Ka­me­ra ra­kas­taa näyt­te­li­jä Anu Si­ni­sa­loa, 50.  Kyse ei ole pel­käs­tään sii­tä, et­tä hän on kau­nis nai­nen, vaan myös hä­nen poik­keuk­sel­li­sen vah­vas­ta in­ten­si­tee­tis­tään, ky­vys­tään heit­täy­tyä het­keen ja ol­la täy­sin läs­nä.

Hä­nel­lä on ta­ka­naan koh­ta kak­si­kym­men­vuo­ti­nen ura näyt­te­li­jä­nä. Free­lan­cer­vuo­det ovat vie­neet hän­tä te­at­te­rei­den ja ke­sä­te­at­te­rei­den la­voil­le sekä te­le­vi­si­o­sar­joi­hin ja elo­ku­viin.

Kai­ken kan­san tie­toi­suu­teen hän tuli vii­meis­tään sii­nä vai­hees­sa, kun hän näyt­te­li te­le­vi­si­o­sar­jas­sa Help­po elä­mä Mik­ko­sen per­heen Jaa­na-äi­tiä. Anu sai roo­li­suo­ri­tuk­ses­taan Ven­la-pal­kin­non vuon­na 2009.

Vuon­na 2014 Anu pal­kit­tiin par­haan nais­pää­o­san Jus­sil­la roo­li­suo­ri­tuk­ses­taan An­na-Lee­na Här­kö­sen ro­maa­niin poh­jau­tu­vas­sa elo­ku­vas­sa Ei kii­tos.

”Mo­net unel­ma­ni ovat to­teu­tu­neet, mut­ta ei­vät vält­tä­mät­tä juu­ri sii­nä muo­dos­sa kuin ajat­te­lin.”

Hän sa­noo tun­te­van­sa suur­ta kii­tol­li­suut­ta täs­tä het­kes­tä ja sii­tä elä­mäs­tä, jota on saa­nut elää.

”Ihan var­mas­ti se ei ole ol­lut pelk­kää ruu­suil­la tans­si­mi­sia, ei help­poa elä­mää, mut­ta kel­lä se nyt oli­si. Jos­kus toki olen aja­tel­lut, et­tä oli­si­han se ol­lut kiva, jos kaik­ki oli­si men­nyt jo­ten­kin to­tu­tun kaa­van mu­kaan, mut­ta kun ei. Elä­mäs­sä­ni oi­ke­as­taan mi­kään ei ole men­nyt ihan pe­rin­tei­sel­lä ta­val­la”, hän sum­maa.

”En ole ko­vin­kaan suun­ni­tel­mal­li­nen”

Myös Anun elä­män­kump­pa­ni, näyt­te­li­jä Ant­ti Rei­ni on tut­tu näyt­te­li­jä Ruot­sis­sa pait­si suo­ma­lais­ten Va­res-elo­ku­vien täh­te­nä myös ruot­sa­lais­ten tuo­tan­to­jen kaut­ta. Ant­ti teki Ruot­sin lä­pi­mur­ton­sa jo 1990-lu­vun alus­sa, jol­loin hän näyt­te­li pää­o­saa Åm­se­len kol­mois­mur­han ta­pah­tu­miin pe­rus­tu­vas­sa, usei­ta pal­kin­to­ja ke­rän­nees­sä ruot­sa­lai­se­lo­ku­vas­sa Il Ca­pi­ta­no.

An­tin an­si­oil­la ei kui­ten­kaan ole mi­tään te­ke­mis­tä sen kans­sa, et­tä myös Anu on saa­nut tu­ke­van ja­lan­si­jan näyt­te­li­jä­nä naa­pu­ri­maas­sa.

Hä­nen tien­sä ruot­sa­lai­siin ri­kos­sar­joi­hin avau­tui sat­tu­man kaut­ta.

Hän tu­tus­tui Help­po elä­mä -te­le­vi­si­o­sar­jan tuo­tan­non ai­ka­na hen­ki­löön, joka teki roo­li­tuk­sia myös ruot­sa­lais­tuo­tan­toi­hin. Juu­ri tuol­loin Suo­mes­ta et­sit­tiin ruot­sin kie­len tai­tois­ta näyt­te­li­jää Ar­ne Dahl -sar­jaan po­lii­sin roo­lia näy­tel­leen, suo­men­ruot­sa­lai­sen näyt­te­li­jän Nik­las Åker­fel­tin roo­li­hah­mon vai­mok­si.

Anu pyy­det­tiin ko­e­ku­vauk­siin. Hän sai roo­lin.

Ny­ky­ään Anu ker­too yhä enem­män ja enem­män luot­ta­van­sa sii­hen, et­tä ih­mi­sen elä­män­kart­ta au­ke­aa juu­ri täl­lais­ten sat­tu­mien kaut­ta.

”Kie­li­muu­ri kou­lus­sa ot­ti ko­vil­le”

Äi­ti­ään Anun on kiit­tä­mi­nen kau­as­kan­toi­ses­ta va­lin­nas­ta. Äi­ti ha­lu­si lait­taa ty­tön stei­ner­kou­luun, joka si­jait­si ki­ven­hei­ton pääs­sä ko­dis­ta.

Stei­ner­kou­lus­sa on mah­dol­lis­ta jat­kaa yli­op­pi­laak­si saak­ka. Kir­joi­tuk­siin as­ti Anu ei jat­ka­nut.

”Lu­kio jäi kes­ken. Aloin odot­taa poi­kaa­ni 18-vuo­ti­aa­na”, hän sa­noo.

Seu­rus­te­lu lap­sen isän kans­sa oli kes­tä­nyt jo pit­kään, ja ra­kas­ta­vai­set asui­vat­kin yh­des­sä. Lap­si oli toi­vot­tu lisä elä­mään.

Tiet vei­vät kui­ten­kin eri suun­tiin. Anu ero­si Alek­sin isäs­tä po­jan ol­les­sa puo­li­tois­ta­vuo­ti­as.

Anu oli pa­ri­kymp­pi­nen ja pik­ku­lap­sen yk­sin­huol­ta­ja. Hän jäi asu­maan omaan huus­hol­liin­sa po­jan kans­sa.

Nuo­rel­la äi­dil­lä oli lap­si huo­leh­dit­ta­va­naan. Töi­tä piti löy­tää. Anu oli töis­sä vaa­te­kau­pas­sa, jon­kun ke­sän tsup­pa­ri­na­kin ja sit­ten kes­kus­nei­ti­nä erääs­sä vaa­te­fir­mas­sa.

Muis­tot niis­tä vuo­sis­ta ovat jää­neet su­meik­si. Lap­si vei kai­ken huo­mi­on.

”Pää­tin ko­keil­la, pär­jään­kö pää­sy­ko­keis­sa”

Alek­si oli noin kuu­si­vuo­ti­as, kun Anu Si­ni­sa­lo pyr­ki Te­at­te­ri­kor­ke­a­kou­luun. Elä­mä oli jo muu­ten­kin uu­sil­la uo­mil­la. Anu seu­rus­te­li ja asui uu­den elä­män­kump­pa­nin kans­sa. Nai­mi­sis­sa he ei­vät ol­leet, mut­ta suh­de kes­ti niin pit­kään, et­tä edel­leen­kin Anu kut­suu tätä ih­mis­tä ex-mie­hek­seen.

Anu ei ol­lut käy­nyt ko­vin pal­jon te­at­te­ris­sa, mut­ta oli ol­lut avus­ta­mas­sa oop­pe­ras­sa. Hän ar­ve­lee, et­tä sii­tä läh­ti kim­mo­ke la­val­la ole­mi­seen.

”Pää­tin ko­keil­la, pär­jään­kö pää­sy­ko­keis­sa. Oli­han se ai­ka­moi­nen ti­lan­ne. Suu­rin osa siel­lä oli hy­vä­kun­toi­sia ja tie­si, mitä tu­le­man piti. Pump­pa­sim­me ja juok­sim­me lenk­ke­jä. Mie­tin, et­tä voi Luo­ja. Jos jak­san park­ki­pai­kan ym­pä­ri juos­ta, niin hyvä on.”

Ihan niin se ei men­nyt. Hän sel­vi­si hy­vin.

”Pää­sin si­säl­le ker­ta­laa­kis­ta. Opis­ke­le­maan pää­sy oli taas nii­tä kum­mal­li­sia kään­ne­koh­tia elä­mäs­sä­ni ihan ku­ten Ruot­siin näyt­te­le­mään pää­ty­mi­se­ni­kin. Iso­ja, kään­teen­te­ke­viä het­kiä, jot­ka vie­vät si­nut uu­siin, en­nal­ta ar­vaa­mat­to­miin ti­lan­tei­siin”, Anu sa­noo.