Teksti Anna-Liisa Hämäläinen
Kuva Fabian Björk
Monologi Palvelija on tilaustyö, jonka kirjailija Kari Hotakainen sai Helsingin kaupunginteatterilta. Hän kirjoitti tekstin kesäpaikallaan Rengossa uudella tietokoneellaan. Tietokoneen asetuksiin hän ei sen kummemmin paneutunut, vaan kirjoitti kuten ennenkin.
Sitten hän lähetti tekstinsä Helsingin Kaupunginteatterin dramaturgille ja meni tapaamaan häntä. Dramaturgi piti tarinaa mielenkiintoisena.
– Sitten hän sanoi, ettei teatteri laita ohjelmistoon neljän tunnin monologia.
Hotakaista naurattaa vahinko edelleen. Hän karsi materiaalia. Siitä riitti sekä näytelmään että romaaniin.
Palvelijan ensi-ilta oli 16.4.2015. Pienoisromaani Henkireikä ilmestyi syksyllä 2015 ja oli Finlandia-palkintoehdokkaana.
Samoja ja eri elementtejä
Palvelija ja Henkireikä sisältävät samoja ja eri elementtejä. Keskeiset henkilöt ovat samat, mutta painotukset ovat erilaiset näytelmässä ja kirjassa.
Näyttämöllä päähenkilöksi muodostuu komisario Antero Mokka, järkkymätön ja rauhallinen lain ja oikeuden palvelija.
Romaanissa itselleni tuntui keskeisimmältä parturikampaaja, joka värvää suntion avustamaan itseään puolisonsa murhaamisessa. Suntiolla on kannettavanaan myös oma rikos: hän varastaa vainajien vaatteet ja rouva ompelee niistä kastemekkoja.
Huikea monologi
Martti Suosalo esittää edelleen Palvelija-monologia täysille katsomoille. Hotakaisen nerokas käsikirjoitus naurattaa ja itkettää yhdessä lauseessa.
Saman tekee huikea Martti Suosalo näyttämöllä. Hän muuttuu hetkessä komisariosta juoppolalliksi ja papiksi, mieheksi ja naiseksi. Yhdessä veisaamme näytelmän yhden henkilön hautajaisissa virren Oi, herra luoksein jää.
Palvelija jatkaa Helsingin Kaupunginteatterissa syksyllä 2016.
Katso esitykset täältä.
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
LUE OMA AIKA
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
LUE OMA AIKA