Suvila on Havin yrittäperheen paratiisi Sipoon saaristossa
Suvila on kolmen sukupolven vapaa-ajan koti, jossa kaikilla on lupa hengähtää. Vain lyhyt venematka saareen, ja kiireinen arki tuntuu jo kohta kovin kaukaiselta.
Kolme sukupolvea portailla: vasemmalla Hanne, keskellä Linda Benjaminin kanssa ja oikealla Heidi.
Sinisin ikkunaluukuin varustettu musta mökki ottaa mereltä saapuvat vastaan tutun oloisena. Se on kuin vanha ystävä, sillä tällaiset sympaattiset mökit ovat täplittäneet saaristomaisemaa eri puolilla Suomea vuosikymmenten ajan. Ne kuuluvat aikaan, jolloin mökin koko oli kompakti, ja silti aina pienimpäänkin sisällytettiin jotakin hyvin kaunista värityksen tai vaikkapa juuri ikkunaluukkujen muodossa.
Mölandetin saaressa sijaitsevassa rantamökissä on alkuperäisillä kalusteilla sisustettu veranta ja tupa sekä sauna. Sinisten luukkujen takaa aukeaa Sipoon saaristo kauneimmillaan: merta, pieniä saaria ja luotoja, osassa kesäasukkaita, osa vain lintujen asuttamia.
On vaikea uskoa, että Itä-Helsingin merellinen kaupunginosa Vuosaari on vain joidenkin minuuttien venematkan päässä.
Vaaleiksi käsitellyt hirsiseinät ja katto lisäävät valoisuutta. Seesteinen taulu on Hannelle tärkeä, ja sen värit toistuvat tyynyissä ja huovissa. Minna Niskakankaan maalaus on lasten äitienpäivälahja Hannelle. Sitsin kulmasohvan syliin mahtuu isompikin porukka. Rottinkinojatuolit on hankittu Granitista. Sohvapöytä löytyi Tori.fi-sivustolta muutamalla kympillä. Töölön Delite Flowers & Design on perheen luottokukkakauppa. Luonnonkukkamaisesti kootussa kimpussa on kokoa, jota korkea tila vaatii.
PIILOSSA MAISEMASSA
Kapeat polut lähtevät rantamökiltä kiemurtelemaan tiheään mustikkavarvikkoon kohti uudempaa päätaloa. Koko piha-alue on metsäinen pientä nurmelle istutettua koivikkoa lukuun ottamatta. Matkan varrelta, tuuheiden alppiruusujen katveessa on pieni aitta. Sen makuuhuoneessa saavat kyläilijät levähtää alkuperäisessä 50-luvun tunnelmassa.
Yhteen tasoon rakennettu päätalo tulee esiin viimeisenä. Suurella terassilla varustettu moderni talo kätkeytyy kauniisti isojen puiden suojaan, eikä sitä mereltä katsottuna juuri erota maisemasta.
Ratkaisut kertovat asukkaiden periaatteesta, että luonto on keskeisimmässä roolissa, eivät rakennukset.
– Piha on huoleton ja helppohoitoinen. Täällä saamme viettää aikaa yhdessä ja palautua, ei tarvitse huhkia, sanoo Hanne Huikko.
Olohuone ja sen jatkona oleva avokeittiö ovat saaneet leijonanosan talon neliöistä. Maisemaikkunat ja ovi ovat meren puolella. Pienet makuuhuoneet on aseteltu vierekkäin talon vastakkaiselle sivulle. Nouseva katto ja vaalea väritys lisäävät tilan tuntua. Keittiön kapeasta nauhaikkunasta näkyy metsää, työtason ikkunoista meri. Hanne pitää edelleen eleettömästä ja ajattomasta Kvik-keittiöstä.
Pimpernel-lautasliina ja kynttilät ovat Havin, Ruska-lautaset ovat Hannen äidin aikoinaan mökille hankkimia.
LAKUPIIPUT KAUPPALAIVASTA
Saunamökki, aitta ja saaritontti tulivat Hannen vanhempien omistukseen 1970-luvulla. Vanhempien kuoltua Hanne ja hänen sisarensa perivät mökin. Koska sisar asuu Amerikassa, ostivat Hannen ja Kallen aikuiset lapset Linda, Heidi ja Lauri tätinsä osuuden.
Jo lapsina Linda, Heidi ja Lauri viettivät paljon aikaa saaressa vanhempien ja isovanhempien kanssa. Asuinneliöt olivat niukat. Käytössä oli tuolloin vain saunamökki ja aitta, mutta ulko-oven takaa avautui metsä kaikkine seikkailuineen.
Lapsuuskesien hauskoja muistoja ovat eväsretket saaren sisäosiin Amerikan-serkkujen kanssa, villivadelmien syöminen ja isoisän kanssa kalastaminen. Myös soutelut lähisaariin, mummin perinneruokien syöminen sekä kauppalaivan vierailut ovat jääneet sisarusten mieleen kivoina asioina.
– Kun olimme pieniä, kauppalaiva kävi saaressa kahdesti viikossa. Ostimme sisarusteni kanssa jäätelöä tai lakupiipuja, joita oli sitten hauskaa ”poltella”, muistelee Hannen tytär Heidi nauraen.
Kaikki pihakukat on istutettu kookkaisiin ruukuihin. Kulmasohvan tyynyjen sekaan on houkuttelevaa asettua rentoon oleiluun.
Lindasta kaunis kattaminen on vieraiden huomioimista. Ruudulliset pussilakanat tuovat rentoa, hieman nostalgista 70-luvun fiilistä makuuhuoneeseen. Revontulet- mohairhuovan on valmistanut Lapuan Kankurit. Lattialla oleva vakka on kulkenut suvussa kauan, Hanne kaivoi sen pihavarastosta paraatipaikalle. Lindan perheen makuuhuoneen Vilja-pussilakanat, penkki ja pöytävalaisimet ovat Pentikiltä. Matto on Annon mallistosta. Cobellosta ostetun taulun kaaret toistuvat pussilakanan kuosissa. Makuuhuoneen koristuksena on herkkä kimppu isotähtiputkia.
MERITAITOJA NUORIMMALLEKIN
Kauppalaiva käy edelleen Mölandetissa, mutta enää se ei pysähdy perheen omassa laiturissa vaan saaren toisella puolen.
– Yhdessäolossa täällä saaressa on tärkeintä oleilu. On kivaa kutsua ystäviä ja perhettä ison pöydän ääreen, isoäiti Hanne sanoo.
2,5-vuotiaan Benjaminin myötä mökillä on jälleen kolme sukupolvea yhdessä. Saari on tarjonnut sisaruksille paljon hienoja luontoelämyksiä, joita Linda haluaa nyt välittää lapselleen.
– Opetan Benjaminille luonnon arvostamista, että hän oppii ymmärtämään merta. On mukava ajatus, että hän oppisi toimimaan saaristossa ja merellä ja pitäisi vesillä liikkumisesta, mutta opetellaan nyt ensin vaikka uimaan, Linda tuumii ja nauraa.
Ruudulliset pussilakanat tuovat rentoa, hieman nostalgista 70-luvun fiilistä makuuhuoneeseen. Revontulet- mohairhuovan on valmistanut Lapuan Kankurit. Lattialla oleva vakka on kulkenut suvussa kauan, Hanne kaivoi sen pihavarastosta paraatipaikalle.
Lindan perheen makuuhuoneen Vilja-pussilakanat, penkki ja pöytävalaisimet ovat Pentikiltä. Matto on Annon mallistosta. Cobellosta ostetun taulun kaaret toistuvat pussilakanan kuosissa.
KESÄSAARI PYSYY JA PARANEE
Kuluneet vuodet ovat tuoneet mukavuutta kesäasumiseen uuden päätalon muodossa. Sen on suunnitellut ja piirtänyt perhetuttu, arkkitehti Raimo ”Bonny” Kuivalainen perheen toiveiden mukaan. Talo nimettiin Suvilaksi, se on viroa ja tarkoittaa kesämökkiä.
Vuonna 2011 valmistuneessa talossa on 120 neliötä ja neljä makuuhuonetta. Keittiö ja olohuone ovat avointa, korkeaa tilaa, josta astutaan koko talon levyiselle terassille. Lämpimällä säällä terassi tuo vielä runsaasti lisätilaa ja on mitä mainioin paikka viettää aikaa isollakin porukalla.
Terassin ison ruokapöydän ääressä ja kulmasohvassa on hyvä kestitä vieraita. Koska matka Vuosaaresta kestää vain hetkisen, saareen on helppo saada ystäviä pistäytymään, myös niitä pesunkestäviä kaupunkilaisia, jotka eivät helposti mökkimatkalle autoillen lähde.
– Toiveemme on, että tämä paikka pysyisi perheen aktiivikäytössä myös tulevaisuudessa, ja että paikan henki pysyisi samanlaisena, Hanne Huikko sanoo.
Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu aitan remontointi, jotta siellä mahtuisi majoittumaan useampikin vierailija. Toinen toteuttamistaan odottava suunnitelma on ruohokenttäisen tenniskentän rakennuttaminen päätalon taakse.
– Isäni haave on päästä pitämään tenniskursseja lapsenlapsilleen, Linda kertoo.
Saunatuvassa oli menneinä vuosikymmeninä ääntä ja elämää, sillä se majoitti ennen uuden päätalon valmistumista monilukuisen perheen. alppiruusut tuovat kukkiessaan värihehkua vihreälle, luonnontilaiselle tontille. Taustalla 1950-luvulla valmis-tunut saunamökki sinisin ikkunaluukuin. Aitan tummunut lautaverhoilu, kiinteä kerrossänky ja ruudutetut tekstiilit ovat aikamatka yöpyjälle. Puilla lämpiävän saunan lauteet ja valaistus uusittiin muutama vuosi sitten. Pieni pyrähdys, ja kylpijä on Itämeren vilvoittavissa vesissä.
Aika on pysähtynyt 1950- luvulle saunamökissä. Vanha ryijy somistaa tummunutta hirsiseinää, sisustus on muutenkin pysynyt alkuperäisenä. Pellavaliina ja värikäs kukkakimppu hellivät esteetikon silmää.
PERHE JA YRITYS
Isovanhemmat Hanne ja Kalle käyttävät saarta tällä hetkellä eniten. Nyt siihen on aikaa, sillä he jäivät eläkkeelle perheyhtiö Havin johdosta vuonna 2018. Heillä saarielämä alkaa huhtikuussa ja päättyy lokakuussa.
Luonnonmateriaaleilla toteutetussa sisustuksessa näkyy eniten Hannen kädenjälki.
– Lähdin siitä, että luonto antaa värit ja materiaalit sisustukseen. Pidän terassin harmaantuneista, ajan patinoimista kalusteista, Hanne kertoo.
Vuodesta 2018 tytär Linda on ollut Havin toimitusjohtaja. Tänä syksynä Heidi-sisko ryhtyy hoitamaan Havin markkinointia. Sisarusten työskentely yhdessä sisustustuotteita valmistavassa perheyrityksessä tuntuu molemmista hyvin luontevalta.
– Olemme kasvaneet siihen lapsesta pitäen. Havin brändin rakennus on jatkuvaa kehitystyötä. Esteetikkona koen työni kauniiden asioiden parissa hyvin mielenkiintoiseksi ja palkitsevaksi, Linda sanoo.
Toimitusjohtajana Lindalla on myös paljon vastuullaan. Arki pienen lapsen äitinä on hyvin organisoitua mutta kiireistä.
– Kesällä on hyvä ladata akkuja, koska syksyn tuotelanseeraus ja monet muut uudet asiat tulevat viemään paljon aikaa ja energiaa. Onneksi voin silloinkin piipahtaa mökille vaikka vain lyhyeksi aikaa, Linda sanoo.
Alppiruusut tuovat kukkiessaan värihehkua vihreälle, luonnontilaiselle tontille. Taustalla 1950-luvulla valmis-tunut saunamökki sinisin ikkunaluukuin.
Meri, luonto ja hiljaisuus vievät ajatukset tehokkaasti pois kiireistä. Helsinki on vain kivenheiton päässä, lähes kirjaimellisesti.
Elina Vikman kuvat Martti Järvi
Loma-asunto
Sipoon saaristossa
Päärakennus 5 h + avokeittiö
+ kph, yhteensä 120 m2. Pihalla aitta- ja saunarakennus.
Asukkaat
Hanne ja Kalle Huikko sekä
heidän kolme lastaan perheineen: Havi Oy:n toimitusjohtaja
Linda Schlobohm, Heidi Huikko
ja Lauri Huikko. Instagramissa
@linda.schlobohm, @havi,
@havishome.
Kuva 1. Kuva merestä ja puista
Meri, luonto ja hiljaisuus vievät ajatukset tehokkaasti pois kiireistä. Helsinki on vain kivenheiton päässä, lähes kirjaimellisesti.
Kuva 2. Saunamökki
Rehevät alppiruusut tuovat kukkiessaan värihehkua vihreälle, luonnontilaiselle tontille. Taustalla 1950- luvulla valmistunut saunamökki sinisin ikkunaluukuin.
Kuva 3. Saunamökin terassi
Aika on pysähtynyt 1950- luvulle saunamökissä. Vanha ryijy somistaa tummunutta hirsiseinää, sisustus on muutenkin pysynyt alkuperäisenä. Pellavaliina ja värikäs kukkakimppu hellivät esteetikon silmää.
Kuva 4. Saunamökin tupa
Saunatuvassa oli menneinä vuosikymmeninä ääntä ja elämää, se majoitti ennen uuden päätalon valmistumista monilukuisen perheen. - Hirsiseinäisessä mökissä uni oli makoisaa, sen ilma on niin raikasta, kertoo Hanne. Kevyet tuolit taittuvat näppärästi kasaan, jos sohva avataan nukkujille. Matto on Annon mallistosta.
Kuva 5. Sauna
Puilla lämpiävän saunan lauteet ja valaistus uusittiin muutama vuosi sitten. Pieni pyrähdys, ja kylpijä on Itämeren vilvoittavissa vesissä.
Kuva 6. Kuisti ja sen penkki
Aitan kuistilla on siro puutarhapenkki aitan valmistumisajalta 1950-luvulta. Penkillä on Lapuan Kankureiden Terva-vohvelipyyhe.
Kuva 7. Kurkistus aittaan
Aitan tummunut lautaverhoilu, kiinteä kerrossänky ja ruudutetut tekstiilit ovat aikamatka yöpyjälle. Ikkunasta aukeaa varsin viettävä näkymä. Alppiruusupensaan takaa näkyy meri.
Kuva 8. Päätalo
Vuonna 2011 valmistunut Suvila sulautuu hyvin luontoon ja vanhempiin rakennuksiin. Suvilassa on iso yhteistila ja neljä makuuhuonetta, jotka suovat tarvittaessa yksityisyyttä.
Kuva 9. Terassin sohvanurkkaus
Kaikki pihakukat on istutettu kookkaisiin ruukuihin. Kulmasohvan tyynyjen sekaan on houkuttelevaa asettua rentoon oleiluun.
Kuva 10. Olohuoneen laaja kuva
Vaaleiksi käsitellyt hirsiseinät ja katto lisäävät valoisuutta. Seesteinen taulu on Hannelle tärkeä, ja sen värit toistuvat tyynyissä ja huovissa. Sitsin kulmasohvan syliin mahtuu isompikin porukka. Rottinkinojatuolit tuovat ripauksen eksotiikkaa, ne on hankittu Granitista. Sohvapöytä löytyi tori.fi-sivustolta muutamalla kympillä.
Kuva 11. Olohuoneen sohvaryhmä edestä
Minna Niskakankaan maalaus on lasten äitienpäivälahja Hannelle. Taiteilija sai kuvia saaresta ja sen luonnosta inspiraatioksi. Töölön Delite Flowers on perheen luottokukkakauppa. Rehevässä luonnonkukkamaisesti kootussa kimpussa on kokoa, jota korkea tila vaatii. Kynttilät ovat Havin mallistosta.
Kuva 12. Olohuoneen sohvaryhmä, ikkunanäkymä
Vaaleaa yleisväritystä mehevöittävät sisustustekstiilit. Sohvan Ruska-mohairhuopa on Lapuan Kankureilta.
Kuva 13. Olohuoneen tiukka kuva
Ajattomuus ja levollinen yleisilme syntyvät yhtenäisistä väri- ja materiaalivalinnoista. Vanha penkki ikkunatasona tuo kokonaisuuteen vaihtelua.
Kuva 14. Näkymä sohvaryhmästä keittiöön
Olohuone ja sen jatkona oleva avokeittiö ovat saaneet leijonanosan talon neliöistä. Maisemaikkunat ja ovi ovat meren puolella. Pienet makuuhuoneet on aseteltu vierekkäin talon vastakkaiselle sivulle. Nouseva katto ja vaalea väritys lisäävät tilan tuntua.
Kuva 15. Keittiö
Valoisassa keittiössä on kiva kokkailla. Kapeasta nauhaikkunasta näkyy metsää, työtason ikkunoista meri. Hanne pitää edelleen eleettömästä ja ajattomasta Quick- keittiöstä. (Vai Kvik?)
Kuva 16. Kattauslähikuva
Pimpernel-lautasliina on Havin, Ruska-lautaset ovat Hannen äidin aikoinaan mökille hankkimia.
POISTA Paperiset kattaustuotteet ovat keskeinen osa Havin tuotevalikoimaa. Mallisto kasvaa syksyllä kankaisilla kattaustekstiileillä sekä stationary- tuotteilla.
Kuva. 17. Makuuhuone mustavalkoisilla lakanoilla
Lindan perheen makuuhuoneen Vilja-pussilakanat, penkki ja pöytävalaisimet ovat Pentikiltä. Matto on Annon mallistosta. Cobellosta ostetun taulun kaaret toistuvat pussilakanan kuosissa.
Kuva 18. Makuuhuoneen senkki
Makuuhuoneen senkin päällä on Havis-malliston huonetuoksu ja Havin kynttilä. Maljakko on Hannen Amerikassa asuvan sisaren tuliainen.
Kuva 19. Lähikuva senkin päällä olevasta asetelmasta
Senkin päällä on asetelma kukista ja Havin sisustustuotteista.
Kuva. 20. Makuuhuone kahdella vuoteella
Ruudulliset pussilakanat tuovat rentoa, hieman nostalgista 70- luvun fiilistä makuuhuoneeseen. Revontulet- mohairhuovan on valmistanut Lapuan Kankurit. Lattialla oleva vakka on kulkenut suvussa kauan, Hanne kaivoi sen pihavarastosta paraatipaikalle.
Kuva 21. Lähikuva hennoista kukista makuuhuoneen yöpöydällä
XXXXXXXXXXXX Ehkä isotähtiputkia.
Kuva 22. Linda
Lindasta kaunis kattaminen on vieraiden huomioimista.
Kuva 24. Perhe portailla
Kolme sukupolvea portailla: vasemmalla Hanne, keskellä Linda Benjaminin kanssa ja oikealla Heidi.
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
Zaptec Go -latausyksikkö on yhteensopiva kaikkien Polestar-mallien kanssa, mukaan lukien Polestar 3- ja Polestar 4 -mallit.
Polestar
Zaptec Go -latausyksikkö on yhteensopiva kaikkien Polestar-mallien kanssa, mukaan lukien Polestar 3- ja Polestar 4 -mallit.
Polestar
Ioniq 6 menestyi latausvertailussa mainiosti
Hyundai
Ioniq 6 menestyi latausvertailussa mainiosti
Hyundai
Auto-Bon Oy on yksi Suomen suurimmista autonmaahantuontiyrityksistä. Se edustaa Suomessa ja Baltiassa maailman neljänneksi suurimman autonvalmistajan eli Stellantiksen Alfa Romeo-, Citroën, DS Automobiles-, Fiat-, Fiat Professional-, Jeep-, Opel- ja Peugeot-brändejä. Merkkien tuotevalikoimassa on tälläkin hetkellä Suomessa yhteensä yli 30 sähköautomallia.
Stellantis
Auto-Bon Oy on yksi Suomen suurimmista autonmaahantuontiyrityksistä. Se edustaa Suomessa ja Baltiassa maailman neljänneksi suurimman autonvalmistajan eli Stellantiksen Alfa Romeo-, Citroën, DS Automobiles-, Fiat-, Fiat Professional-, Jeep-, Opel- ja Peugeot-brändejä. Merkkien tuotevalikoimassa on tälläkin hetkellä Suomessa yhteensä yli 30 sähköautomallia.
Stellantis
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Auto Bild 4/2025 on kaupoissa
Uusi DS N°8 tarjoaa jopa 750 km sähköisen toimintamatkan
Renault 5 Turbo 3E – maailman ensimmäinen minisuperurheiluauto
Kialle neljä arvostettua iF Design Award -palkintoa
Autoala uskoo kasvuun – toimia tarvitaan Suomessa ja EU:ssa
Uuden Hyundai IONIQ 9:n myynti alkaa
Alpine A110 ensi kertaa myynnissä Suomessa
Kia EV4 esittelyssä AUTO 25 & Mobility -tapahtumassa Helsingissä
Mitsubishi Outlander PHEV esittelyssä ja koeajettavissa AUTO 25 & Mobility -tapahtumassa
Volvo on Suomen vastuullisin automerkki jo neljättä vuotta peräkkäin
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
KOEAJOT
Koeajossa Honda ZR-V Hybrid Advance: Nuorekas täydennys
Koeajossa BMW iX1 xDrive30 Charged Plus: Pettämättömällä tyylillä
Koeajossa Polestar 2 BST edition 230: Sähköpirulainen
Koeajossa Honda e:NY1 Advance: Periaatteessa loistava
Koeajossa Porsche Cayenne E-Hybrid Coupé: Ajoon hiottu
Koeajossa Renault Clio E-Tech Hybrid 145 techno: Talous edellä
Koeajossa Mazda MX-5 2.0 (184) Skyactiv-G Homura MT: Kirkkain tähti viidestä
Koeajossa Peugeot 508 SW PSE Hybrid4 360 EAT8: Uudella ilmeellä
Koeajossa BYD Tang Black Edition: Tasokasta tilaa
Koeajossa Range Rover Sport P440e Plug-In Hybrid Dynamic HSE: Arvokas tyylitaituri
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
FOKUS MEDIA
Elementit järjestykseen
Wharfedale Aston
Laajakaistainen tasoelementti
Spendorin A-sarja uudistuu
Takaisin Pohjois-Karjalaan ja projektiksi autiotalo
Audiolab 6000A MKII
Cd-pyöritin Ranskasta
Uusi Sennheiser HD 505
1950-lukua kunnioittaen remontoitu lapsiperheen kolmio on ilmava ja valoisa
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Uusi DS N°8 tarjoaa jopa 750 km sähköisen toimintamatkan
Renault 5 Turbo 3E – maailman ensimmäinen minisuperurheiluauto
Kialle neljä arvostettua iF Design Award -palkintoa
Autoala uskoo kasvuun – toimia tarvitaan Suomessa ja EU:ssa
Uuden Hyundai IONIQ 9:n myynti alkaa
Alpine A110 ensi kertaa myynnissä Suomessa
Kia EV4 esittelyssä AUTO 25 & Mobility -tapahtumassa Helsingissä
Mitsubishi Outlander PHEV esittelyssä ja koeajettavissa AUTO 25 & Mobility -tapahtumassa
Volvo on Suomen vastuullisin automerkki jo neljättä vuotta peräkkäin
Työsuhdeautot sähköistyvät vauhdilla
LUETUIMMAT
Yleinen hybridiautoilla ajavien virhe voi aiheuttaa käynnistysongelmia talvipakkasilla
Sähköautolla ja polttomoottoriautolla 1 000 km Lappiin – Volkswagen vertaili ajoaikaa ja kustannuksia
Tällaisia autoja yli 65-vuotiaat ostavat
Uusi suomalainen innovaatio ravistelee vaihtoautojen kauppaa
Hyundai IONIQ 5 uudistuu ‒ myös hinnaltaan
Koeajossa Polestar 2 BST edition 230: Sähköpirulainen
Mitsubishin uusi tulokas suosikkiluokkaan on Grandis
Peugeot vyöryttää sähköautoja maailmalle
Nopeammin ja pidemmälle kuin yhdelläkään Volvolla aikaisemmin: uusi ES90 lisää toimintamatkaa ja latausnopeutta
XPENG avasi myymälän Helsinkiin - uuden sähköautomerkin premium-autolla 52 minuutin latauksella Helsingistä Lappiin
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: RAHALAITOS.FI
Autolainan merkitys taloudellisessa päätöksenteossa
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: PUHELINLIITTYMÄ.COM
Kilpailuta puhelinliittymäsi ja tankkaa auto säästöillä
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rengastukkurit.fi
Kevään Tulo – Valmista Autosi Kesäkauteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Nopealaina.fi
Säästä rahaa ja aikaa: Parhaat autolainat 2024 vertailussa
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rahalaitos.fi