Hyöty: Käytetty Jaguar S-Type 1999–2008
Mielenkiintoinen retroritari
Jaguar herättää tavallista enemmän intohimoja – ja tarinoita, joiden todenperäisyydestä ei aina ole takeita. Kestääkö käytetty Jaguar Suomessa? Harry Kuurio
Jaguar on automerkki, johon liittyy paljon mielikuvia ja olettamuksia. Traditiot, 50- ja 80-lukujen urheilumallien maineikas kilpailuhistoria, arjesta erottava loistokkuus ja pienen tehtaan taipumus tehdä asioita kilpailijoista poikkeavin tavoin ovat aina erottaneet Jaguarin tavanomaisesta. Muotoilu ja tietty brittihenkisyys ovat toisaalta taanneet sen, että Jaguar ei ole noussut – tai katsontakannasta riippuen laskeutunut – tusinatavaran tasolle sen paremmin hyvässä kuin pahassakaan.
Kuljettajalle järjestyy hyvä ajoasento sähköisesti säädettävän ohjauspyörän avustamana.
Hyvänä esimerkkinä tästä toimii 2000-luvun S-Type. Se on Jaguarin keskikokoinen sedan, jota valmistettiin vuosina 1999–2008. S-Typen esikuvana oli brittitehtaan jo vuosina 1963–66 valmistama S-Type, eli kyseessä oli tälläkin kertaa traditioita kunnioittava ns. retromalli. Tämä näkyi jonkin verran myös uuden S-Typen muotoilussa, jota voi luonnehtia konservatiiviseksi. Vaikka auto esiteltiin aikaan, jolloin tämäntyyppiset retromallit olivat muodissa, niin S-Type ei ollut muodoiltaan läheskään kaikkien mieleen.
Jaguarin ajotietokone puhuu miellyttävästi suomea. Mittarit ovat klassiset.
S-Typen uusi tuleminen kesti vain yhden sukupolven. Alkuperäisestä muotoilusta vastasi Geoff Lawson, ja vuoden 2004 faceliftin taituroi nykyisinkin Jaguarilla vaikuttava Ian Callum. Tuoreimmatkin S-Typet ovat nyt jo siinä iässä, että ne alkavat kiinnostaa hankintahinnaltaan yhä useampia.
Symmetrisesti muotoiltuun keskikonsoliin on kerätty runsaasti toimintoja, joten nappulameri on melkoinen. Navigointi oli peräti 5 500 euron lisävaruste.
Välikoon vaihtoehto
Jaguar S-Type ensiesiteltiin vuonna 1998 Birmingham Motor Show’ssa pienempänä vaihtoehtona tutun, ylellisemmän XJ:n alapuolelle.
S-Type saattaa aluksi tuntua isolta, mutta se on kuitenkin yllättävän näppärä pyöriteltävä vaikkapa mutkaisilla pikkuteillä, eikä pysäköintikään tuota hankaluuksia. Lähes 5-metrinen S-Type ei kuitenkaan ole pieni auto, ja pian sen jälkeen markkinoille tuli sitä kompaktimpi X-Type.
Takaistuin on poikkeuksellisen korkealla, joten istuma-asennosta saa ryhdikkään. Polvitilaa saisi kuitenkin olla enemmän.
Jaguar S-Typessä oli joitakin yhteisiä osia Fordin muiden merkkien kanssa – esimerkiksi Lincoln LS:n kanssa yhteinen DEW98-perusrakenne. S-Typen valmistus alkoi mallivuodeksi 1999, ja ne koottiin aluksi Jaguarin Browns Lanen tehtaalla Coventryssä. Vuonna 2005 legendaksi muodostunut Browns Lane suljettiin, ja S-Typen valmistus siirtyi Birminghamiin.
Myynti alkoi vuonna 1999 Suomessa kolmen version kera. 3,0-litrainen V6-bensiini (240 hv) oli saatavana manuaali- ja automaattivaihteisena, mutta tehokkaampi 4,0-litrainen V8 (281 hv) toimitettiin aina automaattivaihteisena.
Jo vuoden 2001 lopulla nähtiin ensimmäinen uudistus, kun S-Type sai ZF:n toimittaman 6-portaisen automaattivaihteiston. Moottorivalikoimassa uutta olivat 2,5- (200 hv) ja 4,2-litraiset (298 hv) V6- ja V8-moottorit. Aivan oma lukunsa oli S-Type R, jonka linkosi liikkeelle kompressoriahdettu V8. Tässä autossa oli tehoa 396 hevosvoimaa, ja se kiihtyi satasen nopeuteen 5,6 sekunnissa.
Jaguar ei menetä käytettynäkään karismaansa.
Facelift
Vuoden 2004 alussa tehtiin jo todellinen facelift, jossa oli kevyttä uudelleenmuotoilua niin keulassa kuin perässä. Uutena moottorina esiteltiin Fordin ja PSA:n yhteistyönä syntynyt 2,7-litrainen V6-tuplaturbodiesel (206 hv, 435 Nm). Siitä muodostui nopeasti S-Typen suosituin versio Suomessa, jossa verotus ohjaa voimakkaasti autojen hintoja. Vuoteen 2006 mennessä aiemmin edullisin 2,5-litrainen bensiiniversio olikin poistunut Suomen hinnastosta.
Jaguarin XF-malli korvasi S-Typen vuonna 2009.
Tarkistuslista Jaguar S-Type 1999–2008
Katsastusvikojen suhteen Jaguar S-Type on varsinkin mallihistoriansa loppupään vuosikerroissa todellinen musta hevonen – tai siis kissa. Näin siksi, että esimerkiksi Trafin reilu vuosi sitten julkaisemassa vikatilastossa vuonna 2007 käyttöön otettujen henkilöautojen kaikkein parhaan tuloksen saavutti Jaguar S-Type. Sen keskimääräinen hylkäysprosentti oli vain 6,0 prosenttia, kun kaikkien automallien vastaava luku oli 18,4 prosenttia.
Samanikäisistä autoista heikommin tuolloin menestyivät monet erittäin luotettavina pidetyt japanilaismerkit, muun muassa Toyota – S-Typen taakse jäivät niin Corolla, Auris, Avensis kuin myös Land Cruiser. Erot olivat pieniä, mutta monille varmasti yllättävästi nimenomaan S-Typen hyväksi.
Myös tuoreimmassa Trafin katsastusvikatilastossa Jaguar menestyy merkkinä keskimääräistä selkeästi paremmin, vaikka ajokilometrimäärissä ei ole merkittävää eroa keskiarvoon nähden – Jaguareilla ajetaan Suomessa vuodessa keskimäärin 3 000 kilometriä vähemmän kuin autoilla tavallisesti. S-Type on täten osoittautunut vuosien vieriessä todelliseksi teiden ritariksi.
S-Typen hyvää kestävyysmainetta siivittävät myös käyttäjäkokemukset, joita on S-Typen kohdalla ehtinyt kertyä jo runsaasti. Auto oli jo syntyessään perusrakenteiltaan vahva, ja kuten tavallista, se vain parani vuosimallien uusiutuessa.
Siitä huolimatta myös S-Typessä on joitakin tyyppivikoja, jotka on ehdottomasti syytä tarkistaa ennen kauppojen solmimista. Myös huoltohistoria on avainroolissa käytettyä Jaguaria ostettaessa, sillä mikään auto ei kestä vuodesta toiseen kestävää laiminlyöntiä.
1 MOOTTORI
S-Typessä käytettävät moottorit ovat osoittautuneet luonteeltaan sitkeiksi puurtajiksi. Suomessa moottoreista tärkein eli 2,7-litrainen tuplaturbodiesel on vahva moottori, mutta se vaatii säännöllistä huoltoa. Paljon ajetuissa yksilöissä huoltohistoria on siis syytä tarkistaa. 3,0-litraisen V6:n ja V8-moottoreiden vesiletkut ja -pumppu saattavat pettää ajan myötä. Vapaastihengittävät 4,0- ja 4,2-litraiset V8:t ovat muuten lähes pomminvarmoja, mutta pienemmän V8:n nokkaketjun kiristimien ohjaimet olivat ensimmäisissä vuosimalleissa muovia, ja ne kuluivat ennenaikaisesti. Suurimmassa osassa autoja ne on tosin jo vaihdettu parannettuun versioon, ja ongelma poistui muutenkin mallinna 2001. Sylintereiden Nikasil-pinnoite ei ole koskaan noussut Suomessa oikeaksi ongelmaksi. Olipa moottoriversio mikä tahansa, sen tulee käydä tasaisesti ilman häiriöääniä.
2 PAISUNTASÄILIÖ
Moottorityypistä riippumatta jäähdytysjärjestelmän muovisen paisuntasäiliön kunto on hyvä tarkistaa, sillä säiliöillä on tapana haljeta ajan myötä. Huomaamatta jäänyt jäähdytysnestekato voi johtaa pahimmillaan katastrofaaliseen tuhoon moottoritilassa, jos moottorin lämpötilan varoitusvaloa ei huomaa ajossa ajoissa.
3 VAIHTEISTO
Automaattivaihteiston tulee vaihtaa Jaguarille tyypilliseen tapaan erityisen sulavasti ja ilman suurempia tömähdyksiä. Vanhemmissa S-Typeissä käytetään Fordin 5-vaihteisia automaattivaihteistoja (5R55N), joissa on ollut kytkinpakkojen kulumisen aiheuttamia toimintahäiriöitä kilometrien kertyessä. Tuoreemmissa facelift-vuosimallien yksilöissä käytetään kuitenkin ZF:n valmistamia 6-portaisia automaattivaihteistoja (6HP26), jotka ovat varsin kestäviä. Vaihteistoöljy ja -suodatin on niissäkin silti hyvä vaihtaa noin 150 000 kilometrin välein.
4 KYNNYSKOTELOT
S-Typen korin kynnyskotelot on suojattu muovisin listoin, joiden alle voi ajan myötä kertyä kosteutta ja likaa, jolloin ruostumisen riski on ilmeinen. Vanhemmissa autoyksilöissä ruostetta voi olla jo runsaasti, jos se on päässyt pesimään listan suojissa. Listan alle on siis syytä kurkistaa – jos kiinnitysruuvit eivät pidä listaa enää kunnolla paikallaan, on syytä huoleen.
5 ALATUKIVARRET
Etuakselilla alatukivarret muuttuvat kilometrien kertyessä kumipusliltaan välyksellisiksi, mikä johtaa määräaikaiskatsastuksessa hylkäykseen. Osa on kuitenkin melko edullinen vaihtaa, ja työ onnistuu tarvittaessa myös pätevältä kotimekaanikolta.
6 TAKA-AKSELISTO
Auton takapään alle on erityinen syy kurkistaa: kaikkein vanhemmissa vuosimalleissa taka-apurunko on saattanut alkaa ruostua huolestuttavalla tavalla. Jos apurunkoon tulee reikiä, niin se on vaihdettava uuteen tai ehjään, eikä vaihto ole pieni eikä myöskään edullinen työn osalta.
Jaguar S-Type 1999–2008
Jaguarin luotettavuusmaine ei ole 80-luvun mallien laatunotkahduksen vuoksi ollut erityisen mairitteleva, mutta ajat siis todistettavasti muuttuvat. Suomessa Jaguar on edelleen haastajamerkki, mikä näkyy myös käytettyjen jälkimarkkinoilla.
S-Typellä on kuitenkin etunaan ajaton imago, ja lisäksi se oli ylellisesti varusteltu. S-Typeä ensirekisteröitiin Suomessa koko sen mallihistorian ajan keskimäärin molemmin puolin sadan kappaleen vuositahtia. Lisäksi autoja on tuotu käytettyinä Suomeen jonkin verran. Näin ollen tarjontaa on käytetyissä suhteellisen kattavasti, mutta ei kuitenkaan yllin kyllin.
Bensiinimoottoreista pienin eli 2,5-litrainen V6 oli lyhytikäinen kuriositeetti, joka ei istu S-Typen keulalle erityisen tyylikkäästi vähäisemmän voimansa vuoksi, ja siksi sitä kannattaa välttää. Paljon ajavalle 2,7-litrainen diesel on taloudellisin vaihtoehto.
Ylipäätään S-Type kannattaa ostaa niin nuorena kuin mahdollista, sillä laadullinen kehitys niin sisällä kuin tekniikassakin oli huomattavaa 2000-luvun alkuvuosina. Kokonaisuutena parhaat kaupat tekee vuoden 2004 jälkeisissä facelift-malleissa. V6- ja V8-moottorit tarjoavat väsymätöntä voimaa, mutta niiden kulutuslukemat ovat sen mukaiset.
S-Type R:n ostaja saa juuri sitä, mitä tilaa: erikoisen vauhtihirmun, joka varmasti erottuu. Sen ylläpito on kuitenkin mallisarjan kalleinta, sillä nopeus on aina maksanut.
Tiukka alusta kestää
Alusta viritettiin faceliftissä lähes pintakovaksi, joten auto ei saa kallistella mutkissa huomattavasti. S-Type oli uutena varsin hiljainen, joten ajomelua tai tuulen suhinoita ei pitäisi hyvässä yksilössä kuulua käytettynäkään. Ylimääräisiä ääniä tai kolinoita ei saa epätasaisella pinnalla ajaessa esiintyä. Kunnossa oleva yksilö kulkee moottoritiellä vakaasti ja suoraan, eikä se ole urista moksiskaan. Ohjaus saattaa tuntua ensin raskaalta, mutta tuntuma tiehen on hyvä. Ohjausvaihde on Jaguareille tyypilliseen tapaan nopea, mutta se palauttaa samalla hyvin.
Vuonna 2005, jolta esimerkkiautomme on, Suomen hinnastossa oli neljä eri perusmallia: S-Type 2.7D (Classic ja Executive, hintaero 7 600 euroa), S-Type 3.0 V6 (Classic ja Executive, hintaero 10 300 euroa), S-Type 4.2 V8 Executive (hinta 73 000 euroa) ja S-Type R (100 600 euroa). Tärkeimmät erot Classicin ja Executiven välillä olivat 6-portainen automaattivaihteisto, takapysäköintitutkat, automaattisesti himmenevät tausta- ja sivupeilit, etuistuimien säätöjen muistitoiminnot, nahkapäällysteinen Executive-ohjauspyörä ja 17 tuuman Antares-kevytmetallivanteet. Nykyisin nopeasti yleistyvä mukautuva vakionopeudensäädin oli jo tuolloin Jaguarin optiolistalla, mutta sen lisähinta oli tuntuva 4 000 euroa.
Itselleen sopivaa yksilöä etsiessä kannattaa siis harkita tarkkaan, mitkä varusteet ovat itselle tärkeimpiä – löytöjäkin voi tehdä.
Huollot ja varaosat
Jaguar S-Type 1999–2008
Huollot ovat vanhempaan Jaguariin kustannustasoa ajatellen pieni Akilleen kantapää – mutta vain pieni. Uudempien mallien kaikki huoltohinnat kerrotaan netissä merkin sivustolla avoimesti, eivätkä nämä hinnat eroa yleisestä keskitasosta merkitsevästi puoleen tai toiseen. Vanhempiin malleihin, kuten esimerkiksi S-Typeen, huolloista joutuu kuitenkin aina kysymään tarjouksen erikseen. Jos valinta osuu käyttämään monimerkkihuoltokorjaamoa, niin perushuollot saa edullisimmin. Pieneen vuosihuoltoon sisältyvät tavallisesti moottoriöljy, öljynsuodatin ja raitisilmasuodatin sekä työt, isompaan lisäksi ilmansuodatin ja polttoainesuodatin vaihtotöineen.
2,7-litrainen turbodiesel vaatii harvemmin huolenpitoa, sillä se huolletaan vuosittain tai 24 000 kilometrin välein. Varsinaisen loven ylläpitokukkaroon tekee 168 000 kilometrin tai kymmenen vuoden välein tehtävä jakopään hihnojen vaihto. Samalla kertaa jakopään hihnojen kanssa vaihdetaan tavallisesti myös polttoaineen korkeapumpun hihna (vaihtoväli 240 000 km tai 10 vuotta); moottorissa on siis hihnat niin etu- kuin takapäässäkin, mikä nostaa tämä huollon hinnan korkealle. Bensiinimoottoreissa tätä kuluerää ei ole, mutta huoltoväli on lyhyempi eli 16 000 kilometriä tai yksi vuosi. Kokonaisuutena huoltojen hinnat ovat hivenen tavanomaista korkeammat.
Varaosien suhteen keski-ikäisen Jaguarin omistaja joutuu näkemään hieman tavallista enemmän vaivaa löytääkseen tyypillisesti kuluvia osia autoonsa – mutta vaivannäkö kannattaa. Kaikkia tavanomaisia kulutusosia on jopa edullisin hinnoin saatavilla, kunhan jaksaa etsiä. Vain pyöränlaakereista joutuu pulittamaan hieman tavallista enemmän. Voimanlähteitä ajatellen edes dieselmoottorissa kovalla käytöllä olevien vaihtoturbojen hinnat eivät suuremmin hätkäytä.
Yhteenveto
Jaguar S-Typen edullisimpien yksilöiden hinnat ovat vajonneet nykyisin niin alas, että mielenkiinto herää heilläkin, jotka eivät ole koskaan ennen edes harkinneet kyseistä merkkiä. Luotettavuus on hyvällä mallilla, joten jos S-Typen muodot miellyttävät, voi kysyä itseltään: miksipä ei? Ylläpitämällä autoa muutaman vuoden on pian jo käsissä varma klassikko, ja nykyisistä pyyntihinnoista ei enää merkittävässä määrin tulla alaspäin.
Jaguar S-Type 2.7D V6 Classic
Moottori V6, 2720 cm³, 153 kW (206 hv)/4000 r/min, 435 Nm/1900 r/min
Suorituskyky 0–100 km/h 8,6 s, huippunopeus 227 km/h
Kulutus 7,8 l/100 km, diesel
CO2-päästöt 208 g/km
Voimansiirto A6, takaveto
Mitat p. 4905, l. 1818, k. 1447 mm, akseliväli 2909 mm, omamassa 1790 kg, tavaratila 400–810 l, tankki 68 l
Hinta uutena 58 000 euroa
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
Konepellissä ”kulmakarvoina” olevat huomiovalot kruunaavat täyssähköisen Fiat 500e:n hauskan ulkonäön.
Juha Peltonen
Konepellissä ”kulmakarvoina” olevat huomiovalot kruunaavat täyssähköisen Fiat 500e:n hauskan ulkonäön.
Juha Peltonen
Kia paljastaa auton sekä auton ulkonäön sekä sisustuksen kokonaisilmeet maaliskuun puolivälissä.
Kia
Kia paljastaa auton sekä auton ulkonäön sekä sisustuksen kokonaisilmeet maaliskuun puolivälissä.
Kia
Opel Grandland GSe:hen sopii näyttävä, lisävarusteinen musta konepelt.
Juha Peltonen
Opel Grandland GSe:hen sopii näyttävä, lisävarusteinen musta konepelt.
Juha Peltonen
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Koeajossa Kia Niro 1.6 GDI Hybrid Business Luxury DCT 18”: Vähällä menee
Škoda Auto: Paljasti luonnoskuvia uuden Škoda Kodiaqin ulkonäöstä
Bentley Batur: Kehitysohjelma on valmis
Opel Kadett C: Uskoisitko, että se täytti jo 50 vuotta...?
Tällainen oli sähköisen liikenteen alkutaival Suomessa – astara Finlandin tekninen kouluttaja Rami Vähävirta on nähnyt autoilun sähköistymisen
Auto Bild 12/2023 on kaupoissa
Auto Bild Palvelu 1 -ostotutkimus: Asiakkaiden tarpeiden ja odotusten huomioiminen on haastavaa
Waulis: Mullistava suomalainen moottorikeksintö
Citroën ë-C4: Uudistettu mallisto saa uuden voimalinjan sekä enemmän toimintamatkaa – samalla hinnat pysyvät ennallaan
Toyotan akkuteknologia: Tulossa kolme uutta nestemäiseen elektrolyyttiin perustuvaa akkua
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
KOEAJOT
Koeajossa Kia Niro 1.6 GDI Hybrid Business Luxury DCT 18”: Vähällä menee
Koeajossa Ford Focus ST-Line 1.0 EcoBoost Hybrid 155 hv A7: ”Kadunmiehen RS”
Koeajossa Volvo V90 Cross Country: Pitkille taipaleille
Koeajossa Dacia Jogger TCe 110 Extreme 7P: Iso perheen perusauto
Ensikoeajossa Ford Mustang Mach I: Äänivallia kiusaamassa
Koeajossa Jaguar E-Pace P300e Plug-in Hybrid R-Dynamic S: Kissaperheen moniosaaja
Koeajossa Fiat 500 3+1: Lisäovellinen
Koeajossa Renault Clio TCe 90 X-Tronic A Intens: Pikkuylellisesti variaattorilla
Koeajossa BMW iX3 Charged Plus: Sähköinen välimalli
Koeajossa Mercedes-Benz C 200 4Matic A Business AMG: Moderni mittapuu
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
FOKUS MEDIA
Schiitin Urd
Strömsön tv-nikkari Jim Björni arvostaa kauniisti tehtyjä esineitä ja rakenteita – ne luovat elämänlaatua
Uusi HEDDphone-kuuloke
Denon DRA-900H
Quantum Signature
Luxman PD-191A
Lumin D3 Network Music Player
Suomen kauneimmaksi valittu koti Kajaanissa entisen kirjastotalon ullakolla: "Huomasimme sattumalta, että kaupunki myy vanhoja kiinteistöjään"
Majorityn uusi all-in-one-laite
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Koeajossa Kia Niro 1.6 GDI Hybrid Business Luxury DCT 18”: Vähällä menee
Škoda Auto: Paljasti luonnoskuvia uuden Škoda Kodiaqin ulkonäöstä
Bentley Batur: Kehitysohjelma on valmis
Opel Kadett C: Uskoisitko, että se täytti jo 50 vuotta...?
Tällainen oli sähköisen liikenteen alkutaival Suomessa – astara Finlandin tekninen kouluttaja Rami Vähävirta on nähnyt autoilun sähköistymisen
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
KOEAJOT
Koeajossa Kia Niro 1.6 GDI Hybrid Business Luxury DCT 18”: Vähällä menee
Koeajossa Ford Focus ST-Line 1.0 EcoBoost Hybrid 155 hv A7: ”Kadunmiehen RS”
Koeajossa Volvo V90 Cross Country: Pitkille taipaleille
Koeajossa Dacia Jogger TCe 110 Extreme 7P: Iso perheen perusauto
Ensikoeajossa Ford Mustang Mach I: Äänivallia kiusaamassa
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Škoda Auto: Paljasti luonnoskuvia uuden Škoda Kodiaqin ulkonäöstä
Bentley Batur: Kehitysohjelma on valmis
Tällainen oli sähköisen liikenteen alkutaival Suomessa – astara Finlandin tekninen kouluttaja Rami Vähävirta on nähnyt autoilun sähköistymisen
Auto Bild Palvelu 1 -ostotutkimus: Asiakkaiden tarpeiden ja odotusten huomioiminen on haastavaa
Waulis: Mullistava suomalainen moottorikeksintö
Citroën ë-C4: Uudistettu mallisto saa uuden voimalinjan sekä enemmän toimintamatkaa – samalla hinnat pysyvät ennallaan
Toyotan akkuteknologia: Tulossa kolme uutta nestemäiseen elektrolyyttiin perustuvaa akkua
Mitsubishi Eclipse Cross PHEV Black Edition: Pistokeladattava erikoisversio saapui Suomeen
Viidennen sukupolven Renault Clio: Tarkempi ohjaustuntuma ja paremmat pintamateriaalit
astaralle Nissanin maahantuonti Puolassa
LUETUIMMAT
Koeajossa Ford Focus ST-Line 1.0 EcoBoost Hybrid 155 hv A7: ”Kadunmiehen RS”
Auto Bild Palvelu 1 -ostotutkimus: Asiakkaiden tarpeiden ja odotusten huomioiminen on haastavaa
Waulis: Mullistava suomalainen moottorikeksintö
Volkswagen ID.7: Täyssähköautolle luvataan jopa 617 km toimintamatkaa
Toyotan akkuteknologia: Tulossa kolme uutta nestemäiseen elektrolyyttiin perustuvaa akkua
Volkswagen Touareg uudistui: Suomessa myyntiin kaksi ladattavaa hybridiversiota
Volkswagen Passat Variant: Uudessa sukupolvessa kaksi ladattavaa hybridiä
Mitsubishi Eclipse Cross PHEV Black Edition: Pistokeladattava erikoisversio saapui Suomeen
Tekoäly: Onko automyyjän ammatti kuoleva ala?
Citroën ë-C4: Uudistettu mallisto saa uuden voimalinjan sekä enemmän toimintamatkaa – samalla hinnat pysyvät ennallaan
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN