Tervetuloa Sveitsiin!
Pihla-Marian perheen unelmakoti Sveitsissä pellavatehtaan kyljessä
Rakkaus vei Pihla-Maria Paavilaisen keskelle Sveitsiä. Pellavatehtaan johtajalle alkujaan rakennetussa asunnossa ihastuttavat huonekorkeus, seinien koristepaneelit ja koristeelliset katto-ornamentit. Klassikkokalusteet tuovat Pihla-Marian kotiin iloa ja väriä.
Suuri terassi tuo luksusta elämään. Sveitsissä terassikausi alkaa maaliskuussa ja jatkuu pitkälle syksyyn. Pihla-Maria inspiroituu kaikesta kauniista ympärillään, etenkin luonnosta. ”Luonnosta löytyy sellaisia väriyhdistelmiä, jotka ovat harmonisia ja rajujakin, mutta silti ne toimivat yhdessä. Luonnossa on paljon kauneutta. Esimerkiksi kevään vaaleanvihreä ruoho on todella ihanan sävyinen.”
Terassi oli yksi asioista, joihin perhe tässä kodissa ihastui. Suojaisaa terassia ympäröivät vanhat korkeat puut, joten terassilla saa olla aivan omassa rauhassaan. Oliivipuu ja erilaiset kukat viihtyvät Sveitsin leudossa ilmastossa. Pihla-Maria kasvattaa terassilla myös yrttejä.
Täällä en haluaisi asua! Näin tuumasi Pihla-Maria Paavilainen vuonna 2010 lomaillessaan Sveitsissä äitinsä kanssa. Sveitsin bisneskeskus Zürich ei tehnyt Pihla-Mariaan vaikutusta, päinvastoin. Hän koki kaupungin sieluttomana ja kovana, ei lainkaan kutsuvana eikä viehättävänä. Mutta kohtalo päätti toisin. Muutaman vuoden kuluttua Pihla-Maria tapasi sveitsiläisen Davidin, eikä mennyt kauan, kun hän löysi itsensä asumasta keskellä kauneinta Sveitsiä, Langenthalista.
– Asuin Helsingin Ullanlinnassa ja olin elämääni varsin tyytyväinen. Sitten tapasin sveitsiläisen Davidin, jonka äiti oli sattumalta suomalainen. Hyvin nopeasti pakkasin tavarani ja muutin rakkauden perässä Sveitsiin, Alppien keskelle, Pihla-Maria muistelee.
Pariskunta asettui Lagenthaliin, Bernin Kantoniin seudulle, jolla David oli asunut lapsena. Kaupunki on keskellä Sveitsiä, aika tarkkaan Zürichin ja Bernin puolivälissä.
– Lagenthal on tekstiili- ja posliiniteollisuudesta tunnettu kaupunki, jossa on paljon erilaisia kulttuuritapahtumia ja hyvät kulkuyhteydet eri puolille Sveitsiä. Meidän ei kuitenkaan ollut tarkoitus jäädä tänne, vaan olimme ajatelleet asettua Berniin. Tyttäremme Fannyn synnyttyä tajusimme, miten helppoa elämä pikkukaupungissa on. Täällä on mahtavat ulkoilumahdollisuudet, isovanhemmat asuvat lähellä ja Fanny käy samaa koulua kuin minä aikoinaan, tässä samassa korttelissa, David kertoo.
Pihla-Maria lukee Fannylle omia lapsuuden suosikkikirjojaan – Elsa Beskowia, Astrid Lindgreniä sekä Muumeja. Pihla-Maria pitää tärkeänä lukea Fannylle suomen-kielistä kirjallisuutta.
Jykevä ja vanha renessanssilipasto on tammea ja Pihla-Marian uusimpia löytöjä. Japani on Pihla-Marialle tärkeä maa. Hän muutti nuorena Tokioon au pairiksi ja kokemus oli hänelle merkityksellinen. Nukke ja taulu muistuttavat häntä tuosta ajanjaksosta. Hauskat ja massiiviset metalliset kynttilänjalat ovat sopivasti kitschiä ja Ricen tuotantoa. Käsinmaalatut pikkuiset rasiat ovat kirpputorilöytöjä.
VANHAN TALON KAIPUU
Pihla-Marian ja Davidin ensimmäinen yhteinen Sveitsin-koti oli valoisa ja arkkitehtuuriltaan selkeä asunto modernissa, vastarakennetussa talossa. Asunto oli kaikin puolin mukava, mutta Pihla-Maria kaipasi kuitenkin vanhan talon tunnelmaa ja karismaa. He ehtivät asua asunnossa peräti seitsemän vuotta, ennen kuin he löysivät nykyisen kotinsa.
– Tuntui mahdottomalta löytää sellainen asunto, joka täyttäisi kaikki kriteerimme. Asuttuamme vuosia modernissa laatikossa haimme tietynlaista vanhan ajan estetiikkaa ja tunnelmaa. Minua on aina viehättänyt vanha arkkitehtuuri. Kun näin kuvista kaikki tämän asunnon charmikkaat yksityiskohdat, minulle tuli heti todella voimakas tunne, että tämä koti on meidän, Pihla-Maria kertoo.
Kodissa ei ole perinteistä eteistä. Eteinen sijaitsee rakennuksen aikakaudelle tyypillisesti asunnon ulkopuolella, ja ruokailutilaan tullaan suoraan rappukäytävästä. Tammesta valmistettu ruokapöytä oli jo perheen edellisessä kodissa. Ruokailutilasta on muodostunut kodin keskus, jossa vietetään aikaa, askarrellaan ja tietysti nautitaan hyvästä ruoasta perheen ja ystävien seurassa.
Perhe pitää ruoanlaitosta. Perjantaisin vietetään usein isovanhempien kanssa pizzaperjantaita, ja viikonloppuisin kutsutaan ystäviä brunssille.
ALKUPERÄISEN ARVO
Asunto ei olekaan mikään ihan tavanomainen huoneisto. Se sijaitsee vanhassa jugendtalossa entisen pellavatehtaan kyljessä, ja aikoinaan se rakennettiin tehtaan johtajalle.
Kun sisälle astuu, on vastassa kutsuva ruokailutila, josta aukeaa peräti kahdeksan ovea makuuhuoneisiin, olohuoneeseen, keittiöön, ruokakomeroon sekä wc- ja kylpyhuonetiloihin. Seiniä peittävät kauniit koristepaneelit, jotka toistavat samaa harmaan sävyä kuin koristeelliset ikkunanpielet. Ovet, paneelit, ikkunanpielet sekä tamminen kalanruotoparketti ovat kaikki alkuperäisiä. Naapurissa asuva arkkitehti suunnitteli aikoinaan asuntoon täydellisen remontin, ja ymmärsi onneksi alkuperäisten elementtien arvon.
– Kun tulimme tänne ensimmäistä kertaa, oli minun suorastaan vaikea hahmottaa asunnon pohjaa. Se oli sokkeloinen, ovia aukesi joka suuntaan ja minulla meni kompassi ihan sekaisin. Asunto oli myös hyvin erikoisesti sisustettu. Esimerkiksi ruokailutilassa oli toimistopöytä ja ikkunoissa ruskeat polyesteriverhot. Näin kuitenkin omituisen sisustuksen taakse, Pihla-Maria kertoo.
Häntä viehättivät erityisesti asunnon huonekorkeus, paneeliseinät sekä koristeelliset ovet ja ikkunat.
– Ikkunoista avautuivat vehreät näkymät peräti neljään suuntaan, mikä on harvinaista keskellä kaupunkia. Myös lattioiden narina oli miellyttävä yksityiskohta. Kun selvisi, että me saamme asunnon, tunsin valtavaa kiitollisuutta, Pihla-Maria muistelee.
Ikean herkullisen väriset pussilakanat toistavat Louis Poulsenin kattolampun värejä. Svensk Tennin klassinen Brasil-pöytälamppu tuo kodikkuutta, Hayn naulakossa roikkuu Pihla-Marian lempivaatteita. Maalaus on Pihla-Marian käsialaa.
Makuuhuoneesta on käynti suurelle, noin 40-neliöisele terassille. Se tuo kotiin keväästä myöhäiseen syksyyn yhden vehreän lisähuoneen.
SISÄÄNTULO MÄÄRITTÄÄ TUNNELMAN
Huoneisto oli kauttaaltaan laadukkaasti ja vanhaa kunnioittaen remontoitu, ja perhe pääsi muuttamaan sinne kesällä 2022. Sisustussuunnittelijaksi valmistunut Pihla-Maria aloitti kodin sisustuksen suunnittelemisen sisääntulosta.
– Kun lähden suunnittelemaan tilaatilaa, mietin ensimmäisenä, minkälaisen tunnelman haluan kokea asuntoon sisään astuessa. Meillä ei ole perinteistä eteistä, vaan kodissamme tullaan suoraan ruokailutilaan. Tila on suuri ja kaunis, mutta hämärä. Halusin sinne ehdottomasti suuren peilin, josta ympäröivistä huoneista tulevat valonsäteet heijastuvat kauniisti. Mielestäni kodin sisääntulo on hyvin tärkeä, sillä se määrittää koko kodin tunnelman. Jos sisääntulo on kutsuva ja kodikas, välittyy tunnelma koko asuntoon, Pihla-Maria kertoo.
Kodin sisustus on muotoutunut pala palalta. Osa huonekaluista oli jo perheen edellisessä kodissa, osan Pihla-Maria hankki tähän kotiin. On selvää, että 2000-luvulla rakennettu moderni asunto ja 1900-luvun alussa rakennettu koristeellinen asunto kaipaavat vähän erityylisiä kalusteita.
– Sanoisin, että sisustustyylini on kerroksellinen, enkä ole uskollinen millekään tietylle tyylille. Inspiroidun laadukkaasta muotoilusta ja kauneudesta. Rakastan kierrellä kirpputoreja ja vanhojen tavaroiden liikkeitä, olen tehnyt sitä jo lapsena äitini kanssa. Pidän siitä, että huonekaluilla on historia. Viehätyn myös autenttisuudesta. Hyvä esimerkki ovat Thonetin tuolit. Niitä on valmistettu jo parisataa vuotta, ja edelleen ne ovat tätä päivää ja hyvin haluttuja. Sitä on aikaa kestävä muotoilu, Pihla-Maria pohtii.
Alvar-kissa sai nimensä tietysti Alvar Aallon mukaan. Hänestä on tullut perheen silmäterä. Työhuoneen yksi seinä on täynnä kaapistoja.
Fannylla on suuri ja kaunis huone. Mikki Hiiri ja lehmät Sveitsissä -taulu on kulkenut Pihla-Marian mukana jo vuosikymmeniä. Hän työskenteli aikoinaan belgialaisen Donaldsonin myymälävastaavana Helsingin keskustassa, ja taulu oli myymälässä somistusrekvisiittana. Merkin logona oli Mikki Hiiri. ”Taulu herätti ohikulkijoiden huomion ja useampikin yritti ostaa sen. Kun Sveitsi-sesonki oli ohi, omistaja kysyi, haluaisinko taulun. Ja minä halusin. Näin jälkikäteen ajateltuna se oli ensimmäinen merkki universumilta, että Sveitsi tulee olemaan merkityksellinen asia elämässäni.”
JÄRJESTYS UUSIKSI
Yksi Pihla-Marian lempipuuhista on rymsteeraus. Hän harrasti sitä jo lapsena ja vaihtoi huoneensa järjestystä usein. Pariskunnan ystävät vinoilevat joskus siitä, kuinka monta sohvaa Pihla-Maria on ehtinyt Sveitsin vuosina hankkia, tai onko makuuhuone vielä samalla paikalla, kuin viime käynnillä.
– Kun menemme lomalle, rupean heti hotellihuoneessa miettimään, miten minä laittaisin tilan, miten siitä tulisi mahdollisimman kutsuva. Joskus on ihan pakko vähän järjestellä – en pysty rentoutumaan, jos tuoli on väärässä kohdassa. Yritän kuitenkin, etten sentään ystävien luona rupea laittamaan sisustusta uusiksi, Pihla-Maria nauraa.
Pihla-Maria, David ja Fanny rakastavat kaunista kotiaan keskellä kaupunkia, mutta he haaveilevat aika ajoin omasta rauhasta lähempänä luontoa.
– Olisi ihanaa päästä upottamaan varpaat aamun raikkaaseen nurmikkoon ja istuttaa oma omenapuu, istuttaa omat juuret jonnekin pysyvästi. Haaveilen omasta patiosta, riippukeinusta ja takasta. Olen aina luullut olevani urbaani, mutta viime vuosina kaipuuni luontoon on kasvanut. Juuri nyt kaikki on kuitenkin todella hyvin. Jo lähes vuosikymmenen täällä asuneena, Sveitsistä on tullut minulle todella rakas kotimaa. Myös Zürich on nykyään ihan mukava kaupunki, vaikka oikea berniläinen ei sinne koskaan muuttaisi, Pihla-Maria sanoo nauraen.
Kylpyhuoneessa on hotellimaista tunnelmaa, se on tilava ja valoisa.
Teksti ja kuvat Anna Riikonen
KOTI
Sveitsin Langenthalissa
Asunto 160 m² + terassi 40 m² vuonna 1907 rakennetussa jugendtalossa.
ASUKKAAT
Yrittäjä ja sisustussuunnittelija Pihla-Maria Paavilainen, operatiivinen johtaja, tuotannonjohtaja David Schär, tytär Fanny, 8, sekä Alvar-kissa. Instagramissa
@helsinkiboutique.
Kuvat 1-2:
Pihla-Maria on sisustustyyliltään rönsyilevä, mutta rakastaa skandinaavista yksinkertaista muotoilua. Olohuoneessa on monta design-klassikkoa, kuten Artekin Golden Bell-valaisin ja E60-jakkarat, HAY:n sohva ja sivupöytä sekä brittiläisen taiteilija Faye Toogoodin italialaiselle Driadelle suunnittelema, veistoksellinen Roly Poly-nojatuoli. Hauska yksityiskohta on sähkönsininen &Klevering-merkin Marshmallow-sivupöytä. Käsinsolmittu iso villamatto on peritty ja maalaus seinällä on Pihla-Marian itse maalaama.
Kuvat 3-4:
Pihla-Maria opiskeli sisustussuunnittelijaksi Helsinki Design Schoolissa Fannyn ollessa pieni. Kerran kuussa hän matkusti Fanny kainalossaan Suomeen opintojen pariin. Nyt kun Fanny on kasvanut, alkaa Pihla-Marialla olla aikaa keskittyä suunnittelutöihin.
Musta jalkalamppu on Artemiden Mega Terra.
“Värit merkitsevät minulle valtavasti. Mielestäni kaikki värit ovat kauniita, kun niissä on oikea sävy. Ja kun oikeat sävyt löytävät toisensa, tiloista voi tulla niiden myötä todella raikkaita, tunnelmallisia ja kodikkaita.”
Kuva 5:
Asunnossa on ikkunoita peräti neljään suuntaan. Kaikista ikkunoista näkyy vanhoja puita ja kesäisin linnunlaulu täyttää huoneet. Tuoli on Ilmari Tapiovaaran alkuperäistuotantoa oleva Crinolette. Kirjahylly on italialainen design -klassikko Ptolomeo, jossa kirjat ikään kuin leijuvat ilmassa.
Kuva 6:
Pihla-Maria lukee Fannylle omia lapsuuden suosikkikirjojaan – Elsa Beskowia, Astrid Lindgreniä sekä Muumeja. Pihla-Maria pitää tärkeänä lukea Fannylle suomenkielistä kirjallisuutta.
Kuva 7:
Valmistuttuaan sisustussuunnittelijaksi vuonna 2018, päätti Pihla perustaa oman yrityksen, HELSINKIBOUTIQUE:n, jossa hän myy eettistä suomalaista muotia ja asusteita. Syksyllä 2023 hän halusi ruveta valmistamaan itse tuotteita, kuten villapipoja, sidottavia hiuspantoja, ja -donitseja, koruja, laukkuja sekä kynttilänjalkoja. Syntyi tuotemerkki Hübschli, joka tarkoittaa söpöä ja suloista.
“Toiveissani on saada oma tekemiseni ja merkkini lentoon, saada se pyörimään niin, että se työllistäisi minut ja muita pienyrittäjiä.”
Kuvat 8-9:
Kodissa ei ole perinteistä eteistä. Eteinen sijaitsee rakennuksen aikakaudelle tyypillisesti asunnon ulkopuolella ja ruokailutilaan tullaan suoraan rappukäytävästä. Massiivipuinen tammesta valmistettu ruokapöytä oli jo perheen edellisessä kodissa. Ruokailutilasta on muodostunut kodin hybridikeskus, jossa vietetään aikaa, askarrellaan ja tietysti nautitaan hyvästä ruoasta perheen ja ystävien seurassa.
Vaaleanpunaiset Vitran Panton-tuolit hankittiin tänne. “Tila on suuri ja veistokselliset tuolit sopivat tänne hyvin. Edellisessä kodissamme meillä oli Eiffel-jalkaiset Eamesin DSR-tuolit, mutta koin, että ne olivat tänne liian sirot.”
Mathieu Challièresin suunnittelemasta Petite Volière-lintulampusta Pihla-Maria on aina pitänyt ja se kruunaa tilan tuoden siihen hieman leikkimielisyyttä ja kontrastia.
Kuva 10:
Pihla-Maria tiesi heti, että hän haluaa ruokailutilaan laskutilan sekä peilin, joka heijastaa valoa hämärään tilaan. Sivupöytä BYYU, peili Ikeasta.
Kuvat 11-12:
Keittiön materiaalit ovat laadukkaita ja vähäeleisiä. Saareketta vasten nojaa Pihla-Marian maalaus. Sitruspuut viihtyvät valoisassa asunnossa.
Kuvat 13-16:
Makuuhuoneesta on käynti suurelle, n 40m2 kokoiselle terassille. Se tuo kotiin keväästä myöhäiseen syksyyn yhden vehreän lisähuoneen. Ikean herkullisen väriset pussilakanat toistavat Louis Poulsenin kattolampun värejä. Svensk Tennin klassinen Brasil-pöytälamppu tuo kodikkuutta, HAY:n naulakossa roikkuu Pihla-Marian lempivaatteita. Maalaus on Pihla-Marian käsialaa.
Jykevä ja vanha renesanssi-lipasto on tammea ja Pihla-Marian uusimpia löytöjä. Japani on Pihla-Marialle tärkeä maa – hän muutti nuorena Tokioon au pairiksi ja kokemus oli hänelle merkityksellinen. Nukke ja taulu muistuttavat häntä tuosta ajanjaksosta.
Hauskat ja massiiviset metalliset kynttilänjalat ovat sopivasti kitschiä ja Ricen tuotantoa.
Kauniit käsinmaalatut pikkuiset puiset rasiat ovat kirpputorilöytöjä.
Kuvat 17-18:
Suuri terassi tuo luksusta elämään. Sveitsissä terassikausi alkaa maaliskuussa ja jatkuu pitkälle syksyyn. Pihla-Maria inspiroituu kaikesta kauniista ympärillään, etenkin luonnosta. “Luonnosta löytyy sellaisia väriyhdistelmiä, jotka ovat harmonisia ja rajujakin, mutta silti ne toimivat yhdessä. Luonnossa on paljon kauneutta. Esimerkiksi kevään vaaleanvihreä ruoho on todella ihanan sävyinen.”
Kuva 19:
Fannylla on suuri ja kaunis huone. Mikki Hiiri ja lehmät Sveitsissä - taulu on kulkenut Pihla-Marian mukana jo vuosikymmeniä. Hän työskenteli aikoinaan belgialaisen Donaldsonin myymälävastaavana Helsingin keskustassa, ja taulu oli myymälässä somistusrekvisiittana. Merkin logona oli Mikki Hiiri.
“Taulu herätti ohikulkijoiden huomion ja useampikin yritti ostaa sen. Kun Sveitsi-sesonki oli ohi, omistaja kysyi, haluaisinko taulun. Ja minä halusin. Näin jälkikäteen ajateltuna, se oli ensimmäinen merkki universumilta, että Sveitsi tulee olemaan merkityksellinen asia elämässäni.”
Kuva 20:
Vitran Hang it all- naulakossa roikkuu Fannyn tärkeitä asioita. Normann Copenhagenin raikkaan vihreä BIT-jakkara muuntuu helposti eri leikkeihin.
Kuva 21:
Alvar-kissa sai nimensä tietysti Alvar Aallon mukaan. Hänestä on tullut perheen silmäterä. Työhuoneen yksi seinä on täynnä kaapistoja.
Kuva 22:
Kylpyhuoneessa on hotellimaista tunnelmaa, se on tilava ja valoisa.
Kuva 23:
Myös vierasvessassa on ikkuna, josta tilaan tulee kaunis luonnonvalo. Hauskat tuftatut kukkamatot ovat Ikean Karismatisk Limited Edition-mallistosta. Andy Warholin Marilyn-juliste toimittaa peilin virkaa. Simpukkalamput olivat seinällä valmiiksi ja koska ne olivat niin lystikkäät ja sopivasti hieman kitch-henkiset, ne saivat jäädä paikoilleen.
Kuva 24:
Sveitsissä on yleistä, että kaupat ja palvelut ovat kiinni klo 12-14, jolloin kaikki vetäytyvät rauhassa lounaalle. “David on nykyään töissä kotimme lähellä ja on ihanaa, että hän tulee kotiin syömään joka päivä. Se on perheellemme valtavan suuri elämänlaadun parannus, että saamme syödä yhdessä myös lounaan.”
Kuvat 25:
Pihla-Marian perheen kotitalo on rakennettu vuonna 1907 vieressä sijainneen pellavatehtaan johtajan perheelle.
Kuva 26:
Näkymä Fannyn huoneesta on vehreä.
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
Suomen maahantuontiohjelmaan kuuluvat vain ladattavat hybridiversiot. Suomessa Audi Q5 Sportback -mallien myynti alkaa tämän hetken tiedon mukaan loppukeväästä 2025.
Audi
Suomen maahantuontiohjelmaan kuuluvat vain ladattavat hybridiversiot. Suomessa Audi Q5 Sportback -mallien myynti alkaa tämän hetken tiedon mukaan loppukeväästä 2025.
Audi
Pysäköinti talvella vaatii tarkkuutta.
Pysäköinti talvella vaatii tarkkuutta.
Öljypiste
Öljypiste
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
smart #5 haastaa markkinat hinnalla ja huippuominaisuuksillaan
Bensiini kuluttajakyselyn suosituin käyttövoima – ero on selvä täyssähköautoja suosiviin työsuhdeautoilijoihin verrattuna
Nostalginen Renault 5 Turbo 3E varattavissa - jos pinkka on kunnossa
Koeajossa Renault Espace E-Tech full hybrid 200 techno esprit Alpine 4Control: Uuteen kategoriaan
Teslan Cybertruck on ollut täysi katastrofi
Hyundai Inster on vuoden 2025 maailman paras sähköautouutuus
Kia EV3 on voittanut Vuoden Auto Maailmassa 2025 -palkinnon
Audi laajentaa A6-mallisarjaansa sedanilla
Renault Scenic E-Tech electric sai uusia toimintoja
Autojätin johtajalta painava puheenvuoro: “Koko autoteollisuus on vaarassa ja sähköistyminen hidastuu”
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Renault Espace E-Tech full hybrid 200 techno esprit Alpine 4Control: Uuteen kategoriaan
Koeajossa Volkswagen ID.7 Pro Business Max: Tyylikäs sedan
Koeajossa Citroën ë-C4 Full Electric 156 Shine 54 kWh A: Matkamukava
Koeajossa Jeep Avenger Summit 54 kWh 156 hv: Ensimmäinen täyssähköinen Jeep
Koeajossa BMW i5 M60 xDrive Sedan: Edustavaan ajoon
Koeajossa Honda ZR-V Hybrid Advance: Nuorekas täydennys
Koeajossa BMW iX1 xDrive30 Charged Plus: Pettämättömällä tyylillä
Koeajossa Polestar 2 BST edition 230: Sähköpirulainen
Koeajossa Honda e:NY1 Advance: Periaatteessa loistava
Koeajossa Porsche Cayenne E-Hybrid Coupé: Ajoon hiottu
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Stratton Acoustics laajentaa Element-sarjaansa
Audiolab 6000A MKII
Arendal Sound 1961-sarjan uusi alku
Mestariteos
Innuosin uusi striimerisarja
Pro-Jectin täysautomaattinen levysoitin
Nagra Compact Phono
Luxmanin uusi phono-aste
Oikea kääntöpöytä
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
smart #5 haastaa markkinat hinnalla ja huippuominaisuuksillaan
Bensiini kuluttajakyselyn suosituin käyttövoima – ero on selvä täyssähköautoja suosiviin työsuhdeautoilijoihin verrattuna
Nostalginen Renault 5 Turbo 3E varattavissa - jos pinkka on kunnossa
Koeajossa Renault Espace E-Tech full hybrid 200 techno esprit Alpine 4Control: Uuteen kategoriaan
Teslan Cybertruck on ollut täysi katastrofi
KOEAJOT
Koeajossa Renault Espace E-Tech full hybrid 200 techno esprit Alpine 4Control: Uuteen kategoriaan
Koeajossa Volkswagen ID.7 Pro Business Max: Tyylikäs sedan
Koeajossa Citroën ë-C4 Full Electric 156 Shine 54 kWh A: Matkamukava
Koeajossa Jeep Avenger Summit 54 kWh 156 hv: Ensimmäinen täyssähköinen Jeep
Koeajossa BMW i5 M60 xDrive Sedan: Edustavaan ajoon
... Lisää
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
smart #5 haastaa markkinat hinnalla ja huippuominaisuuksillaan
Bensiini kuluttajakyselyn suosituin käyttövoima – ero on selvä täyssähköautoja suosiviin työsuhdeautoilijoihin verrattuna
Nostalginen Renault 5 Turbo 3E varattavissa - jos pinkka on kunnossa
Teslan Cybertruck on ollut täysi katastrofi
Hyundai Inster on vuoden 2025 maailman paras sähköautouutuus
Kia EV3 on voittanut Vuoden Auto Maailmassa 2025 -palkinnon
Audi laajentaa A6-mallisarjaansa sedanilla
Renault Scenic E-Tech electric sai uusia toimintoja
Autojätin johtajalta painava puheenvuoro: “Koko autoteollisuus on vaarassa ja sähköistyminen hidastuu”
Polestar kutistanut hiilijalanjälkeään merkittävästi
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Tullisodan yllätyskäänne: Hankoon aiotaan rakentaa Chrysler-autotehdas!
Teslan Cybertruck on ollut täysi katastrofi
Volkswagen testasi – sähköautolla peräkärryn kanssa Lappiin kovassa pakkaskelissä
Citroënin sähköautojen hintavallankumous voimistuu – uusi ë-C3 You Limited on Suomen halvin sähköauto
Koeajossa BMW i5 M60 xDrive Sedan: Edustavaan ajoon
Volkswagen alkuvuoden Suomen suosituin sähköautomerkki – 25 000 euron ID.2 tulossa
Koeajossa Volkswagen ID.7 Pro Business Max: Tyylikäs sedan
Koeajossa Jeep Avenger Summit 54 kWh 156 hv: Ensimmäinen täyssähköinen Jeep
Eurooppalainen etanolipolttoaine: Ilmastoviisas ja huoltovarma vaihtoehto
Polestar 2 on päivittynyt uusilla ominaisuuksilla ja tekniikalla
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL
Suurin huijaus autoalalla 2020-luvulla?
Moottoriurheilu digitaalisessa maailmassa: Parhaat autopelit
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: RAHALAITOS.FI
Autolainan merkitys taloudellisessa päätöksenteossa
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: PUHELINLIITTYMÄ.COM
Kilpailuta puhelinliittymäsi ja tankkaa auto säästöillä
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rengastukkurit.fi