Ajokortti on monelle iäkkäälle tärkeä – iäkkäät hyödyntävät myös uutta ajoteknologiaa
Ajokortti on monelle iäkkäälle tärkeä osa itsenäistä arkea.
Traficomin tuore tutkimus osoittaa, että ikääntyneet ajavat aktiivisesti, käyttävät yhä enemmän ajon tukena teknologiaa – ja että liikenneturvallisuudessa on eroja kulkutavan mukaan.
Yli 64-vuotiaat muodostavat jo neljänneksen väestöstä, ja heidän osuutensa liikenteessä kasvaa. Vuonna 2024 ajokortti oli 82 prosentilla täysi-ikäisistä suomalaisista – miehistä 87 prosentilla ja naisista 76 prosentilla. 80 vuotta täyttäneistä miehistä kortti oli yhä 65 prosentilla ja naisista 22 prosentilla.
Traficomin kyselyyn vastanneista iäkkäistä 55 prosenttia käytti autoa päivittäin tai lähes päivittäin. 92 prosenttia teki henkilöautomatkoja vähintään kerran viikossa.
"Henkilöauto mahdollistaa monelle iäkkäälle arjen liikkumisen", sanoo erityisasiantuntija Elina Uusitalo.
Teknologia tukena – mutta ei ongelmitta
Kaksi kolmesta vastaajasta kertoi käyttävänsä ajon tukena jotakin avustavaa järjestelmää. Eniten käytettiin navigaattoria, luistonestoa ja ajonvakautusta. Myös mukautuva vakionopeudensäädin ja pysäköintiavustimet olivat yleisiä. "Arvioidessaan järjestelmien hyödyllisyyttä suhteessa haitallisuuteen vastaajat kokivat enemmän automaatiota sisältävät, ohjaukseen vaikuttavat järjestelmät ajoa häiritseviksi", kertoo Uusitalo.
Ennakkotietojen mukaan vuonna 2024 menehtyi 52 vähintään 65-vuotiasta henkilöä liikenteessä, joista puolet autoissa matkustajina tai kuljettajina. Auto-onnettomuuksien määrä on laskussa, mutta muissa kulkumuodoissa oli poikkeuksellisen synkkä vuosi: traktorinkuljettajia kuoli kuusi ja mopon tai moottoripyörän kuljettajia neljä.
"Erityisesti iäkkäiden mieskuljettajien kuolemat moottoriajoneuvoilla liikuttaessa erottuvat tilastoista", sanoo erityisasiantuntija Riikka Rajamäki.
(Kuva: Liikenneturva)
AutoBild / Traficom
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
Vararengas on nimensä mukaisesti vain vararengas.
Moottori
Vararengas on nimensä mukaisesti vain vararengas.
Moottori
Vilahdus edullisesta Volkswagenin sähköautosta.
Volkswagen
Vilahdus edullisesta Volkswagenin sähköautosta.
Volkswagen
Vanhan AC Acen ystäville AC Ace Bristol Classic’issa on erottuva "hymyilevä etusäleikkö". Toinen, AC Ace Classic, pohjautuu alkuperäisen Acen viimeiseen muunnelmaan, jollaisena mallia valmistettiin vuonna 1963. Kyseinen, virtaviivaisempi keula siirtyi AC Cobran ensimmäiseen sukupolveen.
Ian Skelton

VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
15-17-vuotiaat korostuvat traktorimönkijäonnettomuustilastoissa
Vehoniemen Automuseon uutuutena Tabe Slioorin legendaarinen Corvette
Koeajossa Peugeot E-308 SW Allure 54 kWh 156 A: Businesshenkinen
Peugeotin mallisto täydentyy täyssähköisillä 325-hevosvoimaisilla nelivetoversioilla
Työautoilu vihertyy vauhdilla – verokohtelu laahaa perässä
Kian historian tehokkaimman mallin hinnat ovat nyt julki
Lemmikki autossa helteellä? Useimmat ohikulkijat etsivät tietoa ilmastoinnista, joka kymmenes soittaa poliisille
Tuore suomalaistutkimus sähköautoilijoista: lähes 90 prosenttia aikoo hankkia täyssähköauton myös seuraavaksi autoksi
Ensipuraisu uudesta Audi Q3:sta
Auto Bild 8/2025 on kaupoissa
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
FOKUS MEDIA
Uusi fyysinen digilevy
Dipolikaiutin Kreikasta
Kuulokevahvistin vähän edullisemmin
Volumion tarkkuus-dac
Mark Levinsonin uusi ilme
Tehokas erotusmuuntaja Virosta
Kesän hurmaavin mökkilehti on ilmestynyt!
Marten goes Extreme
Pikkuasioita Jaska Jokunen
UUTTA
15-17-vuotiaat korostuvat traktorimönkijäonnettomuustilastoissa
Vehoniemen Automuseon uutuutena Tabe Slioorin legendaarinen Corvette
Koeajossa Peugeot E-308 SW Allure 54 kWh 156 A: Businesshenkinen
Peugeotin mallisto täydentyy täyssähköisillä 325-hevosvoimaisilla nelivetoversioilla
Työautoilu vihertyy vauhdilla – verokohtelu laahaa perässä
KOEAJOT
Koeajossa Peugeot E-308 SW Allure 54 kWh 156 A: Businesshenkinen
Koeajossa Volvo EX30 Twin Motor Performance Ultra: Pieneksi zoomattu
Koeajossa Toyota C-HR 2.0 Hybrid AWD-i GR Sport Premiere Edition: Onnistunut kokonaisuus
Koeajossa Mitsubishi Colt 1.6 HEV Instyle AT: Ajotalous edellä
Koeajossa Mercedes-Benz E-sarja 300 e T A: Moneen lähtöön
... Lisää
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
15-17-vuotiaat korostuvat traktorimönkijäonnettomuustilastoissa
Vehoniemen Automuseon uutuutena Tabe Slioorin legendaarinen Corvette
Peugeotin mallisto täydentyy täyssähköisillä 325-hevosvoimaisilla nelivetoversioilla
Työautoilu vihertyy vauhdilla – verokohtelu laahaa perässä
Kian historian tehokkaimman mallin hinnat ovat nyt julki
Lemmikki autossa helteellä? Useimmat ohikulkijat etsivät tietoa ilmastoinnista, joka kymmenes soittaa poliisille
Tuore suomalaistutkimus sähköautoilijoista: lähes 90 prosenttia aikoo hankkia täyssähköauton myös seuraavaksi autoksi
Ensipuraisu uudesta Audi Q3:sta
Täyssähköiset hyötyajoneuvot lyömässä läpi vuonna 2025 – Citroën toimittaa tänä vuonna 1000:nnen sähköpakettiautonsa
Volvo Cars esittelee maailman ensimmäisen moniadaptiivisen turvavyön tulevassa Volvo EX60 -mallissa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Mercedes-Benz 450 SEL 6.9 - Oman aikansa ”paras auto” täyttää 50 vuotta
Toyota Mirai -polttokennoauton myynti alkaa Suomessa
Moottori-lehti laski: Kannattaako vanha diesel-Volvo vaihtaa uudempaan – jopa sähköautoon?
Koeajossa Toyota C-HR 2.0 Hybrid AWD-i GR Sport Premiere Edition: Onnistunut kokonaisuus
Koeajossa Opel Astra Sports Tourer GS 180 PHEV: Vihdoinkin!
Volkswagen sähköautojen markkinajohtaja – ID.4 Suomen suosituin nelivetoinen sähköauto
Tällainen on kuudennen sukupolven Toyota RAV4 - Suomeen ensi vuonna
Uuden Mercedes-Benz CLA:n toimintamatka liki 800 kilometriä
Kian historian tehokkaimman mallin hinnat ovat nyt julki
Jopa sata kilometriä eurolla – sähköautolla ajamisen edullisuus yllättää
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: YHDISTELYLAINA
Uusi vai käytetty auto? Yhdistelylaina voi ratkaista tilanteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: SILTARAHA.FI
Pidä yrityksesi liikkeessä – joustava autorahoitus auttaa
Kilpailuta autolaina – voit löytää sopivan koron lainallesi
Väärät varaosat voivat tulla kalliiksi – miksi sopivuus on tärkeää?
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL