KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: YHDISTELYLAINA
Uusi vai käytetty auto? Yhdistelylaina voi ratkaista tilanteen
Moni pohtii ennen auton ostamista erityisesti sitä, laittaako rahat uuteen autoon vai säästääkö käytetyn auton ostamalla. Samaa mietin minäkin, kun vanha Volvo sanoi sopimuksensa irti kevään korvilla, eikä sen kunnostamisessa ollut oikein enää mitään mieltä
Autokaupoille siis, mutta mistä saada rahoitus? Lainan ottaminen ei tullut kyseeseen, koska omaan osoitteeseen tuli tuolloin ihan tarpeeksi erilaisia lainamaksuja kuukaudesta toiseen. Uuden auton tuoksu houkutteli, mutta leasingiin en lähtisi. Olisiko siis tyydyttävä nappaamaan halvin kiesi alle, minkä käytettynä löytää?
Auton vaihtaminen ja useat vanhat lainat – tuttu tilanne
En varmasti ole ainoa, joka on ollut autoa vaihtaessaan samassa tilanteessa. Kun takataskusta löytyy paksun lompakon sijaan kokoelma erikokoisia lainoja, ei autokaupoille lähteminen ole kovinkaan helppoa. Pahimmassa tapauksessa vanhan auton rahoitus on vielä maksamatta, vaikka kyseisestä koslasta ei enää mihinkään olisikaan.
Omalla kohdalla tilanne ei ollut ihan niin paha, mutta eipä sitä kovin hyväksikään voinut moittia. Maksettavien lainojen listoilta kun löytyi monia muita osamaksuja, pari pienempää vippiä sekä yksi suurempi kulutusluotto. En missään tapauksessa halunnut niiden kylkeen enää uutta lainaa maksettavaksi.
Mikä on yhdistelylaina ja miten se liittyy auton ostoon?
Tässä vaiheessa voin paljastaa, että päädyin kuitenkin ottamaan uuden lainan. Lähtikö homma siis kokonaan lapasesta? Ei sentään, sillä kyseessä oli yhdistelylaina. Siihen sain vinkin kaverilta, kun kävin kyselemässä, olisiko hänellä tietoa käytetyistä autoista lähialueella.
Käytettyjen autojen markkinan sijaan kaveri kehotti kokeilemaan lainojen yhdistämistä. Sen avulla voisi kuulemma säästää aiempien lainojen kuluissa sen verran mukavasti, että voisin ostaa halutessani uudenkin auton. Yhdistelylainan ansiosta velkatilanteeni olisi todennäköisesti sen verran hyvällä mallilla, että rahoituksen saaminen autoliikkeestä onnistuisi vaivatta.
Ei liene kovinkaan yllättävää, että kiinnostuin asiasta heti. Suhtauduin silti siihen terveen skeptisesti. Voisiko todella olla mahdollista, että ratkaisu lainaongelmaani olisi uusi laina?
Miksi yhdistin kaikki lainani ennen uuden auton hankintaa
Yhdistelylainan ideana oli yhdistää kaikki aiemmat lainani ja säästää näin rahaa paitsi korkokuluissa, myös lainanhoitomaksuissa. Toisin sanoen ottaisin siis vielä yhden lainan, joka olisi kooltaan kaikkien aiempien lainojen suuruinen. Tällä lainarahalla kuitattaisiin sitten muut lainat pois. Samalla taloudellinen tilanne selkeytyisi, eikä lainojen kuukausimaksuista tarvitsisi stressata samaan tapaan kuin aiemmin.
Hyviä puolia tuntui olevan niin paljon, että päätös yhdistelylainan hakemisesta ei ollut lopulta kovinkaan vaikea. Kaveri neuvoi vielä lainahakemuksen tekemisestä suoraan puhelimella. Se ei ollut lopulta lainkaan hankalaa, ja alustava lainapäätöskin annettiin muutamassa minuutissa. Pienten laskutoimitusten jälkeen tartuin tarjoukseen, koska se tuotti selvää säästöä verrattuna aiempien lainojeni yhteishintaan.
Miten yhdistelylaina vaikutti lainapäätökseen autoliikkeessä
Yhdistelylainan saamisen jälkeen päätin laittaa kaverin väitteet todella testiin ja lähteä kokeilemaan, saisinko autorahoitusta uutta autoa varten. Autoliikkeessä asiointi ei olisi voinut olla juuri sujuvampaan. Nyt velkatilannetta kyseltäessä ei tarvinnut lähteä selvittämään kaiken maailman pikavippejä ja osamaksuja. Sen sijaan pystyin kertomaan, että maksettavana oli vain yksi kulutusluotto, jonka kuukausierät eivät minun tulotasollani ole ongelma.
Tuloksena oli paitsi myöntävä rahoituspäätös, myös paremmat ehdot kuin olisin voinut kuvitellakaan. En usko, että olisin saanut paljon edullisempaa autorahoitusta edes silloin, jos olisin saapunut paikalle täysin velattomana. Pääsin valitsemaan haluamani auton vaihtoehdoista, joita olin vain muutamaa päivää aiemmin pitänyt lähinnä kauniina unelmana. Vanha ruosteinen Volvo vaihtui hetkessä uutuuttaan kiiltävään hybridi-Peugeotiin kaikilla mausteilla.
Pienemmät kuukausikulut → enemmän liikkumavaraa
Miten ihmeessä yhdistelylaina saattoi parantaa kokonaisvelkatilannettani niin paljon? Siihen oli useitakin syitä, joista tärkein ei edes lopulta ollut aiempaa matalampi korkotaso. Yhdistelylaina auttoi nimittäin myös siinä mielessä, että pääsin eroon useamman lainan kuukausimaksuista, jotka nostivat niiden hintaa entisestään. Lisäksi pääsin ikään kuin neuvottelemaan koko lainan uudelleen.
Lainaneuvottelujen tulos: huomattavasti pienemmät kuukausikulut ja sitä kautta paljon enemmän taloudellista liikkumavaraa. Sen lisäksi, että sain halvemman lainan kokonaishinnan puolesta, onnistuin myös pidentämään laina-aikaa jonkin verran. Näin sain kuukausikuluja laskettua entisestään yli 500 euron edestä. Säästetyllä rahasummalla sain muun muassa hoidettua uuden auton vakuutuksen kuntoon, eikä seuraavasta huollostakaan tarvitse stressata etukäteen.
Oma etunsa on siinäkin, että nykyään maksan lainaa takaisin vain yhdelle rahoitusyhtiölle. Tiedän tasan tarkkaan milloin ja kuinka paljon lainaa tulee maksaa, eivätkä kuukausikulut pääse enää yllättämään.
Kokemukseni: yhdistelylainan hakeminen vaihe vaiheelta
Voi olla hyvä kertoa hieman myös siitä, miten yhdistelylainan hakeminen käytännössä omalta osaltani tapahtui. Mainitsin jo koko homman hoituneen kätevästi mobiilissa, mutta liittyi siihen jonkin verran muutakin. On nimittäin tärkeää tehdä lainavertailua, ennen kuin hyväksyy mitään tarjousta. Netistä löytyy kymmeniä eri lainantarjoajia, ja ne kilpailevat asiakkaista keskenään. Siksi valtit ovat tässä suhteessa hakijan käsissä, niin oudolta kuin se saattaa kuulostaakin.
Miten lainavertailun tekeminen sitten onnistuu? Se on paljon helpompaa kuin voisi äkkiseltään kuvitella. Kaveri ohjasi minut suoraan lainavertailusivustolle, joka hoiti koko homman puolestani yhdellä hakemuksella. Minun ei siis tarvinnut lähteä soittelemaan eri paikkoihin, etsimään sivustoja itse tai kiertämään konttoreita. Laitoin vain pyydetyt tiedot lomakkeeseen ja painoin ”Lähetä”-nappia.
Napin painalluksen tuloksena eteeni tuli alustavia tarjouksia monelta eri lainantarjoajalta. Alustavia siis siinä mielessä, että tiettyjä asiakirjoja oli lähetettävä, ennen kuin lainansaanti olisi varmaa. Erityisesti palkkakuitti tuntui olevan tärkeä, mutta sen lähettämisessä ei kauaa mennyt. Sen jälkeen lainahakemus hyväksyttiin jo samana päivänä, ja sopimuksen pystyi allekirjoittamaan mobiilivarmenteella. Valitsemani rahoitusyhtiö maksoi aiemmat lainani suoraan pois, kun välitin tarvittavat tiedot niistä asiakaspalveluun.
Mitä tehdä, jos useampi laina painaa taloutta?
Minulla on nyt sen verran kokemusta lainojen kanssa tasapainoilusta, että uskallan antaa pari ohjetta niille, joiden tilanne on vastaavanlainen.
Jos taloudenhallinta on retuperällä, ja lainoja riittää vaikka muille jaettavaksi, niin voin suositella yhdistelylainaa lämpimästi. Ei sekään tietysti mikään takuuvarma ratkaisu ole. Minä sain oikein edullisen lainan helposti, mutta ainakin palkkakuitin lähettämisestä voi päätellä, että tulotasolla on paljon merkitystä. Mutta keskituloinen minäkin olen, eli mistään mahdottomasta jutuista ei ole kyse.
Miten siis kannattaa toimia, jotta lainojen yhdistäminen onnistuu? Laske ensin kaikkien lainojesi kokonaiskulut yhteen, niin tiedät, kuinka paljon yhdistelylainaa tarvitset. Siirry sitten johonkin lainapalveluun, joka vertaa lainat puolestasi. Vertailu ei maksa mitään, joten voit kokeilla sitä huoletta.
Tarjolla on myös lainalaskureita, mutta ne eivät aina kerro koko totuutta. Suosittelen siis suoraan hakemuksen tekemistä halutulle summalle sellaisella maksuajalla, joka sopii omaan budjettiin. Jos rahatilanteesi on parempi kuin minulla, niin laina-aikaa ei kannata liikaa pidentää, sillä se nostaa aina lainan kokonaishintaa huomattavasti.
Auton vaihtaminen on helpompaa, kun talous on tasapainossa
Pienestäkin säästöstä lainamenoissa voi olla suuri apu, kun tarkoituksena on vaihtaa auto uudempaan malliin. Kyseessä on merkittävä päätös, joka on mukavampi tehdä silloin, kun talous on tasapainossa. Silloin ei tarvitse tyytyä ainoaan vaihtoehtoon, johon rahat riittävät.
Yhdistelylainan avulla moni pystyy varmasti tekemään saman kuin minä: hankkimaan rahoituksen uudelle autolle käytetyn ostamisen sijaan. Näin välttyy samalla niiltä ikäviltä tapauksilta, joissa käytetystä autosta paljastuu pian vikoja, jotka jäivät ostohetkellä huomaamatta.
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
Huoltoasemien määrä putoaa ennusteen mukaan rajusti
St1
Huoltoasemien määrä putoaa ennusteen mukaan rajusti
St1
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Yli 10 000 hevosvoimaa ja 280 suomalaiskuljettajaa - ainutlaatuinen Porsche World Road Show saapuu Suomeen
Kesäreissujen muistilista: varmista, että autosi ja renkaasi ovat valmiina turvalliseen matkantekoon
15-17-vuotiaat korostuvat traktorimönkijäonnettomuustilastoissa
Vehoniemen Automuseon uutuutena Tabe Slioorin legendaarinen Corvette
Koeajossa Peugeot E-308 SW Allure 54 kWh 156 A: Businesshenkinen
Peugeotin mallisto täydentyy täyssähköisillä 325-hevosvoimaisilla nelivetoversioilla
Työautoilu vihertyy vauhdilla – verokohtelu laahaa perässä
Kian historian tehokkaimman mallin hinnat ovat nyt julki
Lemmikki autossa helteellä? Useimmat ohikulkijat etsivät tietoa ilmastoinnista, joka kymmenes soittaa poliisille
Tuore suomalaistutkimus sähköautoilijoista: lähes 90 prosenttia aikoo hankkia täyssähköauton myös seuraavaksi autoksi
KOEAJOT
Koeajossa Peugeot E-308 SW Allure 54 kWh 156 A: Businesshenkinen
Koeajossa Volvo EX30 Twin Motor Performance Ultra: Pieneksi zoomattu
Koeajossa Toyota C-HR 2.0 Hybrid AWD-i GR Sport Premiere Edition: Onnistunut kokonaisuus
Koeajossa Mitsubishi Colt 1.6 HEV Instyle AT: Ajotalous edellä
Koeajossa Mercedes-Benz E-sarja 300 e T A: Moneen lähtöön
Koeajossa Opel Astra Sports Tourer GS 180 PHEV: Vihdoinkin!
Koeajossa Jeep Wrangler Sahara Power Soft Top 2.0 PHEV AT8: Aito asia
Koeajossa BMW i7 xDrive60: Uuden aallon huipulla
Koeajossa Renault Espace E-Tech full hybrid 200 techno esprit Alpine 4Control: Uuteen kategoriaan
Koeajossa Volkswagen ID.7 Pro Business Max: Tyylikäs sedan
... Lisää
FOKUS MEDIA
Volumion tarkkuus-dac
Mark Levinsonin uusi ilme
Tehokas erotusmuuntaja Virosta
Matti Vilhusen eli MattoMatin koti on marokkolaisin maustein väritetty
Audiolabilta kaksi uutta dacia
Tehosubbari Australiasta
Cambridge Audiolta uusi päätevahvistin
Väreihin hullaantuneet Anna ja Risto sisustivat kotinsa Münchenissä pirskahtelevan leikkisästi
Saarimökki on elämäntapa: Kiire jää jo rantaan
UUTTA
Yli 10 000 hevosvoimaa ja 280 suomalaiskuljettajaa - ainutlaatuinen Porsche World Road Show saapuu Suomeen
Kesäreissujen muistilista: varmista, että autosi ja renkaasi ovat valmiina turvalliseen matkantekoon
15-17-vuotiaat korostuvat traktorimönkijäonnettomuustilastoissa
Vehoniemen Automuseon uutuutena Tabe Slioorin legendaarinen Corvette
Koeajossa Peugeot E-308 SW Allure 54 kWh 156 A: Businesshenkinen
KOEAJOT
Koeajossa Peugeot E-308 SW Allure 54 kWh 156 A: Businesshenkinen
Koeajossa Volvo EX30 Twin Motor Performance Ultra: Pieneksi zoomattu
Koeajossa Toyota C-HR 2.0 Hybrid AWD-i GR Sport Premiere Edition: Onnistunut kokonaisuus
Koeajossa Mitsubishi Colt 1.6 HEV Instyle AT: Ajotalous edellä
Koeajossa Mercedes-Benz E-sarja 300 e T A: Moneen lähtöön
... Lisää
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Yli 10 000 hevosvoimaa ja 280 suomalaiskuljettajaa - ainutlaatuinen Porsche World Road Show saapuu Suomeen
Kesäreissujen muistilista: varmista, että autosi ja renkaasi ovat valmiina turvalliseen matkantekoon
15-17-vuotiaat korostuvat traktorimönkijäonnettomuustilastoissa
Vehoniemen Automuseon uutuutena Tabe Slioorin legendaarinen Corvette
Peugeotin mallisto täydentyy täyssähköisillä 325-hevosvoimaisilla nelivetoversioilla
Työautoilu vihertyy vauhdilla – verokohtelu laahaa perässä
Kian historian tehokkaimman mallin hinnat ovat nyt julki
Lemmikki autossa helteellä? Useimmat ohikulkijat etsivät tietoa ilmastoinnista, joka kymmenes soittaa poliisille
Tuore suomalaistutkimus sähköautoilijoista: lähes 90 prosenttia aikoo hankkia täyssähköauton myös seuraavaksi autoksi
Ensipuraisu uudesta Audi Q3:sta
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Mercedes-Benz 450 SEL 6.9 - Oman aikansa ”paras auto” täyttää 50 vuotta
Toyota Mirai -polttokennoauton myynti alkaa Suomessa
Koeajossa Toyota C-HR 2.0 Hybrid AWD-i GR Sport Premiere Edition: Onnistunut kokonaisuus
Moottori-lehti laski: Kannattaako vanha diesel-Volvo vaihtaa uudempaan – jopa sähköautoon?
Koeajossa Opel Astra Sports Tourer GS 180 PHEV: Vihdoinkin!
Tällainen on kuudennen sukupolven Toyota RAV4 - Suomeen ensi vuonna
Volkswagen sähköautojen markkinajohtaja – ID.4 Suomen suosituin nelivetoinen sähköauto
Kian historian tehokkaimman mallin hinnat ovat nyt julki
Uuden Mercedes-Benz CLA:n toimintamatka liki 800 kilometriä
Peugeotin mallisto täydentyy täyssähköisillä 325-hevosvoimaisilla nelivetoversioilla
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: YHDISTELYLAINA
Uusi vai käytetty auto? Yhdistelylaina voi ratkaista tilanteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: SILTARAHA.FI
Pidä yrityksesi liikkeessä – joustava autorahoitus auttaa
Kilpailuta autolaina – voit löytää sopivan koron lainallesi
Väärät varaosat voivat tulla kalliiksi – miksi sopivuus on tärkeää?
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL