Vanhan AC Acen ystäville AC Ace Bristol Classic’issa on erottuva "hymyilevä etusäleikkö". Toinen, AC Ace Classic, pohjautuu alkuperäisen Acen viimeiseen muunnelmaan, jollaisena mallia valmistettiin vuonna 1963. Kyseinen, virtaviivaisempi keula siirtyi AC Cobran ensimmäiseen sukupolveen.
Ian Skelton
AC Ace: Sähäkkää brittisporttia päivitetään hienolla tavalla, perinteistä luopumatta
Legendaarisen, Brittiläisen urheiluautovalmistaja AC Cars’in vasta perustettu tytäryhtiö AC Cars Classics esittelee uuden AC Acen lisäksi tuliterän AC Ace Bristolin.
AC Cars -yhtiön 123-vuotisen historian aikana millään muulla aiemmalla mallilla ei ole vastaavaa merkitystä kuin AC Acella.
Aikaansa nähden innovatiivisella alustalla ja kevyellä alumiinirungolla varustettu malli saavutti niin harrastajien kuin kilpailijoidenkin kunnioituksen sekä katuajettavuudellaan että kisanopeudellaan.
Tämä auto muuttuu lopulta legendaariseksi AC Cobraksi.
70 vuotta ratadebyytistä
Vuonna 2024 tulee kuluneeksi 70 vuotta AC Acen kilpadebyytistä. AC:llä taisteltiin Le Mansin 24 tunnin ajossa vuosina 1957 ja 1958.
Menestystä herui vuonna 1959, jolloin AC Ace Bristol sijoittui ensimmäiseksi 2-litraisten GT-luokassa, sekä seitsemänneksi yleiskilpailussa, kuuden 3-litraisella moottorilla varustetun auton jälkeen.
AC Ace'ssa on Fordin polttoaineen suihkutuksella varustettu, yli 300-hevosvoimainen ja 2,3-litrainen 4-sylinterinen EcoBoost. Se vääntää maksimissaan 375 Nm.
AC Cars
Putkirunkoisen sportin vaihdelaatikkona palvelee tietenkin 6-portainen manuaali. Varauksia otetaan jo vastaan, ja hinnat starttaavat noin 209 000 eurosta.
AC Cars
AC Ace:lla menestyttiin myös Yhdysvalloissa, jossa se osoittautui erittäin tehokkaaksi SCCA:n kansallisissa mestaruuskilpailuissa.
Se oli erittäin suosittu yksityisten kilpailijoiden keskuudessa esimerkiksi Sebringin 12 tunnin ratakisassa.
Uudet muunnelmat
Nyt keskitytään kahteen historiallisen urheiluauton muunnelmaan. Samanlaisen suunnittelun, rakenteen ja nelisylinterisen voimansiirron ansiosta ne tarjoavat asiakkaille vaihtoehtoiset roadster-versiot.
Vanhan AC Acen ystäville AC Ace Bristol Classic’issa on erottuva "hymyilevä etusäleikkö".
Toinen AC Ace Classic pohjautuu alkuperäisen Acen viimeiseen muunnelmaan, jollaisena mallia valmistettiin vuonna 1963. Kyseinen, virtaviivaisempi keula siirtyi AC Cobran ensimmäiseen sukupolveen.
Vanhaa ja uutta sopivasti yhdistellen
Fordin polttoaineen suihkutuksella varustettu, yli 300-hevosvoimainen ja 2,3-litrainen 4-sylinterinen EcoBoost vääntää 375 Nm.
Sen avulla saadaan 1 100-kiloinen roadster kiihtymään sataan noin 4,6 sekunnissa.
Putkirunkoisen sportin vaihdelaatikkona palvelee tietenkin 6-portainen manuaali.
Varauksia otetaan jo vastaan, ja hinnat starttaavat 175 000 punnasta (n. 209 000 eurosta).
Jokaisella yksilöllä on myös virallinen alustanumero.
AC-lehdistötiedote / Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Yli 10 000 hevosvoimaa ja 280 suomalaiskuljettajaa - ainutlaatuinen Porsche World Road Show saapuu Suomeen
Kesäreissujen muistilista: varmista, että autosi ja renkaasi ovat valmiina turvalliseen matkantekoon
15-17-vuotiaat korostuvat traktorimönkijäonnettomuustilastoissa
Vehoniemen Automuseon uutuutena Tabe Slioorin legendaarinen Corvette
Koeajossa Peugeot E-308 SW Allure 54 kWh 156 A: Businesshenkinen
Peugeotin mallisto täydentyy täyssähköisillä 325-hevosvoimaisilla nelivetoversioilla
Työautoilu vihertyy vauhdilla – verokohtelu laahaa perässä
Kian historian tehokkaimman mallin hinnat ovat nyt julki
Lemmikki autossa helteellä? Useimmat ohikulkijat etsivät tietoa ilmastoinnista, joka kymmenes soittaa poliisille
Tuore suomalaistutkimus sähköautoilijoista: lähes 90 prosenttia aikoo hankkia täyssähköauton myös seuraavaksi autoksi
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
FOKUS MEDIA
Saarimökki on elämäntapa: Kiire jää jo rantaan
Trianglelta uusi kaiutin Borea-sarjaan
Demokraattisempaan suuntaan
D-luokan tehovahvistimia Luxemburgista
B&W Px7 S3
Bursonin uusi dac/kuulokevahvistin
Matti Vilhusen eli MattoMatin koti on marokkolaisin maustein väritetty
Audiolabilta kaksi uutta dacia
Tehosubbari Australiasta
UUTTA
Yli 10 000 hevosvoimaa ja 280 suomalaiskuljettajaa - ainutlaatuinen Porsche World Road Show saapuu Suomeen
Kesäreissujen muistilista: varmista, että autosi ja renkaasi ovat valmiina turvalliseen matkantekoon
15-17-vuotiaat korostuvat traktorimönkijäonnettomuustilastoissa
Vehoniemen Automuseon uutuutena Tabe Slioorin legendaarinen Corvette
Koeajossa Peugeot E-308 SW Allure 54 kWh 156 A: Businesshenkinen
KOEAJOT
Koeajossa Peugeot E-308 SW Allure 54 kWh 156 A: Businesshenkinen
Koeajossa Volvo EX30 Twin Motor Performance Ultra: Pieneksi zoomattu
Koeajossa Toyota C-HR 2.0 Hybrid AWD-i GR Sport Premiere Edition: Onnistunut kokonaisuus
Koeajossa Mitsubishi Colt 1.6 HEV Instyle AT: Ajotalous edellä
Koeajossa Mercedes-Benz E-sarja 300 e T A: Moneen lähtöön
... Lisää
Kaupallinen yhteistyö
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Yli 10 000 hevosvoimaa ja 280 suomalaiskuljettajaa - ainutlaatuinen Porsche World Road Show saapuu Suomeen
Kesäreissujen muistilista: varmista, että autosi ja renkaasi ovat valmiina turvalliseen matkantekoon
15-17-vuotiaat korostuvat traktorimönkijäonnettomuustilastoissa
Vehoniemen Automuseon uutuutena Tabe Slioorin legendaarinen Corvette
Peugeotin mallisto täydentyy täyssähköisillä 325-hevosvoimaisilla nelivetoversioilla
Työautoilu vihertyy vauhdilla – verokohtelu laahaa perässä
Kian historian tehokkaimman mallin hinnat ovat nyt julki
Lemmikki autossa helteellä? Useimmat ohikulkijat etsivät tietoa ilmastoinnista, joka kymmenes soittaa poliisille
Tuore suomalaistutkimus sähköautoilijoista: lähes 90 prosenttia aikoo hankkia täyssähköauton myös seuraavaksi autoksi
Ensipuraisu uudesta Audi Q3:sta
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Mercedes-Benz 450 SEL 6.9 - Oman aikansa ”paras auto” täyttää 50 vuotta
Toyota Mirai -polttokennoauton myynti alkaa Suomessa
Koeajossa Toyota C-HR 2.0 Hybrid AWD-i GR Sport Premiere Edition: Onnistunut kokonaisuus
Moottori-lehti laski: Kannattaako vanha diesel-Volvo vaihtaa uudempaan – jopa sähköautoon?
Koeajossa Opel Astra Sports Tourer GS 180 PHEV: Vihdoinkin!
Tällainen on kuudennen sukupolven Toyota RAV4 - Suomeen ensi vuonna
Volkswagen sähköautojen markkinajohtaja – ID.4 Suomen suosituin nelivetoinen sähköauto
Peugeotin mallisto täydentyy täyssähköisillä 325-hevosvoimaisilla nelivetoversioilla
Kian historian tehokkaimman mallin hinnat ovat nyt julki
Uuden Mercedes-Benz CLA:n toimintamatka liki 800 kilometriä
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: YHDISTELYLAINA
Uusi vai käytetty auto? Yhdistelylaina voi ratkaista tilanteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: SILTARAHA.FI
Pidä yrityksesi liikkeessä – joustava autorahoitus auttaa
Kilpailuta autolaina – voit löytää sopivan koron lainallesi
Väärät varaosat voivat tulla kalliiksi – miksi sopivuus on tärkeää?
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL