Artikkeli

Näyttelijä Antti Litja: ”Lotraamisessa olisi henki mennyt”

Kaksi Jussi-patsasta toissa vuonna saanut Antti Litja, 78, joutui jättämään näyttelemisen toissasyksyisen aivoinfarktin vuoksi. ”Totisen komiikan mestari” on syöpynyt suomalaisten mieleen erityisesti Mielensäpahoittaja-rooleistaan. Mistä totinen komiikka lähtee?

Ant­ti Lit­ja oli kuu­si­vuo­ti­as, kun Vuok­sen ran­nal­le Kuu­kaup­piin tuli tie­to, et­tä evak­koon läh­töön on ai­kaa kak­si tun­tia. Äi­ti si­toi po­jan ra­ta­kis­koon, jot­ta tämä py­syi ai­sois­sa ja pois­sa pom­mien al­ta.

Vii­si­hen­ki­nen per­he läh­ti evak­koon Lo­pen Sa­ja­nie­meen, jos­sa hei­dät si­joi­tet­tiin Suo­men Fil­mi­te­ol­li­suu­den pat­ruu­nan T.J. Sär­kän hu­vi­lal­le huo­neen ja keit­ti­ön asun­toon. Sik­si kak­sos­ty­töt Mar­ja-Lee­na ja An­na-Lii­sa lä­he­tet­tiin so­ta­lap­sik­si Ruot­siin.

Sär­käl­lä oli ky­län ai­nut pu­he­lin, vei­vat­ta­va mal­li, jon­ka nu­me­ro oli Läy­li­äi­nen 22, kak­si soit­toa. Yk­si soit­to oli­si men­nyt muu­ta­man ki­lo­met­rin pää­hän Han­nu­lal­le.

Sär­kän vai­mol­la oli Mar­ja­nie­mes­sä ken­nel, jos­ta Lit­jo­jen vai­voik­si työn­net­tiin Hei­li-ni­mi­nen sak­san­pai­men­koi­ra.

”Kun ei ih­mi­sil­lä­kään ol­lut ruo­kaa, sitä piti vie­lä elät­tää. Muu­ta­man vii­kon pääs­tä isä ko­laut­ti sitä kir­veen­ha­ma­ral­la pää­hän, kai­voi kuo­pan ja hau­ta­si sin­ne. Me syö­tiin se koi­ral­le tuo­tu pah­vi­laa­ti­kol­li­nen kei­tet­tyä mak­saa. Sen jäl­keen ne toi­vat uu­den schä­fe­rin, mut­ta ei­hän sitä voi­nut tap­paa, kun oli­si­vat ru­ven­neet epäi­le­mään.”

Nuo­ri Ja­mes Dean

Kan­nak­sen Ant­re­aan jää­neen ta­lon kor­vaus­ra­hoil­la Lit­jan isä ra­ken­si ta­lon ta­pai­sen Lau­no­siin, Lo­pel­le. Ant­ti kävi vii­si vuot­ta op­pi­kou­lua Ter­va­kos­kel­la sa­mas­sa kou­lus­sa, jos­ta hä­nen nuo­rem­pi po­jan­poi­kan­sa Leo kir­joit­ti yli­op­pi­laak­si.

16-vuo­ti­aa­na Lit­ja suun­ta­si Hel­sin­kiin ja yrit­ti ka­ris­taa maa­lai­suu­den har­teil­taan mat­ki­mal­la Ja­mes De­a­nia. Yri­tyk­set säh­kö­mie­he­nä ra­ken­nuk­sil­la, au­to­na­sen­ta­ja­na Volks­wa­ge­nil­la ja vii­lun­te­ki­jä­nä Ma­ho­ga­nyl­la pää­tyi­vät pot­kui­hin. Pi­sin työ­suh­de kes­ti kol­me kuu­kaut­ta.

Kä­den töi­hin An­til­la ei ol­lut ker­ta kaik­ki­aan tai­pu­muk­sia, mut­ta tans­si­mi­seen ja esiin­ty­mi­seen kyl­lä. Hän pää­si toi­sel­la yrit­tä­mäl­lä Hel­sin­gin kau­pun­gin pe­rus­ta­maan Nuo­ri­so­te­at­te­ri Klit­suun, jos­ta pon­nis­ti sa­mal­le ural­le myös Es­ko Sal­mi­nen.

Kon­ti­o­lah­del­la käy­dyn ar­mei­jan jäl­keen työ­tön Lit­ja pyr­ki Te­at­te­ri­kor­ke­a­kou­luun imi­toi­mal­la Ja­mes De­a­nia. Hä­net hy­väk­syt­tiin.

Sit­tem­min roo­le­ja on ro­pis­sut näy­tel­tä­väk­si Man­ner­hei­mis­ta Kek­ko­seen as­ti. Lä­pi­mur­to oli his­su­kan pa­pin roo­li Ris­to Jar­van elo­ku­vas­sa Mies, joka ei osan­nut sa­noa ei. Sii­tä tuli Jus­si-pat­sas 1976.

Unoh­tu­mat­to­man roo­lin Lit­ja teki Jä­nik­sen vuo­den tur­hau­tu­nee­na mai­nos­mie­he­nä Kaar­lo Va­ta­se­na. Ryh­mä­te­at­te­rin vii­me­vuo­ti­nen esi­tys päät­tyy hie­noon vi­de­o­koh­tauk­seen, jos­sa Lit­ja koh­taa te­at­te­rin Va­ta­sen, Ro­bin Svartst­rö­min.

Kan­sa muis­taa Lit­jan myös Loma-elo­ku­van pank­ki­vir­kai­li­ja­na, joka pää­tyi tal­vi­o­lym­pi­a­lais­ten si­jas­ta va­hin­gos­sa suk­si­neen Ro­dok­sel­le ja teki pi­pos­ta ui­ma­hou­sut.

Ka­ve­rei­den nur­kis­sa

Ant­ti Lit­jan kiih­keim­piin vuo­siin kuu­lui myös ujou­des­ta ja epä­var­muu­des­ta kum­mun­nut raju ryyp­pää­mi­nen ja se­koi­lu haus­kois­sa ka­ve­ri­po­ru­kois­sa. Hän sai pot­kut Kan­sal­lis­te­at­te­ris­ta 1984.

Noi­na ai­koi­na Lit­ja not­kui mil­loin ke­nen­kin nur­kis­sa ja viet­ti­pä yh­den yön myös Pis­pa­lan ke­sä­te­at­te­rin Tun­te­mat­to­man so­ti­laan la­vas­teis­sa­kin, Kos­ke­lan kor­sus­sa.

Suo­je­lu­sen­ke­lil­lä oli Lit­jan ot­to­vuo­si­na jat­ku­va kol­mi­vuo­ro­työ, mut­ta ih­me kyl­lä pa­ho­ja ka­tast­ro­fe­ja ryyp­py­reis­suil­la ei sat­tu­nut.

Al­ko­ho­lis­mis­taan Lit­ja on ker­to­nut avoi­mes­ti. Nyt kork­ki on py­sy­nyt kiin­ni 25 vuot­ta.

”Kyl­lä­hän sii­nä lot­raa­mi­ses­sa oli­si hen­ki men­nyt. Nuo­rem­pana oli niin es­toi­nen olo, et­tä sitä vii­nal­la hel­po­tet­tiin. Van­hem­mi­ten olen va­pau­tu­nut. Nuo­re­na ei oi­kein saa­nut it­ses­tään mi­tään ulos, mut­ta nyt on tul­lut sii­hen ikään, et­tei ole enää mi­tään jar­ru­ja ei­kä kiin­nik­kei­tä”, Lit­ja sa­noo.

Lue Myös