Artikkeli

Norppasafari Saimaalla on pysäyttävä elämys

Norppasafari Saimaalla on elämys. Mutta maailman harvinaisinta hyljettä ei oteta, se annetaan maltilliselle luontomatkailijalle.

M/S Ka­e­sa ir­taan­tuu Sa­von­lin­nan Pääs­ky­nie­men ve­ne­sa­ta­man lai­tu­ris­ta. Olem­me vie­lä var­sin kau­pun­ki­mai­ses­sa ym­pä­ris­tös­sä, mut­ta in­nok­kaim­mat nos­te­le­vat jo kii­ka­rei­ta sil­mil­leen. Nä­kyi­si­kö­hän? Ei­hän se mah­do­ton­ta ole, vaik­ka var­sin epä­to­den­nä­köis­tä.

Sai­maan­nor­pan on huo­mat­tu jos­kus nos­ta­van pään­sä ve­des­tä ja seu­raa­van viik­set vä­ris­ten Ola­vin­lin­naan kii­ruh­ta­via oop­pe­ran ys­tä­viä. Myös kaup­pa­to­rin lä­hel­lä norp­pia on ha­vait­tu.

Sai­maa on kui­ten­kin suu­ri ja ää­rim­mäi­sen uha­na­lai­sia norp­pia on vain 320. Pal­jon pa­rem­mat mah­dol­li­suu­det ha­vain­toi­hin on var­si­nai­sil­la norp­pa-alu­eil­la, esi­mer­kik­si kes­ki­sel­lä Pih­la­ja­ve­del­lä, Lin­nan­saa­ren kan­sal­lis­puis­ton alu­eel­la.

Ajan­koh­ta­kin on otol­li­nen. Juu­ri al­ku­ke­säs­tä ka­ve­rit köl­löt­te­le­vät ran­ta­ki­vil­lä ja vaih­ta­vat turk­ki­aan.

Norp­pien val­ta­tiel­lä

M/S Ka­e­sa puk­sut­taa rau­hal­li­ses­ti eteen­päin. Sää on au­rin­koi­nen, mut­ta tuu­li on yl­ty­mäs­sä.

Ran­noil­la ei näy enää ke­sä­mök­ke­jä ei­kä yli­pää­tään mi­tään merk­kiä ih­mi­ses­tä.

Olem­me saa­pu­neet Met­sä­hal­li­tuk­sen mail­le, ve­si­rei­til­le, jota isän­täm­me Juha Tas­ki­nen ku­vai­lee norp­pien high­wa­yk­si. Tas­ki­nen, elo- ja va­lo­ku­vaa­ja, on teh­nyt jo vuo­si­kym­men­ten ajan töi­tä norp­pien puo­les­ta.

Norp­pia ei vaan näy. Tuu­lee sen ver­ran na­va­kas­ti, et­tä hyl­keet ei­vät ole nous­seet ki­vil­le päi­vää pais­tat­te­le­maan. Kova aal­lok­ko te­kee vai­ke­ak­si myös nii­den ha­vait­se­mi­sen ve­des­tä.

Yri­täm­me et­siä ran­to­jen suo­jis­ta su­van­to­paik­ko­ja. Ohi­tam­me synk­kiä ki­vi­röyk­ki­öi­tä, joi­den uu­me­nis­ta Juha ker­too jos­kus öi­sien kan­tau­tu­neen norp­pien kuor­saus­ta. Van­ha kan­sa on eri­koi­sen ää­nen kuul­les­saan ar­vel­lut jou­tu­neen­sa te­ke­mi­siin it­sen­sä sie­lun­vi­hol­li­sen kans­sa.

Kii­ka­roim­me myös ula­pal­le, mut­ta Suu­ren Si­ni­sen kes­kel­tä löy­tyy vain kuik­kia ja tuk­ka­kos­ke­loi­ta.

Hie­no­ja lin­tu­ja, mut­ta, kai­kel­la kun­ni­oi­tuk­sel­la, nyt ha­ku­ses­sa on jo­tain pal­jon har­vi­nai­sem­paa.

– Norp­paa ei ote­ta, se an­ne­taan, Juha sa­noo.

Tervahöyry M/S Kaesa halkoo rauhalliseen tahtiin Saimaan aaltoja.

Tervahöyry M/S Kaesa halkoo rauhalliseen tahtiin Saimaan aaltoja.

Ter­va­höy­ry ei hop­pui­le

M/S Ka­e­san keu­las­sa tuul­ta hal­koo kar­hu­pat­sas.

Kip­pa­rim­me Es­ko Mu­ho­nen huo­maut­taa, et­tä ky­sees­sä ei ole mi­kään me­ri­kar­hu, vaan jär­vi­nal­le, tar­kem­min ot­ta­en Ras­mus-nal­le.

– Olen teh­nyt lai­van it­se. Otin sii­hen mal­lia pik­ku­poi­ka­na lu­ke­mis­ta­ni Ras­mus-nal­le-sar­ja­ku­vis­ta. Mut­ta muu­ten alus nou­dat­te­lee kyl­lä van­ho­jen höy­ry­lot­jien mal­lia. Nimi on äi­dil­tä­ni, Es­ko my­häi­lee.

Käy il­mi, et­tä Es­ko on toi­sel­ta am­ma­til­taan ve­neen­ra­ken­nuk­sen opet­ta­ja. Hän ker­too, et­tä höy­ry­lot­jien eli ter­va­höy­ry­jen kul­ta-ai­ka oli 1800-lu­vun lo­pus­sa ja vii­me vuo­si­sa­dan alus­sa. En­nen maam­me it­se­näis­ty­mis­tä lot­jil­la kul­je­tet­tiin polt­to­puu­ta Pie­ta­riin. Suo­ma­lai­nen puu läm­mit­ti sil­loin niin ruh­ti­nai­den pa­lat­se­ja kuin rah­vaan ma­ta­lam­pia ma­jo­ja.

– Ka­e­sa on hie­man pe­rin­teis­tä ter­va­höy­ryä pie­nem­pi. Mut­ta se so­pii oi­kein hy­vin täl­lai­sil­le mat­koil­le, joil­le vene on lii­an pie­ni ja lai­va lii­an iso.

Mie­les­sä­ni al­ka­vat jos­tain syys­tä pyö­riä Kip­pa­rik­var­te­tin van­han lau­lun sa­nat: Jät­kät, sät­kät, par­run pät­kät si­ni­sel­lä Sai­maal­la sei­lat­tiin, poi­jat, jät­kät, pit­kät pät­kät, kau­nis­ta Vee­raa me kat­sel­tiin.

Norp­pa oli tääl­lä en­nen mei­tä

M/S Ka­e­san kan­nel­la Mat­ti Hä­mä­läi­nen tä­hyi­lee au­rin­gos­sa ki­mal­te­le­vaa Sai­maa­ta ja sen ki­vi­siä ran­to­ja.

Eläk­keel­lä ole­va opet­ta­ja on yk­si WWF:n norp­pa­kum­meis­ta eli hän an­taa kuu­kau­sit­tain pie­nen sum­man ra­haa norp­pien tut­ki­mus- ja suo­je­lu­työ­hön.

– Norp­pa on ai­nut­laa­tui­nen eläin, sil­lä on oi­keus elää Sai­maal­la. Norp­pa oli tääl­lä jo pal­jon en­nen mei­tä, me ih­mi­set olem­me tu­lok­kai­ta.

Mat­ti ker­too, et­tä hä­nel­lä – ja kul­tai­nen­nou­ta­ja Sa­kul­la – on ol­lut jo on­ni näh­dä ker­ran sai­maan­norp­pa.

– Olin il­ta­hä­mä­ris­sä mök­ki­ran­nas­sam­me Sai­maan Yö­ve­del­lä. Yh­täk­kiä Saku tuli le­vot­to­mak­si, se oli ha­vain­nut jo­tain. Ve­des­sä pa­rin­kym­me­nen met­rin pääs­sä sai­maan­norp­pa sil­mäi­li mei­tä ute­li­aa­na!

Juha Taskinen, elo- ja valokuvaaja, on tehnyt vuosikymmeniä töitä saimaannorpan puolesta. Hän isännöi norppasafareja.

Juha Taskinen, elo- ja valokuvaaja, on tehnyt vuosikymmeniä töitä saimaannorpan puolesta. Hän isännöi norppasafareja.

Sei­laa sel­kien kans­sa

Ma­tin ker­to­mus nos­tat­taa norp­pa­kuu­met­tam­me en­ti­ses­tään. Juha päät­tää li­sä­tä löy­lyä kiu­kaal­le. Hän ryh­tyy muis­te­le­maan koh­taa­mi­si­aan norp­pien kans­sa Sai­maal­la sekä mui­den ma­ke­an ve­den hyl­kei­den kans­sa Laa­to­kal­la, Bai­ka­lil­la, Poh­jois-Ka­na­das­sa ja Alas­kas­sa.

– Oma uk­ki­ni oli hyl­keen­pyy­tä­jä. Nor­pat vei­vät myös mi­nut mu­ka­naan, heti en­si koh­taa­mi­sel­la, seit­se­män­kym­men­tä­lu­vun lo­pus­sa. Kun näin en­sim­mäi­sen ker­ran nor­pan, niin en saa­nut sitä enää mie­les­tä­ni. Nor­pat vain jo­ten­kin ovat niin kieh­to­via ja niin vä­hän tun­net­tu­ja eläi­miä.

Norp­pa­kum­mi, eläin­lää­kä­ri San­na Sain­maa ar­vi­oi, et­tä Juha tai­taa­kin ol­la sel­kie. Tämä on Skot­lan­nin, Ir­lan­nin ja Fär­saar­ten my­to­lo­gi­an tun­te­ma hah­mo, joka on puo­lek­si hyl­je ja puo­lek­si ih­mi­nen. Ta­ru­jen mu­kaan sel­kie pys­tyy maal­le nous­tes­saan rii­su­maan pois hyl­keen­nah­kan­sa ja ole­maan het­ken kuin kuka ta­han­sa meis­tä.

Juha ei kom­men­toi, vaan nau­rah­taa. Hän ryh­tyy tar­joi­le­maan Vie­na-tyt­tä­ren­sä kans­sa lou­nas­ta. Yl­lä­tys, yl­lä­tys. Ruo­ka­lis­tal­la on nor­pan nor­mi­ruo­kaa eli muik­ku­ja!

Kello 16.25 norppa ilmestyy! Saimaannorppaa ei oteta, vaan se annetaan kärsivälliselle Saimaan-kävijälle.

Kello 16.25 norppa ilmestyy! Saimaannorppaa ei oteta, vaan se annetaan kärsivälliselle Saimaan-kävijälle.

Kau­nis Vee­ra il­mes­tyy!

Kel­lo 16.25 se sit­ten ta­pah­tuu.

”Norp­pa!” huu­dah­taa joku norp­pa­kum­mien jou­kos­ta. Kaik­kien kii­ka­rit kään­näh­tä­vät sa­la­man­no­pe­as­ti sa­maan suun­taan.

Norp­pa kat­se­lee mei­tä noin vii­den­kym­me­nen met­rin pääs­sä. Eläi­men pää nä­kyy aal­lo­kos­sa ve­den­pin­nan ylä­puo­lel­la.

Huo­mio kiin­nit­tyy heti nor­pan hät­käh­dyt­tä­vän suu­riin tum­miin sil­miin. Niis­sä on jo­tain mel­kein­pä in­hi­mil­lis­tä.

Sil­mis­tä pu­heen ol­len. Ai­van kuin omis­sa­ni oli­si jo­tain kos­te­aa.

Juha tun­tee näi­den ve­sien nor­pat ihan ni­mel­tä, mut­ta hän ei ole var­ma, kuka täl­lä ker­taa on ky­sees­sä. Minä pää­tän ni­me­tä nor­pan Kau­niik­si Vee­rak­si.

En­si­ker­ta­lai­set saa­vat viik­set

Tai­a­no­mai­nen koh­taa­mi­nen kes­tää vain muu­ta­man se­kun­nin. Sit­ten Vee­ra päät­tää, et­tä se on näh­nyt tar­peek­si ja su­kel­taa ta­kai­sin Sai­maan sy­vyyk­siin.

Juha Tas­ki­nen ryh­tyy piir­tä­mään meil­le ky­näl­lä nor­pan­viik­siä. Se on kuu­lem­ma ta­pa­na teh­dä hä­nel­le, joka nä­kee nor­pan en­sim­mäis­tä ker­taa.

Kul­tai­nen­nou­ta­ja Sa­kun koh­dal­la teh­tiin kuu­lem­ma taan­noin poik­keus, kos­ka sil­lä oli norp­pa­mai­set viik­set jo en­tuu­des­taan.

Me ol­laan sel­kie­i­tä kaik­ki, kun oi­kein sil­min kat­so­taan.

Käki juh­lii ke­säy­ö­tä

M/S Ka­e­sa ran­tau­tuu. Kan­nel­la tä­hyi­lyn jäl­keen pie­ni kä­ve­ly­lenk­ki te­kee hy­vää. Kii­pe­äm­me va­ro­vai­ses­ti saa­ren kor­keil­le kal­li­oil­le, kos­ke­ma­ton val­koi­nen jä­kä­lä­mat­to ker­too, et­tä edel­lis­ten vie­rai­den käyn­nis­tä on jo ai­kaa.

Suo­ma­lai­nen ke­säyö on kau­neim­mil­laan ja jär­jet­tö­mim­mil­lään. Au­rin­ko ei ym­mär­rä men­nä ol­len­kaan nuk­ku­maan.

Käki kuk­kuu toh­keis­saan, mut­ta ujo pa­ju­lin­tu toh­tii ve­tää juu­ri ja juu­ri oman sä­keen­sä lop­puun.

Met­sä­hyt­ty­sil­lä­kin on juh­lat. Hä­mä­rän hen­get et­si­vät tou­huk­kaas­ti hy­vää las­keu­tu­mis­paik­kaa sa­moi­li­jan nis­kas­ta.

Tal­vi­turk­ki jää Pih­la­ja­ve­teen

M/S Ka­e­sal­ta kan­tau­tu­va räis­kä­lei­den tuok­su hou­kut­te­lee ta­kai­sin lai­vaan. Lät­ty­kek­ke­rei­den jäl­keen on vie­lä vuo­ros­sa sau­na- ja ui­ma­reis­su.

Pih­la­ja­ve­den vesi on var­sin vii­le­ää, mut­ta mi­nä­kään en keh­taa ol­la heit­tä­mät­tä pois tal­vi­turk­ki­a­ni. Ties vaik­ka Vee­ra­kin kat­se­li­si jos­ta­kin.

Kuik­ka­pa­ri sou­te­lee vä­hän mat­kan pääs­sä, mut­ta ei kuik-kuik-kom­men­toi sen kum­mem­min lah­teen­sa il­mes­ty­nei­tä ou­to­ja pols­ki­joi­ta.

Vee­ra tu­lee yöl­lä uniin­kin ja vink­kaa sil­mää.

Seu­raa­va­na päi­vä­nä tuu­li on yl­ty­nyt en­ti­ses­tään. Norp­pia ei enää näy.

Sai­maan­norp­paa ei ote­ta, se an­ne­taan...

Lue Myös