teksti Matti Remes
kuva Arsi Ikäheimonen
– Yli 70 prosenttia asiakkaista on perheitä, joissa on vähintään yksi lapsi. Lapsiperheissä kuluu paljon itse tehtyä, terveellistä kotiruokaa. Keskeinen syy on myös ajansäästö. Kauppareissuihin kuluvan ajan voi käyttää lasten tai omiin harrastuksiin, Kauppahalli24.fi:n markkinointi- ja myyntijohtaja Hanna-Kaisa Risku sanoo.
Myös vanhukset ovat kasvava asiakasryhmä.
Verkkoruokakauppojen toimintaperiaate on sama. Tilaaminen edellyttää rekisteröitymistä, jossa kysytään asiakkaan perustiedot. Se nopeuttaa tilaamista, kun toimitusosoitetta tai bonus- ja etukortin numeroa ei tarvitse naputella erikseen jokaisessa ostossa.
Itse tilaaminen on kaikissa nettikaupoissa helppoa. Asiakas klikkaa haluamansa tuotteet ostoskoriin, tekee tilauksen ja valitsee sopivan toimitusajan.
Toimituksen ajankohdaksi voi valita yleensä kahden tunnin aikahaarukan.
Ruoan kotiinkuljetuksen rinnalle on tullut palvelu, jossa asiakas voi käydä noutamassa tekemänsä nettitilauksen kaupasta. Tuotteiden keräilystä huolehtii kaupan henkilökunta.
Verkkoruokakauppoja Suomessa:
Foodie.fi
- Ylläpitäjä: S-ryhmä
- Toimitusalue: Pääkaupunkiseutu ja useat kaupungit maakunnissa. Oman paikkakunnan nouto- ja kotiinkuljetuspalvelut voi tarkistaa foodie.fi:stä. Palveluja tarjoavat Alepat, S-marketit, Prismat ja Salet.
- Tuotevalikoima ja hinnat vaihtelevat myymälöittäin.
- Toimitusmaksu*: Kotiinkuljetus alkaen 5,90€, nouto kaupasta alkaen 3,90€ (ilman S-Etukorttia hinnat 8,90€ ja 6,90€)
- Toimitusaika: Nopeimmillaan samana päivänä 4 tuntia tilauksesta, yleensä seuraavana päivänä.
- Kotiinkuljetus: Ma–pe klo 9–21, la 9–16.
- Maksu: tilauksen yhteydessä verkossa tai kortilla tilauksen vastaanotossa.
*Esimerkkinä Alepa Kauppakassi pääkaupunkiseudulla. Toimitusmaksut vaihtelevat myymälöittäin ja toimitusaikojen mukaan. Myös toimitus- ja kuljetusajoissa on vaihteluja.
K-ruokakauppa.fi
- Ylläpitäjä: Kesko
- Toimitusalue: Mukana K-ryhmän ruokakauppoja (K-citymarket, K-supermarket ja K-market) eri puolilla Suomea. Oman paikkakunnan nouto- ja kotiinkuljetuspalvelut voi tarkistaa k-ruokakauppa.fi:stä.
- Tuotevalikoima ja hinnat vaihtelevat myymälöittäin.
- Toimitusmaksu: Kotiinkuljetus 10–14€ (vaihtelee myymälöittäin), nouto kaupasta 4,90€. Useilla kaupoilla ilmainen keräys yli 100€ tilauksille.
- Toimitusaika: Nopeimmillaan saman päivän aikana 2 tuntia tilauksesta. Joissakin kaupoissa tilaus tehtävä edellisenä päivänä.
- Kotiinkuljetus: Ma–pe klo 9–20, la 10–12 (vaihtelee myymälöittäin).
- Maksu: Kortilla noudon tai toimituksen yhteydessä.
Kauppahalli24.fi
- Ylläpitäjä: Seulo Palvelut Oy
- Toimitusalue: Uudenmaan alue
- Toimitusmaksu: 5,90€
- Toimitusaika: Tilauksen ja toimituksen välissä yksi arkipäivä.
- Kotiinkuljetus: Ti–la klo 12-21
- Maksu: Maksetaan tilauksen yhteydessä verkkopankissa tai maksukorteilla. Myös osamaksu tai lasku mahdollinen.
Ruoka.net
Ylläpitäjä: Ruokanet Oy
- Toimitusalue: Pääkaupunkiseutu
- Toimitusmaksu: 9,90€
- Toimitusaika: Seuraavana päivänä, jos tilauksen tekee ennen klo 16.
- Kotiinkuljetus: Ma–pe klo 12–15 ja klo 17–19.
- Maksu: Tuotteet maksetaan tilattaessa kortilla tai verkkopankkimaksulla.
Lisäksi:
Kotiin on mahdollista tilata myös ruokakasseja, jotka sisältävät useammaksi päiväksi ruokareseptejä ja niihin ainekset.
Pääkaupunkiseudulla palvelua tarjoavat muun muassa antonanton.fi, keittiokaveri.fi, makuviikko.fi ja Jyväskylässä avada.fi.
Toimitukset ovat yleensä kerran viikossa. Tilaaja voi valita kertatilauksen tai kestotilauksen. Esimerkiksi makuviikko.fi:n viiden päivän ruokakassi maksaa kestotilaajalle 95€ ja kertatilaajalle 105€. Kolmen päivän ruokakassi maksaa kestotilaajalle 85€ ja kertatilauksena 95€.
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
LUE OMA AIKA
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
LUE OMA AIKA