Renaultin edistyksellinen hybridijärjestelmä on yhtä aikaa rinnakkais- ja sarjahybridi, minkä lisäksi voidaan liikkua pelkästään sähköllä. Ajajan ei tarvitse pohtia asiaa, vaan kaikki tapahtuu täysin automaattisesti.
Renault
Uudistunut Renault Arkana: Keskittyy Suomessa täyshybridiin
Renault Arkana on vuodelle 2023 uusien varustetasojen ansiosta entistä ylellisempi. Jatkossa keulalla on aina erittäin taloudellinen bensiinimoottorin ja kahden sähkömoottorin yhdistelmä sekä automaattivaihteisto.
Renault Arkana kilpailee tänä vuonna Renault Capturin kanssa eniten rekisteröidyn Renaultin asemasta.
Tähän saakka Renault Arkana on ollut myynnissä sekä kevythybridinä että täyshybridinä. Myynnin arvioitiin jo ennakkoon painottuvan voimakkaasti jälkimmäiseen.
Ennuste osui oikeaan, sillä lähes kaikki ostajat ovat valinneet Renault Arkanansa keulalle E-Tech 145 full hybrid -voimalinjan.
Miellyttävästi ja taloudellisesti
Jatkossa Renault Arkanassa on aina E-Tech full hybrid, jossa on 69 kilowattia kehittävä 1,6-litrainen bensiinimoottori, 36 kilowatin tehoinen sähkömoottori ja lisäksi 15 kilowattia kehittävä käynnistysgeneraattori.
Voimalinjan kokonaisteho on 105 kilowattia (143 hv) ja siinä on paljon Formula 1 -moottoreissa kehitettyä teknologiaa.
Korin linjoihin ei ole syynä vain kauneus, vaan niillä ilmanvastus on saatu jopa neljänneksen pienemmäksi kuin tavallisissa katumaastureissa.
Renault
Renaultin edistyksellinen hybridijärjestelmä on yhtä aikaa rinnakkais- ja sarjahybridi, minkä lisäksi voidaan liikkua pelkästään sähköllä. Ajajan ei tarvitse pohtia asiaa, vaan kaikki tapahtuu täysin automaattisesti.
Liikkeelle Renault Arkana E-Tech hybridillä lähdetään aina pehmeästi ja äänettömästi sähköllä, minkä jälkeen älykäs automaattisesti toimiva monitilavaihteisto käyttää moottoreita energiaa säästäen.
Renault Arkana E-Tech full hybridin yhdistetty kulutus on 4,7 l/100 km ja hiilidioksidipäästö 107 g/km (WLTP).
Yllättävän tilava
Renault Arkanassa on coupémainen kori. Vaikka malli on ollut markkinoilla jo vähän yli vuoden, se ei ole vieläkään saanut suoranaisia kilpailijoita. Korin linjoihin ei ole syynä vain kauneus, vaan niillä ilmanvastus on saatu jopa neljänneksen pienemmäksi kuin tavallisissa katumaastureissa.
Silmiä hivelevät muodot ja viistosti perää kohti laskeva kattolinja eivät kuitenkaan tarkoita, että Renault Arkanassa olisi tingitty tiloista. Akseliväli on melkoinen 2,72 metriä, mikä jo sinällään kertoo suurista sisä- ja tavaratiloista. Kun korilla on mittaa 4,57 metriä, se on osaltaan auttanut suunnittelemaan matkustajille mukavat oltavat.
Tavaratilaa on 480 litraa. Tila on suurempi kuin hybridikilpailijoissa, ja kun epäsymmetrisesti jaetun takapenkin selkänoja kaadetaan eteen, tila kasvaa yli 1,2 kuutiometrin kokoiseksi. Monikäyttöisyyttä parantaa vielä tavaratilan välipohja, tilan muotoilu ja monet järkevät yksityiskohdat.
Turvallisuus on ollut aina yksi Renaultin vahvuuksia. Renault Arkana jatkoi merkin hienoa sarjaa saatuaan vuoden 2021 vaatimusten mukaan tehdyssä turvallisuustestissä parhaan viiden tähden arvosanan.
Vankan perusrakenteen lisäksi tulokseen auttoi vakiovarusteisiin kuuluva monipuolinen kuljettajaa avustavien järjestelmien paketti.
Uudet varustetasot
Vuosimallin 2023 myötä Renault Arkanassa siirrytään yhtenäisiin varustetasoihin muiden mallisarjojen kanssa. Aiemmin jo Zen-varustetaso oli varsin kattava.
Se on jäänyt pois, ja nyt perustasona on paljon täydellisemmän Intensin korvaava Techno, missä on vielä entistäkin enemmän varusteita vakiona.
Mukavuutta lisäävät sähkösäätöiset etuistuimet ja lämmitettävä ohjauspyörä, minkä ohella älylaitteiden käyttöä helpottavat langaton latausalusta sekä langaton Apple CarPlay -peilaus (toiminto tullee myöhemmin kattamaan myös Android Auton).
Renault
Vakiovarusteisiin kuuluu muun muassa Multi-Sense, jonka avulla ajaja voi valita mieleisen ajotilan tai vaikka säätää tunnelmavalaistusta.
Varusteluettelossa ovat myös kookas, muunneltava 10-tuumainen digitaalinen mittaristo sekä 9,3-tuumainen Easy Link -multimediajärjestelmän kosketusnäyttö, josta löytyvät niin navigointi kuin peruutuskamera.
Mukavuutta lisäävät sähkösäätöiset etuistuimet ja lämmitettävä ohjauspyörä, minkä ohella älylaitteiden käyttöä helpottavat langaton latausalusta sekä langaton Apple CarPlay -peilaus (toiminto tullee myöhemmin kattamaan myös Android Auton).
Ulkonäköä kohentavat 18-tuumaiset kevytmetallivanteet ja tummennetut takalasit.
Mallisarjan huipulla uusi Renault Arkana E-Tech engineered korvaa aiemman Renault Arkana R.S. Linen. Sen vakiovärinä on tyylikäs metallinhohtovalkoinen, minkä lisäksi Renault Arkanan saa ainoastaan E-Tech engineered -varustein Valencian oranssin värisenä.
Uutta ovat kiiltävän musta etusäleikkö ja satiininkultaiset tehostukset etuhelmassa, kylkilistoissa ja takapuskurin ulostulossa (ei punaisen ja oranssin korin värin kanssa).
Ohjaamossa Renault Arkana E-Tech engineeredissä on istuimissa upea verhoilu, joka on nahan, synteettisen nahan ja synteettisen nappanahan yhdistelmä kultaisin tikkauksin.
Ohjaamossa on kullan värisiä tehosteita kojelaudassa, ovissa, mukitelineissä, ohjauspyörässä ja keskikonsolin verkossa. Ohjaamoon tuo uutta tunnelmaa myös sähköinen e-shifter -vaihteenvalitsin, sekä musta kattoverhoilu.
Varustelista jatkuu E-Tech engineeredissä entisestään etäisyysvaroittimella ja pysähdyksiin asti toimivalla mukautuvalla vakionopeussäätimellä.
Uudistunut Renault Arkana E-Tech 145 full hybrid maksaa Techno-varustein 37 390 euroa ja E-Tech Engineered -varustein 39 390 euroa.
Renault-lehdistötiedote / Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
Opel käyttää Grandlandin täyssähköisissä sekä lataushybridiversioissa FSD-tekniikkaan perustuvia iskunvaimentimia. Katumaasturin keulassa komeilevan 3D Vizor -säleikön Opel-logo on valaistu.
Juha Peltonen

VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Koeajossa Toyota C-HR 2.0 Hybrid AWD-i GR Sport Premiere Edition: Onnistunut kokonaisuus
Koeajossa Mitsubishi Colt 1.6 HEV Instyle AT: Ajotalous edellä
Uusi DS N°8: Nelivetoista luksusta 690 km toimintamatkalla
Eniten vikoja akselistoissa ja jarruissa: Näin vältät vakavimmat ongelmat autossasi
Vain 30 prosentissa yrityksistä on sähköautopakko työsuhdeautoille - Teslan tilanne puhuttaa
Lähes joka kolmas auto hylätään määräaikaiskatsastuksessa - sähköautojen määrä hylsyistä kasvoi
Renault 4 E-Tech electric saapuu Suomeen - katso hinnat
Renkaiden jarrutusmatkoissa on merkittäviä eroja märillä teillä
Uusi vai käytetty auto? Yhdistelylaina voi ratkaista tilanteen
Uuden Mercedes-Benz CLA:n toimintamatka liki 800 kilometriä
KOEAJOT
Koeajossa Toyota C-HR 2.0 Hybrid AWD-i GR Sport Premiere Edition: Onnistunut kokonaisuus
Koeajossa Mitsubishi Colt 1.6 HEV Instyle AT: Ajotalous edellä
Koeajossa Mercedes-Benz E-sarja 300 e T A: Moneen lähtöön
Koeajossa Opel Astra Sports Tourer GS 180 PHEV: Vihdoinkin!
Koeajossa Jeep Wrangler Sahara Power Soft Top 2.0 PHEV AT8: Aito asia
Koeajossa BMW i7 xDrive60: Uuden aallon huipulla
Koeajossa Renault Espace E-Tech full hybrid 200 techno esprit Alpine 4Control: Uuteen kategoriaan
Koeajossa Volkswagen ID.7 Pro Business Max: Tyylikäs sedan
Koeajossa Citroën ë-C4 Full Electric 156 Shine 54 kWh A: Matkamukava
Koeajossa Jeep Avenger Summit 54 kWh 156 hv: Ensimmäinen täyssähköinen Jeep
... Lisää
FOKUS MEDIA
Puutalokylä Helsingin sydämessä: ”Tämä on vähän tällaista Peppi Pitkätossu -meininkiä”
Valaistunut levysoitin
Majorityn halpislevysoittimet
Trendikäs sitruuna tuo iloa ja energiaa kotiin
Kaikki yhdessä - tai erikseen
Neula puhtaaksi
Bowers & Wilkins, Denon, Marantz uudelle omistajalle
Luxmanin uusi kuulokevahvistin
Daciin lisäominaisuuksia
UUTTA
Koeajossa Toyota C-HR 2.0 Hybrid AWD-i GR Sport Premiere Edition: Onnistunut kokonaisuus
Koeajossa Mitsubishi Colt 1.6 HEV Instyle AT: Ajotalous edellä
Uusi DS N°8: Nelivetoista luksusta 690 km toimintamatkalla
Eniten vikoja akselistoissa ja jarruissa: Näin vältät vakavimmat ongelmat autossasi
Vain 30 prosentissa yrityksistä on sähköautopakko työsuhdeautoille - Teslan tilanne puhuttaa
KOEAJOT
Koeajossa Toyota C-HR 2.0 Hybrid AWD-i GR Sport Premiere Edition: Onnistunut kokonaisuus
Koeajossa Mitsubishi Colt 1.6 HEV Instyle AT: Ajotalous edellä
Koeajossa Mercedes-Benz E-sarja 300 e T A: Moneen lähtöön
Koeajossa Opel Astra Sports Tourer GS 180 PHEV: Vihdoinkin!
Koeajossa Jeep Wrangler Sahara Power Soft Top 2.0 PHEV AT8: Aito asia
... Lisää
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Uusi DS N°8: Nelivetoista luksusta 690 km toimintamatkalla
Eniten vikoja akselistoissa ja jarruissa: Näin vältät vakavimmat ongelmat autossasi
Vain 30 prosentissa yrityksistä on sähköautopakko työsuhdeautoille - Teslan tilanne puhuttaa
Lähes joka kolmas auto hylätään määräaikaiskatsastuksessa - sähköautojen määrä hylsyistä kasvoi
Renault 4 E-Tech electric saapuu Suomeen - katso hinnat
Renkaiden jarrutusmatkoissa on merkittäviä eroja märillä teillä
Uuden Mercedes-Benz CLA:n toimintamatka liki 800 kilometriä
Ajokortti on monelle iäkkäälle tärkeä – iäkkäät hyödyntävät myös uutta ajoteknologiaa
Fiat tuo uuden Grande Panda 4x4:n markkinoille
Nissan Micra palaa markkinoille täyssähköisenä
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Teslan Cybertruck on ollut täysi katastrofi
Toyota Mirai -polttokennoauton myynti alkaa Suomessa
Moottori-lehti laski: Kannattaako vanha diesel-Volvo vaihtaa uudempaan – jopa sähköautoon?
Koeajossa Opel Astra Sports Tourer GS 180 PHEV: Vihdoinkin!
Volkswagen sähköautojen markkinajohtaja – ID.4 Suomen suosituin nelivetoinen sähköauto
Volkswagenin ID.4-mallisto laajenee uusilla edullisemmilla Comfort-versioilla
Jopa sata kilometriä eurolla – sähköautolla ajamisen edullisuus yllättää
Koeajossa Renault Espace E-Tech full hybrid 200 techno esprit Alpine 4Control: Uuteen kategoriaan
Tällainen on kuudennen sukupolven Toyota RAV4 - Suomeen ensi vuonna
Koeajossa BMW i7 xDrive60: Uuden aallon huipulla
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: YHDISTELYLAINA
Uusi vai käytetty auto? Yhdistelylaina voi ratkaista tilanteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: SILTARAHA.FI
Pidä yrityksesi liikkeessä – joustava autorahoitus auttaa
Kilpailuta autolaina – voit löytää sopivan koron lainallesi
Väärät varaosat voivat tulla kalliiksi – miksi sopivuus on tärkeää?
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL