On tal­vi, mut­ta Jo­han­na Koi­vu nuk­kuu su­vun ke­sä­mö­kis­sä ik­ku­na au­ki. Ik­ku­nan­ra­os­ta vir­taa hy­vää, rai­kas­ta il­maa kuin elä­mä­ne­lik­sii­riä. Pääl­lä on pak­sut väl­lyt ja pääs­sä pipo.

Mö­kin pi­haan on py­sä­köi­ty­nä Jo­han­nan au­to, jos­sa on tär­keim­piä ta­va­roi­ta ja käyt­tö­vaat­tei­ta jä­te­sä­keis­sä. Muu omai­suus lo­juu Hel­sin­gin kan­ta­kau­pun­gis­sa ho­meen saas­tut­ta­mas­sa kak­si­os­sa.

Jo­han­na tie­tää, et­tei hän voi pa­la­ta tuo­hon unel­mien­sa ker­ros­ta­lo­ko­tiin, elä­män­sä en­sim­mäi­seen omis­tu­sa­sun­toon, jon­ka hän vain vuo­si ai­kai­sem­min löy­si kier­ret­ty­ään pe­rä­ti sa­ta­kun­ta asun­to­näyt­töä.

Koko ho­me­a­sia tun­tuu pai­na­jais­mai­sel­ta, ka­tast­ro­fil­ta. Jo­han­nal­la ei ole voi­mia aja­tel­la tu­le­vaa. Hän elää hen­gen­ve­dos­ta toi­seen miet­tien, kuin­ka sai­raal­ta olo tun­tuu taas aa­mul­la. Mie­li täyt­tyy sen poh­ti­mi­ses­ta, mis­sä voi­si nuk­kua seu­raa­van yön.

Pe­lot­ta­vin­ta on, et­tei Jo­han­na tie­dä, mitä hä­nen lii­kun­nal­li­sel­le ja en­nen niin ter­veel­le ke­hol­leen on ta­pah­tu­mas­sa. On­ko ter­veys me­ne­tet­ty lo­pul­li­ses­ti?

Ho­meen ai­heut­ta­mat oi­reet kum­mas­tut­ti­vat

Nu­haa, kurk­ku­ki­pua, sil­mien ku­ti­naa ja tois­tu­va fluns­sa. Jo­han­na ih­met­te­li jat­ku­via oi­rei­taan, jot­ka tun­tui­vat voi­mak­kai­na eten­kin aa­mui­sin ja pa­ra­ni­vat, kun hän oli yö­tä pois­sa ko­toa.

Lää­kä­ri oli ho­me­a­si­ois­ta poik­keuk­sel­li­sen hy­vin pe­ril­lä, vaik­ka elet­tiin vuot­ta 2014, ei­kä koko Suo­mi vie­lä ko­his­sut si­säil­ma­hai­tois­ta. Lää­kä­ri to­te­si, et­tä Jo­han­nan pi­täi­si läh­teä asun­nos­ta heti pois. Muu­ten oi­reet vain pa­he­ni­si­vat.

Jo­han­na kui­ten­kin jäi vie­lä asun­toon. Ei hän hen­no­nut noin vain häi­pyä vai­val­la re­mon­toi­mas­taan ko­dis­ta. Sitä pait­si hän us­koi, et­tä asia hoi­tui­si ta­lo­yh­ti­ön avul­la. Hän ot­ti yh­teyt­tä myy­jään ja isän­nöit­si­jään, jot­ta nämä ryh­tyi­si­vät toi­miin asun­non kun­non sel­vit­tä­mi­sek­si.

Erää­nä päi­vä­nä saa­pui säh­kö­pos­ti­vies­ti: Mi­täs tä­män nai­sih­mi­sen kans­sa pi­täi­si teh­dä?

Mo­neen viik­koon mi­tään ei kui­ten­kaan kuu­lu­nut. Vies­tei­hin ei vas­tat­tu.

Jo­han­na kir­joit­ti säh­kö­pos­tia myös ta­lo­yh­ti­ön hal­li­tuk­sen pu­heen­joh­ta­jal­le. Erää­nä päi­vä­nä saa­pui säh­kö­pos­ti­vies­ti: Mi­täs tä­män nai­sih­mi­sen kans­sa pi­täi­si teh­dä? Hal­li­tuk­sen pu­heen­joh­ta­ja oli va­hin­gos­sa lä­het­tä­nyt isän­nöit­si­jäl­le tar­koi­te­tun vies­tin Jo­han­nal­le.

”Sil­loin ym­mär­sin, et­tä olin heil­le vain han­ka­la nai­sih­mi­nen, joka ki­ti­see tur­has­ta. Ta­ju­sin, et­tä mi­nun pi­tää it­se teet­tää asun­nos­sa mit­tauk­set.”

Niin Jo­han­na te­ki­kin, ja asun­nos­ta löy­tyi elin­ky­kyi­siä ho­mei­ti­öi­tä ja sä­de­sien­tä. Nyt hän ka­tuu vii­vyt­te­ly­ään asun­nos­sa. Noi­na kuu­kau­si­na ho­me­al­tis­tus eh­ti pa­hen­tua.

Nyt Jo­han­na tie­tää, et­tä ho­me­oi­rei­den vä­hät­te­ly on tyy­pil­lis­tä.

”Mo­net ovat ah­din­gos­sa juu­ri sen ta­kia, et­tei hei­dän asi­oi­taan ote­ta va­ka­vas­ti.”

Homeen myötä Johanna alkoi saada allergiaoireita myös maitoproteiinista, gluteenista, kananmunasta ja soijasta. Lisäksi hän herkistyi esimerkiksi uusien huonekalujen ja tekstiilien kemikaaleille.

Tomi Nuotsalo

Keik­kai­lu aut­toi pii­naan

Jo­han­na Koi­vu tun­ne­taan alun pe­rin Lau­ri Täh­kä ja Elon­ker­juu -yh­ty­een viu­lis­ti­na. Vuon­na 2011 ko­koon­pa­no muut­ti ni­men­sä Elon­ker­juuk­si, ja Jo­han­na soit­ti bän­dis­sä vuo­teen 2016 as­ti.

Ho­mek­rii­sin ol­les­sa pa­him­mil­laan Jo­han­na sai voi­mia juu­ri keik­kai­lus­ta. Ener­gi­sis­sä esiin­ty­mis­ti­lan­teis­sa hän pää­si het­kek­si kuin toi­seen maa­il­maan, ir­ti oman ter­vey­den­ti­lan tark­kai­lus­ta.

”Tun­sin, et­tä kyl­lä minä vie­lä jo­hon­kin pys­tyn: luo­maan iloa, an­ta­maan ih­mi­sil­le jo­ta­kin ja ole­maan vah­va la­val­la. Se oli hy­vin voi­maan­nut­ta­vaa”, Jo­han­na ker­too.

Kei­kan jäl­keen edes­sä oli kui­ten­kin pa­luu ah­dis­ta­vaan to­del­li­suu­teen. Muut ha­lu­si­vat no­pe­as­ti ko­tiin, mut­ta Jo­han­nal­la ei ol­lut kii­re. Hä­nel­lä ei ol­lut ko­tia, jon­ne pa­la­ta.

Hän yö­pyi su­ku­lais­ten ja ys­tä­vien luo­na, kaik­ki­al­la mis­sä si­säil­ma tun­tui riit­tä­vän puh­taal­ta. Sel­lai­sia ti­lo­ja ei ol­lut pal­jon. Al­tis­tut­tu­aan ho­meel­le hän oli al­ka­nut oi­reil­la mil­tei kaik­ki­al­la – jopa kah­vi­lois­sa. Kun hän as­tui si­sään paik­kaan, jos­sa oli huo­no si­säil­ma, jos­kus hän tun­si heti oi­rei­ta: kurk­ku­ki­pua, ai­vas­te­lua, nu­haa ja rait­tiin il­man lop­pu­mi­sen tun­net­ta. Ke­mi­kaa­lit ja maa­lit ai­heut­ti­vat pään­sär­kyä ja ajat­te­lun hi­taut­ta.

Jo­han­nas­ta tun­tui sil­tä, et­tä koko ajan oli ol­ta­va va­ruil­laan.

Muut ha­lu­si­vat no­pe­as­ti ko­tiin, mut­ta Jo­han­nal­la ei ol­lut kii­re. Hä­nel­lä ei ol­lut ko­tia, jon­ne pa­la­ta.

”Mi­nus­ta tuli kuin eläin, joka tar­kis­te­lee ym­pä­ris­tös­tään uh­kaa. Eri ti­lois­sa vie­rail­les­sa­ni mie­tin koko ajan, hai­see­ko tääl­lä jo­kin ja pi­tää­kö mi­nun läh­teä", Jo­han­na ku­vai­lee.

Jo­han­na ei viet­tä­nyt enää lain­kaan ai­kaa ho­me­a­sun­nos­saan, ja siel­lä kä­väis­tes­sään hän käyt­ti hen­gi­tys­suo­jaa.

Ruo­ka­va­lio uu­sik­si

Ho­me­al­tis­tuk­sen yh­tey­des­sä Jo­han­nal­le puh­ke­si myös usei­ta al­ler­gi­oi­ta. Hän her­kis­tyi esi­mer­kik­si uu­sien huo­ne­ka­lu­jen ja teks­tii­lien si­säl­tä­mil­le ke­mi­kaa­leil­le.

Myös ruo­ka­va­lio oli lai­tet­ta­va uu­teen us­koon, kos­ka Jo­han­na al­koi saa­da al­ler­gi­aoi­rei­ta ai­em­min vält­tä­mien­sä veh­nän ja lak­too­sin li­säk­si mai­top­ro­tei­i­nis­ta, glu­tee­nis­ta, ka­nan­mu­nas­ta sekä soi­jas­ta. Ra­vin­to­lois­sa, ti­lai­suuk­sis­sa ja ky­lä­pai­kois­sa oli vai­ke­aa löy­tää so­pi­vaa ruo­kaa. Niin­pä Jo­han­na kul­jet­ti ai­na mu­ka­naan omia eväi­tä – usein he­del­miä ja päh­ki­nöi­tä, eväs­pa­tu­koi­ta ja esi­mer­kik­si kas­vik­sis­ta ja broi­le­ris­ta val­mis­ta­mi­aan an­nok­sia, joi­ta hän säi­lyt­ti keik­ka­bus­sin jää­kaa­pis­sa olut­pul­lo­jen se­as­sa.

Jo­han­na kes­kit­ti lii­ke­ne­vät voi­man­sa sii­hen, et­tä al­kai­si voi­da pa­rem­min. Hä­nen pää­mää­räk­seen tuli puh­dis­taa ke­hoa ja tor­jua ho­meen hait­to­ja eli­mis­tös­sä.

Hän oli ai­na ol­lut kiin­nos­tu­nut su­per­foo­deis­ta ja ter­veel­li­ses­tä ruo­ka­va­li­os­ta, mut­ta nyt ho­me­oi­rei­den se­lät­tä­mi­sek­si hän hamst­ra­si myös li­sä­ra­vin­tei­ta: vi­ta­mii­ne­ja, mi­ne­raa­le­ja, yrt­tiu­u­tok­sia, pro­tei­i­ni­jau­hei­ta, vi­her­jau­hei­ta.

”Olen oma ko­e­ka­nii­ni­ni, mut­ta en ota mi­tään sum­ma­mu­ti­kas­sa, vaan luen käyt­tä­mis­tä­ni val­mis­teis­ta pal­jon”, Jo­han­na ker­too.

Neu­vo­ja li­sä­ra­vin­tei­den käyt­töön hän sai ja saa yhä funk­ti­o­naa­li­sil­ta lää­kä­reil­tä ja gee­ni­tut­ki­mus­ten te­ki­jöil­tä. Funk­ti­o­naa­li­nen lää­ke­tie­de on ter­vey­den­hoi­don ala, joka tar­jo­aa yk­si­löl­lis­tä oh­jaus­ta ter­vey­den ko­hen­ta­mi­seen esi­mer­kik­si elä­män­ta­pa- ja ra­vit­se­mus­muu­tok­sin, ja sii­hen kuu­luu myös gee­ni­tie­don hyö­dyn­tä­mi­nen. Jo­han­na ker­too huo­leh­ti­van­sa val­mis­tei­den yh­teen­so­pi­vuu­des­ta.

Jo­han­nan mu­kaan val­mis­teis­ta on myös ol­lut apua. Hän myön­tää, et­tä oman ter­vey­den hoi­ta­mi­seen on men­nyt iso­ja sum­mia ra­haa.

Ku­lut­ta­mi­ses­ta omaan hy­vin­voin­tiin ei kui­ten­kaan tule mork­kis­ta. Ho­me­hel­vet­ti on sel­kiyt­tä­nyt elä­män ar­vo­jär­jes­tys­tä si­ten, et­tä ter­veys on nyt eh­dot­to­mas­ti tär­kein­tä.

Ho­me­oi­rei­den se­lät­tä­mi­sek­si Jo­han­na hamst­ra­si myös li­sä­ra­vin­tei­ta.

”Olen es­tee­tik­ko ja tyk­kään kau­niis­ta ko­dis­ta ja vaat­teis­ta, mut­ta jos mie­tin, lai­tan­ko ra­ha­ni nii­hin vai ter­vey­teen, va­lin­ta on ny­ky­ään sel­vä. Il­man ter­veyt­tä ei ole mi­tään”, Jo­han­na poh­tii.

Huo­no kun­to söi it­se­tun­toa

Jo­han­nas­ta oli ras­kas­ta huo­ma­ta, kuin­ka keho muut­tui ho­mek­rii­sin ai­ka­na. Kun krop­pa oli sai­ras, se ei tun­tu­nut enää omal­ta. Ma­sen­ta­va elä­män­ti­lan­ne vei ener­gi­at nol­lil­le ja fyy­si­nen kun­to ro­mah­ti. Voi­mia ei riit­tä­nyt muu­hun kuin sel­viy­ty­mi­seen.

”Par­haim­mil­la­ni olin teh­nyt aa­mui­sin sata pun­ner­rus­ta ja vat­sa­li­has­lii­ket­tä. Enää tuos­ta sport­ti­suu­des­ta ei ol­lut tie­to­a­kaan. Se vai­kut­ti tie­tys­ti myös it­se­tun­toon ja ylei­seen vi­rey­teen”, Jo­han­na ker­too.

Myös mie­len kuor­mi­tus oli val­ta­va, kun koti ja ter­veys, kak­si elä­män pe­ru­sa­si­aa, oli­vat uhat­tui­na. Jo­han­na koki jat­ku­vaa huol­ta sii­tä, mis­sä hän voi­si asua jat­kos­sa. Olo oli nä­kö­a­la­ton ja ah­dis­tu­nut. Hän kai­pa­si käy­tän­nöl­li­siä kei­no­ja, joil­la sai­si rau­hoi­tet­tua it­sen­sä. Mikä aut­tai­si pa­laut­ta­maan yh­tey­den ke­hoon?

Jo pik­ku­tyt­tö­nä Jo­han­na oli ra­kas­ta­nut tans­si­mis­ta, ja joi­ta­kin vuo­sia sit­ten hän oli käy­nyt tans­si­te­ra­peu­tin oh­jaa­mia ly­hyt­kurs­se­ja. Ne vi­rit­ti­vät kiin­nos­tuk­sen va­paa­seen liik­kee­seen. Nyt Jo­han­na päät­ti to­teut­taa mie­les­sä mu­hi­neen haa­veen­sa ja ha­keu­tui Jy­väs­ky­län yli­o­pis­ton jär­jes­tä­mään kou­lu­tuk­seen opis­ke­le­maan tans­si-lii­ke­te­ra­pi­a­me­ne­tel­mien oh­jaa­jak­si.

Tans­si-lii­ke­te­ra­pi­as­sa lii­ke läh­tee si­säi­sis­tä im­puls­seis­ta. Sel­lai­nen oli Jo­han­nal­le en­nes­tään tut­tua näyt­te­li­jän­työs­tä. En­nen bän­diu­raan­sa Jo­han­na val­mis­tui näyt­te­li­jäk­si Lon­toon The Cent­ral School of Speech and Drama -op­pi­lai­tok­ses­ta. Opin­toi­hin kuu­lui myös tans­sia sekä draa­ma­te­ra­pi­aa.

Kun home oli vienyt voimat ja energian, tanssiminen toi elämän takaisin.

Tomi Nuotsalo

Lii­ke toi tun­teet pin­taan

Tans­si­mi­nen pa­kot­ti Jo­han­nan py­säh­ty­mään kro­pan ja sen synk­kien tun­to­jen ää­rel­le. Kou­lu­tuk­ses­sa teh­tiin pal­jon pit­kä­kes­toi­sia, fyy­si­siä har­joi­tuk­sia, jois­sa ei nou­da­tet­tu mi­tään ko­re­og­ra­fi­aa vaan lii­ke läh­ti täy­sin liik­ku­jan omis­ta sen­het­ki­sis­tä tar­peis­ta. Jo­han­na huo­ma­si, et­tä pie­ni­kin lii­ke voi ol­la ar­vo­kas­ta, jos sil­lä on it­sel­le si­säl­tö ja mer­ki­tys.

”Liik­ku­mi­sel­le ei ol­lut suo­ri­tus­pai­nei­ta, vaan kaik­ki ta­pah­tui ke­hon eh­doil­la”, Jo­han­na ku­vai­lee.

Voi­ma­kas re­vit­te­ly ja ei ol­lut mah­dol­lis­ta­kaan, sil­lä fyy­si­nen kun­to oli huo­no ja keho vä­sy­nyt. Vaik­ka Jo­han­na ei pys­ty­nyt rie­hu­mal­la pur­ka­maan tur­hau­tu­mis­taan, ke­hon tar­pei­ta kuu­los­te­le­vis­sa har­joi­tuk­sis­sa hän kui­ten­kin pää­si kä­sik­si tun­tei­siin­sa. Hän huo­ma­si tun­te­van­sa pal­jon vi­haa ja kat­ke­ruut­ta sii­tä epä­oi­keu­den­mu­kai­suu­des­ta, jota oli ko­ke­nut ho­me­a­sun­non os­ta­ja­na.

”Tuos­sa vai­hees­sa olin ol­lut yli vuo­den ko­dit­to­ma­na. Asun­to­a­si­a­ni hoi­ta­mi­ses­sa olin sel­lais­ten ih­mis­ten ar­moil­la, joi­ta ei mi­nun asi­a­ni kiin­nos­ta­nut.”

Kyy­ne­leet ki­ho­si­vat sil­miin mon­ta ker­taa. Jo­han­na ker­too, et­tä tans­si ikään kuin ja­los­ti tun­tei­ta.

”Huo­ma­sin, et­tä viha ja kat­ke­ruus oli­vat­kin puo­lus­tus­me­ka­nis­me­ja. Kun pääs­tin ne pois, jäl­jel­le jäi­vät suru, pet­ty­mys ja avut­to­muus.”

Eten­kin oman avut­to­muu­den koh­taa­mi­nen oli vai­ke­aa, mut­ta ryh­män tut­tuus ja tur­val­li­suus aut­toi­vat, ja ryh­mäs­sä Jo­han­na pää­si myös kes­kus­te­le­maan ti­lan­tees­taan.

”Sain sur­ra sitä, et­ten tie­dä, mikä tu­le­vai­suu­te­ni on, ja et­tä olen täs­sä ti­lan­tees­sa avu­ton.”

Opis­ke­lu­vuo­den ai­ka­na Jo­han­nan voin­ti al­koi pik­ku hil­jaa ko­hen­tua, osin tans­sin ja muun it­se­hoi­don, osin ho­meen vält­tä­mi­sen an­si­os­ta.

Uu­si ura hy­vin­voin­nis­ta

Omas­ta ter­vey­des­tä huo­leh­ti­mi­nen on ol­lut Jo­han­nal­le port­ti ura­muu­tok­siin. Tans­si-lii­ke­te­ra­pi­an opis­ke­lun ohel­la hän toi­mi en­sin hy­vin­voin­tib­log­ga­ri­na. Vii­me vuon­na hän aloit­ti yh­des­sä tuot­ta­ja­työ­pa­rin kans­sa vi­de­o­si­säl­tö­jen tuot­ta­mi­sen sekä hy­vin­voin­tiin ja li­fes­ty­leen kes­kit­ty­vän net­ti­te­le­vi­sio-oh­jel­man Koi­vuTV. Oh­jel­ma pää­si tänä ke­vää­nä tv-esi­tyk­seen Al­fa TV -ka­na­val­la.

Koi­vuTV:n kä­si­kir­joit­ta­mi­ses­sa Jo­han­na hyö­dyn­tää omia kiin­nos­tuk­sen­koh­tei­taan. Asi­an­tun­ti­joi­den joh­dol­la oh­jel­mas­sa on ana­ly­soi­tu Jo­han­nan gee­ne­jä ja suo­lis­to­mik­ro­be­ja.

Oi­rei­ta kan­nat­taa hoi­taa

Nyt Jo­han­nan asun­to on kor­jat­tu ja hän voi hy­vin. Vii­des­sä vuo­des­sa ho­meen vai­ku­tuk­set ovat häl­ven­neet pal­jon. Har­mia tuot­taa se, et­tä asun­non myy­jä kiel­tää vas­tuun­sa.

Puh­taas­sa ti­las­sa Jo­han­na on täy­sin oi­ree­ton, mut­ta ha­jut, ke­mi­kaa­lit ja si­säil­man mik­ro­bit saa­vat edel­leen niis­kut­ta­maan ja te­ke­vät hen­git­tä­mi­ses­tä ras­kas­ta. Vä­sy­myk­sen ja ai­vo­su­muk­si kut­su­tun aja­tus­ten tah­mai­suu­den kans­sa hän tais­te­lee yhä päi­vit­täin. Jo­han­nan mu­kaan myös ki­lo­ja on ker­ty­nyt.

Tun­ne omas­ta jak­sa­mi­ses­ta on kui­ten­kin ko­hen­tu­nut sen ver­ran, et­tä lii­kun­ta tun­tuu taas hy­väl­tä. Ho­mek­rii­sin jäl­keen Jo­han­naa kiin­nos­ta­vat en­tis­tä enem­män sel­lai­set la­jit, jois­sa ei re­vi­tel­lä, ja jot­ka yh­tä ai­kaa sekä vah­vis­ta­vat et­tä huol­ta­vat ke­hoa.

Vä­sy­myk­sen ja ai­vo­su­muk­si kut­su­tun aja­tus­ten tah­mai­suu­den kans­sa Jo­han­na tais­te­lee yhä päi­vit­täin.

”On ol­lut pak­ko ope­tel­la ar­mol­li­suut­ta ke­hoa koh­taan ja hy­väk­syä sen hau­raus.”

Toi­saal­ta Jo­han­na pa­laa yhä ha­lus­ta pääs­tä har­ras­ta­maan dy­naa­mi­sia suo­sik­ki­la­je­jaan, kun­to­nyrk­kei­lyä ja ca­po­ei­raa. Kun kii­reet tv-työs­sä hel­lit­tä­vät, hän ai­koo aloit­taa ak­tii­vi­liik­ku­mi­sen peh­me­äs­ti ha­keu­tu­mal­la ba­let­ti-, ny­ky­tans­si- tai pi­la­tes­tun­neil­le.

Täl­lä het­kel­lä Jo­han­nan mis­si­o­na on ja­kaa tie­toa ja aut­taa mui­ta se­lit­tä­mät­tö­mis­tä oi­reis­ta kär­si­viä. Hän on käy­nyt läpi ko­van kou­lun ja toi­voo, et­tä muut pää­si­si­vät vä­hän hel­pom­mal­la.

”Ny­kyih­mi­sil­lä on pal­jon se­lit­tä­mät­tö­miä vai­vo­ja ja sai­rauk­sia. Ha­lu­an kan­nus­taa ajat­te­le­maan, et­tä oi­reil­le on jo­tain teh­tä­vis­sä. Tär­kein­tä on ot­taa vas­tuu omas­ta jak­sa­mi­ses­taan ja ter­vey­des­tään”, Jo­han­na sa­noo.

Ura muu­sik­ko­na on täl­lä het­kel­lä tau­ol­la, mut­ta Jo­han­na ei tyr­mää aja­tus­ta sii­tä, et­tä jos­kus vie­lä pa­lai­si kei­koil­le. Ran­kim­pien keik­kai­lu­vuo­sien tap­po­tah­tiin hän ei kui­ten­kaan enää suos­tui­si. Sen ver­ran rak­kaak­si oma keho on tul­lut.

Ti­laa Fit!

Lue myös:

On­net­to­muu­des­sa hal­vaan­tu­nut Em­ma nou­si he­vo­sen sel­kään

Cros­s­fit-pap­pi Ou­ti: "On­nek­si ko­la­ri ei ol­lut game over"

Sini Pyy: "En us­ko, et­tä mi­nus­ta oli­si tul­lut am­mat­tiur­hei­li­jaa, jos en oli­si louk­kaan­tu­nut"