Puutalokylä Helsingin sydämessä: ”Tämä on vähän tällaista Peppi Pitkätossu -meininkiä”
Eliisa Korpijärvi osti puutaloasunnon lapsuutensa kotikulmilta. Siellä odotti kokonainen naapuriyhteisö ja maadoittava rauha.
Aamuaurinko paistaa Eliisan ja Giulion talon etupuolelle, joten se on täydellinen paikka aamukahveille. Lautaovista on sisäänkäynti pariskunnan kellarikerrokseen, jota he eivät ole vielä remontoineet asumiskäyttöön. Siellä sijaitsee edelleen vanha huussi, joka ei ole enää käytössä.
Artekin 40-luvun jatkettava L93-pöytä löytyi Artek 2nd Cycle -liikkeestä, Artekin tuolit on kerätty eri paikoista. Nurkan rottinkituoli on Fasaani-antiikkiliikkeestä ja marokkolainen matto huutokaupasta.
Puutalokylä keskellä kaupunkia, niin on kuullut sanottavan Helsingin Ruoholahden villoista. Alun perin työläisille rakennetut puutalot uinuvat Kampin kainalossa liikenteen solmukohdassa. Siksi onkin niin hämmästyttävää, kuinka rauhallinen maailma aidan takaa paljastuu. Vieretysten sijaitsevat, kaksikerroksiset puutalot reunustavat sisäpihaa, jonka puutarhapalstat hyötyviljelmineen olivat aikoinaan tarkoitettu tukemaan työläisasukkaiden omavaraisuutta. Nyt niissä kukkivat myös kukat ja perennat puutarhakalusteiden lomassa.
Äidin kotoa saaduissa Lundian hyllyissä on Eliisalle ja Giuliolle tärkeitä kirjoja. Suuri raidallinen maljakko on Arketista, grafiikantyöt Hanna Konolan.
Carl Gustav Hiort af Ornäsin suunnitteleman Pajatso-vintagesohvan rento ilme syntyy pellavapäällisestä, lampaantaljasta ja rennosti yhdistellyistä tyynyistä. Siro sähkösininen pöytä on Ikean. Pienemmät maalaukset ovat Eliisan hyvän ystävän Linda Lingon töitä.
Lapsuuden kulmat
Sisustusarkkitehti Eliisa Korpijärvelle tämä kaikki on tuttua jo lapsuudesta, sillä hän asui vain parin korttelin päässä Eerikinkadulla. Paras ystävä asui puutaloyhteisössä, jonka sisäpihan puut ja pensaat loivat oivallisen kiipeily- ja piilosmaailman alueen lapsille.
Niinpä kun erään ystävän Facebookiin ilmestyi tammikuussa 2022 myynti-ilmoitus tämän puutalokorttelin asunnosta, Elisalla heräsi kiinnostus. Silloin hän asui miehensä Giulion kanssa pääosin Italiassa, mutta äidin heikentynyt vointi edellytti enemmän läsnäoloa Suomessa. Asunnon osto Helsingistä ei ollut kuitenkaan millään lailla suunnitelmissa.
– Ajattelin aluksi, että en mene, liian vaarallista. Ystäväni kuitenkin kehotti tulemaan katsomaan, ja kun sen jälkeen soitin miehelleni, totesin, että tämä ei ole kyllä nyt hyvä juttu, Eliisa kertoo ja nauraa.
Puutaloasunto kolahti Eliisaan niin voimakkaasti ja intuitiivisesti, ettei sitä voinut jättää huomiotta. Giulio näki asunnon vain videopuhelun kautta ennen tarjouksen tekoa.
– Kun Giulio tuli ennen lopullisia kauppoja katsomaan asuntoa, hän oli, että vau, en ole ikinä nähnyt mitään tällaista. Hän luotti myös täysin visiooni, että asunnosta tulisi täydellinen remontin jälkeen, Eliisa kertoo.
Koivuvanerinen keittiö on käsitelty sellakalla ja yhdistetty portugalilaiseen persikan sävyiseen marmoritasoon, joka tuo puukalusteisiin hauskaa kontrastia. Hana on Tapwellin.
Keittiö on Eliisan ja Giulion kodin eniten käytetty tila. Kokkaamisen ja syömisen lisäksi Elisa tekee töitä keittiön baaritiskillä ja tarkkailee pihan elämää. Keittiö mukailee vanhan talon henkeä niin hyvin, että monet vieraat luulevat sitä alkuperäiseksi. Keraaminen valaisin on Eliisan itse tekemä.
Remonttia Huvikummussa
Edellinen asukas oli asunut talossa 40 vuotta, joten se kaipasi päivitystä. Vanhan keittiön tilalle Eliisa suunnitteli koivuvaneriset keittiökalusteet, jotka käsiteltiin perinteisellä sellakalla. Tasoksi hankittiin hehkeä persikansävyinen marmori. Työn toteuttivat töistä tutut puuseppä ja kivitoimittaja, jotka ymmärtävät vanhan talon kommervenkit ja vinot linjat.
– Tämä on vähän tällaista Peppi Pitkätossu -meininkiä, mikään ei ole suorassa. Marmoritaso jouduttiin leikkaamaan ainakin pariin otteeseen, ennen kuin se istui keittiön tason päälle. En voi suositella tosikoille, Eliisa virnuilee.
Kaikissa alueen asunnoissa on ollut aikoinaan leivinuuni, mutta tästä asunnosta se oli pariskunnan harmiksi purettu. Eliisa halusi palauttaa sen ja tilasi Ruotsista valurautaisen leivinuunin, jonka pikku pellillä Giulio paistaa pizzaa.
Eteisestä avattiin vanha oviaukko olohuoneeseen, sillä Eliisa oli käynyt useassa alueen talossa ja tiesi, että seinä kätki piilotetun oviaukon.
– Tykkään, että asunnossa pääsee energeettisesti ympäri.
Kaikki pinnat myös maalattiin, ja edellisen omistajan asentamaan lautalattiaan valikoitui vaaleansininen sävy. Sävy toistuu myös portaissa ja kylpyhuoneen laatoituksen saumauksissa.
– Ensimmäinen asia, jonka päätin, oli että tänne tulee taivaansiniset lattiat. Pidän siitä, se väri on jotenkin täynnä toivoa.
Eliisan ja Giulion makuuhuone on yläkerrassa, joka on ollut alun perin kylmätila eli vintti. Eliisa on jakanut tilaa paksulla pellavaverholla hallittavammaksi ja tunnelmallisemmaksi. Kaunis pyykkikori on Fidasta ja Alice Milanin maalaus on huutokaupasta.
Asiat oikein päin
Eteisen rappuset narisevat, aurinko päästää säteensä puupinnoille, klassinen musiikki soi hiljaa keittiössä. Asunnon pehmeä valo ja maanläheinen rauha olivat pääsyitä, miksi Eliisa halusi ostaa asunnon.
– Tämä on oikein päin maailmassa, sillä keittiössä on aamuaurinko ja olohuoneessa ilta-aurinko. Vaikutuksen teki myös tämä rauha täällä, joka johtuu hirsitalon ja sen luonnonmateriaalien maadoittavasta vaikutuksesta. Monet meillä käyvät hämmästelevät sitä. Peräänkuulutan myös työssäni, että meidän pitäisi oleskella enemmän luonnonmateriaaleista rakennetuissa ympäristöissä, Eliisa pohtii.
Kodin maadoittava vaikutus on Eliisalle erityisen tärkeää, sillä aistiherkkänä ja helposti stimuloituvana ihmisenä hän haluaa, että koti on ennen kaikkea paikka, jossa voi vaan olla ja ladata akkuja ilman suuria ärsykkeitä. Kodin huoneet ovat kompaktin kokoisia, jolloin ne ovat hallittavia ja niihin syntyy helposti kodikkaita nurkkia. Sisustuksen pohjana Eliisa käytti rauhoittavia maanläheisiä sävyjä, joita hän piristää rakastamillaan raidoilla ja värikkäillä yksityiskohdilla.
– Se, miltä jokin tila tuntuu, on vahvasti kehollinen kokemus. Sitä ei aina pysty tarkalleen osoittamaan, mistä tunne johtuu, onko se tuo seinän väri tai tuo matto, vaan se on se kokonaisuus. Siihen vaikuttavat voimakkaasti myös valaistus ja äänimaailma. Siksi soitan myös aina klassista musiikkia eikä meillä ole telkkaria.
Yläaulasta on käynti niin keittiöön, olohuoneeseen kuin yläkerran makuutilaankin. Eteisen ja olohuoneen välinen oviaukko löydettiin levytyksen alta ja avattiin, jotta asunnossa pääsee jälleen ympäri. Artekin vanha naulakko löytyi huutokaupasta, väripilkun eteiseen tuo Muller van Severenin Haylle suunnittelema Arcs-riippuvalaisin.
Kotoisa kylä
Samalla kun kodin sisällä vallitsee levollisuus, ympärillä on tiivis yhteisö, hyvä henki ja auttamisen kulttuuri. Naapureihin voi aina tukeutua, jos tarvitsee lainaksi vaikka kahvimaitoa tai kirvestä, ja alueen lapset kulkevat porukassa kesäisin aamusta iltaan. Lähimmistä saman ikäluokan naapureista on tullut läheisiä ystäviä, joiden kanssa vietetään iltaa, juodaan viiniä ja grillataan pihalla.
– Se on sellaista yhteisöllisyyttä, mitä ei helposti nykyään synny ja mitä jäin kaipaamaan erityisesti eristettyjen koronavuosien jälkeen. Sellaista spontaania yhdessäoloa, joka on mielestäni pitkälti kadonnut nykyisestä kaupunkimiljööstä.
Osan ajastaan Eliisa viettää Italiassa heidän kakkoskodissaan Venetsian lähellä, jossa hän pitää Giulion kanssa kansainvälistä taiteilijaresidenssiä. Viehättävän, mutta äänekkään Italian jälkeen on ihana maadoittua kotona puutalon huomassa.
– Olen vähän tällainen mummeli, laitan linnuille ruokaa ja katselen niitä ja oravia keittiön ikkunasta, Eliisa nauraa.
Kotiin käydään sisään perinteisestä viileästä eteisestä, jossa taivaansiniset portaat toivottavat tervetulleeksi. Eliisa pitää kesäisin kotona ollessaan aina ovia auki, jotta kesä ja lämpö pääsevät sisään.
Katri Keihäri kuvat Niclas Mäkelä
Koti
Helsingin Ruoholahdessa
Ruoholahden villoissa vuonna 1881 rakennetussa puurivitalossa 2 h + k + kellaritila, 65 m².
Asukkaat
Sisustusarkkitehti Eliisa Korpijärvi, 43, ja puoliso Giulio, 38, ja italianvesikoira Lumi. Instagramissa @eliisakorpijarvi.
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
Uuden Eurooppaan tulevan Mitsubishi Outlander PHEV:n tuotanto alkaa valmistajan Okazakin tehtaalla Japanissa vuoden 2024 lopussa. Suomen hinnat julkaistaan syksyn aikana.
Mitsubishi
Uuden Eurooppaan tulevan Mitsubishi Outlander PHEV:n tuotanto alkaa valmistajan Okazakin tehtaalla Japanissa vuoden 2024 lopussa. Suomen hinnat julkaistaan syksyn aikana.
Mitsubishi
Volvolla oli hyvä vuosi 2024
Volvo
Volvolla oli hyvä vuosi 2024
Volvo
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Koeajossa Toyota C-HR 2.0 Hybrid AWD-i GR Sport Premiere Edition: Onnistunut kokonaisuus
Koeajossa Mitsubishi Colt 1.6 HEV Instyle AT: Ajotalous edellä
Uusi DS N°8: Nelivetoista luksusta 690 km toimintamatkalla
Eniten vikoja akselistoissa ja jarruissa: Näin vältät vakavimmat ongelmat autossasi
Vain 30 prosentissa yrityksistä on sähköautopakko työsuhdeautoille - Teslan tilanne puhuttaa
Lähes joka kolmas auto hylätään määräaikaiskatsastuksessa - sähköautojen määrä hylsyistä kasvoi
Renault 4 E-Tech electric saapuu Suomeen - katso hinnat
Renkaiden jarrutusmatkoissa on merkittäviä eroja märillä teillä
Uusi vai käytetty auto? Yhdistelylaina voi ratkaista tilanteen
Uuden Mercedes-Benz CLA:n toimintamatka liki 800 kilometriä
KOEAJOT
Koeajossa Toyota C-HR 2.0 Hybrid AWD-i GR Sport Premiere Edition: Onnistunut kokonaisuus
Koeajossa Mitsubishi Colt 1.6 HEV Instyle AT: Ajotalous edellä
Koeajossa Mercedes-Benz E-sarja 300 e T A: Moneen lähtöön
Koeajossa Opel Astra Sports Tourer GS 180 PHEV: Vihdoinkin!
Koeajossa Jeep Wrangler Sahara Power Soft Top 2.0 PHEV AT8: Aito asia
Koeajossa BMW i7 xDrive60: Uuden aallon huipulla
Koeajossa Renault Espace E-Tech full hybrid 200 techno esprit Alpine 4Control: Uuteen kategoriaan
Koeajossa Volkswagen ID.7 Pro Business Max: Tyylikäs sedan
Koeajossa Citroën ë-C4 Full Electric 156 Shine 54 kWh A: Matkamukava
Koeajossa Jeep Avenger Summit 54 kWh 156 hv: Ensimmäinen täyssähköinen Jeep
... Lisää
FOKUS MEDIA
Uusi fyysinen digilevy
Dipolikaiutin Kreikasta
Kuulokevahvistin vähän edullisemmin
Daciin lisäominaisuuksia
Verteren ylellinen levysoitin
Marten goes Extreme
Pikkuasioita Jaska Jokunen
Amphionin uusi Argon X -sarja
Häiriötöntä verkkoyhteyttä
UUTTA
Koeajossa Toyota C-HR 2.0 Hybrid AWD-i GR Sport Premiere Edition: Onnistunut kokonaisuus
Koeajossa Mitsubishi Colt 1.6 HEV Instyle AT: Ajotalous edellä
Uusi DS N°8: Nelivetoista luksusta 690 km toimintamatkalla
Eniten vikoja akselistoissa ja jarruissa: Näin vältät vakavimmat ongelmat autossasi
Vain 30 prosentissa yrityksistä on sähköautopakko työsuhdeautoille - Teslan tilanne puhuttaa
KOEAJOT
Koeajossa Toyota C-HR 2.0 Hybrid AWD-i GR Sport Premiere Edition: Onnistunut kokonaisuus
Koeajossa Mitsubishi Colt 1.6 HEV Instyle AT: Ajotalous edellä
Koeajossa Mercedes-Benz E-sarja 300 e T A: Moneen lähtöön
Koeajossa Opel Astra Sports Tourer GS 180 PHEV: Vihdoinkin!
Koeajossa Jeep Wrangler Sahara Power Soft Top 2.0 PHEV AT8: Aito asia
... Lisää
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Uusi DS N°8: Nelivetoista luksusta 690 km toimintamatkalla
Eniten vikoja akselistoissa ja jarruissa: Näin vältät vakavimmat ongelmat autossasi
Vain 30 prosentissa yrityksistä on sähköautopakko työsuhdeautoille - Teslan tilanne puhuttaa
Lähes joka kolmas auto hylätään määräaikaiskatsastuksessa - sähköautojen määrä hylsyistä kasvoi
Renault 4 E-Tech electric saapuu Suomeen - katso hinnat
Renkaiden jarrutusmatkoissa on merkittäviä eroja märillä teillä
Uuden Mercedes-Benz CLA:n toimintamatka liki 800 kilometriä
Ajokortti on monelle iäkkäälle tärkeä – iäkkäät hyödyntävät myös uutta ajoteknologiaa
Fiat tuo uuden Grande Panda 4x4:n markkinoille
Nissan Micra palaa markkinoille täyssähköisenä
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Teslan Cybertruck on ollut täysi katastrofi
Toyota Mirai -polttokennoauton myynti alkaa Suomessa
Moottori-lehti laski: Kannattaako vanha diesel-Volvo vaihtaa uudempaan – jopa sähköautoon?
Koeajossa Opel Astra Sports Tourer GS 180 PHEV: Vihdoinkin!
Volkswagen sähköautojen markkinajohtaja – ID.4 Suomen suosituin nelivetoinen sähköauto
Volkswagenin ID.4-mallisto laajenee uusilla edullisemmilla Comfort-versioilla
Tällainen on kuudennen sukupolven Toyota RAV4 - Suomeen ensi vuonna
Uuden Mercedes-Benz CLA:n toimintamatka liki 800 kilometriä
Jopa sata kilometriä eurolla – sähköautolla ajamisen edullisuus yllättää
Koeajossa Renault Espace E-Tech full hybrid 200 techno esprit Alpine 4Control: Uuteen kategoriaan
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: YHDISTELYLAINA
Uusi vai käytetty auto? Yhdistelylaina voi ratkaista tilanteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: SILTARAHA.FI
Pidä yrityksesi liikkeessä – joustava autorahoitus auttaa
Kilpailuta autolaina – voit löytää sopivan koron lainallesi
Väärät varaosat voivat tulla kalliiksi – miksi sopivuus on tärkeää?
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL