Kun Kai­sa Sal­mi­nen, 66, pa­ri­kym­men­tä vuot­ta sit­ten ero­si, hän oli on­nen­sa kuk­ku­loil­la.

”Olin niin on­nel­li­nen, kul­jin kuin ja­lat puo­li met­riä maan pin­nan ylä­puo­lel­la. Hel­po­tuk­sen tun­ne oli val­ta­va, kun taak­se jäi mo­nin ta­voin epä­sel­vä, ki­peä ja suu­ria pet­ty­myk­siä ai­heut­ta­nut avi­o­liit­to. Sa­no­taan, et­tä ih­mi­nen ka­tuu kaik­kea pait­si nuo­re­na nai­mis­ta, mut­ta it­se kyl­lä nuo­re­na sol­mit­tua avi­o­liit­toa hie­man ka­dun­kin, vaik­ka toki sain per­heen ja kak­si iha­naa poi­kaa”, Sal­mi­nen poh­dis­ke­lee.

Avi­oe­ros­ta läh­tien Kai­sa Sal­mi­nen on elä­nyt yk­sin.

”Va­lin­ta on mi­nun. Ot­ta­jia oli­si ol­lut”, hän hy­mäh­tää.

Kai­saa är­syt­tää aja­tus sii­tä, et­tä yk­sin elä­vä­nä hän oli­si vää­jää­mät­tä on­ne­ton. Yh­teis­kun­ta on on­nek­si muut­tu­mas­sa niin, et­tä ei ole enää yh­tä ja ai­no­aa ta­paa ol­la ja elää.

”Niin ei tie­ten­kään ole, et­tä kaik­ki yk­si­ne­lä­jät oli­si­vat on­net­to­mia. Ja on­han se ai­ka hu­vit­ta­vaa, et­tä edel­leen­kin usein ky­sy­tään, jos ta­paan jon­kun pit­kän ajan jäl­keen, et­tä on­ko si­nul­la mies­tä. On­ko se nyt ai­noa kiin­nos­ta­va asia? Ky­sy­mys ei enää mi­nua sa­tu­ta.”

Elä­mä täyt­tyy ih­mis­suh­teis­ta ja kiin­nos­ta­vas­ta te­ke­mi­ses­tä. Har­ras­tuk­sis­ta golf on sy­dän­tä lä­hel­lä. Vii­me ke­sä­nä kier­rok­sia ker­tyi kol­mi­sen­kym­men­tä. Myös lu­ke­mi­nen, lau­lu ja ve­nä­jän opis­ke­lu ovat mie­luis­ta ajan­vie­tet­tä. Iha­nin­ta ai­kaa ovat het­ket po­jan­tyt­tä­ren seu­ras­sa.

”Un­na on ai­van hur­maa­va. Lap­sen kaut­ta maa­il­maa kat­soo uu­sin sil­min. Olem­me pal­jon te­ke­mi­sis­sä, sil­lä po­jan per­he asuu ai­van täs­sä lä­hel­lä. Toi­nen poi­ka asuu Hel­sin­gis­sä.”

Elä­mäs­sä on mon­ta ilon ai­het­ta.

”Olen ol­lut on­ne­kas. Mi­tään pa­haa ei ole sat­tu­nut ja olen saa­nut ol­la ter­ve. Koen, et­tä elä­mä­ni kai­kis­sa, ki­pe­ris­sä­kin, vai­heis­sa on ol­lut Ju­ma­lan joh­da­tus­ta. Jos elä­män­kump­pa­ni tu­lee, niin sit­ten tu­lee. Jos elän yk­sin, teen elä­mäs­tä­ni hy­vää niil­lä eväil­lä, mitä on tar­jol­la.”