Käytetty:Ensimmäisen sukupolven Audi A4 Avant, vm. 1995–2001
Paaliin vai pajalle?
20 vuoden iän saavuttanut auto on elinkaarensa käännepisteessä. Ensimmäisen sukupolven Audi A4 Avant toimii esimerkkinä käyttöarvon problematiikasta. Harry Kuurio
Ensimmäisen sukupolven Audi A4 Avant on klassisen vähäeleisesti muotoiltu, mutta sen linjat ovat kestäneet aikaa hyvin.
Tosiasiat on pakko tunnustaa: 20-vuotias auto on jopa Suomen mittapuun mukaan vanha kulkupeli. Keskimäärin suomalaisauto romutetaan nykyisin hieman yli 20-vuotiaana.
Vuosimallien 1997 ja 1998 henkilöautot alkavat siten olla siinä iässä, jolloin niiden elinkaari lähestyy vääjäämättä loppuaan. Ellei kyseessä ole poikkeuksellisen hyvin säilynyt tai vähän ajettu yksilö, jolloin asiat mutkistuvat. Ja Suomessahan käy usein niin silloin, kun kyse on autoista, jotka olivat aikoinaan kalliita.
Tämän vuoden alussa alkanut romutuspalkkiokampanja pyrkii siivoamaan vanhat, usein suhteellisen paljon kuluttavat ja saastuttavat autot pois ajoneuvorekisteristä. Jos sinulla on yli 10-vuotias henkilöauto, jonka omistit koko viime vuoden, ja joka oli ainakin jossakin vaiheessa vuoden 2017 aikana myös liikenteessä, saat auton romuttaessasi 1 500 euron romutuspalkkion. Monessa tapauksessa tuo summa alkaa olla jo lähellä kyseisen auton käypää markkinahintaa, joten jos uuden auton hankinta on harkinnassa, niin miksipä ei.
Audin premium-näkemys 20 vuoden takaa: sisustus ei nitise tai natise vanhanakaan.
Käyttöarvo ratkaisee
Omistaja joutuu auton ikääntyessä miettimään, mikä on sen käyttöarvo ja mahdollinen vaihtoarvo, jos kulkineen haluaa vaihtaa jossakin vaiheessa uudempaan.
Todellinen markkina-arvo laskee auton vanhentuessa usein jo niin alas, ehkä vain muutamiin satoihin euroihin, että autolla on käytännössä vain käyttöarvoa. Käyttöarvo voi kuitenkin olla kestävällä pohjalla, ja silloin omistajan kannattaa harkita auton ylläpidon jatkamista, jos se ei tule liian kalliiksi. Mutta jos autoon tulee suurempi vika, se on väistämättä päiviensä käännepisteessä: vieläkö korjaus edullisessa nyrkkipajassa kannattaa, vai joko paalauksen kutsuhuuto alkaa kantautua korviin?
Tällaisia 1–2 000 euron autoja on Suomessa runsaasti, ja niillä on oma vannoutunut käyttäjäkuntansa. Eikä ole perustelematonta kysyä, miksi täysin toimiva ja ylläpidoltaan edullinen auto pitäisi romuttaa? Monelle tällainen edullinen auto on myös ainoa taloudellisesti järkevä vaihtoehto. Toisaalta asiaa voi pohtia myös autoharrastajan kannalta: hyväkuntoinen 20-vuotias yksilö voi olla erinomainen aihio tulevaksi harraste- ja museoautoksi.
Takatilat eivät ole A4:n vahvin osa-alue, mutta tilat riittävät normaalimittaisille kohtuullisen hyvin.
Kasikymppisen korvaaja
Premium-autojen käyttöarvo tuntuu säilyvän pitkään, ja siksi esimerkkinä vanhan auton kestävyydestä toimii tällä kertaa Audi.
Suomessa aikoinaan suosittu ensimmäisen sukupolven Audi A4 (B5) pohjautuu nimensä mukaisesti B5-perusrakenteeseen. Se korvasi jo vanhentuneen 80-mallin ja näyttäytyi markkinoille syksyllä 1994.
Audi A4:n B5-malli kattaa Avant-farmariversionsa kera vuosimallit 1995–2001. Autossa oli moottori pitkittäin, ja sen voimansiirtovaihtoehdot olivat etuveto ja quattro-neliveto. Moottorivalikoima oli 90-luvulla laaja ja sisälsi 1,6–2,8-litraisia 4- ja 6-sylinterisiä moottoreita. Yksi suosituimpia A4:n moottoreita on ollut Volkswagen-konsernin 1,9-litrainen TDI-turbodiesel.
Ennen vuosituhannen vaihdetta autoa rekisteröitiin Suomessa tasaiseen tahtiin vuosittain lähemmäs tuhat kappaletta. Vuonna 1998 rekisteröinnit ylittivät tuhannen kappaleen rajan.
Tärkeä ja nuorekas Avant-farmari seurasi sedania nopeasti loppuvuonna 1995. Edeltäjäänsä verrattuna sen tavaratilan koko oli kasvanut 20 litran verran, mutta 390-litrainen tila jäi silti monia kilpailijoita pienemmäksi.
Vuosimallin 1996 nelisylinterisiin autoihin lisättiin vakiovarusteiksi sähkötoimiset sivuikkunat eteen ja korinväriset ulkopeilit ja ovenkahvat. Turvallisuusnäkökohdat olivat myös esillä, ja matkustajan turvatyyny tuli vakiovarusteeksi vuoden 1996 lopussa. Vuoden 1999 alussa turvavarusteisiin lisättiin sivuturvatyynyt, ja turvaverhot sai lisävarusteena.
Vuonna 2001 A4:n B5-malli korvautui uudella B6:lla.
Automaatti-ilmastointi oli A4:ssä pitkään kallis herkku. 390-litrainen tavaratila ei ole erityisen kookas farmariautossa.
Tarkistuslista Audi A4 Avant 1995–2001
Audin mainetta perusluotettavana autona tukee A4:n katsastusvikahistoria. Vuoden 2015 katsastusvikaraportin mukaan vuonna 2001 käyttöönotettujen A4-mallien sijoitus oli aivan parhaan kärkikymmenikön tuntumassa sijalla 11. Tavallisimmat hylkäysperusteet määräaikaiskatsastuksessa olivat käyttöjarrut, etuakselisto ja pakokaasupäästöt. Näistä käyttöjarrujen viat johtuvat tavallisimmin vain niiden kuluneisuudesta. Toistuviakin vikakohteita A4:ssä kuitenkin on, ja seuraavassa niistä kerrotaan tärkeimmät.
1 YLÄTUKIVARRET
Audin nelipistetuettu etuakseli on rakenteeltaan kevyt, ja osaltaan siksi myös auton ajotuntuma on pirteä. Haittapuolena on se, että varsinkin ylätuennan tukivarret eli ns. koiranluut ovat suorastaan kulutustavaraa. Markkinoilla on myös vahvistettuja korvausosia hieman korkeammalla hinnalla. Vaihtotyö ei onneksi ole erityisen hankala.
2 VETONIVELET
Vetonivelten ja niiden suojakumien kunto on hyvä tarkistaa – ja quattro-malleissa myös taka-akselilla. Jos kumi on rikkoutunut ja lika kerran päässyt nivelen sisälle, niin on järkevintä vaihtaa koko vetonivel, sillä ne eivät ole kalliita.
3 MOOTTORI
Audin moottorit ovat pääsääntöisesti kestäviä. Varsinkin 1,9-litrainen diesel kestää kilometrejä hyvin, mutta kaikissa TDI-moottoreissa esiintyy ilmamäärämittarin vikoja. Hyvin huolletuilla dieseleillä ja V6-bensiinimoottoreilla 500 000 kilometrin ajomäärät ovat tavallisia. 1,8-litraisten turbomoottoreiden ahtimet kuluvat käytössä. V6-moottorin jakohihnan vaihtotyö on kallis toimenpide, joten on syytä tarkistaa, ettei se ole pian edessä.
4 TUULILASINPYYHKIMET
Tuulilasinpyyhkimet saattavat alkaa temppuilemaan vuosien vieriessä. Ongelma on tavallisimmin pyyhkimien jaksoreleessä, jonka uusiminen on ensimmäinen suositeltu korjaustoimenpide. Itse pyyhinmoottori tai käyttövivusto vioittuvat harvemmin.
5 ABS-JARRUT
Abs-jarrujen toiminta on syytä tarkistaa koeajolla. Pumppu- tai ohjainyksikkö voi vikaantua ajan kuluessa, jolloin mittaristoon syttyy abs-vikavalo. Yksiköt voi korvata erikseen, ja toimivia osia on saatavana myös käytettyinä. Vaihtotyö onnistuu myös huolelliselta kotimekaanikolta.
6 MAALIPINTA
Audien ruosteenestokyky on sinkkikorin ansiosta hyvällä mallilla, mutta kiveniskemien aiheuttamat maalivauriot eivät ole vanhassa autossa epätavallisia. Myös maalipinnan lakka saattaa kuoriutua irti.
Audi A4 Avant 1995–2001
Audi A4:n saapuessa markkinoille sen vakiovarustukseen sisältyi kuljettajan turvatyyny, abs-jarrut, turvavöiden esikiristimet, lämmitettävät sähköpeilit, lukuvalot, keskuslukitus, lämmitettävät etuistuimet, ajonestolaite ja sisävalon viive.
Sisustuksen viimeistely oli korkeatasoista. 6-sylinterisissä versioissa oli vakiona plyysiverhoilu, sumuvalot, sähköikkunat edessä ja korinväriset puskurit. Lisävarusteet olivat kuitenkin erittäin kalliita. Matkustajan turvatyynyn lisähinta oli 7 100 markkaa, kattoluukun 10 900 markkaa ja vakionopeudensäätimen 5 400 markkaa, joten vanhimmissa yksilöissä näiden usein harvinaisten varusteiden haluttavuus lisääntyy.
Alustarakenteessa oli uutena ominaisuutena edistyksellinen, nelipistetuettu etuakselisto.
Uusissa 1,8-litraisissa moottoreissa oli kaksi pako- ja kolme imuventtiiliä sylinteriä kohden. Vapaastihengittävässä versiossa oli tehoa 125 hevosvoimaa ja turboahdetussa 150 hevosvoimaa. Muut bensiinimoottorit olivat 1,6-litrainen nelikko (101 hv) ja 2,6-litrainen V6 (150 hv). Ainoa dieselmoottori oli 1,9-litrainen TDI (90 hv).
Useimmat mallit sai myös quattro-nelivetoversiona, mutta lisähinta oli tuntuva. Taloudellista vaihtoehtoa etsivän kannattaa harkita dieseliä, jos kilometrejä tulee vuodessa paljon. Vähemmän ajavalle bensiinimoottorit sopivat taloutta ajatellen paremmin.
Ambition vai Ambiente?
Moottorivalikoimaa täydennettiin jo syksyllä 1995 TDI:n 110-hevosvoimaisella versiolla. Vajaa vuosi myöhemmin – siis kesällä 1996 – 2,8-litrainen 12-venttiilinen V6-moottori uudistettiin paremmin hengittäväksi 30-venttiiliseksi, jossa oli siis viisi venttiiliä sylinteriä kohden. Moottorin teho nousi samalla 193 hevosvoimaan. Vanha versio säilyi kuitenkin myynnissä vielä vuoden loppuun saakka.
Syksyllä 1996 tulivat tarjolle Ambition- ja Ambiente-varustelut. Kummankin lisähinta oli tuohon maailmanaikaan 6 000 markkaa. Ambitionissa oli urheilullinen alusta, urheiluistuimet, nahkaverhoiltu ohjauspyörä ja vaihteenvalitsimen nuppi sekä etuistuimissa korkeussäätö ja ristiseläntuensäätö. Ylellisemmässä Ambientessä oli plyysiverhoilu, jalopuukoristeet kojelaudassa ja ovipaneeleissa, nahkaverhoiltu ohjauspyörä ja vaihteenvalitsimen nuppi, vakionopeudensäädin ja lämmitettävät tuulilasin pesusuuttimet. Omaa yksilöä valitessaan voi edelleen tehdä saman painotuksen mieltymyksiensä suhteen kuin uutena: molempia on tasaisesti tarjolla.
2,6-litrainen korvattiin syksyllä 1997 uudella 2,4 litran V6:lla, jossa oli nyt niin ikään 30-venttiilitekniikka ja 165 hevosvoimaa. Lisäksi esiteltiin 150-hevosvoimainen 2,5 litran V6 TDI.
Seuraavana syksynä varusteluvaihtoehdot korvattiin tyylisuunnilla, jotka olivat keskenään samanhintaisia. Advancessa oli hienostunut tumma istuinverhoilu ja ruskeansävyiset alumiinilistat. Ambitionissa oli aiempaa peruskangasta muistuttava verhoilu ja grafiitinväriset listat. Ambientessä oli urheilullinen sininen ruutukuosi ja grafiitinväriset listat.
Automaattivaihteiston lisähinta oli 20 vuotta sitten 19 900 markkaa, mutta automaatti-ilmastointi maksoi vieläkin enemmän eli 21 400 markkaa. Tämän vuoksi automaattivaihteisia ja ilmastoituja yksilöitä on Suomessa niukemmin tarjolla.
Jos tahtoi quattro-nelivedon, kukkaroa piti raottaa vieläkin tuntuvammin eli 34 000 markan verran. Tämä lisää quattrojen haluttavuutta ja korottaa selkeästi niiden pyyntihintoja.
Loppuvuodet premiumia
Vuonna 1999 A4 sai faceliftin. Etuvalot ja etuvilkut yhdistyivät visuaalisesti paremmaksi kokonaisuudeksi. Puskurit, takavalot, ovenkahvat, takaluukun kahva, keskikonsoli, sisäkattovalo ja monet muutkin yksityiskohdat muuttuivat.
Uuteen 5 000 markan hintaiseen premium-varustepakettiin sisältyi metalliväri, automaattiset ajovalot, nahkaverhoiltu ohjauspyörä, kauko-ohjattu keskuslukitus ja ulkolämpömittari. Käytännössä kaikki autot myytiinkin premium-varusteisina. Samalla 110-hevosvoimainen dieselmoottori korvattiin 115 hevosvoiman pumppusuutinversiolla.
Toukokuussa 2000 automaatti-ilmastointi lisättiin vihdoin vakiovarustukseen poislukien 1,6-litraiset mallit, mutta vasta vuosimallin 2001 Avanteihin tuli Suomessa vakiovarusteeksi ESP-ajonvakautusjärjestelmä. Parhaat kaupat varustelun suhteen voi siis tehdä aivan viimeisissä vuosikerroissa, mutta usein näiden yksilöiden hinnat voivat olla jopa 50 prosenttia korkeammat kuin vain vuotta vanhempien.
Hinnat alkavat kaiken kaikkiaan noin tuhannesta eurosta ja jatkuvat tyypillisesti 4 000 euron tietämille. Monilla yksilöillä on jo ehditty ajaa runsaasti, mutta kuten todettua, suuret ajomäärät eivät ole A4:ssä välttämättä erityinen huolenaihe.
Jos miettii saman koko- ja hintaluokan vaihtoehtoa Audi A4:lle, skandinaaviset Saab ja Volvo tarjoavat niin ikään kestäviä vaihtoehtoja. Sekä Saab 9-3 että Volvo V40 kestävät vuosien saatossa hyvin.
Huollot ja varaosat
Audi A4 Avant 1995–2001
Vanhaan ja edulliseen käyttöautoon ei ole taloudellisesti järkevää teettää kuin vain ne vuosittaiset huoltotyöt, jotka varmistavat sen moitteettoman toimivuuden.
Kausittaiset öljynvaihdot suodattimineen, jarruhuollot ja nesteiden sekä jakohihnojen vaihtotyöt ovat näistä tärkeimmät. Lisäkorjaukset kannattaa tehdä nopeasti tarpeen ilmennyttyä, jotta vältytään lisävahingoilta.
Vanhan auton etuna on se, että monet huoltoliikkeet tekevät mainittuja töitä niihin hieman edullisemmin. Myös varaosien suhteen vanhempi A4 on omistajaystävällinen: kaikki tavallisimmat perushuolto- ja kulutusosat ovat yleisesti ottaen edullisia.
Yhteenveto
Ensimmäisen sukupolven Audi A4 on vahva auto. Jos tarvitsee luotettavaa ja vahvakorista perusautoa, 2–3 000 euron hintainen A4 Avant tarjoaa yhden varteenotettavan vaihtoehdon jopa 20-vuotiaana. Hyvän huoltohistorian omaavan yksilön löytäminen on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, eikä haittaa, jos osaa tehdä perushuoltotoimenpiteitä tarvittaessa myös itse.
Audi A4 Avant 2.4 V6
Moottori V6, 2393 cm³, 121 kW (165 hv)/6000 r/min, 230 Nm/3200 r/min
Suorituskyky 0–100 km/h 8,4 s, huippunopeus 222 km/h
Kulutus 9,3 l/100 km, bensiini
CO2-päästöt 218 g/km
Voimansiirto M5, etuveto
Mitat p. 4479, l. 1733, k. 1417 mm, akseliväli 2622 mm, omamassa 1320 kg, tavaratila 390–1250 l, tankki 62 l
Hinta uutena 229 500 markkaa
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Näin maksimoit käytetyn autosi arvon
Kaasuautoilu ei ole kuollut – Gasum laajentaa tankkausverkostoaan
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
Nissanille uusi maahantuoja Suomessa
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
KOEAJOT
Koeajossa BYD Tang Black Edition: Tasokasta tilaa
Koeajossa Range Rover Sport P440e Plug-In Hybrid Dynamic HSE: Arvokas tyylitaituri
Koeajossa MG5 LR Luxury: Harvinaisuus
Koeajossa BYD Han: Laadukas tulokas
Koeajossa Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport A: Lähes keräilykappale
Koeajossa Mercedes-AMG SL 43: Päivitetty legenda
Toyota GR Supra 3.0 eFuel: Muunnelma käy synteettisellä bensiinillä – ja on varustettu uskomattoman hienolla 6-portaisella manuaalivaihteistolla!
Koeajossa Opel Grandland PHEV GSe 300 AWD A8: Uusi lippulaiva
Koeajossa Land Rover Defender 110 P400e 75th Limited Edition: Nykyaikaistettu maastoikoni
Koeajossa Mercedes-Benz EQE SUV 500 4Matic: Kompaktimpi vaihtoehto
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
FOKUS MEDIA
Tehokas SET-putkivahvistin
Klipschin uusi jalustakaiutin
Musical Fidelityn uusi levysoitin
Digitaali-digitaali-muunnin Saksasta
Puolalaista nostalgiaa
Musical Fidelityltä mm/mc-levysoitinesivahvistin
Monipuolinen kuulokevahvistin
Kun kotina on iso koulutalo, kaikkien harrastuksille riittää huoneita
Putkilaitteita vuonomieheltä
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Näin maksimoit käytetyn autosi arvon
Kaasuautoilu ei ole kuollut – Gasum laajentaa tankkausverkostoaan
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
Nissanille uusi maahantuoja Suomessa
LUETUIMMAT
Tällainen on uusi Toyota Urban Cruiser – Suomeen ensi syksynä
Sähköautojen myynti yhä jumissa – Toyota jyrää tilastojen kärjessä
Uusi Opel Grandland: Täyssähköinen lippulaiva kykenee jopa 680 kilometrin toimintamatkaan
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Koeajossa BYD Han: Laadukas tulokas
Toisen sukupolven Audi Q5 Sportback: Suomen maahantuontiohjelmaan kuuluvat vain ladattavat hybridiversiot
Suomen ajokorttilainsäädäntöön vaaditaan sähköautomuutosta
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
Koeajossa Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport A: Lähes keräilykappale
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: PUHELINLIITTYMÄ.COM
Kilpailuta puhelinliittymäsi ja tankkaa auto säästöillä
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rengastukkurit.fi
Kevään Tulo – Valmista Autosi Kesäkauteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Nopealaina.fi
Säästä rahaa ja aikaa: Parhaat autolainat 2024 vertailussa
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rahalaitos.fi
Rahoitusratkaisuja autounelmien toteuttamiseen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: AXOLAINA.FI