UUSIMMAT ARTIKKELIT
Huvilamme valaistus on kohentunut vuosi vuodelta, viimeisimpänä hankintana kuvassa näkyvät jouluvalot, jotka välkkyvät taukoamatta kuin diskossa. Naapurin Pipsa kuvailikin ostostamme, ettei Toivolaan kyllä enää katulamppuja tarvita. Pönttöuunien ja leivinuunin lämmitys työllistää talvella yhden henkilön puolipäiväisesti.
Kotiin astutaan kauniista pariovista. Ulkovaatteiden säilytyksen Taina on ratkaissut katosta riippuvalla metallisella vaatenaulakolla ja Tapio Anttilan metallisilla kenkätelineillä. Muuten vaatteita säilytetään kuusen taakse jäävässä pitkässä kaappirivissä.
Villa Tildassa vanhaa näkyvissä on enää keskimmäinen osa talosta. Uusi lasiterassi korvasi vanhan sisäänkäynnin ja sen vastakkaiselle puolelle saatiin kahteen kerrokseen lisää asuintilaa mansardikaton alle. Lyhtyikkunat ovat sympaattinen lisäys, vaikka ne näyttävät siltä kuin olisivat olleet paikoillaan pidempäänkin. Lasiruutuinen ovi on kopioitu maalauksesta, joka esittää taloa, josta Villa Tildan hirsikehikon hirret ovat peräisin.

LUE MYÖS
Inken sohvan irtotyynyt Hay, Ikea ja Hakola. Sohva on Hakolan. Ovalette-sohvapöytä on Ilmari Tapiovaaran suunnittelema klassikko. Matto Gan Rugs. Sohvan yläpuolella on ruotsalaisen valokuvaajan teos. Tapio Wirkkalan kattovalaisin on vintagelöytö. Keraaminen hedelmätorni on Roomage-vintageliikkeestä: ”Se on mielestäni aivan eeppinen kaikessa kitschiydessään.”
Vöyrikaupungin idyllinen puutaloalue sijaitsee Vaasan keskustan kupeessa. Monet alueen 1890–1940 rakennetuista puutaloista tehtiin työväestön asunnoiksi. Useat taloista ovat nyt suojeltuja.
Vuonna 2011 valmistunut Suvila sulautuu hyvin luontoon ja vanhempiin rakennuksiin. Suvilassa on iso yhteistila ja neljä makuuhuonetta, jotka suovat tarvittaessa yksityisyyttä.
Asunnon huonekorkeus on korkeimmillaan lähes neljä metriä; tila on ilmava. Lattianrajaan ripustetut taulut ovat linjassa eteisen vaatehuoneen oven kanssa. Farkunsininen matto löytyi Royal Design -verkkokaupasta. Suuri matto antaa raamit istuinryhmälle. Komea viherkasvi on Isabellan entisestä kodista. Divaani on sijoitetttu parvekkeen lasiovien kohdalle. Siltä voi ihailla eteen avautuvaa maisemaa.
Ruokailutilan seinä on elävä taideteos, joka muuttuu, kun Suvekalla sattuu olemaan kivan värinen savimaali pensselissä. Valaisin on Suvekan äidin tekemä. Taulu oli Suvekan kehdon viereisellä seinällä, kun hän oli vauva. Erilaisia tuoleja Suveka on keräillyt kirppiksiltä ja jokainen voi valita sopivan aina fiiliksen mukaan. Sivustavedettävä puusohva on Tori.fi-löytö Naantalista.
Marjaana ja Juuso ovat halunneet vaalia talon arvokasta tunnelmaa myös kalustevalinnoillaan. Ruutukuosinen sohva, rahi ja nojatuoli ovat italialaisen IDP-kalustetalon, yksivärinen Howard-sohva on Boknäsilta. Käsinsolmittu matto on iranilainen Meshed. Kustavilainen kattokruunu on sähköistetty. Ruokapöydäksi muuntuva pöytä on Juuson isän antiikkiliikkeestä. Karl Johan -tyylinen kulmakaappi toimittaa baarikaapin virkaa. Korkeisiin ikkunoihin teetettiin silkkiverhot mittojen mukaan Ihastus Designilla.

LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2