Kia EV3 on vuoden auto 2025
Vuoden Auto Suomessa 2025 on Kia EV3
Järjestyksessään 11. Vuoden Auto Suomessa on Kia EV3. Arvostetussa valinnassa Kian kompakti täyssähköauto jätti taakseen peräti 44 muuta uutuusmallia.
Kuuden auton finaalissa EV3 oli varsin ylivoimainen, sillä toiseksi sijoittunut Renault Scenic hävisi voittajalle 14 pistettä. Finaalissa olivat mukana myös Citroën C3/ë-C3, Dacia Duster, Škoda Superb ja Suzuki Swift.
Vuoden Auto Suomessa 2025 -tittelistä kilpaili ennätyksellisesti peräti 45 autouutuutta. Ensimmäisellä kierroksella olivat mukana kaikki marraskuun 2023 alun ja lokakuun 2024 lopun välisenä aikana Suomessa myyntiin tulleet täysin uudet automallit. Automaailman sähköistymisestä kertoo se, että ehdokkaista peräti 37 kuuluu ladattavien autojen kategoriaan. 15 ehdokasta on Suomessa myynnissä vain sähköautona, ja yhdeksän muun ehdokkaan yksi voimalinjavaihtoehto on täyssähköinen.
Vuoden Auto Suomessa -valinnan tekevän Auto- ja liikennetoimittajat AuLi ry:n noin 110 jäsenestä tämänkertaiseen valintaan osallistuu 63 henkilöautojen testaukseen keskittyvää toimittajaa. Kaikki 45 ehdokasta olivat tuomareiden koeajettavina, ennen kuin kukin tuomari nimesi niistä kuusi mielestään parasta finalistiehdokasta. Finalistien koeajopäivän jälkeen kukin ensimmäisellä kierroksella äänestänyt tuomariston jäsen jakoi ehdokkaille 15 ääntä. Kuudesta ehdokkaasta yksi piti nostaa voittajaksi, jolle sai antaa enintään kuusi ääntä.
Vuoden Auto Suomessa -valinnassa yksi tärkeimmistä arvosteluperusteista on rahalle saatava vastine, ja puolet finalisteista sijoittuu lähtöhinnaltaan 20–25 000 euron luokkaan, ja loppujen kolmen finalistin lähtöhinta on 40 000 euron tuntumassa.
Kia saavutti toisen Vuoden Auto Suomessa -voittonsa – kaksi vuotta sitten ykkönen oli Niro – varsin selvällä piste-erolla, ja EV3:lle kirjattiin myös eniten ykkössijoja. 18 tuomarin papereissa Kia oli muita parempi. 15 tuomaria nosti ykköseksi pisteissä neljänneksi sijoittuneen Dacia Dusterin. Hopealle jääneelle Renault Scenicille antoi suurimmat pisteensä 14 tuomaria, ja Citroën C3/ë-C3 oli ykkönen 12 tuomarin mielestä.
Vuoden Auto Suomessa 2025 julkistettiin torstaina 12.12. Helsingin Koskenrannassa järjestetyssä Auto- ja Liikennegaalassa.
Vuoden Auto Suomessa 2025 -lopputulokset:
1. Kia EV3 (195 pistettä)
2. Renault Scenic (181 pistettä)
3. Citroën C3/ë-C3 (177 pistettä)
4. Dacia Duster (174 pistettä)
5. Škoda Superb (130 pistettä)
6. Suzuki Swift (88 pistettä)
Tuomariston jäsenet arvioivat voittajaa muun muassa seuraavasti:
”Hyvä kokonaisuus tilojen ja tekniikan osalta.”
”Luokkansa parasta tekniikkaa ja laatua, hinnoittelu onnistunut.”
”Todellinen vaihtoehto täyssähköperheautoksi kohtuuhintaan.”
”Suomalaisten tuleva suosikkiauto.”
AutoBild / Auto- ja liikennetoimittajat ry
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Näin maksimoit käytetyn autosi arvon
Kaasuautoilu ei ole kuollut – Gasum laajentaa tankkausverkostoaan
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
Nissanille uusi maahantuoja Suomessa
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
KOEAJOT
Koeajossa BYD Tang Black Edition: Tasokasta tilaa
Koeajossa Range Rover Sport P440e Plug-In Hybrid Dynamic HSE: Arvokas tyylitaituri
Koeajossa MG5 LR Luxury: Harvinaisuus
Koeajossa BYD Han: Laadukas tulokas
Koeajossa Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport A: Lähes keräilykappale
Koeajossa Mercedes-AMG SL 43: Päivitetty legenda
Toyota GR Supra 3.0 eFuel: Muunnelma käy synteettisellä bensiinillä – ja on varustettu uskomattoman hienolla 6-portaisella manuaalivaihteistolla!
Koeajossa Opel Grandland PHEV GSe 300 AWD A8: Uusi lippulaiva
Koeajossa Land Rover Defender 110 P400e 75th Limited Edition: Nykyaikaistettu maastoikoni
Koeajossa Mercedes-Benz EQE SUV 500 4Matic: Kompaktimpi vaihtoehto
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
FOKUS MEDIA
Muotoilija Eemeli Sahimaa luottaa vanhoihin työkaluihin
Nelisolutorvi 12-tuuman bassoäänisellä
Bose hotkaisi McIntosh Groupin
Vanha hirsitalo tarjoaa hurmaavat puitteet joululle
Kirjailija Satu Rämö: Talo oli kauhea remonttipommi, mutta ostimme sen maiseman takia
Elipsonin striimerivahvistin
Joulukoti Porvoon vanhalla rautatieasemalla
Rega Planar 3:n uusi erikoisversio
Monipuolinen kuulokevahvistin
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
FOKUS MEDIA
Muotoilija Eemeli Sahimaa luottaa vanhoihin työkaluihin
Nelisolutorvi 12-tuuman bassoäänisellä
Bose hotkaisi McIntosh Groupin
Vanha hirsitalo tarjoaa hurmaavat puitteet joululle
Kirjailija Satu Rämö: Talo oli kauhea remonttipommi, mutta ostimme sen maiseman takia
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Näin maksimoit käytetyn autosi arvon
Kaasuautoilu ei ole kuollut – Gasum laajentaa tankkausverkostoaan
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
Nissanille uusi maahantuoja Suomessa
LUETUIMMAT
Tällainen on uusi Toyota Urban Cruiser – Suomeen ensi syksynä
Sähköautojen myynti yhä jumissa – Toyota jyrää tilastojen kärjessä
Uusi Opel Grandland: Täyssähköinen lippulaiva kykenee jopa 680 kilometrin toimintamatkaan
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Koeajossa BYD Han: Laadukas tulokas
Toisen sukupolven Audi Q5 Sportback: Suomen maahantuontiohjelmaan kuuluvat vain ladattavat hybridiversiot
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
Suomen ajokorttilainsäädäntöön vaaditaan sähköautomuutosta
Koeajossa Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport A: Lähes keräilykappale
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: PUHELINLIITTYMÄ.COM
Kilpailuta puhelinliittymäsi ja tankkaa auto säästöillä
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rengastukkurit.fi
Kevään Tulo – Valmista Autosi Kesäkauteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Nopealaina.fi
Säästä rahaa ja aikaa: Parhaat autolainat 2024 vertailussa
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rahalaitos.fi
Rahoitusratkaisuja autounelmien toteuttamiseen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: AXOLAINA.FI