Jääkaapin ovessa bernipoikamme pieninä, vasemmalla Hamlet ja oikealla Eino.

Taas ker­ran vil­kai­sen jää­kaa­pin oveen, en­si ku­vaa en­sim­mäi­ses­tä ber­nin­pai­men­koi­ras­tam­me, Ei­nos­ta. Jo pen­tu­na sen il­me on niin vii­sas. Kyy­ne­leh­din het­ken.

En­nen sitä en tien­nyt, mi­ten val­ta­vas­ti koi­raa voi ra­kas­taa ja mi­ten hy­vää se te­kee ih­mis­mie­lel­le ja per­heen tun­neil­mas­tol­le.

Mi­nä­hän en ol­lut koi­raih­mi­nen. Aris­tin räk­syt­tä­jiä, sil­lä pos­tin­pi­tä­jän pys­ty­kor­va repi uu­den ke­vät­juh­la­mek­ko­ni. Koi­ra kau­pun­gis­sa ei ol­lut jut­tu­ni, se kak­ka hai­se­mas­sa ken­gän­poh­jis­sa!

Nyt meil­lä on ol­lut koi­ra pian kuu­si­tois­ta vuot­ta. Tut­ki­mus­ten­kin mu­kaan koi­ran lä­hei­syys vä­hen­tää stres­siä, las­kee ve­ren­pai­net­ta ja te­kee ih­mi­sen on­nel­li­sem­mak­si. Nyt us­kon tuon kai­ken.

xxx

Ju­han­nuk­se­na 2008 Ei­no läh­ti koi­rien tai­vaa­seen. Jos tai­vas on, koi­ril­la on siel­lä paik­ka. Niin pal­jon on­nel­li­suut­ta ja hy­viä muis­to­ja ne an­ta­vat ih­mis­lau­mal­leen.

Nel­jän vii­kon pääs­tä saa­pui Ham­let. Se oli pe­ruu­tus­pen­tu, jon­ka piti men­nä ihan muu­al­le, mut­ta on­nek­si se tuli meil­le. Se on sa­maa su­ku­juur­ta kuin Ei­no, Ei­non emo on Ham­le­tin isoi­so­äi­ti. Isä Os­car on tun­net­tu kek­se­li­äi­syy­des­tään.

Ham­let tai­taa ol­la isän­sä poi­ka. Sen il­me oli – ja on – äly­käs ja vin­ti­ö­mäi­nen. Se söi kir­ja­hyl­lyn reu­nat ja ha­jot­ti tyy­nyt. Se hot­kai­si la­pa­set, jot­ka lei­kat­tiin sen vat­sas­ta. Se on ah­mi­nut kaa­li­laa­ti­kon ja quic­he lor­rai­nen.

Ham­let täyt­tää koh­ta kah­dek­san vuot­ta, ja on yhä hu­li­ber­ni. Ha­li­ber­ni se on vain omal­le lau­mal­leen. Pi­ha­pii­ris­sä sil­lä on ys­tä­viä, jot­ka se ter­veh­tii ai­na. Ja se tie­tää tar­kas­ti, kuka on ta­lo­yh­ti­öm­me asu­kas.

xxx

Kun tu­len ko­tiin, Ham­le­til­la on ta­pa­na nuol­la naa­ma­ni, ha­la­ta ja tun­kea iso pään­sä kai­na­loo­ni. Soh­val­la se is­tuu sy­lis­sä ja pi­tää tas­sul­la kä­des­tä. Uko­nil­mal­la se ma­kaa vat­sal­la­ni poi­kit­tain. Vie­rai­den läh­det­tyä se aset­tau­tuu ihan liki ja sa­noo koi­rak­si: ”Ym­mär­si­vät vih­doin men­nä.”

Väi­tän, et­tä sil­lä on tie­to päi­väs­tä ja il­las­ta. Kun teen töi­tä ko­to­na, se ma­koi­lee niin, et­tä se nä­kee mis­sä olen ja kuu­lee jää­kaa­pin ää­net. Se vaih­te­lee paik­kaa, saat­taa ol­la ul­ko­na, saat­taa le­vä­tä kylp­pä­ris­sä, jon­ka vii­leä lat­tia on sen lem­pi­paik­ka. Noin kel­lo 16 se tu­lee ja il­moit­taa: "Oli­si ai­ka men­nä ulos."

Mut­ta au­ta ar­mi­as, jos yri­tän työs­ken­nel­lä il­lal­la. Se ei ole Ham­le­tin mie­les­tä so­ve­li­as­ta, ai­na­kaan ko­vin pit­kää ai­kaa. Se al­kaa pyy­tää huo­mi­o­ta, ja var­sin ää­nek­kääs­ti.

xxx

Vä­häi­sin­tä ei ole se, et­tä joka päi­vä Ham­let vie mei­dät ulos kol­mes­ti. Sen seu­ras­sa unoh­dan sekä sään et­tä mur­heet. Ta­paan naa­pu­rin, joka ker­too koi­ran pi­tä­neen hä­net kiin­ni ar­jes­sa puo­li­son kuo­le­man jäl­keen. Toi­sel­le iäk­kääl­le naa­pu­ril­le Ham­let an­tau­tuu si­li­tet­tä­väk­si. Se tie­tää, mitä tar­vi­taan.

P.S. Ber­ni-ih­mi­sil­le tie­dok­si. Ham­let = Be­ne­co´s Ham­let, emo Be­ne­co´s Ul­ri­ca ja isä Ric­car­ron Os­car­de­la­ren­ta. Ei­no = Ric­car­ron Ei­no Do­mei­no. Ja yh­tei­nen äi­ti Vap­pu = Ric­car­ron Zi­ma­zuu.

P.P.S. Tie­toa lem­mik­kien vai­ku­tuk­ses­ta ih­mi­sen ter­vey­teen voit lu­kea Oma AI­ka leh­des­tä 5/2016, joka on ti­laa­jil­la 20.4. ja ir­to­nu­me­ro­myyn­nis­sä 21.4.