En ryh­dy ar­vi­oi­maan nou­su­kul­maam­me, mut­ta hir­mui­sel­ta se tun­tuu. Ei­kä tämä tam­mien, pyök­kien, kar­hun­va­tu­koi­den ja piik­ki­pen­sai­den reu­nus­ta­ma sa­tei­nen met­sä­pol­ku, joka näyt­tää jat­ku­van tai­vai­siin, osoi­ta lop­pu­mi­sen merk­kiä. Puus­ku­tam­me eteen­päin ja ylös­päin, py­säh­dym­me, hen­gi­täm­me het­ken ja puus­ku­tam­me taas.

Em­me ole po­lul­la yk­sin. Ohit­sem­me kii­reh­tää har­mit­ta­van vauh­dik­kaas­ti mui­ta sa­de­viit­tai­sia olen­to­ja. Nou­sun lo­mas­sa saam­me juu­ri ja juu­ri hen­gäh­det­tyä heil­le ”Buén Ca­mi­no”, ku­ten pe­reg­ri­no­jen ta­paan kuu­luu. Buén Ca­mi­no! To­ti­ses­ti!

Mut­ta tä­tä­hän Ca­mi­no on: hy­vää ja han­ka­laa vuo­ron pe­rään, tur­hau­tu­mis­ta ja tus­kaa, iloa ja elä­myk­siä. Pi­täi­si­hän mei­dän se jo tie­tää. Olem­me Ca­mi­nol­la jo vii­det­tä ker­taa – nyt mat­kal­la San­ti­a­go de Com­pos­te­las­ta Fi­nis­ter­raan.

El Ca­mi­no, Tie, on tu­hat­vuo­ti­nen py­hiin­va­el­lus­reit­ti, joka vie lä­hes 800 ki­lo­met­riä hal­ki Poh­jois-Es­pan­jan, Py­re­neil­tä San­ti­a­go de Com­pos­te­laan Py­hän Jaa­ko­bin eli San­ti­a­gon hau­dal­le.

Läh­tö­pää­tös syn­tyy vii­des­sä mi­nuu­tis­sa

En­sim­mäi­ses­tä mat­kas­ta on nyt seit­se­män vuot­ta.

Läh­tö­pää­tös syn­tyy no­pe­as­ti. Erääs­sä tie­do­tus­ti­lai­suu­des­sa sa­non San­ti­a­go de Com­pos­te­laa kä­sit­te­le­vän, noin vii­den mi­nuu­tin kes­kus­te­lun jäl­keen toi­mit­ta­ja­kol­le­ga Pirk­ko Vek­ke­lil­le, jota en ol­lut kos­kaan en­nen ta­van­nut, et­tä olen ai­na ha­lun­nut läh­teä Ca­mi­nol­le.

”Niin mi­nä­kin”, Pirk­ko sa­noo. ”Läh­de­tään­kö?”

”Läh­de­tään”, sa­non minä. Ja sii­nä se on.

Vuo­den pääs­tä huh­ti­kuus­sa olem­me mat­kal­la. Len­näm­me Mad­ri­diin ja mat­kus­tam­me siel­tä yö­ju­nal­la Sar­ri­aan, jos­ta on hie­man yli sata ki­lo­met­riä San­ti­a­go de Com­pos­te­laan. Vä­hin­tään se mää­rä kä­ve­lyä vaa­di­taan, jot­ta saa py­hiin­va­el­ta­jan pas­sin, cre­den­ci­a­lin, ja Ca­mi­nos­taan ka­ted­raa­li­toi­mis­ton myön­tä­män to­dis­tuk­sen, com­pos­te­lan. Sa­das­ta ki­lo­met­ris­tä me­kin ar­ve­lem­me sel­vi­ä­väm­me.

Tor­kum­me sei­saal­tam­me ju­nan käy­tä­väl­lä, sil­lä juna on ai­van täy­si ja meil­lä on vain sei­so­ma­pai­kat. Ne­tis­tä os­te­tut ma­kuu­vau­nu­paik­ka­lip­pum­me ei­vät Mad­ri­din rau­ta­tie­a­se­man lip­pu­toi­mis­tos­sa yl­lät­tä­en kel­van­neet­kaan. Puut­tui luot­to­kor­tin nu­me­ro, jol­la li­put oli mak­set­tu. Juu­ri se luot­to­kort­ti, tar­je­ta, oli tar­peet­to­ma­na jä­tet­ty ko­tiin. No, olem­me kui­ten­kin ju­nas­sa. Seik­kai­lu on al­ka­nut.

Ha­lu­am­me naut­tia, em­me kii­reh­tiä läpi

Ca­mi­noa ovat kul­ke­neet yli tu­han­nen vuo­den ai­ka­na mil­joo­nat py­hiin­va­el­ta­jat ku­nin­kais­ta ker­jä­läi­siin. Py­hiin­va­el­lus oli so­vi­tus tai ru­kous. Se va­paut­ti syn­neis­tä ja pa­ran­si sai­rauk­sis­ta. Se oli yh­tey­den ja avun ha­ke­mis­ta, py­hän ko­ke­mis­ta. Sitä se on mo­nel­le edel­leen.

Suu­rin osa Ca­mi­non kul­ki­jois­ta on es­pan­ja­lai­sia, ja ylei­sin syy va­el­luk­seen on us­kon­nol­li­nen. Muut­kin syyt ovat ny­kyi­sin hy­väk­syt­ty­jä, ja nii­tä myös ky­sy­tään: us­ko, hen­ki­syys, luon­to, kult­tuu­ri, ur­hei­lu? Me Pir­kon kans­sa mer­kit­sem­me syik­sem­me luon­non ja kult­tuu­rin. Kul­ku­rin kai­hoa ei lis­tal­la ole.

Koko Ca­mi­non kul­ke­mi­nen yh­del­lä ker­taa vie hy­vä­kun­toi­sel­ta nel­jäs­tä kuu­teen viik­koa. Sii­tä em­me edes haa­vei­le. Mei­dän elä­kei­kää lä­hes­ty­vien ”tä­tien” kun­to on vaa­ti­ma­ton­ta koi­ra­nul­koi­lut­ta­ja­ta­soa. Em­me myös­kään ku­vit­te­le kä­ve­le­väm­me 20–30 ki­lo­met­riä päi­väs­sä, ku­ten opas­kir­jois­sa ole­te­taan. 10–15 ki­lo­met­riä riit­tää meil­le. Ha­lu­am­me naut­tia Ca­mi­nol­la olos­ta, em­me kii­reh­tiä sen läpi.

Teem­me alus­ta­van mat­ka­suun­ni­tel­man. Se muut­tuu mo­neen ker­taan.

Na­var­ran ku­nin­kaan puo­li­so ra­ken­nut­ti sil­lan py­hiin­va­el­ta­jia var­ten Pu­en­te la Rei­naan.

Munk­ki val­voo un­tam­me ja he­rät­tää lau­lul­la

Sar­ri­an ase­mal­la on vie­lä pi­me­ää, kun juna aa­mu­kuu­den jäl­keen pul­laut­taa ulos mei­dät ja muut py­hiin­va­el­ta­jat. Vyö­täm­me rink­kam­me, ki­ris­täm­me va­el­lus­ken­käm­me ja tar­tum­me sau­voi­him­me. En­sim­mäi­set as­ke­leem­me Ca­mi­nol­la! Jän­nit­tää.

Kul­jem­me en­sin pois­päin San­ti­a­go de Com­pos­te­las­ta eli läh­dem­me Sar­ri­as­ta poh­joi­seen, Sa­mok­seen. Pie­nen hur­maa­van ky­län täyt­tää mil­tei lai­das­ta lai­taan 1 500 vuot­ta van­han luos­ta­rin mah­ta­va ole­mus. Joen yl­le ku­rot­tu­vat kuk­ki­vat puut, ja luos­ta­rin han­het su­ki­vat kau­lo­jaan ran­ta­nii­tyl­lä. Olem­me tul­leet pa­ra­tii­siin.

Sa­mok­sen be­ne­dik­tii­ni­läis­luos­ta­rin ma­kuu­sa­li on suu­ri ja kyl­mä. Mei­tä on vain kuu­si yö­py­jää, vaik­ka ker­ros­sän­ky­paik­ko­ja on yli nel­jäl­le­kym­me­nel­le. Munk­ki mus­tas­sa kaa­vus­saan val­voo pöy­tän­sä ää­res­sä nuk­ku­jien un­ta ja he­rät­tää mei­dät aa­mul­la lau­la­mal­la. Ma­kuu­pus­sin ja pak­su­jen vil­la­huo­pien tur­vin tar­ke­nee, vaik­ka ne­nää­ni hiu­kan pa­lel­taa.

En­nen nu­kah­ta­mis­ta Pirk­ko il­moit­taa, et­tä me­hän teem­me Ca­mi­nos­ta kir­jan. Hä­nel­lä on jo val­mii­na ni­mi­kin: Tä­ti­nä tai­pa­leel­la. Us­kal­lan hie­man epäil­lä. Tä­mä­hän on vas­ta va­el­luk­sem­me ih­ka en­sim­mäi­nen päi­vä. Mat­kal­la ovat sel­väs­ti Rou­va In­to­mie­li ja Rou­va Var­mis­te­li­ja.

Kul­jem­me ajas­sa, jota ei enää ole

Tot­tu­mat­to­mal­le va­el­ta­jal­le mat­kan­te­ko on vä­lil­lä rank­kaa, mut­ta myös rie­mul­lis­ta. Joka mut­kan ta­ka­na on uut­ta näh­tä­vää ja ko­et­ta­vaa, ja Ga­li­ci­an luon­to lu­mo­aa. Van­hat tam­met ja iki­vih­re­ät puut muo­dos­ta­vat vih­re­ää va­loa sä­tei­le­viä leh­ti­tun­ne­lei­ta. Sam­ma­lei­sil­la ok­sil­la kas­vaa pääl­lys­kas­vei­na mu­rat­tia ja pie­niä or­vok­ke­ja.

Kul­jem­me läpi pien­ten ki­vis­ten ky­lien ja pa­laam­me ai­kaan, jota ei enää ole. Van­hat ki­vi­ris­tit, cru­cei­rot, suo­je­le­vat yhä kul­ki­joi­ta tien­ris­teyk­sis­sä. Lai­tu­mil­la nä­kee kar­jaa pai­men­ta­via pai­me­nia koi­ri­neen. Ka­nat te­pas­te­le­vat tan­te­reil­la, ku­kot va­roit­te­le­vat ta­lon­vä­keä meis­tä kul­ki­jois­ta, koi­rat tui­jot­te­le­vat pi­hoil­taan.

On lam­pai­ta, vuo­hia ja leh­miä ja tie­ten­kin nii­den tuok­sua, joka tul­vii sie­rai­miim­me niin pel­loil­ta kuin ku­jil­ta.

Aqui­a­dan iki­van­han ky­län pie­nes­sä baa­ris­sa kak­si van­haa rou­vaa va­kuut­taa yh­teen ää­neen:

”Me ar­vos­tam­me mai­se­maam­me ja tääl­lä asu­mis­ta.”

Bar­ba­de­los­sa yö­vym­me vie­hät­tä­väs­sä, van­has­sa maa­lais­ta­los­sa. Fer­rei­ro­sis­sa syöm­me hie­man nuh­jui­ses­sa ky­lä­baa­ris­sa Ca­mi­non par­haan pas­ta-an­nok­sen. Päi­väl­li­sen päät­teek­si emän­tä kaa­taa meil­le tuh­dit la­sil­li­set oru­joa, pai­kal­lis­ta yrt­ti­vii­naa.

”Di­ges­tii­vik­si”, hän se­lit­tää.

Kii­reet­tö­mät aa­mut kos­tau­tu­vat

Ma­ja­paik­kam­me Por­to­ma­ri­nis­sa Miño-joen ran­nal­la on uu­si ja siis­ti yk­si­tyi­nen ma­ja­ta­lo, re­fu­gio. Nii­tä on vii­me ai­koi­na tul­lut kun­nal­lis­ten ja kir­kol­lis­ten rin­nal­le.

Yh­teis­ma­joi­tuk­sis­sa voi ko­kea jo­tain en­ti­sa­jan py­hiin­va­el­luk­sen tii­viis­tä tun­nel­mas­ta. Ma­kuu­sa­leis­sa on to­tut­ta­va mo­nen­lai­siin ää­niin ja ha­jui­hin. Ja on sie­det­tä­vä vie­rai­den ih­mis­ten lä­hel­lä oloa.

Toi­saal­ta, vuo­tee­si on val­ta­kun­ta­si, ei­kä sen ra­jo­ja lii­kaa kol­ku­tel­la. Jos ha­lu­at ol­la rau­has­sa, saat ol­la rau­has­sa. Ja si­tä­hän useim­mat Ca­mi­nol­ta ha­ke­vat: kes­kit­ty­mis­tä omaan it­seen, omaan va­el­luk­seen.

Uu­sien ih­mis­ten koh­taa­mi­nen on kui­ten­kin mat­kan so­ke­ri ja suo­la. Jal­ka­on­gel­mis­ta kär­si­vä nuo­ri­mies, mad­ri­di­lai­nen Fer­nan­do, on ihan oi­ke­al­la py­hiin­va­el­luk­sel­la. Met­sä­tai­pa­leel­la en­nen Pa­las de Rei­tä ohi­tam­me hä­net ja hän mei­dät muu­ta­man ker­ran. Kun Fer­nan­do taas on­tuu koh­ti ja hy­myi­lee, tä­tien hoi­va­viet­ti he­rää. Tar­vit­see­ko hän ken­ties laas­ta­ria, ur­hei­lu­teip­piä, he­del­mä­so­ke­ria, jo­tain?

Fer­nan­do ei tar­vit­se apua, mut­ta ker­too, et­tä hä­nen vel­jen­sä on jou­tu­mas­sa suu­reen leik­kauk­seen ja et­tä hän on isän­sä kans­sa mat­kal­la San­ti­a­gon hau­dal­le ru­koi­le­maan. Buén Ca­mi­no -toi­vo­tuk­sem­me saat­te­lee hä­net jäl­leen hi­taa­seen mat­kaan.

Va­el­lus vaa­tii ve­ron­sa meil­tä­kin. Huo­maam­me tar­vit­se­vam­me pal­jon un­ta. Päi­vä­u­nis­ta tu­lee mil­tei ru­tii­nia. Em­me­kä me läh­de pi­me­äl­le po­lul­le kuu­del­ta aa­mul­la ku­ten mo­net.

Kii­reet­tö­mät aa­mum­me kos­tau­tu­vat hel­le­päi­vi­nä, jol­loin il­ta­päi­vän au­rin­ko te­kee par­haan­sa pu­ris­taak­seen meis­tä vii­mei­set­kin hi­ki­pi­sa­rat. Alam­me ym­mär­tää sies­tan mer­ki­tyk­sen.

Meis­tä tu­lee osa kul­ki­joi­den hei­moa

Ca­mi­no on suh­teel­li­sen hy­vin mer­kit­ty kel­tai­sin nuo­lin tai sim­puk­ka­tun­nuk­sin, ja opas­kir­jan kart­ta­mer­kin­nät ovat riit­tä­vän tar­kat. Mut­ta pe­reg­ri­noil­ta, jot­ka ha­mu­a­vat joka het­ki uut­ta kat­sot­ta­vaa, voi jo­kin nuo­li tai sim­puk­ka jää­dä nä­ke­mät­tä­kin.

On­nek­si ky­lien asuk­kaat osoit­ta­vat ai­toa kiin­nos­tus­ta ja avu­li­ai­suut­ta py­hiin­va­el­ta­jia koh­taan. Pik­ku­ky­läs­sä van­ha nai­nen viit­too pi­hal­taan oi­ke­an suun­nan ek­sy­mis­tä yrit­tä­vil­le. Vä­hän myö­hem­min val­ko­tuk­kai­nen her­ras­mies tar­jo­aa kyy­din ihan oi­ke­as­ti ek­sy­neil­le.

Päi­vä päi­väl­tä alam­me luot­taa yhä enem­män niin jal­koi­him­me kuin it­seem­me – ja Ca­mi­noon. Pie­nis­tä on­gel­mis­ta huo­li­mat­ta kaik­ki jär­jes­tyy. Yh­tey­den tun­ne niin luon­toon, it­seen kuin kans­sa­kä­ve­li­jöi­hin vah­vis­tuu.

Lä­hei­sil­tä tun­tu­vat myös ne mil­joo­nat ih­mi­set, jot­ka tu­han­nen vuo­den ai­ka­na ovat en­nen mei­tä kul­ke­neet tä­män tien. Olem­me sa­maa kul­ki­joi­den hei­moa. Kun py­säh­tyy kat­so­maan taak­se jää­nyt­tä mai­se­maa, tun­tee ole­van­sa maa­il­man­val­loit­ta­ja. Kai­ken tä­män maan olen kä­vel­lyt omak­se­ni!

Osa va­el­ta­mi­sen vie­hä­tys­tä on myös se, et­tä va­el­ta­jan päi­vä­jär­jes­tys on yh­tä yk­sin­ker­tai­nen kuin lap­sen. Kul­jet, syöt ja nu­kut. Et­kä huo­leh­di huo­mi­ses­ta. Opim­me pian, et­tä ruo­kaa saa, ma­ja­paik­ko­ja löy­tyy ja et­tä ve­si­huol­to­kin pe­laa. Useim­mis­sa Ca­mi­non var­ren ky­lis­sä on ylei­siä kai­vo­ja, jois­ta va­el­ta­ja saa juo­ma­kel­pois­ta vet­tä. Pirk­ko luot­taa enem­män os­to­ve­teen, mut­ta minä pär­jään kai­vo­ve­den va­ras­sa on­gel­mit­ta.

On va­el­ta­jal­la toki jo­ka­päi­väi­set vel­voit­teen­sa: pyy­kin­pe­su, päi­vä­kir­jan pito ja tär­keim­pä­nä jal­ko­jen ras­vaus aa­muin il­loin.

Jääm­me nuo­rien ur­ho­jen jal­koi­hin

Hos­pi­tal de la Cruz, Pa­las de Rei, Me­li­de... Ki­vi­set ky­lät ja viih­tyi­sät pik­ku­kau­pun­git seu­raa­vat toi­nen tois­taan kum­pui­le­vas­sa maa­lais­mai­se­mas­sa. Ro­maa­ni­set kir­kot tu­le­vat tu­tuik­si, osa muis­ta­kin näh­tä­vyyk­sis­tä. Kaik­kea ei jak­sa ei­kä tar­vit­se­kaan, sil­lä it­se va­el­ta­mi­ses­sa on elä­mys­tä tar­peek­si.

Huh­ti­kuun lo­pun vii­le­äh­kö sää on muut­tu­mas­sa läm­pi­mäk­si. Tam­miin puh­ke­a­vat pie­net leh­det.

Tien­var­sil­la kuk­ki­vat esi­kot, or­vo­kit, lei­ni­kit ja muut. Eu­ka­lyp­tus­puut ovat il­mes­ty­neet mai­se­maan ja le­vit­tä­vät vah­vaa tuok­su­aan.

Py­säh­te­lem­me usein, otam­me va­lo­ku­via, piir­te­lem­me, syöm­me eväi­tä luon­nos­sa. Tai nau­tim­me sekä lou­naak­si et­tä il­lal­li­sek­si edul­li­sen kol­men ruo­ka­la­jin päi­vän me­nun vii­ni­pul­loi­neen. Kul­ku­rin va­paus mais­tuu ma­ke­al­ta.

Pa­las de Reis­sä mei­tä is­tuu te­ras­sin pöy­dän ää­res­sä mel­koi­nen jouk­ko pe­reg­ri­no­ja eri mais­ta.

Tans­ka­lai­nen Gert on saa­nut mat­kan 50-vuo­tis­lah­jak­si per­heel­tään. Ta­sa­vuo­det ovat hyvä het­ki py­säh­tyä ja ot­taa ai­kaa it­sel­leen. Sak­sa­lais­nai­nen poh­tii elä­män­muu­tos­ta, ruot­sa­lais-pe­ru­lais­ta avi­o­pa­ria kieh­too kult­tuu­ri. Nor­ja­lai­set työ­ka­ve­ruk­set ovat reip­pai­ta ul­koil­maih­mi­siä, jos­kin Grete-He­le­ne tun­nus­taa sa­laa Sig­nel­tä, et­tä hän naut­ti­si enem­män mei­dän hi­taas­ta va­el­lus­tyy­lis­täm­me kuin kym­me­nien ki­lo­met­rien kii­rei­sis­tä päi­vä­mat­kois­ta. Es­pan­ja­lai­nen An­to­nio on lo­mau­tet­tu.

Ca­mi­non voi teh­dä myös rat­sain tai pol­ku­pyö­räl­lä. Pol­ku­pyö­räi­li­jöi­hin opim­me suh­tau­tu­maan nih­ke­äs­ti, sil­lä olem­me ka­pe­al­la po­lul­la mon­ta ker­taa vä­häl­lä jää­dä ohit­sem­me su­rut­ta pyy­häl­tä­vän pyö­räi­li­jän al­le.

Me­li­des­sä re­fu­gi­on pi­tä­jä ma­joit­taa mei­dät huo­nee­seen, jo­hon hän si­joit­taa myös kym­men­kun­ta pol­ku­pyö­räi­le­vää pe­reg­ri­noa. Kun nuo­ret sals­ke­at ur­hot pik­ku­kal­sa­reis­saan ryn­täi­le­vät ohit­sem­me suih­kuun, kak­si pien­tä tä­tiä tun­tee taas jää­vän­sä jal­koi­hin. On­nek­si hos­pi­ta­le­ra ym­mär­tää vih­doin ah­din­kom­me ja avaa mei­tä var­ten uu­den huo­neen.

Ka­ted­raa­lis­sa ilo täyt­tää mie­len

Mitä lä­hem­mäk­si San­ti­a­go de Com­pos­te­la tu­lee, sitä ly­hy­em­mäk­si käy­vät päi­vä­mat­kam­me. Ja sitä use­am­min yö­vym­me vä­hän mu­ka­vam­min, eli pie­nis­sä ko­dik­kais­sa per­he­ho­tel­leis­sa 25 eu­ron huo­ne­hin­taan.

Vii­mei­sen yön en­nen San­ti­a­goa ai­om­me viet­tää Mon­te de Go­zos­sa, jos­ta en­sim­mäi­sen ker­ran nä­ky­vät ka­ted­raa­lin tor­nit. Paik­ka kaa­mei­ne pa­rak­ki­ri­vis­töi­neen on kui­ten­kin ma­sen­ta­va. Pää­täm­me läh­teä San­ti­a­goon jo tä­nään.

Vain vii­si ki­lo­met­riä ja kul­jem­me läpi van­haan kau­pun­kiin vie­vän por­tin, Por­ta do Ca­mi­non. San­ti­a­go de Com­pos­te­la ot­taa mei­dät ki­vi­seen mut­ta läm­pi­mään sy­lei­lyyn­sä.

Seu­raa­van päi­vän ju­ma­lan­pal­ve­luk­ses­sa San­ti­a­gon mah­ta­vas­sa ka­ted­raa­lis­sa pap­pi lu­et­te­lee kau­pun­kiin saa­pu­nei­ta py­hiin­va­el­ta­jia ja hei­dän mat­kaan­läh­tö­paik­ko­jaan: dos pe­reg­ri­nas fin­lan­de­sas de Sar­ria, kak­si suo­ma­lais­ta py­hiin­va­el­ta­jaa Sar­ri­as­ta.

Ilo täyt­tää mie­len. Tämä ei voi jää­dä tä­hän. En­si vuon­na aloi­tam­me Ca­mi­nom­me alus­ta, Py­re­neil­tä!

Ka­ted­raa­li­au­ki­on hol­vis­ta lei­ju­vat hui­lun ää­net ke­vyi­nä kuin saip­pu­a­pal­lot.

*****************************************************

5 mat­kaa, 6 vuot­ta

Kai­ken kaik­ki­aan kul­jem­me pe­rus-Ca­mi­non nel­jäs­sä eri osas­sa. Mat­kaa jat­kam­me pa­ri­sen viik­koa ker­ral­laan suu­rin piir­tein siel­tä, mi­hin edel­li­sel­lä ker­ral­la jäim­me. Ai­na ei­vät ja­lat kan­na riit­tä­vän pit­käl­le, ja jou­dum­me jon­kun ker­ran tur­vau­tu­maan lin­ja-au­toi­hin tai tak­sei­hin.

1. mat­ka vuon­na 2007: Sar­ria−Sa­mos−Sar­ria−San­ti­a­go de Com­pos­te­la, 135 km. (Len­to Mad­rid, juna Sar­ria.)

● En­sim­mäi­sen mat­kan ih­me­tys­tä ja hur­maa ei voi­ta mi­kään! Ke­vät saa­puu Ga­li­ci­aan ja me sen myö­tä San­ti­a­go de Com­pos­te­laan. Ka­ted­raa­lis­sa vah­vis­tuu pää­tös: en­si ker­ral­la aloi­tam­me Ca­mi­non ai­van alus­ta!

2. mat­ka vuon­na 2009: Saint-Jean-Pied-de-Port−Ron­ces­val­les− Pamp­lo­na−Be­lo­ra­do, 220 km . (Len­to Pa­rii­si, juna Saint-Jean-Pied-de-Port.)

● Py­re­nei­den mah­ta­vis­sa mai­se­mis­sa va­el­lam­me Rans­kas­ta Es­pan­jaan Kaar­le Suu­ren ja Na­po­le­o­nin ja­lan­jäl­jil­lä. Pamp­lo­nas­sa muis­te­lem­me Er­nest He­ming­wa­y­ta ja mais­te­lem­me pinc­ho­ja, pik­ku­suo­lai­sia.

3. mat­ka vuon­na 2010: Log­ro­ño−Bur­gos−Sa­hagún, muu­ta­ma ai­em­min kä­vel­ty reit­ti­vä­li bus­sil­la, ja­lan 180 km . (Len­to Bar­ce­lo­na, juna Log­ro­ño.)

● Suu­ri mu­ta­va­el­lus, kym­me­nen päi­vää sa­det­ta, rän­tää, ra­kei­ta ja mu­taa! Mie­li­a­la on yh­tä syn­keä kuin nis­kaam­me pai­na­vat pil­vet. Mut­ta päi­hi­täm­me ”vaa­ral­li­set” Oca-vuo­ret! Ne jäi­vät vii­me vuon­na vä­liin.

4. mat­ka vuon­na 2011: León−As­tor­ga−O’Ceb­rei­ro−Sa­mos, 195 km. (Len­to Mad­rid, juna León.)

● Muh­ke­at ka­ner­va­pen­saat peit­tä­vät Ira­gon vuo­ret pu­nai­seen ja vih­re­ään sa­met­tiin. Rau­ta­ris­ti Cruz de Fer­ro ei sä­väy­tä, mut­ta O’Ceb­rei­ros­sa olem­me pil­vien ylä­puo­lel­la. Sa­mok­ses­sa pa­laam­me al­kuun. Olem­me nyt kä­vel­leet läpi koko Poh­jois-Es­pan­jan. Hui­ke­aa ja hai­ke­aa.

5. mat­ka vuon­na 2013: San­ti­a­go de Com­pos­te­la−Fi­nis­ter­ra, 87 km . (Len­to Mad­rid, yö­bus­si San­ti­a­go de Com­pos­te­la.)

● Va­el­lus on kuin uu­des­ti­syn­ty­mis­tä. Sitä kai­paa ai­na uu­del­leen. Mat­ka me­ren ää­rel­le Fi­nis­ter­raan, maan lop­puun, on yli­mää­räi­nen osuus Ca­mi­noa. Se on kau­nis ja ai­van lii­an ly­hyt. Fi­nis­ter­ran ma­ja­kan ta­ka­na au­rin­ko al­kaa las­keu­tua me­reen. Tä­män pi­dem­mäl­le ei pää­se omin ja­loin...

Lii­sa Jäp­pi­nen                                                    Pirk­ko Vek­ke­li

****************************************

El Ca­mi­no, tie, vie Jaa­ko­bin hau­dal­le

● Pe­ri­mä­tie­don mu­kaan apos­to­li Jaa­kob van­hem­pi, es­pan­jak­si San­ti­a­go, teki lä­he­tys­työ­tä Es­pan­jas­sa. Kun Jaa­kob koki mart­tyy­ri­kuo­le­man Je­ru­sa­le­mis­sa, hä­nen ope­tus­lap­sen­sa toi­vat hä­nen ruu­miin­sa Es­pan­jaan. Hau­das­ta tuli 800-lu­vul­la kris­ti­kun­nan kol­man­nek­si tär­kein py­hiin­va­el­lus­koh­de Je­ru­sa­le­min ja Roo­man jäl­keen. Jaa­ko­bin hau­dal­le vie mon­ta tie­tä. Tun­ne­tuin on lä­hes 800 ki­lo­met­rin pi­tui­nen Ca­mi­no Francés, joka al­kaa Py­re­neil­tä, Rans­kan Saint-Jean-Pied-de-Por­tis­ta.

Mat­kan kus­tan­nuk­set

● Aloi­tus­pai­kas­tam­me riip­pu­en olem­me len­tä­neet Pa­rii­siin, Mad­ri­diin ja Bar­ce­lo­naan al­le 300 eu­rol­la. Li­säk­si kus­tan­nuk­sia tu­lee siir­ty­mis­tä bus­sil­la tai ju­nal­la. Yö­py­mi­nen re­fu­gi­os­sa ta­sos­ta riip­pu­en mak­saa 3–12 eu­roa per yö, 2 hen­gen huo­ne pik­ku­ho­tel­leis­sa tai ma­ja­ta­lois­sa 25–40 eu­roa.

Kun­to, va­rus­teet ja ajan­koh­ta

● Hyvä kun­to on eduk­si, mut­ta nor­maa­li­kun­toi­nen­kin pär­jää, kun­han ei yri­tä re­vi­tel­lä lii­kaa. Tär­kein va­rus­te on hy­vät, si­sään kä­vel­lyt va­el­lus­ken­gät. Rin­kan si­säl­töi­neen pi­tää ol­la ke­vyt. Kä­ve­ly­sau­vat aut­ta­vat niin nou­suis­sa kuin las­kuis­sa ja eten­kin mu­das­sa. Kun­non opas­kir­ja kart­toi­neen on tar­peen. Jal­ka­ras­vak­si tar­vi­taan val­ko­va­se­lii­nia. Va­el­lu­sa­jan­koh­ta­na suo­sim­me tou­ko­kuu­ta. Ca­mi­no ei ole sil­loin vie­lä lii­an täy­si kul­ki­jois­ta.

4 x hy­vää yö­tä

● Bar­ba­de­lo: A Casa de Car­men. Ko­ti­ma­joi­tus­ta vie­hät­tä­väs­sä van­has­sa maa­lais­ta­los­sa. Eri­no­mais­ta ruo­kaa.

● Na­var­re­te: Al­ber­gue tu­ris­ti­co El Can­ta­ro. Viih­tyi­sä yk­si­tyi­nen al­ber­gue ja miel­lyt­tä­vä isän­tä­pa­ri.

● San­ti­a­go de Com­pos­te­la: Ho­tel Cos­ta Vel­la. Pik­ku­ho­tel­lien hel­mi, jon­ka iha­nas­sa puu­tar­ha­kah­vi­las­sa viih­tyy moni.

● San­ti­a­go de Com­pos­te­la: A Quin­ta da Au­ga. Van­haan pa­pe­ri­teh­taa­seen ra­ken­net­tu kar­ta­no­tyy­li­nen spa-ho­tel­li tar­jo­aa hem­mot­te­lua ran­kan va­el­luk­sen päät­teek­si.

Kir­jal­li­suut­ta ja link­ke­jä

LII­SA JÄP­PI­NEN JA PIRK­KO VEK­KE­LI: TÄ­TI­NÄ TAI­PA­LEEL­LA, HEL­SIN­KI-KIR­JAT 2012.

SU­SAN­NA LIN­NA: SIM­PU­KAN­KUO­REL­TA KO­TIIN, AU­RIN­KO KUS­TAN­NUS 2006.

KARI SELÉN: SIM­PU­KAN TÄH­DEN – VA­EL­LUS SAN­TI­A­GO DE COM­POS­TE­LAAN, EDI­TA 2006.

TUI­JA WET­TERST­RAND: KÄ­VEL­LEN SAN­TI­A­GO DE COM­POS­TE­LAAN, TUI­JA WET­TERST­RAND 2011.

SAN­TI­A­GO-COM­POS­TE­LA.NET

SAN­TI­A­GO­TU­RIS­MO.COM

JAA­KON­TIEN YS­TÄ­VÄT R.Y., JAA­KON­TIE.FI

CONF­RA­TER­NI­TY OF ST. JA­MES, CSJ.ORG.UK/

LII­SA JÄP­PI­NEN TEKS­TI JA KU­VAT

Oma Ai­ka 4-5/2014