloi­nen puo­li­so sai Sa­dun rau­hoit­tu­maan, oli tämä se het­ki, kun hä­nen koko elä­män­sä kään­tyi pää­la­el­leen.

–En kos­kaan aja­tel­lut, et­tä ha­lu­ai­sin lap­sia. Aja­tus­kin tun­tui vie­raal­ta.

Satu oli 30-vuo­ti­as, mut­ta hän ei ol­lut en­nen edes pi­del­lyt vau­vaa sy­lis­sään. Mi­ten hän sel­vi­äi­si ras­kau­des­ta ja eri­tyi­ses­ti äi­tiy­des­tä, kun roo­li on täy­sin vie­ras? Ja vie­lä vie­raas­sa maas­sa.

Is­lan­ti vei Satu Rä­mön mu­ka­naan

Reyk­ja­vik teki läh­te­mät­tö­män vai­ku­tuk­sen Sa­tuun hä­nen ol­les­saan siel­lä vaih­dos­sa. Kau­pun­ki veti puo­leen­sa sen jäl­keen­kin ja hän pa­la­si lo­mai­le­maan sin­ne 26-vuo­ti­aa­na. Sil­loin rä­väk­kä Satu ta­pa­si rau­hal­li­sen jää­tik­kö­op­paan Björg­vi­nin. Mie­hen huu­mo­rin­ta­ju ja is­lan­ti­lai­nen elä­mä­na­sen­ne hur­ma­si.

– Is­lan­ti­lai­set asu­vat kes­kel­lä jat­ku­vaa tuul­ta ja tuis­kua, mut­ta elä­mä­na­sen­ne py­syy po­si­tii­vi­se­na, se kieh­toi.

Per­he on is­lan­ti­lai­sil­le tär­keä. Björg­vin il­moit­ti heti suh­teen alus­sa ha­lu­a­van­sa per­heen. Satu ei in­nos­tu­nut aja­tuk­ses­ta ja ohit­ti asi­an no­pe­as­ti.

Kau­ko­suh­de epäi­lyt­ti en­sin kum­paa­kin, mut­ta pian he huo­ma­si­vat suh­teen toi­mi­van vä­li­mat­kas­ta huo­li­mat­ta.

He päät­ti­vät muut­taa het­kek­si Bar­ce­lo­naan, neut­raa­lil­le asui­na­lu­eel­le, ja tes­ta­ta toi­mii­ko ar­ki yh­des­sä. Kaik­ki su­jui hy­vin ja yh­teen­muut­to Reyk­ja­vi­kiin ta­pah­tui pian. He oli­vat juu­ri pääs­seet aset­tu­maan aloil­leen uu­teen ko­tiin­sa, kun lap­si il­moit­ti tu­los­taan tuli.

Sa­la­mat­kus­ta­ja-blo­gis­sa ja­et­tiin äi­tiy­den kau­hut

Mo­nel­le ras­kaus on toi­vei­den täyt­ty­mys, mut­ta Sa­dul­le ei. Pääs­sä ris­tei­li ky­sy­myk­siä. On­ko mi­nus­ta äi­dik­si? Osaan­ko pi­tää huol­ta lap­ses­ta? Ja eri­tyi­ses­ti, muu­tun­ko niin eri ih­mi­sek­si et­ten enää tun­nis­ta it­se­ä­ni en­kä ke­ho­a­ni?

– Äi­tiys tun­tui ul­ko­a­va­ruu­del­li­sel­ta asi­al­ta. Mut­ta kos­ka en voi­nut asi­al­le mi­tään, aloin ot­taa asi­ois­ta sel­vää ja ja­kaa huo­li­a­ni Sa­la­mat­kus­ta­ja-blo­gis­sa­ni.

Sa­dul­le blo­gin kir­joit­ta­mi­nen oli erään­lais­ta te­ra­pi­aa. Sitä kaut­ta hän kä­sit­te­li pää­la­el­leen muut­tu­nut­ta elä­män­ti­lan­net­taan. Sa­dun avoi­men re­hel­li­nen ja hiu­kan it­sei­ro­ni­nen­kin teks­ti sai mo­nen huo­kai­se­maan hel­po­tuk­ses­ta: joku muu­kin pel­kää ras­kau­sai­kaa ja äi­tiyt­tä. Kävi il­mi, et­tei vaa­le­an­pu­nai­ses­sa ras­kaus­kup­las­sa elä­nyt­kään niin moni kuin Satu en­sin ajat­te­li.

Kun ras­kau­teen ei ol­lut eh­ti­nyt mi­ten­kään val­mis­tau­tua, oli odo­tu­sai­ka rank­ka. Satu toi­voi vain, et­tä se oli­si pian ohi. Oma keho muut­tui ja lis­ta asi­ois­ta, joi­ta ei saa­nut teh­dä, pi­te­ni päi­vä päi­väl­tä.

"Jos et voi asi­al­le mi­tään, jaa tun­te­muk­se­si mui­den kans­sa, kos­ka ver­tais­tu­en kaut­ta voi saa­da omaan ti­lan­tee­seen uut­ta nä­kö­kul­maa."

– Me­ne­tin yh­täk­kiä kont­rol­lin ke­hos­ta­ni ja mie­li­a­la­ni heit­te­li­vät. Se oli mi­nul­le täy­sin uut­ta, en­kä pi­tä­nyt sii­tä yh­tään.

Vau­va-ai­ka ei ol­lut se­kään juh­laa. Vaik­ka Björg­vin ja Satu hoi­ti­vat vau­vaa yh­teis­tuu­miin, Sa­dun tur­hau­tu­mi­nen kas­voi. Eni­ten är­syt­ti se, et­tä kaik­ki oli niin en­nal­ta ar­vaa­ma­ton­ta ja epä­loo­gis­ta.

– Sa­no­taan, et­tä äi­ti op­pii tun­nis­ta­maan vau­van it­kun mer­ki­tyk­sen. Mä en kyl­lä osan­nut tun­nis­taa mi­tään, vaan kaik­ki oli yh­tä ar­vai­lua.

Satu pel­kä­si ko­tiin eris­täy­ty­mis­tä ja vau­va­kup­las­sa elä­mis­tä niin pal­jon, et­tä hän pa­kot­ti it­sen­sä ih­mis­ten il­moil­le. Vaik­ka liik­keel­le­läh­tö vaa­ti sää­töä rat­tai­den ja vaip­pa­kas­sien kans­sa, oli se sil­ti Sa­dul­le elin­tär­ke­ää. Vain si­ten hän sai oman elä­män­sä edes jo­ten­kin hal­lin­taan­sa.

– Vä­lil­lä tun­tui, et­tä olin kuin eri ih­mi­nen. Ke­ho­ni oli vi­tu­ral­laan ja kär­sin lap­sen kah­den en­sim­mäi­sen vuo­den ajan ly­hyt­pin­nai­suu­des­ta, vi­tu­tuk­ses­ta ja voi­mat­to­muu­des­ta.

Kun vau­va kas­voi, elä­mäs­tä tuli yh­täk­kiä iha­naa. Satu huo­ma­si, et­tä ar­ki­kin al­koi vih­doin tun­tua tu­tul­ta. Yli­mää­räis­tä pai­noa oli kui­ten­kin ker­ty­nyt 10 ki­loa, ei­kä pei­lis­tä kat­so­nut enää tut­tu ih­mi­nen. Jo­tain oli teh­tä­vä, mut­ta mitä? Lii­kun­ta kiin­nos­ti, mut­ta laji oli va­lit­ta­va tark­kaan. Sa­dul­la on ni­mit­täin tyy­pil­lis­ten kou­lu­lii­kun­tat­rau­mo­jen li­säk­si ur­hei­lu­his­to­ri­as­saan kau­si, jota hän ei ko­vin mie­lel­lään enää muis­te­le.

Satu liikkuu paljon luonnossa. Myös lapset otetaan mukaan retkille.

Björgvin Hilmarsson

Sata la­sis­sa fit­ness-ki­soi­hin

Lap­se­na lii­kun­ta ei kiin­nos­ta­nut Sa­tua ol­len­kaan ja kou­lun kil­pai­luis­sa hän jäi ai­na vii­mei­sek­si.

– Olen ko­toi­sin maa­ti­lal­ta. Ei niis­tä hom­mis­ta ku­kaan eh­ti­nyt läh­teä spin­nin­giin. Har­ras­tin rat­sas­tus­ta, mut­ta ei se kas­vat­ta­nut kun­toa, jota taas kou­lus­sa ar­vos­tet­tiin. Kar­tan edel­leen jouk­ku­eur­hei­lu­la­je­ja kuin rut­toa.

Satu muut­ti omil­leen Fors­saan jo 16-vuo­ti­aa­na ja ha­lu­si aloit­taa ur­hei­le­mi­sen. Vaik­ka kun­to oli nol­la, et­si hän ne­tis­tä juok­su­kou­luoh­jel­man ja al­koi tree­na­ta. Pian hän oli­kin jo juos­sut puo­li­ma­ra­to­nin.

– Opin, et­tä mää­rä­tie­toi­ses­ti tree­naa­mal­la voi ke­hit­tyä. Sii­nä oli jo­tain, mikä kieh­toi.

Kun Satu myö­hem­min muut­ti Hel­sin­kiin opis­ke­le­maan, hän al­koi pyö­riä Töö­lö Gy­min bo­da­rei­den kans­sa. Satu ajau­tui fit­ness-pii­rei­hin ja se oli me­noa. Te­ko­rus­ke­tuk­set, span­dex-leg­gin­sit ja sai­raal­loi­set die­e­tit vei­vät men­nes­sään.

– Töö­lö Gy­mil­lä har­va mim­mi tree­na­si ta­voit­teel­li­ses­ti sil­loin 2000-lu­vun alus­sa. Ei fit­ness ol­lut sil­loin yh­tään tren­di­käs­tä. Ki­soi­hin oli help­po pääs­tä, ja si­joi­tuin­kin niis­sä ihan hy­vin.

Ana­lyyt­ti­se­nä ih­mi­se­nä Satu ha­lu­si tes­ta­ta, kuin­ka pit­käl­le hom­man voi ve­tää.

– Tie­sin kai­ken ami­no­ha­pois­ta, suo­la­ta­sa­pai­nos­ta ja ka­nan­mu­nan pro­tei­i­ni­mää­ris­tä. Vaik­ka se oli sil­loin haus­kaa, ei sii­nä hom­mas­sa ol­lut mi­tään jär­keä. Pai­no nou­si ja las­ki, ei se ol­lut ter­veel­lis­tä.

"Vaik­ka ke­hon ää­rim­mil­leen vie­mi­nen ei ole­kaan ter­veel­lis­tä, saat­ta­vat ää­ri­ti­lan­teet sil­ti an­taa pers­pek­tii­viä sii­hen, mi­ten ei ai­na­kaan jat­kos­sa kan­na­ta toi­mia, et­tä voi hy­vin."

Kun lä­hi­pii­ri al­koi käyt­tää muu­ta­kin kuin pro­tei­i­ni­li­siä, lo­pet­ti Satu tree­naa­mi­sen sei­nään.

– Sen jäl­keen en tree­nan­nut mi­tään kuu­teen vuo­teen. En­nen tree­na­sin 2–3 ker­taa päi­väs­sä. Olen sii­nä mie­les­sä eh­kä hiu­kan kaik­ki tai ei mi­tään -ih­mi­nen, nau­rah­taa Satu.

Ul­ko­nä­kö­kes­kei­nen tree­naa­mi­nen ai­heut­ti Sa­dul­le myös to­taa­li­sen kyl­läs­ty­mi­sen sa­lil­la käy­mi­seen. Tuo rank­ka tree­ni­kau­si kui­ten­kin opet­ti Sa­dul­le ke­hon­sa ra­jat ja mi­ten hä­nen pi­tää liik­kua, et­tä kun­to ke­hit­tyy.

Taa­pe­ron­sa kas­vua kat­sel­les­sa Satu poh­ti, mikä sit­ten voi­si ol­la se laji, joka täyt­täi­si tie­tyt ta­voit­teet, mut­ta ei ai­heut­tai­si li­sää epä­mie­lui­sia ko­ke­muk­sia.

Satu Rämö löy­si unel­ma­la­jin sat­tu­mal­ta

Sa­dun mie­hen sis­ko on po­lii­si ja hän eh­dot­ti, et­tä Satu ko­kei­li­si cros­s­fit-kun­toi­lua. Satu in­nos­tui, kävi al­keis­kurs­sin vuon­na 2013 ja ra­kas­tui la­jiin.

– Ha­lu­sin ol­la vah­va ja ener­gi­nen. Kil­pail­la it­se­ä­ni, en mui­ta vas­taan. Cros­s­fi­tin kaut­ta he­rä­sin ta­val­laan uu­des­taan hen­kiin ja olin vih­doin oma it­se­ni.

Cros­s­fi­tis­sa val­men­ta­jan te­ke­mä tree­ni vaih­tuu päi­vit­täin.

– Joka aa­mu he­rään in­nos­tuk­sen tun­tee­seen, et­tä pian pää­sen taas tree­naa­maan uu­sia liik­kei­tä. Olen ih­mi­se­nä sel­lai­nen, et­tä mi­nun on käy­tä­vä tree­neis­sä mel­kein päi­vit­täin, muu­ten lip­sun en­kä käy ol­len­kaan.

Reyk­ja­vi­kin iso va­ras­to­hal­li­mai­nen cros­s­fit-sali on la­jin har­ras­ta­jien kes­kuu­des­sa lä­hes näh­tä­vyys. Is­lan­nis­sa tyyp­pil­lis­ten kuu­ma­ve­si­al­tai­den li­säk­si kiin­nos­ta­vaa pai­kas­sa on, et­tä sa­lil­ta on läh­töi­sin moni la­jin huip­pu­am­mat­ti­lai­nen. Yk­si sa­lin omis­ta­jis­ta An­nie Tho­ris­dot­tir on cros­s­fi­tin kak­sin­ker­tai­nen maa­il­man­mes­ta­ri.

Vaik­ka Satu ei am­mat­ti­lai­sek­si täh­tää­kään, läh­ti Sa­dun kun­to nou­se­maan la­jin avul­la ko­his­ten. Hän eh­ti tree­na­ta puo­li­tois­ta vuot­ta kun­nes hän tuli uu­del­leen ras­kaak­si. Pe­lot oman ke­hon muut­tu­mi­ses­ta ja vau­va-ajan vai­keu­des­ta nou­si­vat jäl­leen pin­taan.

Kun­to oli nyt pa­rem­pi ja vau­va-ar­ki jo tut­tua, sil­ti ke­hon­ku­va oli jäl­leen kau­an ka­dok­sis­sa.

– Vaik­ka lap­si oli jo syn­ty­nyt, maha oli edel­leen pie­nen pe­su­ko­neen ko­koi­nen. Mie­tin, pa­laa­ko ke­ho­ni kos­kaan en­nal­leen, kun maha oli ve­ny­nyt jo kak­si ker­taa jät­ti­mäi­sek­si.

Satu aloit­ti kui­ten­kin si­suk­kaas­ti vau­nu­kä­ve­ly­len­kit pari viik­koa syn­ny­tyk­sen jäl­keen ja cros­s­fit-sa­lil­le hän pa­la­si kun vau­va oli nel­jän kuu­kau­den ikäi­nen.

"Mo­ti­voi­vaan la­jiin voi ra­kas­tua. It­sel­le hy­väl­tä tun­tu­va lii­kun­ta aut­taa voi­maan pa­rem­min kai­kil­la elä­män osa-alu­eil­la."

Patikoinnin jälkeen voi pulahtaa kuumaan lähteeseen.

Ar­ki muut­tui haus­kem­mak­si

Ny­ky­ään Satu viih­tyy äi­din roo­lis­sa, vaik­ka se on­kin vain yk­si roo­li mo­nen jou­kos­sa. Muun mu­as­sa kir­jai­li­ja­na, blog­gaa­ja­na, Suo­mi PRKL -kau­pan pi­tä­jä­nä ja he­vos­ret­ki­op­paa­na tun­net­tu Satu ei ole hil­jen­tä­nyt vauh­tia.

– Ar­ki muut­tuu päi­vä päi­väl­tä haus­kem­mak­si. Mun ei enää tar­vit­se ol­la yh­tä ai­kaa maa­li­vah­ti ja pa­lo­kun­ta, vaan lap­set osaa­vat jo ot­taa it­se vas­tuu­ta asi­ois­ta.

Äi­dik­si kut­su­mi­nen tun­tui en­sin omi­tui­sel­ta, mut­ta nyt Satu osaa jo re­a­goi­da sii­hen. Vaik­ka hän ei oli­si niin ai­em­min us­ko­nut, on per­he-elä­mä tuo­nut hä­nel­le pal­jon iloa.

– Kun ajat­te­lee 30 vuot­ta, et­tei mus­ta iki­nä tule äi­tiä, niin aluk­si äi­dik­si kut­su­mi­nen ai­heut­ti sen, et­tä mie­tin ke­nen äi­dis­tä nyt pu­hu­taan, nau­rah­taa Satu.

Las­ten kas­va­tuk­ses­sa­kin on löy­ty­nyt oma lin­ja. Pa­ris­kun­ta ko­kee tär­ke­äk­si sen, et­tei ai­kuis­ten ja las­ten te­ke­mis­tä ero­tel­la. Sa­dun kuu­des kir­ja­jul­kai­su Is­lan­ti­lai­nen ko­di­non­ni kä­sit­te­lee­kin juu­ri sitä, mil­lais­ta per­he­ar­ki on Is­lan­nis­sa.

– Lap­set ovat op­pi­neet pi­tä­mään niis­tä asi­ois­ta, mis­tä me nau­tim­me ja näin koko per­he voi har­ras­taa yh­des­sä. Lap­set voi­vat tul­la kans­sam­me kaik­ki­al­le ja se on Is­lan­nis­sa ihan nor­maa­lia.

Joku saat­taa las­ten myö­tä jät­tää ur­hei­lun ko­ko­naan. Satu taas ur­hei­lee ny­ky­ään en­tis­tä­kin enem­män. Hän myön­tää, et­tä mo­ti­voi­van lii­kun­ta­la­jin ta­kia hän jak­saa niin töis­sä kuin äi­ti­nä pal­jon pa­rem­min ja ener­gi­aa riit­tää koko päi­väk­si.

Lap­suu­des­sa syn­ty­nyt rak­kaus he­vo­siin ei ole laan­tu­nut. Ke­säi­sin Satu ve­tää Is­lan­nis­sa suo­sit­tu­ja maas­to­ret­kiä Is­lan­nin­he­vo­sil­la. Ku­ka­pa ei naut­ti­si upeis­sa mai­se­mis­sa ja raik­kaas­sa ul­koil­mas­sa rat­sas­ta­mi­ses­ta, var­sin­kin kun sen jäl­keen voi ren­tou­tua kuu­mis­sa luon­non­läh­teis­sä, joi­ta maa on pul­lol­laan. Tänä vuon­na van­hem­pi ty­tär osal­lis­tui maas­to­ret­kel­le en­sim­mäis­tä ker­taa.

"Po­si­tii­vi­sen esi­mer­kin an­ta­mi­nen lap­sil­le on ää­rim­mäi­sen tär­ke­ää. Ul­ko­nä­kö­kes­kei­ses­sä maa­il­mas­sa las­ten tu­li­si op­pia ra­kas­ta­maan ke­ho­aan pie­nes­tä läh­tien."

Satu ko­kee, et­tä on tär­ke­ää näyt­tää lap­sil­le hy­vää esi­merk­kiä sii­tä, et­tä lii­kun­nas­ta voi naut­tia il­man kil­pai­le­mis­ta.

– Kun tyt­tä­re­ni me­nee tans­sit­ree­nei­hin, me­nen it­se sil­loin len­kil­le. Lap­set nä­ke­vät, et­tä me nau­tim­me ai­dos­ti ur­hei­lus­ta ja se in­nos­taa myös hei­tä liik­ku­maan. Ai­on myös ai­na pi­tää lin­jan, et­ten puhu kos­kaan ke­hos­ta­ni ne­ga­tii­vi­ses­ti las­ten kuul­len.

En­nä­tyk­set rik­ki

Hú! on is­lan­ti­lai­nen vii­kin­ki­huu­to, joka kai­kuu ur­hei­lu­ken­til­lä. Cros­s­fit-sa­lil­le huu­to ei sovi, mut­ta kel­loa saa soit­taa, kun saa­vut­taa oman en­nä­tyk­sen. Kel­lon soit­ta­mi­seen Sa­dul­la oli­si nyt ai­het­ta, vaik­kei suo­ma­lai­nen vaa­ti­mat­to­muus sitä sal­li­kaan. Satu ni­mit­täin teki juu­ri hen­ki­lö­koh­tai­set en­nä­tyk­sen­sä: hän nos­ti 100 ki­loa maas­ta sekä pys­tyy teh­dä 10 leu­an­ve­toa pe­räk­käin.

Sa­dul­le tu­lok­sia tär­ke­äm­pää on kui­ten­kin hyvä olo. Hän aset­ti toi­sen lap­sen syn­ty­män jäl­keen, 35-vuo­ti­aa­na, ta­voit­teen, et­tä on 40-vuo­ti­aa­na pa­rem­mas­sa kun­nos­sa kuin 30-vuo­ti­aa­na. Nyt 38-vuo­ti­aa­na hän on jo ylit­tä­nyt tuon ra­jan ja on elä­män­sä kun­nos­sa. Sekä myös on­nel­li­sem­pi.

Ti­laa Fit!

Lue myös:

Pap­pi ja cros­s­fit-ur­hei­li­ja Ou­ti: "On­nek­si ko­la­ri ei ol­lut game over"